Kohti tulevaisuuden taloustiedettä

Jos takanasi on ensimmäinen taloustieteen kurssi, saatat miettiä: mitä seuraavaksi? Jos olet opiskelija, selitämme, miten CORE-aineisto kytkeytyy muihin lähestymistapoihin, joihin törmäät myöhemmin. Jos olet opettaja, tämä osio auttaa sinua näkemään CORE-aineiston osana taloustieteen kokonaisuutta.

CORE-aineisto on ollut johdantoa siihen, mitä pidämme taloustieteilijöiden parhaana nykytietämyksenä. Lienee syytä korostaa, ettei tietämys ole kiveen hakattua, sillä taloustiede on aina muuttunut ja muuttuu yhä.

John Stuart Mill julkaisi vuonna 1848 kirjan The Principles of Political Economy, josta tuli ensimmäinen merkittävä taloustieteen oppikirja. Se oli englanninkielisen maailman perusoppikirja, kunnes Alfred Marshall syrjäytti sen 42 vuotta myöhemmin Principles of Economics -teoksellaan. Lukijat olivat kenties tyytyväisiä Millin arvioon:

Arvoa koskevissa laeissa [mikrotaloustieteessä] ei onneksi ole enää mitään, mitä tämän tai jonkun myöhemmän kirjoittajan pitäisi selvittää; teoria on tältä osin valmis.

Yksikään taloustieteen oppikirjan kirjoittaja ei voisi nykyään esittää samaa väitettä. Ymmärryksemme taloudesta muuttuu kaiken aikaa. Näit siitä hyvän esimerkin luvussa 17, jossa kerrottiin, mitä suuri lama, kapitalismin kultaisen kauden loppuminen ja vuoden 2008 finanssikriisi opettivat kansantaloudesta.

Nykyinen ymmärryksemme taloudesta on saanut vaikutteita kolmelta suurelta ajattelijalta, jotka kehittelivät tärkeimpiä ideoitaan luvun 17 kattamana aikana. (Heidät on esitelty Taloustieteen suurnimiä -osioissa.) Suuren laman aikana vuonna 1936 John Maynard Keynes esitti, että kapitalistisen talouden sitkeä työttömyys voi johtua kokonaiskysynnästä ja sen taustatekijöistä. Jo 12 vuotta myöhemmin kokonaiskysyntä oli tärkeimpiä käsitteitä Paul Samuelsonin kirjoittamassa taloustieteen oppikirjassa, joka syrjäytti Marshallin kirjan totuudet. Samuelsonin kirjasta tuli jokaisen aloittelevan taloustieteilijän perusteos.

Toinen suuri taloustieteilijä, Friedrich Hayek, tarkasteli markkinoita tietoa käsittelevänä järjestelmänä. Kuuluisimmassa, vuonna 1945 julkaistussa artikkelissaan hän esitti, että talousjärjestelmiä ja organisaatioita tulisi arvioida sen perusteella, miten hyvin ne hyödyntävät taloudellisesti tärkeää tietoa, jota ei ole kaikkien saatavilla. Hayek korosti, ettei julkinen valta saa kaikkea tarvitsemaansa tietoa, jotta talouden keskitetty suunnittelu olisi mahdollista. Hänen ajatuksensa epätäydellisestä ja epäsymmetrisestä informaatiosta on luonut perustan työ- ja luottomarkkinoiden epätäydellisten sopimusten teorioille, joihin olet tässä aineistossa paneutunut.

Kolmas 1900-luvun puolivälin suuri ajattelija oli matemaatikko John Nash. Hän hyödynsi John von Neumannin ja Oskar Morgensternin ideoita ja kehitti peliteoriaa, jolla voi mallintaa taloustoimijoiden tai politiikan toimijoiden strategista vuorovaikutusta. Hänen työnsä tarjosi uuden näkökulman talouden tilanteiden tutkimiseen. Nashin mukaan osapuolet ottavat usein huomioon, miten muut todennäköisesti vastaavat heidän toimenpiteisiinsä, eivätkä pidä hintoja annettuina (eli eivät ole hinnanottajia). Nash-tasapainon avulla voidaan tutkia tosielämän talouksien tulemia, jotka muodostuvat suuren toimijajoukon päätösten summana: jokainen tavoittelee parasta mahdollista tulemaa ottaen huomioon, mitä muut tekevät.

Olemme saaneet virikkeitä ja oppia näiltä kolmelta suurelta ajattelijalta. Emme ole kuitenkaan purematta nielleet heidän ajatuksiaan. Olet nähnyt malleja ja havaintoaineistoja, jotka kyseenalaistavat Keynesin toiveikkaan käsityksen, että kokonaiskysynnän säätely käytännössä poistaa työttömyyden pitkällä aikavälillä. Markkinoiden epäonnistumiset ja talouden epävakauden ongelmat antavat syyn hylätä Hayekin käsityksen, että valtion tulisi keskittyä vain omistusoikeuksien ja markkinoiden vaatimien perussääntöjen takaamiseen. Nashin innoittamina taas on tehty mallinnuksia vuorovaikutuksesta, jossa yksilöt osaavat laskea toimintansa mutkikkaimpiakin seurauksia mutteivät pysty yhteistyössä keksimään ratkaisuja ongelmiinsa. Ne on kyseenalaistettu moderneissa käyttäytymistieteellisissä kokeissa ja kognitiotieteen tutkimuksessa.

Keynesin, Hayekin ja Nashin keskeiset ideat – kokonaiskysyntä, tiedon taloustiede ja peliteoriaan perustuva strategisen vuorovaikutuksen mallinnus – ovat kaikesta huolimatta nykyisen taloustieteellisen ajattelun peruspilareita. Niitä käsiteltiin 1900-luvun lopussa kaikilla taloustieteen jatko-opiskelijoiden kursseilla. Kolmikon vaikutus näkyy vahvasti esimerkiksi seuraavissa oppikirjoissa: Microeconomic Theory (Andreu Mas-Colell, Michael Whinston ja Jerry Green) ja Advanced Macroeconomics (David Romer).

Kokonaiskysynnästä tuli taloustieteen peruskurssien vakioaihe miltei heti, mutta epäsymmetrinen informaatio ja peliteoria esitellään yleensä vasta peruskurssin lopussa, jos silloinkaan. Siksi onkin ymmärrettävää, että opiskelijat pitävät näitä aiheita vain Alfred Marshallin tai Leon Walrasin vakiomallien täydennyksinä. Tämä ei pidä paikkaansa. Kaksi viimeksi mainittua teoriaa haastavat kaksi vakiomallin perusajatusta: sen, että hinnanottajuus on kilpailullisessa taloudessa normi, ja sen, että täydellisen informaation ansiosta voidaan solmia täydellisiä sopimuksia.

Merkillepantavaa on, etteivät useimmat perinteisiin oppikirjoihin ja kursseihin tottuneet opiskelijat tiedä tätä, koska heille ei ole sitä sanottu.

Kokonaiskysynnän käsite tuli tutuksi Samuelsonin alkeisoppikirjasta, ja samaan tapaan CORE on tehnyt tiedon taloustieteestä ja strategisesta vuorovaikutuksesta peruskäsitteitä, jotka opetetaan jo peruskurssin opiskelijoille. (Tieteellinen paradigma on joukko alalla yleisesti hyväksyttyjä käsitteitä, joiden pohjalta tutkijat hahmottavat maailman ja jotka esitellään alkeisoppikirjoissa.) Aikaisempia paradigmoja ovat esittäneet esimerkiksi Mill, Marshall ja Samuelson.)

Olemme ottaneet mukaan myös uusia lähestymistapoja käyttäytymisen taloustieteestä, talouden dynamiikasta ja instituutioiden taloustieteestä. Kuviossa A vertaamme Samuelsonin paradigmaa (joka on yhä useimpien alkeisoppikirjojen perusta) siihen, mitä olet tässä kirjassa oppinut. Vasemmanpuoleisen sarakkeen walrasilainen malli on useimmiten vakiomalli, jonka täydennykseksi tutkitaan ”poikkeamia”. Selvin esimerkki tästä on ajatus, että hinnanottaminen on markkinoilla vakiotapaus ja monopolistinen kilpailu erikoistapaus.

Oikeanpuoleinen sarake edustaa hyvin erilaista näkemystä taloudesta. Opiskeltuasi CORE-aineistoa saatat suhtautua kilpailuun eri tavalla. Hayek tähdensi, ettei kilpailu voi analysoida kunnollisesti, jos lähtökohdaksi oletetaan hinnanottajakauppiaiden tasapainotila. Hän määriteli kilpailun ”sellaisen edun tavoitteluksi, jota joku toinenkin samaan aikaan tavoittelee”.

Hayek jatkoi:

Mitkä tämän tavoitteen eteen arkielämässä käytettävistä keinoista enää olisivat myyjän ulottuvilla sellaisilla markkinoilla, joilla vallitsee niin sanottu ”täydellinen kilpailu”? Uskoakseni vastaus kuuluu, etteivät mitkään. Tavaroiden tai palvelujen mainonta, hinnanalennukset ja parantelu (”erilaistaminen”) ovat kaikki ennalta pois suljettuja: ”täydellinen” kilpailu merkitsee tosiasiassa kaiken kilpailullisen toiminnan puuttumista.

CORE-aineistossa kilpailuprosessia tutkittiin korvaamalla täysin kilpailullisen tasapainon passiivinen hinnanottaja ”täydellisellä kilpailijalla”. Tämä aktiivinen kilpailija hyödyntää saatavilla olevaa (mutta epätäydellistä) tietoa saadakseen kaikki mahdolliset ylituotot, kun talous ei ole tasapainotilassa. Joissakin oloissa tällainen menettely johtaa Pareto-tehokkaaseen tasapainoon, vaikka kilpailun tiellä olisi esteitäkin.

Tämä ei ole pelkkä makuasia. Nämä käsitteet ovat tärkeitä, jos pyrimme vastaamaan kysymyksiin, joita opiskelijat joka puolella maailmaa pitävät taloustieteelle tärkeinä.

Koko näyttö

Kuvio B Esipuheessa kuvattu Humboldt-yliopiston opiskelijoiden vastauksista muodostettu sanapilvi on tyypillinen. Muuallakin maailmassa opiskelijat ovat kertoneet olevansa kiinnostuneita innovaatioista, ympäristöhaitoista, työttömyydestä ja epävakaudesta.

Kuvion C vasemmanpuoleiseen sarakkeeseen on koottu tärkeimpiä ongelmia, joita taloustieteessä pitäisi opiskelijoiden mukaan pohtia. Oikeanpuoleiseen sarakkeeseen on merkitty keskeisiä käsitteitä, joita ongelmien ymmärtämisessä tarvitaan.

Työ on kesken. Paradigma ei ole vielä valmis eikä yhtä yksinkertainen kuin Walrasin aikaan. Samuelsonilaisen taloustieteen opetuksessa on tehty yksinkertaistuksia, joiden tiedämme poikkeavan niin paljon tosimaailmasta, ettei tuloksena syntyvä malli vastaa tarkoitustaan.

Esimerkkinä siitä on vaikkapa oletus, että täydellinen informaatio ja sen seurauksena myös täydelliset sopimukset ovat tavallisia. Abba Lerner, 1900-luvun puolivälin taloustieteilijä hänkin, selitti walrasilaisen mallin menestymistä:

Taloudellinen vaihdantatapahtuma on ratkaistu poliittinen ongelma – – Taloustieteestä on tullut yhteiskuntatieteiden kuningatar, koska se on valinnut tutkimuskohteekseen jo ratkaistut poliittiset ongelmat.

Lernerin mukaan jokaisen vaihdannan eturistiriita ratkeaa sopimuksella, jota voi valvoa oikeudessa eikä vaihdannan osapuolten kesken. Hän kirjoitti: ”Ratkaisu merkitsee poliittisen ristiriidan muuttumista taloudelliseksi vaihdannaksi.”

Täydellisiin sopimuksiin perustuvan walrasilaisen kilpailumallin maailmassa politiikalle ei ollut sijaa: jos sopimus oli täydellinen, poliittisen vallan käytölle ei ollut perusteita. Jos työntekijä teki työtä huonommin kuin oli luvannut, hänelle ei maksettu palkkaa. Työnantajan ei tarvinnut käyttää valtaa työntekijään esimerkiksi uhkaamalla erottamisella. Sopimus sinänsä riitti turvaamaan tuleman, jonka yritys tarvitsi voittonsa takeeksi. Tämä walrasilaisen mallin piirre sai Samuelsonin huomauttamaan: ”Täydellisen kilpailullisilla markkinoilla on sama, kuka palkkaa kenet, joten työ voi aivan hyvin palkata pääomaa.”

Täydellisen työsopimuksen oletus tarkoitti myös sitä, ettei työnantajan tarvinnut piitata mahdollisen työntekijän preferensseistä, kuten työetiikasta tai halusta lähetellä viestejä ystäville työaikana. Koska samuelsonilainen paradigma sisälsi tämän ja muita walrasilaisen mallin oletuksia, Lernerin mainitsema ”yhteiskuntatieteiden kuningatar” sai hallita yksinään. Taloustiede saattoi jättää huomiotta monet tärkeiden näkökohtien esittäjät:

• oikeusoppineet, jotka ovat perehtyneet tosimaailman sopimuksiin ja niiden täytäntöönpanokelpoisuuden varmistamiseen
• psykologit ja sosiologit, jotka pyrkivät ymmärtämään oikeiden ihmisten kannustimia ja ajattelutapoja
• filosofit ja tavalliset kansalaiset, jotka arvostavat taloudellista oikeudenmukaisuutta, yksilönvapautta ja ihmisarvoa
• yhteiskuntatieteilijät, jotka pitävät yrityksen hierarkiaa ainakin osittain vallankäyttöjärjestelmänä
• historiantutkijat, antropologit ja arkeologit, jotka tutkivat talouttamme ohjaavia ja kehitystämme aikojen alusta muovanneita instituutioita
• biologit, ekologit ja muut, joiden mukaan taloudella biosfäärin osana on väistämättä ulkoisvaikutuksia biosfäärin toimintaan ja kestävyyteen.

CORE on paneutunut (ja paneutuu jatkossakin) muiden tieteenalojen tutkimustuloksiin, jotka antavat lisävalaistusta hintojen, palkkojen ja korkojen määräytymiseen, kokonaistalouden toimintaan ja muihin taloustieteen keskeisiin kysymyksiin. Emme ole tarkastelleet kaikkea taloudellista toimintaa yhden kilpailullisten markkinoiden mallin näkökulmasta, vaan olemme kutsuneet sinut näkemään talouden niin kuin taloustieteilijät sen näkevät: instituutioiden ja käyttäytymismallien monisäikeisenä yhdistelmänä, jonka tutkimiseen sopivat parhaiten järkevästi valitut ja empiirisesti testatut mallit.

Jos jatkat taloustieteen opintoja, huomaat, miten tämä ajattelumalli poikkeaa samuelsonilaisesta ajattelutavasta ja muista paradigmoista. Sinulla on onnea, koska voit soveltaa jo oppimiasi käsitteitä, tosiseikkoja ja osaamista. Lopulta näet, miten taloustiede muuttuu maailman muuttuessa ja miten taloustieteen ymmärtäminen luo politiikkaa, joka voi muuttaa maailmaa.