Luku 1 Kapitalismin vallankumous

Miten kapitalismi mullisti elämäntavat ja miten taloustiede tutkii kapitalismia ja muita talousjärjestelmiä

• Talouselämä muuttui monissa maissa 1700-luvulla, kun keskimääräinen elintaso kääntyi pysyvästi nousuun.
• Muutos liittyi uuteen talousjärjestelmään, kapitalismiin, joka perustui yksityisomistukseen, markkinoihin ja yritystoimintaan.
• Talouden uuden järjestyksen kulmakiviä olivat teknologinen kehitys ja erikoistuminen eri tuotteisiin ja tehtäviin. Niiden ansiosta päivän työ tuotti entistä enemmän.
• Kutsumme muutosprosessia tässä kirjassa kapitalismin vallankumoukseksi. Sen myötä ympäristön tila on heikentynyt hälyttävästi ja taloudellinen eriarvoisuus lisääntynyt ennennäkemättömästi.
• Taloustiede tutkii sitä, miten ihmiset hankkivat elantonsa vuorovaikutuksessa toistensa ja luonnonympäristön kanssa.

Marokkolainen oppinut ja maailmanmatkailija Ibn Battuta kirjoitti 1300-luvulla Intian Bengalista: ”Bengali on laaja maa ja sen riisivarannot mittaamattomat. En tiedä toista paikkaa, jossa eletään moisessa runsaudessa.”

Ibn Battuta oli todella nähnyt maailmaa. Hän oli matkustanut Kiinassa, Länsi-Afrikassa, Lähi-idässä ja Euroopassa. Kolmesataa vuotta hänen jälkeensä samanlaisen havainnon teki ranskalainen jalokivikauppias Jean Baptiste Tavernier, joka kuvasi Intiaa näin:

Pienimmästäkin kyläpahasesta saa runsain mitoin riisiä, jauhoja, voita, maitoa, papuja tai muita kasviksia, sokeria tai makeisia, kiinteitä ja nestemäisiä.¹

Ibn Battutan päivinä Intia ei ollut sen vauraampi kuin muutkaan maailman kolkat, muttei myöskään paljoa köyhempi. Tuon ajan matkailija saattoi ehkä havaita, että Italiassa, Kiinassa ja Englannissa väki vaikutti keskimäärin vauraammalta kuin Japanissa tai Intiassa. Hänen huomionsa olisi kuitenkin kaikkialla maailmassa kiinnittynyt rikkaiden ja köyhien eroihin. Ne olivat räikeän suuria, paljon suurempia kuin alueiden väliset erot. Rikkaat ja köyhät erotti usein jo siitä, miten heitä kutsuttiin. Oli feodaaliherroja ja maaorjia, kuninkaallisia ja alamaisia, orjaisäntiä ja orjia, kauppiaita ja heidän tavaroitaan kuljettavia merenkävijöitä. Elämänmahdollisuudet riippuivat sukupuolesta ja vanhempien taloudellisesta asemasta, kuten nykyäänkin. Suurin ero nykyaikaan verrattuna oli, etteivät elinolot 1300-luvulla riippuneet kovinkaan paljon siitä, mihin päin maailmaa sattui syntymään.

Hypätään sitten nykypäivään. Jos ajatellaan perustarpeita – ravintoa, terveydenhoitoa, suojaa – intialaisten elinolot ovat nykyään paljon paremmat kuin 700 vuotta sitten. Valtaosa heistä on kuitenkin koko maailman mittakaavassa köyhiä.

Ibn Battuta (1304–1368) oli marokkolainen kauppias ja maailmanmatkaaja. Hän kulki Pohjois- ja Länsi-Afrikassa, Itä-Euroopassa, Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä Kiinassa yhteensä kolmekymmentä vuotta.

Muutoksen mittakaavasta kertoo kuvio 1.1a, jossa tarkastellaan elintasoa eri maissa käyttämällä mittarina bruttokansantuotetta asukasta kohti. Bruttokansantuote (bkt) on vuoden tai muun ajanjakson aikana kertyneen tuotannon kokonaisarvo. Tuotanto koostuu tavaroista ja palveluista, joiden myynnistä syntyy tuloja. Bruttokansantuote asukasta kohti vastaa siis keskimääräisiä vuosituloja. Kuviossa 1.1a arvioituja keskimääräisiä vuosituloja kuvaa käyrän korkeus vaaka-akselille merkittynä ajankohtana.

Tämän mittarin mukaan Ison-Britannian keskimääräinen elintaso on kuusi kertaa korkeampi kuin Intian. Britit ja japanilaiset ovat yhtä rikkaita, aivan kuten 1300-luvullakin. Yhdysvaltalaisista on sen sijaan tullut japanilaisia rikkaampia ja norjalaisista vielä yhdysvaltalaisiakin rikkaampia.

Kuvio 1.1a perustuu Angus Maddisonin tutkimuksiin. Maddison onnistui keräämään niukoista lähteistä tietoja, joiden avulla on mahdollista vertailla elinoloja yli tuhannen vuoden ajalta. Hänen elämäntyönsä jatkuu Maddison Project ‑hankkeessa. Tällaiset aineistot eri alueista ja niiden asukkaista ovat kaiken taloustieteen perusta, ja palaamme niihin vielä monta kertaa. Tilastoaineistoilla on suuri merkitys esimerkiksi eriarvoisuuden tutkimukselle ja eroja tasaavalle politiikalle. Eriarvoisuutta tutkineet taloustieteilijät James Heckman ja Thomas Piketty puhuvat niistä seuraavalla videolla.

1.1 Tuloerot

Tuhat vuotta sitten maapallon alueet olivat talouden näkökulmasta pitkälti samalla viivalla. Tulot vaihtelivat alueiden välillä, mutta erot olivat vielä vähäisiä, kuten kuvio 1.1a osoitti.

Enää nykyään maailman maat eivät ole samalla viivalla ainakaan tulotason puolesta.

Kuvio 1.2 tarkastelee tulojen jakautumista maiden sisällä ja maiden välillä. Maat on järjestetty asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen mukaan vasemmalta oikealle köyhimmästä rikkaimpaan eli Liberiasta Singaporeen. Pylvään leveys kuvaa väkilukua.

Maan väestö on jaoteltu kymmeneen pylvääseen, joista jokainen vastaa yhtä tulojakauman desiiliryhmää eli kymmenen prosentin joukkoa. Pylvään korkeus vastaa ryhmän keskituloa. Etummaisena pylväsjonossa on väestön köyhin kymmenesosa ja taaimmaisena rikkain kymmenesosa. Mittayksikkönä on vuoden 2005 Yhdysvaltain dollari. Huomaa, ettei rikkain kymmenesosa tarkoita rikkainta kymmenesosaa tulonsaajista vaan koko väestöstä. Kotitalouksien tulot on aineistossa jaettu tasan kotitalouden jäsenten kesken lapset mukaan luettuina.

Korkeimmat pylväät kohoavat takarivissä oikealla. Ne kuvaavat rikkaimpien maiden väestön rikkaimman kymmenen prosentin tuloja. Kaikkein korkein pylväs edustaa Singaporen rikkainta kymmentä prosenttia. Tässä etuoikeutettujen joukossa asukasta kohti lasketut tulot olivat vuonna 2014 yli 67 000 dollaria. Toiseksi suurin asukasta kohti laskettu bruttokansantuote on Norjassa. Norjan rikkaimpia kuvaava pylväs ei kuitenkaan kohoa kovin korkealle, vaan piiloutuu Singaporen ja kolmanneksi rikkaimman maan eli Yhdysvaltojen väliin. Se johtuu siitä, että Norjassa tulot jakautuvat tasaisemmin kuin eräissä muissa rikkaissa maissa.

Kuviosta 1.2 voi tutkia myös, miten tulojakauma on muuttunut vuoden 1980 jälkeen.

Rikas–köyhä-suhdeluku muistuttaa erästä paljon käytettyä tuloeromittaria, 90/10-suhdelukua. Sillä tarkoitetaan tulojakauman 90. persentiilipisteeseen ja 10. persentiilipisteeseen sijoittuvien yksilöiden tulojen suhdelukua. Me käytämme sen sijaan tulojakauman kymmenennen desiiliryhmän (rikkaiden) ja ensimmäisen desiiliryhmän (köyhien) keskitulojen suhdelukua. Kymmenes desiiliryhmä muodostuu niistä, joiden tulot ovat suuremmat kuin 90. persentiilipisteeseen sijoittuvalla yksilöllä: heidän keskitulonsa ovat siis tuon yksilön tuloja suuremmat. Ensimmäinen desiiliryhmä taas muodostuu niistä, joiden tulot ovat pienemmät kuin 10. persentiilipisteeseen sijoittuvalla yksilöllä: heidän keskitulonsa ovat tuon yksilön tuloja pienemmät. Tästä seuraa, että rikas–köyhä-suhdelukumme on aina suurempi kuin 90/10-suhdeluku.

Vuoden 2014 jakaumasta voi tehdä kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin rikkaat ovat kaikissa maissa paljon vauraampia kuin köyhät. Maiden sisäisiä tuloeroja voi arvioida laskemalla korkeimman pylvään ja matalimman pylvään korkeuksien suhdeluvun kullekin maalle ja vertaamalla suhdelukuja keskenään. Kutsumme tätä tunnuslukua rikas–köyhä-suhdeluvuksi. Jopa varsin tasa-arvoisessa Norjassa rikas–köyhä-suhdeluku on 5,4. Yhdysvalloissa se on 16 ja Afrikan eteläosissa sijaitsevassa Botswanassa 145. Köyhimpien maiden sisäisiä tuloeroja on vaikeaa erottaa kuviosta, mutta niitä on: Nigerian rikas–köyhä-suhdeluku on 22 ja Intian 20.

Kuviosta 1.2 näkyy myös, että maiden väliset tuloerot ovat huimia. Norjassa keskitulot ovat 19 kertaa niin suuret kuin Nigeriassa, ja norjalaisten köyhinkin kymmenesosa ansaitsee melkein kaksi kertaa niin paljon kuin nigerialaisten rikkain kymmenesosa.

Jos Ibn Battutan matkoista 1300-luvun maailmassa piirtäisi samanlaisen kaavion kuin kuviossa 1.2, miltä se näyttäisi? Ainakin Ibn Battuta olisi huomannut, että rikkaimman ja köyhimmän kansanosan välillä on eroja kaikkialla maailmassa. Niihin verrattuna maiden väliset tuloerot olisivat näyttäneet melko pieniltä.

Palataan nyt kuvioon 1.1a ja pohditaan, mistä nykyiset tuloerot maiden välillä johtuvat. Tämän päivän rikkaissa maissa, kuten Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Italiassa, talous kääntyi kasvuun ennen 1900-luvun alkua. Ne kuuluvat kuvion 1.2 korkeimpaan pylväikköön. Matalat pylväät taas kuvaavat maita, joissa talouskasvu on alkanut vasta hiljattain tai ei vielä lainkaan.

Harjoitus 1.1 Tuloerot 1300-luvun maailmassa

Millaiselta kuvion 1.2 pylväskaavio olisi näyttänyt Ibn Battutan elinaikana 1300-luvun alkupuoliskolla?

Harjoitus 1.2 Tulotilastot kertovat

Tutustu kuvion 1.2 interaktiiviseen versioon ja lataa tietokoneellesi siinä käytetty tilastoaineisto. Valitse aineistosta viisi mielestäsi kiinnostavaa maata.

1. Laske maiden rikas-köyhä-suhdeluvut (rikas/köyhä) vuosille 1980, 1990 ja 2014.
2. Millaisia eroja huomaat maiden välillä? Miten suhdeluvut ovat muuttuneet ajan mittaan?
3. Miten eroja ja muutoksia voisi selittää?

1.2 Tulojen ja elintason mittaaminen

bruttokansantuote (bkt)

Bruttokansantuote mittaa kansantaloudessa vuoden aikana tai muulla ajanjaksolla syntyneen tuotannon markkina-arvoa. Englanniksi gross domestic product.

Kuviossa 1.1a käytettiin elintason mittarina asukasta kohti laskettua bruttokansantuotetta. Se mittaa kansantaloudessa tuotettuja tavaroita ja palveluita – bruttokansantuotetta – jaettuna väestöllä.

Bruttokansantuote (bkt) mittaa kansantalouden tuotantoa tietyllä ajanjaksolla, esimerkiksi vuoden aikana. Taloustieteilijä Diane Coyle kuvaa bruttokansantuotetta: ”Se sisältää naulat, hammasharjat, traktorit, kengät, kampaukset, liikkeenjohdon konsultoinnin, katujen puhtaanapidon, joogatunnit, lautaset, laastarit, kirjat ja jokaisen muunkin talouden miljoonista tavaroista ja palveluista.”²

Diane Coyle kertoo äänitteellä bruttokansantuotteen hyvistä ja huonoista puolista.

Miljoonien tavaroiden ja palveluiden summaaminen vaatii yhteistä mittayksikköä, jolla voidaan määrittää esimerkiksi joogatunnin arvo verrattuna hammasharjaan. Taloustieteilijän on siis ensin valittava, mitä kaikkea tuotantoon lasketaan mukaan, ja sitten ratkaistava, miten tälle kaikelle annetaan arvo. Helpointa on käyttää arvon mittarina tuotteiden ja palveluiden hintoja. Näin laskettu bruttokansantuote vastaa väestön yhteenlaskettuja tuloja.

Jakamalla tulos väkiluvulla saadaan asukasta kohti laskettu bruttokansantuote eli väestön keskitulot. Antavatko keskitulot kuitenkaan oikeaa kuvaa elintasosta tai hyvinvoinnista?

Käytettävissä olevat tulot

käytettävissä olevat tulot

Tulot, joista on vähennetty verot ja joihin on lisätty tulonsiirrot. Englanniksi disposable income.

Asukasta kohti laskettu bruttokansantuote mittaa keskituloja. Ne ovat eri asia kuin keskivertokansalaisen käytettävissä olevat tulot.

Käytettävissä olevat tulot saadaan laskemalla yhteen palkat, voitot, vuokrat, korot ja saadut tulonsiirrot ja vähentämällä niistä muille maksetut tulonsiirrot. Saatuja tulonsiirtoja ovat esimerkiksi julkisen sektorin maksamat sosiaalietuudet (työttömyyskorvaukset, työkyvyttömyysetuudet) tai toisilta saadut lahjat. Muille maksettavia tulonsiirtoja ovat muun muassa verot. Käytettävissä olevia tuloja pidetään hyvänä elintason mittarina. Ne kertovat, miten paljon ruokaa, asumispalveluita, vaatteita ja muita tavaroita tai palveluita kotitalous voi hankkia ottamatta velkaa tai myymättä omaisuuttaan.

Ovatko käytettävissä olevat tulot hyvä hyvinvoinnin mittari?

Tulot ovat tärkeä osa hyvinvointia. Niiden ansiosta voimme ostaa tuotteita ja palveluita, joita tarvitsemme tai haluamme. Hyvinvointimme riippuu kuitenkin myös asioista, joita ei voi ostaa.³

Käytettävissä olevat tulot eivät mittaa esimerkiksi seuraavia asioita:

• Ympäristön tila ja sosiaaliset suhteet, kuten puhdas ilma ja hyvät ystävät.
• Vapaa-aika, kuten lepo ja läheisten tapaaminen.
• Tavarat ja palvelut, joita ei voi ostaa, kuten julkinen terveydenhuolto ja koulutus.
• Tavarat ja palvelut, jotka kotitaloudet tuottavat itse ja jotka ovat usein naisten vastuulla, kuten kotiruoka ja lastenhoito.

Keskimääräiset käytettävissä olevat tulot ja keskimääräinen hyvinvointi

Jos tarkastellaan kansakuntia, etnisiä ryhmiä tai muita ihmisryhmiä, ovatko keskimääräiset käytettävissä olevat tulot hyvä mittari ryhmän hyvinvoinnille? Ajatellaanpa ryhmää, jossa jokaisen käytettävissä olevat tulot ovat 5 000 euroa kuussa. Kuvitellaan, että jokaisen tulot kasvavat mutta hinnat pysyvät ennallaan. Tällöin ryhmän keskimääräinen hyvinvointi lisääntyy.

Kuvitellaan nyt toinen ryhmä, jossa puolella jäsenistä on käytettävissään 10 000 euroa kuussa. Toisen puolikkaan käytettävissä olevat tulot ovat vain 500 euroa kuussa. Ryhmän keskitulot ovat 5 250 euroa. Ne ovat siis paremmat kuin ensimmäisellä ryhmällä, jonka keskitulot olivat alun perin 5 000 euroa. Onko toisen ryhmän hyvinvointi kuitenkaan paremmalla tasolla kuin ensimmäisen ryhmän, jossa joka ikisellä on käytettävissään 5 000 euroa kuussa? Toisen ryhmän rikkaalle puolikkaalle 250 euron ero keskituloissa on pikkuraha. Ryhmän köyhä puolikas taas mitä todennäköisimmin kärsii puutetta.

Hyvinvointi riippuu absoluuttisista tuloista, mutta tutkimusten mukaan myös asemasta tulojakaumassa. Jos saamme selville, että ansaitsemme vähemmän kuin muut ryhmässämme, se vähentää hyvinvointiamme.

Hyvinvointiin vaikuttaa siis myös tulojen jakautuminen. Vaikka kahden ryhmän keskitulot olisivat yhtä suuret, tulot voivat jakautua niissä aivan eri tavoin. Siksi keskitulojen vertailu ei välttämättä paljasta hyvinvointieroja.

Julkisen sektorin tavarat ja palvelut

Bruttokansantuote sisältää julkisen sektorin tuottamat tavarat ja palvelut, kuten koulutuksen, maanpuolustuksen ja lainvalvonnan. Ne vaikuttavat hyvinvointiin mutta eivät näy käytettävissä olevissa tuloissa. Tästä näkökulmasta bruttokansantuote mittaa elintasoa paremmin kuin käytettävissä olevat tulot.

Julkisille palveluille on kuitenkin vielä vaikeampaa määrittää arvoa kuin kampaamopalveluille, joogatunneille ja muille kaupallisille palveluille. Kun palvelu on kaupan, sen arvoa voi mitata likimääräisesti hinnalla: jos kampaajakäynnin hinta olisi arvoonsa nähden liian kallis, kaikkien hiukset saisivat rauhassa kasvaa. Julkisen sektorin tuotteita ja palveluita sen sijaan ei yleensä kaupata. Niiden arvoa voi arvioida ainoastaan sen perusteella, miten paljon niiden tuottaminen maksaa.

Bruttokansantuote mittaa varsin vaillinaisesti sitä, mitä ymmärrämme hyvinvoinnilla, eikä se siksi sovi sellaisenaan hyvinvoinnin mittariksi.⁴

Bruttokansantuotteen muutokset tai erot maiden välillä kertovat joka tapauksessa vaihtelusta tavaroiden ja palveluiden saatavuudessa. Näin on ainakin silloin, kun erot ovat yhtä suuria kuin kuviossa 1.1a (katso myös kuviot 1.1b, 1.8 ja 1.9).

Tämän alaluvun lopussa on Numeronmurskaus-osio, jossa perehdytään tarkemmin bruttokansantuotteen laskemiseen sekä maiden ja vuosien vertailuun. Siinä selostetuilla menetelmillä voidaan todeta yksiselitteisesti vaikkapa se, että japanilaiset ovat nykyisin keskimäärin paljon rikkaampia kuin kaksisataa vuotta sitten ja paljon rikkaampia kuin nykypäivän intialaiset. (Numeronmurskaus-osioita on monissa tämän kirjan luvuissa. Osioissa kerrotaan tarkemmin kirjassa käytettyjen tilastollisten tunnuslukujen rakenteesta ja laskemisesta.)

Harjoitus 1.3 Mitä mitata?

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkinyt senaattori Robert Kennedy piti vaalikampanjassaan maaliskuussa 1968 kuuluisan puheen, jossa hän kritisoi amerikkalaisia ”materian haalimisesta”. Hän kysyi, miten elintasoa voi mitata luvulla, joka sisältää ilmansaasteet, tupakkamainokset ja vankilat mutta ei terveyttä, koulutusta tai isänmaallisuutta. Kennedy väitti, että bruttokansantuote ”mittaa kaikkea – paitsi sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista”.

Lue puhe tai kuuntele se verkosta.

1. Mitä asioita bruttokansantuote (puheessa gross national product) sisältää Kennedyn mukaan?
2. Kuuluvatko ne mielestäsi siihen? Miksi?
3. Mitä asioita bruttokansantuotteesta Kennedyn mukaan puuttuu?
4. Kuuluisivatko ne mielestäsi siihen? Miksi?

Numeronmurskaus Tulojen vertailu eri ajanjaksojen ja maiden välillä

Yhdistyneet kansakunnat kokoaa ja julkaisee eri maiden tilastoviranomaisten arvioita bruttokansantuotteesta. Yhdistämällä kansainväliset tilastot taloushistorian tutkimustuloksiin voidaan piirtää kuvion 1.1a tapaisia kaavioita. Niistä voidaan arvioida eri aikakausien ja eri maiden elintasoja ja tutkia, ovatko rikkaiden ja köyhien maiden erot kasvaneet vai supistuneet. Johtopäätöksenä voi todeta vaikkapa, että italialaiset ovat keskimäärin rikkaampia kuin kiinalaiset, mutta ero supistuu. Ennen arviointia ja johtopäätöksiä on kuitenkin ratkaistava kolme tilastollista ja taloustieteellistä ongelmaa:

• Se, mitä haluamme vertailla, on erotettava siitä, mitä emme halua vertailuun mukaan. Tässä tapauksessa haluamme vertailla tuotteiden ja palveluiden määrän vaihtelua mutta emme vaikkapa tuotteiden ja palveluiden hintojen vaihtelua.
• Kun vertaamme saman talouden tuotantoa eri aikoina, on otettava huomioon, että hinnat vaihtelevat ajanjaksosta toiseen.
• Kun vertaamme eri talouksien tuotantoa samana aikana, on otettava huomioon, että hinnat vaihtelevat maasta toiseen.

Kaksi viimeistä ongelmaa kuulostavat samoilta. Se johtuu siitä, että vertailun vaikeudet ovat samat, mitattiinpa yhden maan tuotannon ajallista vaihtelua tai kahden maan tuotannon eroja tiettynä ajankohtana. Kummassakin tapauksessa tarvitaan hintatietoja, joiden avulla tuotannon vaihtelu voidaan erottaa aineistosta niin, ettei tavaran tai palvelun hinnan nousua tulkita väärin tuotannon kasvuksi.

Lähtökohta: nimellishintainen bruttokansantuote

Tilastotieteilijät arvioivat koko kansantalouden tuotannon markkina-arvoa tiettynä ajanjaksona käyttämällä tavaroiden ja palveluiden markkinahintoja. Kertomalla tuhansien ja taas tuhansien tuotteiden ja palveluiden määrät niiden hinnoilla saadaan jokaiselle tuotteelle ja palvelulle nimellisarvo (käypä arvo). Kun kaikki tuotteet ja palvelut on näin ilmaistu yhteisellä nimellisarvon asteikolla, ne voidaan laskea yhteen. Nimellishintainen bruttokansantuote lasketaan seuraavasti:

$$\begin{align*} &\text{(joogatunnin hinta)} \times \text{(joogatuntien määrä)} \\ &+ \text{(kirjan hinta)} \times \text{(kirjojen määrä)} + \ldots \\ &+ \text{(hinta)} \times \text{(määrä)} \hspace{0.2cm} \text{kaikilta muilta tuotteilta ja palveluilta} \end{align*}$$

Sama voidaan ilmaista yleisesti kaavana

$$\text{nimellishintainen bkt} = \sum_{i}p_iq_i ,$$

jossa p_i on tavaran i hinta, q_i on tavaran i määrä ja ∑ tarkoittaa kaikkien tavaroiden ja palveluiden hinnan ja määrän tulon summaa.

Hintojen ajallinen vaihtelu: reaalihintainen bruttokansantuote

Jos tahtoo tietää, kasvaako talous vai supistuuko se, on selvitettävä ostettujen tuotteiden ja palveluiden määrä. Sitä mittaa reaalihintainen bruttokansantuote. Tarkastellaan yhtä ja samaa taloutta kahdella eri ajanjaksolla. Jos tuotteiden ja palveluiden määrät pysyvät ennallaan mutta hinnat nousevat esimerkiksi kaksi prosenttia, nimellishintainen bruttokansantuote kasvaa kaksi prosenttia mutta reaalihintainen bruttokansantuote pysyy ennallaan. Talous ei kasva.

Reaalihintaista bruttokansantuotetta ei voi mitata suoraan, koska on mahdotonta laskea yhteen tietokoneita, kenkäpareja, ravintolaillallisia, lentolippuja ja haarukkatrukkeja. Reaalinen bruttokansantuote on siksi johdettava nimellishintaisesta bruttokansantuotteesta, jonka määrittelimme juuri.

Nimellishintaisen bruttokansantuotteen kaavassa oikealla puolella ovat lopputuotteiden myyntihinnat kerrottuina määrillä.

Reaalihintaisen bruttokansantuotteen selvittämiseksi pitää ensin valita perusvuosi, esimerkiksi 2010. Oletamme, että perusvuoden reaalihintainen bruttokansantuote perusvuoden hinnoin on yhtä suuri kuin nimellishintainen bruttokansantuote. Seuraavan vuoden nimellishintainen bruttokansantuote lasketaan tavalliseen tapaan vuoden 2011 hinnoilla. Sen jälkeen pääsemme käsiksi reaalihintaisen bruttokansantuotteen muutoksiin kertomalla vuoden 2011 määrät vuoden 2010 hinnoilla. Jos bruttokansantuote on kasvanut myös perusvuoden hinnoilla laskettuna, voidaan päätellä, että reaalihintainen bruttokansantuote on kasvanut.

kiinteät hinnat

Kiinteistä hinnoista on puhdistettu inflaation eli hintojen nousun tai deflaation eli hintojen laskun vaikutus siten, että yhden valuuttayksikön ostovoima on jokaisella ajanjaksolla sama. Englanniksi constant prices. Katso myös: ostovoimapariteetti.

Jos vuoden 2011 bruttokansantuote on vuoden 2010 hinnoilla laskettuna sama kuin vuonna 2010, voidaan päätellä, että tuotettujen tavaroiden ja palveluiden kokonaismäärä on pysynyt samana. (Tavaroiden ja palveluiden suhteet saattavat vaihdella: esimerkiksi lentolippuja on ehkä myyty vähemmän mutta tietokoneita enemmän.) Reaalihintainen (kiinteähintainen) bruttokansantuote on siis pysynyt samana, ja reaalinen talouskasvu on nolla.

Hintojen maantieteellinen vaihtelu: kansainväliset hinnat ja ostovoima

Kahden maan vertailussa on molemmille maille käytettävä samoja hintatietoja.

Ongelmaa voi havainnollistaa yksinkertaisella kansantaloudella, joka tuottaa vain yhtä tuotetta. Esimerkiksi sopii jokin yksinkertainen tuote, jonka hinta eri maissa on helppoa selvittää, kuten cappuccino-kahvi. Valitaan vertailuun kaksi taloutta, jotka ovat eri kehitysvaiheissa: Ruotsi ja Indonesia.

Tätä kirjoitettaessa cappuccino maksoi Tukholmassa 3,90 Yhdysvaltain dollaria ja Jakartassa 2,63 Yhdysvaltain dollaria vallitsevan valuuttakurssin mukaan.

Ajantasaiset cappuccinon hintatiedot ovat saatavilla elinkustannuksia vertailevalta Numbeo-verkkosivustolta.

Valuuttamuunnos ei vielä riitä. Kansainväliset valuuttakurssit eivät nimittäin mittaa tarkasti sitä, miten paljon yhdellä rupialla saa Jakartassa tai yhdellä kruunulla Tukholmassa.

ostovoimapariteetti (PPP)

Ostovoimapariteetti on tilastollinen korjaus, jonka avulla voidaan vertailla, miten paljon eri maissa saa kansallisella valuutalla. Englanniksi purchasing power parity. Katso myös: kiinteät hinnat.

Tämän vuoksi eri maiden elintason vertailussa bruttokansantuote lasketaan käyttämällä ostovoimapariteetin avulla laskettuja yhteisiä hintoja. Pariteetti-sana viittaa siihen, että ostovoimapariteetin avulla eri valuuttojen reaalinen ostovoima voidaan muuntaa yhtä suureksi.

Rikkaissa maissa on yleensä kalliimpaa kuin köyhissä maissa, niin esimerkissämmekin. Eräs syy tähän on se, että rikkaissa maissa palkat ovat parempia, mikä nostaa hintoja. Cappuccinot, ravintolaillalliset, kampaamopalvelut, monet elintarvikkeet, liikenne, vuokrat ja useimmat muutkin tuotteet ja palvelut ovat Ruotsissa kalliimpia kuin Indonesiassa. Siksi yhteisiin hintoihin perustuvan, ostovoimapariteettikorjatun bruttokansantuotteen ero on pienempi kuin käypään valuuttakurssiin lasketun bruttokansantuotteen ero.

Käypään valuuttakurssiin laskettuna Indonesian asukasta kohti laskettu bruttokansantuote on vain kuusi prosenttia Ruotsin tasosta. Kun käytetään ostovoimapariteettia ja kansainvälisiä hintoja, Indonesian bruttokansantuote on 21 prosenttia Ruotsin tasosta.

Indonesian rupian ostovoima Ruotsin kruunuun verrattuna on siis kolme kertaa suurempi kuin valuuttakurssin perusteella voisi päätellä.

Bruttokansantuotteen ja muiden kansantalouden tunnuslukujen mittaamista käsitellään tarkemmin luvussa 13.

1.3 Historian lätkämaila: tulojen kasvu

Jääkiekkomailassa on pitkä suora varsi ja sen päässä pystyyn nouseva lapa. Samaa muotoa tavataan joissakin talouden kuvaajissa. Niitä nimitetään tässä kirjassa lätkämailakäyriksi.

Kuvion 1.1a tiedot voi esittää toisin käyttämällä asteikkoa, jolla bruttokansantuote kaksinkertaistuu aina siirryttäessä pystyakselilla yksi askel ylöspäin: ensin 250 dollarista 500 dollariin, sitten 500 dollarista 1 000 dollariin ja niin edelleen. Kuviossa 1.1b on käytetty tällaista logaritmista asteikkoa. Sen avulla voidaan vertailla kasvunopeuksia.

Tulojen kasvunopeus – tai väestön tai minkä tahansa muun suureen kasvunopeus – tarkoittaa sitä, miten nopeasti suure muuttuu.

$$\text{kasvunopeus} = \frac{\text{tulojen muutos}}{\text{alkuperäiset tulot}}$$

Jos vuonna 2000 asukasta kohti laskettu bruttokansantuote on 21 046 Yhdysvaltain dollaria (kuten Isossa-Britanniassa kuvion 1.1a mukaan) ja vuonna 2001 taas 21 567 dollaria, kasvunopeus saadaan seuraavasti:

$$\begin{align*} \text{kasvunopeus} &= \frac{\text{tulojen muutos}}{\text{alkuperäiset tulot}} \\ &= \frac{y_{2001} - y_{2000}}{y_{2000}} \\ &= \frac{21\:567 - 21\:046}{21\:046} \\ &= 0,025 \\ &= 2,5 \% \end{align*}$$

Tutkimuskysymyksestä riippuu, onko verrattava tasoja vai kasvunopeuksia. Kuviosta 1.1a voi helposti vertailla asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen tasoa eri maissa ja eri historian vaiheissa. Logaritmiselle asteikolle piirretystä kuviosta 1.1b voi vertailla kasvunopeutta eri maissa ja eri aikakausina. Tasaista vauhtia kasvava aikasarja näyttää logaritmisella asteikolla suoralta, koska prosenttimääräinen (suhteellinen) kasvunopeus on vakio. Mitä suurempi kasvunopeus, sitä jyrkemmin suora nousee.

Otetaan esimerkiksi 100 prosentin kasvu, jolloin arvo kaksinkertaistuu jokaisella ajanjaksolla. Kuviosta 1.1b näkyy, että logaritmiselle asteikolle piirretty suora nousee yhtä jyrkästi, jos bruttokansantuote kaksinkertaistuu sadassa vuodessa 500 dollarista 1 000 dollariin, 2 000 dollarista 4 000 dollariin tai 16 000 dollarista 32 000 dollariin. Jos taas bruttokansantuote nelinkertaistuu sadassa vuodessa 500 dollarista 2 000 dollariin, suora nousee kahta jyrkemmin, koska kasvunopeus on kaksinkertainen.

Eräissä maissa elintaso pääsi tuntuvaan kasvuun vasta sitten, kun maat itsenäistyivät siirtomaaisännistään tai vapautuivat Euroopan ohjailusta.

• Intia. Köyhyyttä tutkinut taloustieteilijä Angus Deaton arvioi, että kun Intia vuonna 1947 itsenäistyi Isosta-Britanniasta kolmen vuosisadan siirtomaavallan jälkeen, intialaislapset kärsivät puutetta ”ehkä pahemmin kuin mikään muu yhtä suuri ryhmä koko maailmanhistoriassa”. Siirtomaavallan viimeisinä vuosina intialaislasten eliniänodote oli 27 vuotta. Puoli vuosisataa myöhemmin vastasyntyneiden eliniänodote oli jo 65 vuotta.
• Kiina. Kiina oli aikoinaan vauraampi kuin Iso-Britannia. Viime vuosisadan puolivälissä Kiinan asukasta kohti laskettu bruttokansantuote oli kuitenkin viidestoistaosa Ison-Britannian tasosta.
• Etelä-Amerikka. Etelä-Amerikan maissa ei ole nähty samanlaista elintason nousukäännettä kuin kuvioiden 1.1a ja 1.1b maissa. Ne eivät vaurastuneet Espanjan vallan aikana eivätkä 1900-luvun alussa, jolloin useimmat niistä itsenäistyivät.

Kuvioista 1.1a ja 1.1b voi tehdä kaksi havaintoa:

• Kesti hyvin kauan ennen kuin elintaso alkoi nousta pysyvästi.
• Pysyvä elintason kasvu alkoi eri maissa eri aikoihin, mikä on johtanut suuriin elintasoeroihin maiden välillä.

Kansanterveyden tutkija Hans Rosling kuvaa elävästi, miten eräät maat ovat rikastuneet ja saavuttaneet hyvinvointia paljon ennen muita.

Näiden havaintojen selittäminen kuuluu taloustieteen tärkeimpiin tutkimuskysymyksiin. Se kiehtoi jo taloustieteen perustajana pidettyä Adam Smithiä, jonka pääteos on nimeltään Kansojen varallisuus: tutkimus sen luonteesta ja syistä.⁵

Taloustieteen suurnimiä Adam Smith

Adam Smithiä (1723–1790) pidetään nykyaikaisen taloustieteen perustajana. Smith oli skotlantilainen leskiäidin poika, joka opiskeli filosofiaa Glasgow’n yliopistossa ja myöhemmin Oxfordin yliopistossa. (Oxfordista hän kirjoitti: ”Opettajista suurin osa ei nähtävästi enää viitsi edes teeskennellä opettavansa.”)

Smith matkusteli paljon Euroopassa. Kerran oleskellessaan Ranskan Toulousessa hän kertomansa mukaan ikävystyi, ja ajankulukseen hän ryhtyi kirjoittamaan kirjaa. Tuosta kirjasta tuli taloustieteen kuuluisin teos.

Kansojen varallisuus: tutkimus sen luonteesta ja syistä ilmestyi vuonna 1776. Kirjassaan Smith tutki sitä, miten yhteiskunnan kannattaisi sovittaa yhteen talouden tuhansien itsenäisten toimijoiden työ, kun tuottajat, kuljettajat, myyjät ja kuluttajat eivät yleensä tiedä toisistaan ja asuvat kuka missäkin päin maailmaa. Smith esitti omaperäisen idean: yhteensovittaminen voisi tapahtua aivan itsestään, vaikkei kukaan tai mikään tietoisesti pyrkisi tällaista järjestystä luomaan tai pitämään. Se haastoi vallitsevan ajattelun, jossa politiikan ja talouden järjestys perustui siihen, että hallitsijoilla oli käskyvalta alaisiinsa.

Vielä omaperäisempää oli, että Smithin mukaan järjestys syntyisi samalla, kun yksilöt tavoittelevat omaa etuaan: ”Emme odota, että saamme päivällistä teurastajan, leipurin tai oluenpanijan hyväntahtoisuuden ansiosta, vaan siksi, että he ajattelevat omaa etuaan.”

Kansojen varallisuudessa Smith keksi myös yhden taloustieteen historian tehokkaimmista kielikuvista, näkymättömän käden. Smith kirjoitti, että yksittäinen ihminen ”tavoittelee vain omaa etuaan, ja tässä, kuten monessa muussakin tapauksessa, häntä ohjaa näkymätön käsi edistämään päämäärää, joka ei mitenkään sisälly hänen pyrkimyksiinsä. Eikä yhteiskunnalle aina ole pahasta, että tuo päämäärä ei sisälly niihin. Tavoittelemalla omaa etuaan hän usein edistää yhteiskunnan etua tehokkaammin kuin silloin, kun tieten tahtoen pyrkii edistämään yhteiskunnan etua”.

Eräs Smithin oivalluksista oli, että vaurastumista edistää ratkaisevasti työnjako tai erikoistuminen, jota rajoittaa vuorostaan ”markkinoiden laajuus”. Smith käytti kuuluisassa esimerkissään neulatehdasta. Hän totesi, että jos kymmenen miestä keskittyisi kukin yhteen tai kahteen 18 eri alatehtävästä, he pystyisivät tuottamaan päivässä liki 50 000 neulaa. ”Mutta jos he olisivat kaikki työskennelleet yksin ja itsenäisesti – – he eivät varmasti olisi saaneet aikaan kahtakymmentä neulaa mieheen, eivätkä välttämättä edes yhtä ainutta”.

Mistä ostajat valtavalle neulamäärälle? Ainoa mahdollisuus oli myydä neuloja matkojen päähän tuotantopaikasta. Erikoistumisen tueksi oli siksi rakennettava kanavia ja lisättävä ulkomaankauppaa. Näin syntyvä vauraus kasvatti ”markkinoiden laajuutta” ja käynnisti taloudessa kasvun hyvän kierteen.

Smith ei suinkaan pitänyt oman edun tavoittelua ihmisen ainoana motiivina. Hän oli 17 vuotta ennen Kansojen varallisuutta jo julkaissut eettistä toimintaa pohtivan teoksen nimeltä Moraalituntojen teoria.⁶

Smith käsitti myös, että markkinoissa oli omat ongelmansa, varsinkin jos myyjät lyöttäytyivät yhteen eivätkä kilpailleet keskenään. ”Kun saman liikealan edustajat kokoontuvat yhteen, vaikka sitten ilonpidon ja huvitusten merkeissä, heidän keskustelunsa pyrkii yleensä päätymään salaliittoon suurta yleisöä vastaan eli jonkinlaiseen hankkeeseen hintojen korottamiseksi.”

Hän kritisoi etenkin valtion suojelemia monopoleja, kuten Ison-Britannian Itä-Intian kauppakomppaniaa, joka hallitsi Intian ja Ison-Britannian välistä kauppaa ja suurta osaa koko siirtomaasta.

Smith oli aikalaistensa tavoin sitä mieltä, että valtion tuli suojella kansalaisiaan ulkopuolisilta vihollisilta ja valvoa oikeuden toteutumista poliisin ja tuomioistuinten avulla. Hän kannatti myös julkisia investointeja koulutukseen sekä siltoihin, teihin, kanaviin ja muihin yleisiin töihin.

Smithin nimeen liitetään usein ajatus siitä, että vauraus perustuu oman edun tavoitteluun vapailla markkinoilla. Hänen näkemyksensä olivat kuitenkin paljon monisyisempiä kuin usein luullaan.

Harjoitus 1.4 Näin logaritminen asteikko toimii

Kuvion 1.1a pystyakselilla on käytetty tavallista asteikkoa, kuviossa 1.1b logaritmista asteikkoa.

1. Etsi ajanjakso, jolla Ison-Britannian talouden kasvunopeus kiihtyi, ja toinen ajanjakso, jolla kasvunopeus pysyi suunnilleen vakiona. Kummasta kuviosta katsoit? Miksi?
2. Etsi ajanjakso, jolla asukasta kohti laskettu bruttokansantuote supistui Isossa-Britanniassa nopeammin kuin Intiassa. Supistuminen tarkoittaa negatiivista kasvua. Kummasta kuviosta katsoit? Miksi?

1.4 Teknologian vallankumous tuli jäädäkseen

Television tieteisklassikko Star Trek sijoittuu 2260-luvulle. Siinä ihminen seilaa Linnunradalla kumppaneinaan ystävälliset avaruusoliot ja apunaan älykkäät tietokoneet, valoa nopeammat ajojärjestelmät ja replikaattorit, jotka valmistavat ruokaa ja lääkkeitä tilauksesta. Joidenkin mielestä sarja on nerokas, toisista hupsu. Useimmat meistä pystyvät silti ainakin optimismin hetkinä eläytymään ajatukseen siitä, että elinolomme, yhteiskuntamme ja moraalikäsityksemme muuttuvat tulevaisuudessa toisenlaisiksi teknologisen kehityksen voimasta.

Star Trek tai muut edistyksen kuvat eivät siintäneet vuonna 1250 eläneen viljelijäsuvun vesan tulevaisuudessa. Tavallisen työväestön elintasossa ei viiteensataan vuoteen tapahtunut havaittavaa muutosta. Vaikka tieteiskirjallisuus alkoi kehittyä jo 1600-luvulla (Francis Baconin Uusi Atlantis vuodelta 1672 on lajityypin pioneereja), vasta 1700-luvulta lähtien uutta teknologiaa on syntynyt sellaista tahtia, että jokainen sukupolvi on voinut odottaa elämänsä muovautuvan toisenlaiseksi kuin edeltävällä polvella.

Tiede ja tekniikka harppasivat eteenpäin 1700-luvun keskivaiheilla eli suunnilleen silloin, kun Ison-Britannian lätkämailakäyrä lähti huimaan nousuun.

teollinen vallankumous

Teolliseksi vallankumoukseksi sanotaan tekniikan kehityksen ja työn järjestämisen muutosten sarjaa, joka käynnistyi Isosta-Britanniasta 1700-luvulla ja muutti käsityöläisten ja maanviljelijöiden yhteiskunnan teolliseksi ja kaupalliseksi taloudeksi. Englanniksi Industrial Revolution.

Tekstiiliteollisuudessa, energiantuotannossa ja kuljetuksissa otettiin käyttöön merkittävää uutta tekniikkaa. Muutokset rakentuivat toistensa päälle ja saivat yhteisnimen teollinen vallankumous. Vielä vuonna 1800 useimmat tuotantoprosessit perustuivat perinteisiin käsityötekniikoihin ja ‑taitoihin, jotka siirtyivät sukupolvelta toiselle sellaisinaan. Uusi aikakausi toi vanhojen työ- ja ajatustapojen tilalle uudet aatteet, keksinnöt, menetelmät ja koneet. Nämä uutuudet vaihtuivat vuorollaan vielä uudempiin.

teknologia

Prosessi, jossa raaka-aineita, ihmisen työtä, koneiden käyttöä ja muita panoksia muunnetaan tuotokseksi. Englanniksi technology.

Teknologia-sana tarkoittaa arkikielessä usein luonnontieteiden sovelluksiin perustuvia koneita ja laitteita. Taloustieteessä teknologia tarkoittaa prosessia, jossa raaka-aineita, ihmisen työtä, koneiden käyttöä ja muita panoksia muunnetaan lopputulokseksi eli tuotokseksi. Kakkuresepti voidaan ymmärtää kakunleivonnan teknologiaksi, sillä resepti määrittää tuotoksen (kakun) ja siihen tarvittavat raaka-aineet (esimerkiksi jauhot) ja työpanokset (esimerkiksi vatkaamisen). On myös toisenlaista kakkuteknologiaa, joka käyttää panoksina suurkeittiöiden koneita, koneenkäyttäjien työtä ja suuria määriä raaka-aineita.

teknologinen kehitys

Teknologian muutos, jonka ansiosta sama tuotos saavutetaan vähemmillä resursseilla; resursseja ovat muun muassa työ, koneet, maa, energia ja aika. Englanniksi technological progress.

Ennen teollista vallankumousta kansantalouden tekniikka kehittyi pikku hiljaa ja siirtyi sellaisenaan sukupolvelta toiselle, aivan kuten tekniikan ”reseptien” vaatimat taidot. Teknologinen kehitys mullisti tuotannon. Kenkäparin valmistusaika puolittui muutamassa vuosikymmenessä. Samoin kävi kehräämöissä, kutomoissa ja kakkujen tehdastuotannossa. Siitä alkaen olemme eläneet jatkuvasti teknologian vallankumousta. Tuotamme useimpia tavaroita sukupolvi sukupolvelta nopeammin.

Teknologinen kehitys valaistuksessa

Hyvä esimerkki teollisen vallankumouksen räjähdysmäisestä muutosvauhdista on valaistus. Valaistusteknologia kehittyi enimmän osan historiasta hyvin hitaasti. Muinaisten esivanhempiemme asumuksia valaisi tavallisesti vain iltanuotio. Valaistuksen resepti olisi kuulostanut tältä: Kerää polttopuuta, ota tulta jonkun jo sytyttämästä nuotiosta, sytytä oma nuotiosi äläkä päästä sitä sammumaan.

Valaistusteknologian ensimmäinen läpimurto tapahtui 40 000 vuotta sitten, kun ihminen keksi polttaa kasvi- ja eläinperäisiä öljyjä lampussa. Valaistusteknologian kehitystä voi mitata sillä, kuinka monta valovirran yksikköä eli lumenia tunnin työllä saa aikaan. Yksi lumen vastaa suunnilleen kuutamossa neliömetrin alalle lankeavaa valoa; yksi lumentunti tarkoittaa tällaista valovirtaa tunnin ajan. Nuotiota polttamalla saa yhdellä työtunnilla aikaan noin 17 lumentuntia valoa. Öljylamppu tuotti samalla työmäärällä 20 lumentuntia. Babylonian valtakunnassa (1750 eaa.) öljylamppua paranneltiin ottamalla polttoaineeksi seesamiöljy, jolloin tunnin työ tuotti 24 lumentuntia valoa. Tätä vaatimatonta parannusta saatiin odottaa seitsemäntuhatta vuotta, joten teknologian kehitystä voi sanoa hitaaksi.

Kolmetuhatta vuotta myöhemmin 1800-luvun alussa tehokkain valaistustekniikka eli talikynttilä tuotti öljylamppuun verrattuna yhdeksänkertaisesti valoa yhtä työtuntia kohti. Talikynttilää on seurannut toinen toistaan tehokkaampia valaistustekniikoita, kuten kaasukäyttöiset katulamput, kerosiinilamput, hehkulamput ja loisteputket. Pienloistelamput tulivat markkinoille vuonna 1992, ja ne olivat työpanoksella mitaten noin 45 000 kertaa tehokkaampia kuin kahdensadan vuoden takainen valaistustekniikka. Nykyään työn tuottavuus valaistuksessa on puoli miljoonaa kertaa suurempi kuin nuotiolle kerääntyneillä esivanhemmillamme.

Kuviossa 1.3 on valaistustekniikan tehokkuuden lätkämailakäyrä kuviosta 1.1b tutulla logaritmisella asteikolla.

Teknologia mullistaa elämää edelleen. Hans Rosling esittelee teollistumisen ihmettä, pyykinpesukonetta, joka on kohentanut miljoonien naisten hyvinvointia huimasti.

Valaistusesimerkki osoittaa myös, ettei innovaatioiden virta tyrehtynyt teolliseen vallankumoukseen. Innovaatiot jatkuivat eri teollisuudenalojen uusissa tekniikoissa, kuten höyrymoottorissa, sähkössä, kuljetustekniikassa (kanavissa, rautateissä, autoissa) ja viimeksi tieto- ja viestintätekniikan vallankumouksessa. Tällaiset yleiskäyttöiset innovaatiot vauhdittavat elintason nousua voimakkaasti, koska ne vaikuttavat laajasti talouden osa-alueisiin.

Teknologian muutokset vähensivät tarpeiden tyydyttämiseen kuluvaa työaikaa ja kohensivat siksi elintasoa huomattavasti. Taloushistorioitsija David Landes luonnehtii teollista vallankumousta toisiinsa kytkeytyvien teknologian muutosten sarjaksi, joka johti toisenlaiseen yhteiskuntaan.⁷

Verkottunut maailma

Etelä-Koreassa julkaistiin heinäkuussa 2012 musiikkihitti nimeltä ”Gangnam Style”. Vuoden loppuun mennessä se valtasi myydyimpien musiikkikappaleiden listan kärkipaikan 33 eri maassa, muun muassa Australiassa, Venäjällä, Kanadassa, Ranskassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Kappaleen musiikkivideosta tuli koko YouTuben katsotuin: sitä oli vuoden 2014 keskivaiheilla toistettu kaksi miljardia kertaa.

Teknologian jatkuva vallankumous on synnyttänyt verkottuneen maailman, johon kuuluu koko ihmiskunta. Tätä taloustieteen verkkoaineistoa tekivät yhdessä tietokoneillaan taloustieteilijät, suunnittelijat, ohjelmoijat ja toimittajat Isosta-Britanniasta, Intiasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Kolumbiasta, Etelä-Afrikasta, Chilestä, Turkista, Ranskasta ja monesta muusta maasta, usein yhtä aikaa. Verkossa tieto siirtyy jopa valon nopeudella. Kauppatavara kiertää maapalloa yhä enimmäkseen rahtialuksen vauhtia, noin 33 kilometriä tunnissa. Kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla taas tehdään kauppoja lyhyemmässä ajassa kuin keskivertolukijalta menee tämän virkkeen lukemiseen.

Tiedonsiirron nopeutuminen kertoo teknologian jatkuvan vallankumouksen uudistusvoimasta. Tiedonvälityksen nopeutta voi arvioida selvittämällä vanhoista päiväkirjamerkinnöistä tai sanomalehdistä, miten nopeasti historian tunnetut tapahtumat tulivat aikalaisyleisön tietoon. Kun Abraham Lincoln valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1860, uutinen välitettiin Washingtonista sähkösanomana Fort Kearnyyn, jossa lennätinlinjan toinen pää sijaitsi. Fort Kearnysta tieto matkasi Pony Express ‑ratsukuriirien kyydissä 2 030 kilometriä Nevadan Fort Churchilliin, josta se sähkötettiin Kaliforniaan. Tähän kului seitsemän päivää ja seitsemäntoista tuntia. Pony Expressin tiedonsiirtonopeus oli 11 kilometriä tunnissa. Puolen unssin eli 14 gramman painoisen kirjeen kuljetus tällä reitillä maksoi viisi dollaria eli viiden päivän palkan.

Saman menetelmän mukaan tiedonsiirtonopeus antiikin Rooman ja Egyptin välillä oli noin maili tunnissa (1,6 km/h). Vieläkin hitaampia nopeuksia on mitattu Venetsian ja muiden Välimeren kaupunkien väliltä 1 500 vuotta myöhemmältä aikakaudelta. Vauhti alkoi kuitenkin kiihtyä muutamaa vuosisataa sen jälkeen, kuten kuvio 1.4 kertoo. Vuonna 1857 intialaissotilaiden kansannoususta siirtomaaisäntää vastaan tiedettiin Lontoossa ”jo” 46 päivän kuluttua, ja The Times -sanomalehden lontoolaislukijat saivat lukea Lincolnin murhasta vain 13 päivän viipeellä. Vuosi Lincolnin kuoleman jälkeen Atlantin poikki vedettiin lennätinkaapeli, joka lyhensi uutisen matka-ajan New Yorkin ja Lontoon välillä muutamaan minuuttiin.

1.5 Talous ja ympäristö

Ihminen saa kaikki elämiseen ja elantonsa hankkimiseen tarvitsemansa resurssit ympäristöstä. Luonnonympäristö ja biosfääri eli maapallon elämänmuotojen kokonaisuus tuottavat elämän välttämättömät rakennusaineet, kuten ilman, veden ja ravinnon. Ympäristö tuottaa myös puun, metallin, öljyn ja muut raaka-aineet, joista ihminen valmistaa tavaroita.

Kuvio 1.5 esittää erään tavan tarkastella taloutta: talous on osa yhteiskunnan järjestelmää, joka vuorostaan on osa biosfääriä. Ihminen hankkii elantonsa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten mutta myös luonnon kanssa.

Luonnonvarat ovat näyttäytyneet ihmiselle ilmaisena, loputtomana varantona, jota rajoittavat ainoastaan luonnonvarojen hyödyntämisen kustannukset. Tuotannon hurja kasvu (katso kuviot 1.1a ja 1.1b) on kuitenkin merkinnyt myös hurjaa luonnonvarojen kulutusta ja luonnonympäristön tuhoamista. Ihminen vaikuttaa ilmaan, veteen, maaperään, säähän ja muihin ekosysteemien peruselementteihin voimakkaammin kuin koskaan.

Ihmisen toiminnan seurauksista rajuin on ilmastonmuutos. Kuviot 1.6a ja 1.6b osoittavat, miten käyttämämme fossiiliset polttoaineet hiili, öljy ja maakaasu vaikuttavat luonnonympäristöön. Hiilidioksidin (CO₂) päästöt ilmakehään pysyivät vuosisatoja samalla tasolla mutta kääntyivät kasvuun 1900-luvulla. Ilmakehästä mitatut hiilidioksidipitoisuudet ovat sen seurauksena kasvaneet (kuvio 1.6a), mikä vuorostaan on nostanut pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötilaa tuntuvasti (kuvio 1.6b). Kuvio 1.6a osoittaa myös, että fossiilisten polttoaineiden aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet jyrkästi sitten vuoden 1800.

Harjoitus 1.5 Mitä tapahtuu, jos lämpötila laskee tai nousee muutaman asteen?

Vuosien 1300 ja 1850 välille osui useita poikkeuksellisen kylmiä jaksoja, jotka voi havaita kuviosta 1.6b. Aikakautta kutsutaan Euroopan ”pikku jääkaudeksi”. Tutustu siihen ja vastaa seuraaviin kysymyksiin.

1. Miten poikkeuksellisen kylmät jaksot vaikuttivat maiden talouteen?
2. Ilmaston vaihtelu koetteli eri maissa ja eri alueilla varsinkin tiettyjä väestöryhmiä, toiset taas selvisivät vähemmällä. Anna esimerkkejä.
3. Miten rajuja kylmien kausien lämpötilapoikkeamat olivat verrattuina 1900-luvun jälkipuoliskon lämpenemiseen ja tulevaisuuden ennusteisiin?

Kuviosta 1.6b näkyy, että maapallon keskilämpötila vaihtelee vuosikymmenestä toiseen. Vaihtelu johtuu monista tekijöistä. Niistä yksi ovat tulivuorenpurkaukset, kuten Tambora-tulivuoren purkaus Indonesiassa vuonna 1815. Tambora syyti ilmaan niin paljon tuhkaa, että pienhiukkaset levisivät ilmakehään ja viilensivät maapallon lämpötilaa. Vuosi 1816 jäikin muistiin ”kesättömänä vuotena”.

Maapallon keskilämpötila on noussut vuodesta 1900 lähtien sitä mukaa kuin kasvihuonekaasujen pitoisuus on kasvanut. Suurin syy ovat fossiilisten polttoaineiden aiheuttamat hiilidioksidipäästöt.

Tiedeyhteisö on nykyisin käytännössä yksimielinen siitä, että ilmastonmuutos on käynnissä ja että se on ihmisen aiheuttama. Ilmastonmuutoksella on kauaskantoiset seuraukset. Napajäät sulavat, laajat rannikkoseudut uhkaavat jäädä nousevan merenpinnan alle, maailman tärkeimmät viljelysalueet saattavat tuhoutua ilmaston ja sadannan muutoksiin. Luku 20 käsittelee muutosten pitkän aikavälin taloudellisia ja fysikaalisia seurauksia ja pohtii, millaisella politiikalla niihin voisi varautua.

Arvostetuin ilmastonmuutostutkimuksen ja ‑aineistojen lähde on hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC.

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen, mutta fossiilisten polttoaineiden ympäristövaikutukset ovat usein paikallisia. Kaupungeissa ajoneuvojen, voimalaitosten ja muiden saastuttajien päästöt aiheuttavat asukkaille hengitystiesairauksia ja muita terveyshaittoja. Maaseutuyhteisöt taas kärsivät ilmastonmuutosta aiheuttavasta metsäkadosta sekä juomaveden ja kalakantojen ehtymisestä.

Globaali ilmastonmuutos ja paikallisten resurssien hupeneminen ovat kumpikin seurausta talouden kasvusta – joka näkyy kokonaistuotannon kasvuna – ja talousjärjestelmän ominaisuuksista, kuten siitä, mitä pidetään arvokkaana ja säilyttämisen arvoisena. Kuvion 1.5 havainnollistama talouden ja ympäristön suhde on kaksisuuntainen: luonnonvarojen käyttäminen tuotantoon voi vaikuttaa elinympäristöömme ja tuotannon edellytyksiin tulevaisuudessa.

Teknologian jatkuva vallankumous on synnyttänyt talouden, joka nojaa fossiilisiin polttoaineisiin. Sama vallankumous voi kuitenkin auttaa ratkaisemaan nykyiset ympäristöongelmat.

Kuviossa 1.3 tarkasteltiin työn tuottavuutta valaisemisessa. Se on kasvanut huimasti historian saatossa, varsinkin 1950-luvulta eteenpäin. Tämä johtuu siitä, että yhden lämmönlähteen (nuotion, kynttilän, hehkulampun) tuottama valovirta on kasvanut monituhatkertaiseksi.

Teknologian jatkuvan vallankumouksen ansiosta saamme vähemmästä lämmöstä enemmän valoa. Se on säästänyt lämmöntuotantoon käyttämiämme luonnonvaroja polttopuusta fossiilisiin polttoaineisiin. Tänään teknologian edistys voi merkitä sitä, että tulevaisuudessa saamme suuremman osan energiastamme tuulesta, auringosta ja muista uusiutuvista energianlähteistä.

1.6 Kapitalismin määritelmä: yksityisomistus, markkinat ja yritykset

Kuvioiden 1.1a, 1.1b, 1.3, 1.4 ja 1.6 kuvaajat paljastivat lätkämailamaisen kasvukäänteen seuraavissa talouden muuttujissa:

• bruttokansantuote henkeä kohti
• työn tuottavuus (valoa työtuntia kohti)
• yhteydet ympäri maailman (uutisten kulkunopeus)
• talouden vaikutus globaaliin ympäristöön (hiilidioksidipäästöihin ja ilmastonmuutokseen)

Mikä selittää maailman muuttumisen? Aikaisemmin elinolot eivät juuri muuttuneet, ellei sattunut epidemiaa tai sotaa. Nykyään jokainen sukupolvi on selvästi edellistä vauraampi, mikä osataan myös ennustaa.

Yksi tärkeä selitys on tässä kirjassa kapitalismin vallankumoukseksi kutsuttu ilmiö: ympäri maailmaa alkoi 1700-luvulla levitä uusi talouden järjestämisen tapa, jota nykyisin nimitetään kapitalismiksi. Kapitalismin käsite oli vielä sata vuotta sitten tuiki tuntematon, mutta kuten kuvio 1.7 osoittaa, se on sittemmin vakiintunut kielenkäyttöön. Kuviosta näkyy, miten tiheästi kapitalismi-sana esiintyy The New York Times ‑lehden artikkeleissa (urheiluosastoa lukuun ottamatta).

kapitalismi

Talousjärjestelmä, jossa pääasiallinen taloudellinen organisaatio on yksityisomistuksessa oleva yritys. Yrityksen omistajat tavoittelevat voittoa palkkaamalla työvoimaa tuottamaan hyödykkeitä ja palveluita markkinoille. Kapitalistisessa taloudessa pääinstituutiot ovat yksityisomistus, markkinat ja yritykset. Englanniksi capitalism.

talousjärjestelmä

Instituutiot, jotka sääntelevät tavaroiden ja palveluiden tuottamista ja jakelua koko taloudessa. Menneisiin ja nykyisiin talousjärjestelmiin kuuluu: suunnitelmatalous (esim. Neuvostoliitto 1900-luvulla), feudalismi (esim. suuri osa Eurooppaa keskiajan alkupuolella), orjatalous (esim. Yhdysvaltain etelävaltiot ja Karibian plantaasitaloudet ennen orjuudesta luopumista 1800-luvulla) ja kapitalismi (suurin osa nykyisistä maailman talouksista). Englanniksi economic system.

instituutio

Lait ja yhteiskunnan tavat, jotka ohjaavat yhteiskunnan jäsenten keskeistä vuorovaikutusta sekä yhteiskunnan jäsenten ja biösfäärin vuorovaikutusta. Kutsutaan joskus pelisäännöiksi. Englanniksi institution.

Kapitalismi on talousjärjestelmä, jolle on ominaista tietynlainen instituutioiden yhdistelmä. Talousjärjestelmä tarkoittaa sitä, miten tavaroiden ja palveluiden tuottaminen ja jakelu järjestetään koko kansantaloudessa. Instituutiot tarkoittavat erilaisia lakeja ja yhteiskunnan tapoja, jotka säätelevät tuotantoa ja jakelua perheissä, yksityisyrityksissä ja julkishallinnossa.

Yksityisomistus

tarkoittaa, että

• voit käyttää omaisuuttasi niin kuin haluat
• voit halutessasi estää muita käyttämästä omaisuuttasi
• voit lahjoittaa tai myydä omaisuuttasi jollekulle muulle …
• … jolloin siitä tulee saajan tai ostajan omaisuutta.

Joissain entisaikojen talouksissa tärkeimpiä taloudellisia instituutioita olivat yksityisomistus, perheet ja markkinat, joilla hyödykkeitä saattoi ostaa ja myydä. Hyödykkeitä tuottivat yleensä yhteistyössä toimivat perheet eivätkä omistajista ja työntekijöistä koostuvat yritykset.

Toisissa yhteiskunnissa keskeinen instituutio on ollut valtio. Se on valvonut tuotantoa ja päättänyt, miten hyödykkeitä jaellaan ja kenelle. Tällöin puhutaan keskusjohtoisesta suunnitelmataloudesta. Se vallitsi esimerkiksi Neuvostoliitossa, Itä-Saksassa ja monissa muissa Itä-Euroopan maissa, kunnes kommunistipuolueiden valta päättyi 1990-luvun alussa.

Vaikka valtiovallalla ja perheillä on tärkeä osa jokaisen talouden toiminnassa, useimmat nykytaloudet ovat kapitalistisia. Koska enemmistö meistä elää kapitalistisessa taloudessa, kapitalismin toimivuuden kannalta olennaisten instituutioiden merkitys jää helposti huomiotta. Ne ovat niin tuttuja, ettemme usein edes huomaa niitä. Yksityisomistus, markkinat ja yritykset onkin syytä määritellä tarkemmin ennen kuin perehdymme siihen, miten ne toimivat yhdessä.

Yksityisomistuksen laajuus on vaihdellut historian saatossa. Kaukaiset esi-isämme metsästäjä-keräilijät eivät omistaneet juuri muuta kuin henkilökohtaisia koristeita ja vaatteita. Toisissa yhteisöissä sato ja eläimet olivat yksityisomaisuutta mutta maa ei ollut. Perheet saivat oikeuden käyttää maata joko päällikön tai ryhmän jäsenten yhdessä tekemällä päätöksellä, mutta maan myymiseen niillä ei ollut oikeutta.

Joissain talousjärjestelmissä osa ihmisistä oli orjia, toisten yksityisomaisuutta.

investointihyödykkeet

Tuotannossa käytettävät pitkävaikutteiset, kalliit tuotantovälineet, esimerkiksi koneet ja rakennukset. Investointihyödykkeiksi ei lasketa työtä eikä myöskään ilmaa, vettä, tietoa ja muita välttämättömiä panoksia, joita voi käyttää tuotannossa ilman kustannuksia. Englanniksi capital goods.

Kapitalistiselle taloudelle erittäin tärkeä yksityisomaisuuden laji ovat koneet, laitteet, rakennukset ja muut tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa käytettävät pitkävaikutteiset tuotantovälineet. Niitä sanotaan investointihyödykkeiksi.

Yksityisomaisuuden omistaja voi olla yksilö, perhe, yritys: mikä tahansa muu kuin valtio tai kunta. Kaikki arvokas ei ole yksityisomaisuutta: emme esimerkiksi voi omistaa, ostaa tai myydä hengitysilmaamme emmekä suurta osaa tietovarannostamme.

Markkinat

Markkinat:

• saattavat yhteen osapuolia, jotka voivat saavuttaa molemminpuolista hyötyä
• vaihtamalla tavaroita ja palveluita
• ostamalla ja myymällä.

Markkinat ovat keino siirtää tavaroita tai palveluita henkilöltä toiselle. Muita keinoja ovat varkaus, lahjoitus tai valtiovallan määräys. Markkinat poikkeavat niistä kolmessa suhteessa.

Markkinat ovat ensinnäkin kahdensuuntaisia. Toisin kuin lahjat ja varkaus, tavaran tai palvelun siirto henkilöltä toiselle aiheuttaa myös vastakkaissuuntaisen siirron. Vaihtokaupassa vastineeksi siirretään jokin toinen tavara tai palvelu ja käteisostossa rahaa. Luottokaupassa taas annetaan lupaus myöhemmästä siirrosta. Toiseksi markkinat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Sekä ostaja että myyjä tekevät siirron vapaaehtoisesti, koska vaihdannan kohteet ovat yksityisomaisuutta. Kolmanneksi vaihdannan tulee olla kummankin osapuolen mielestä hyödyksi. Tältä osin markkinat poikkeavat sekä varkaudesta että tavaroiden ja palveluiden siirtämisestä keskusjohtoisessa suunnitelmataloudessa.

Useimmilla markkinoilla on kilpailua. Korkeaa hinta perivä myyjä saattaa huomata, että ostajat kääntyvät mieluummin muiden myyjien puoleen.

Harjoitus 1.6 Rutiköyhän miehen mökki

”Rutiköyhä mies mökissään voi pitää pintansa kruunun joukkojakin vastaan. Mökki voi olla rempallaan, ja sen huterat seinät ja katot voivat päästää sisään tuulet, myrskyt ja sateet – mutta Englannin kuninkaalla ei ole mökkiin asiaa. Edes kuninkaan joukot eivät rohkene astua mökkirähjän kynnyksen yli.” – William Pitt, Chathamin ensimmäinen jaarli, puhe Ison-Britannian parlamentissa (1763).

1. Mitä lainaus kertoo yksityisomaisuuden merkityksestä?
2. Päteekö sama oman maasi koteihin?

Harjoitus 1.7 Markkinat ja sosiaaliset verkostot

Ajattele jotain käyttämääsi yhteisöverkkopalvelua, kuten Facebookia. Vertaa sitä markkinoiden määritelmään.

Mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia yhteisöpalveluilla ja markkinoilla on?

Yritys

Yritys on tuotannon järjestämisen muoto, joka toimii seuraavien periaatteiden mukaisesti:

• Yksi tai useampi yksilö omistaa tuotannossa käytettävät investointihyödykkeet.
• Yritys maksaa työntekijöille palkkaa.
• Se ohjaa palkkaamiensa esimiesten välityksellä työntekijöitä tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa.
• Tavarat ja palvelut ovat omistajien omaisuutta.
• Omistajat myyvät tavaroita ja palveluita markkinoilla ja tavoittelevat voittoa.

Yksityisomistus ja markkinat eivät vielä riitä kapitalismin määritelmäksi. Ne olivat monissa paikoissa tärkeitä instituutioita jo kauan ennen kapitalismia. Nuorin kapitalistisen talouden kolmesta osatekijästä on yritys.

Kapitalistiseen talouteen kuuluvia yrityksiä ovat esimerkiksi ravintolat, pankit, ulkopuolisia työntekijöitä palkkaavat maatilat, teollisuuslaitokset, supermarketit ja internet-palveluntarjoajat. Yritysten lisäksi kapitalistisessa taloudessa on muitakin tuotanto-organisaatioita, joilla on taloudessa vähäisempi merkitys. Tähän joukkoon kuuluvat yhden perheen jäseniä työllistävät pienet perheyritykset, aatteelliset järjestöt, työosuuskunnat ja valtion omistamat yhtiöt tai liikelaitokset, kuten rautatieyhtiöt, energiayhtiöt ja vesilaitokset. Ne eivät ole yrityksiä joko siksi, etteivät ne tavoittele voittoa, tai siksi, etteivät niiden omistajat ole yksityishenkilöitä, jotka omistavat yrityksen omaisuuden ja palkkaavat työntekijöitä. Huomaa, että työntekijöille palkkaa maksava yritys on yritys, vaikka se ottaisi opiskelijoita palkattomiksi harjoittelijoiksi.

työmarkkinat

Työmarkkinoilla työntekijät lupaavat tehdä työtä työnantajan ohjauksessa ja työnantaja maksaa heille vastineeksi palkkaa. Taloustieteessä sanotaan, että työnantajat ovat markkinoiden kysyntäpuolella ja työntekijät tarjontapuolella. Englanniksi labour market. Katso myös: työvoima.

Monissa talouksissa toimi yrityksiä jo kauan ennen kuin niistä tuli vallitseva tuotannon järjestelmän muoto. Niiden merkitys oli kuitenkin vähäisempi kuin kapitalistisessa taloudessa. Yritystoiminnan yleistymisen myötä syntyi myös uudet markkinat, joita ei aikaisemmissa talousjärjestelmissä juuri tarvittu: työmarkkinat. Yritysten omistajat tai johtajat etsivät työlle tekijöitä ja tarjoavat vastineeksi palkkaa, jonka pitää olla riittävän hyvä työnhakijoiden houkutteluun.

kysyntäpuoli

Se markkinoiden puoli, jolla osapuolet tarjoavat rahaa vastineeksi jostain tavarasta tai palvelusta (esimerkiksi leivän ostajat). Englanniksi demand side. Katso myös: tarjontapuoli.

tarjontapuoli

Se markkinoiden puoli, jolla osapuolet tarjoavat jotain vastineeksi rahasta (esimerkkinä leivän myyjät). Englanniksi supply side. Katso myös: kysyntäpuoli.

Taloustieteen kielenkäytössä työnantajat ovat työmarkkinoiden kysyntäpuolella: he ”kysyvät” työntekijöitä. Työntekijät taas ovat tarjontapuolella, sillä he tarjoutuvat tekemään työtä heidät palkkaavien omistajien ja johtajien ohjauksessa.

Yritykset poikkeavat perheistä ja valtioista siinä, miten hämmästyttävän nopeasti niitä voi syntyä, kasvaa, kutistua ja kaatua. Menestyvä yritys voi kasvaa muutamassa vuodessa muutaman hengen työllistäjästä globaaliksi yhtiöksi, jolla on satojatuhansia asiakkaita ja tuhansia työntekijöitä. Yritykset pystyvät siihen, koska ne voivat palkata työmarkkinoilta lisää työntekijöitä ja saada rahoitusta hankkiakseen tuotannon lisäämiseen tarvitsemansa investointihyödykkeet.

Yritykset voivat myös kaatua muutamassa vuodessa. Jos yritys ei tuota voittoa, sille ei jää riittävästi rahaa palkanmaksuun ja tuotantoon, eikä se saa silloin myöskään lainaa. Yritys kutistuu, ja osa työntekijöistä menettää työpaikkansa.

Perheviljelmän elinkaari on toisenlainen. Menestyvä viljelijäperhe on naapureitaan vauraampi, mutta kasvu jää rajalliseksi, ellei perhe muuta tilaansa yritykseksi ja palkkaa ulkopuolisia työntekijöitä. Jos taas perhe ei ole maanviljelyssä kovin hyvä, se vain elää naapureita vaatimattomammin. Perheenpää ei voi erottaa lapsia niin kuin yritys voi hankkiutua eroon tuottamattomista työntekijöistä. Niin kauan kuin perhe pystyy ruokkimaan itsensä, se voi jatkaa viljelytoimintaa, kun taas yrityksen toiminta loppuu automaattisesti konkurssiin.

Myös julkiset organisaatiot törmäävät kasvun rajoihin yrityksiä helpommin. Toisaalta julkisten organisaatioiden ei useinkaan tarvitse pelätä konkurssia.

Kapitalismin tarkka määritelmä

Kapitalismi-sanaa käytetään arkikielessä eri tavoin. Se johtuu osaksi siitä, että suhtautuminen kapitalismiin on hyvin tunnepitoista. Taloustieteessä käsitettä käytetään täsmällisesti, jotta kaikki tietävät, mistä puhutaan. Kapitalismi tarkoittaa taloustieteessä talousjärjestelmää, joka sisältää tietyt instituutiot. Myös kyseiset instituutiot on tarpeen määritellä.

”Kapitalismi” ei viittaa yhteen talousjärjestelmään vaan joukkoon järjestelmiä, joissa kaikissa on kolme instituutiota: yksityisomistus, markkinat ja yritykset. Eri maissa instituutiot yhdistyvät eri tavoin toisiinsa ja muihin instituutioihin, kuten perheisiin tai valtioon. Samalla tavalla kuin jää ja höyry ovat molemmat vettä (kahden vetyatomin ja yhden happiatomin muodostamaa yhdistettä), Kiina ja Yhdysvallat ovat molemmat kapitalistisia talouksia. Ne poikkeavat kuitenkin toisistaan monin tavoin, kuten siinä, missä määrin valtio vaikuttaa talousasioihin. Vertailu kertoo, etteivät yhteiskuntatieteen käsitteet ole yhtä täsmällisiä kuin luonnontieteissä.

Kaikkien mielestä jää ei ole vettä sanan ”varsinaisessa merkityksessä”. Käsitteen varsinainen merkitys olisi siis jotain muuta kuin sen määritelmä. Tällaisessa väittelyssä unohtuu, miksi määritelmät ovat arvokkaita – varsinkin puhuttaessa kapitalismin tai demokratian kaltaisista monimutkaisista ja abstrakteista asioista. Veden tai kapitalismin määritelmän tarkoituksena ei ole niinkään tavoittaa käsitteen ”varsinaista” merkitystä kuin helpottaa keskustelua.

Yhteiskuntatieteiden määritelmät eivät yleensä ole niin täsmällisiä kuin luonnontieteissä. Toisin kuin vettä, kapitalistista talousjärjestelmää ei voi tunnistaa helposti mitattavien fyysisten ominaisuuksien perusteella.

Harjoitus 1.8 Kapitalismi

Katso uudestaan kuviota 1.7.

1. Keksitkö selitystä siihen, että kapitalismin käsitteen käytössä on ollut huippukohtia kuviossa näkyviin aikoihin?
2. Miksi sitä on käytetty ahkerasti 1980-luvun lopusta lähtien?

1.7 Kapitalismi talousjärjestelmänä

Kapitalistisen talousjärjestelmän määritelmän kolme osatekijää ovat sisäkkäisiä. Tätä hahmottaa kuvio 1.8. Vasemmanpuoleinen ympyrä kuvaa taloutta, jossa perheet omistavat investointihyödykkeensä ja tuottamansa tavarat mutta eivät juuri osta ja myy tavaroita.

Kapitalistisessa järjestelmässä tuotanto tapahtuu yrityksissä. Markkinat ja yksityisomaisuus ovat yritystoiminnan perusedellytyksiä kahdesta syystä:

• Panokset ja tuotokset ovat yksityisomaisuutta. Yrityksen koneet, laitteet, rakennukset, patentit ja muut tuotantopanokset samoin kuin sen tuotokset kuuluvat omistajille.
• Yritykset myyvät tuotokset markkinoilla. Omistajien voitot riippuvat siitä, haluavatko asiakkaat ostaa tuotteita markkinoilta tuotantokustannuksia suuremmalla hinnalla.⁸

Historiasta tunnetaan muutamia kuvion 1.8 vasemmanpuoleisen ympyrän mukaisia talouksia. Ne eivät kuitenkaan olleet läheskään niin yleisiä kuin keskimmäisen ympyrän mukainen järjestelmä, johon kuuluu yksityisomistuksen lisäksi markkinat. Yksityisomistus on toimivien markkinoiden välttämätön ehto: ostajat eivät halua maksaa tavaroista, elleivät he saa oikeutta omistaa niitä. Keskimmäisessä ympyrässä tuotannosta vastaavat joko yksilöt, kuten suutarit tai sepät, tai perheet, esimerkiksi maatilat. Ennen vuotta 1600 valtaosa maailman talouksista oli tällaisia.

yksityisomistus

Yksityisomistukseen kuuluu se, että haltijalla on oikeus estää muita käyttämästä omistuksen kohdetta, mahdollisuus hyötyä sen käytöstä ja vaihtaa se johonkin muuhun. Englanniksi private property.

Kapitalistisen talousjärjestelmän selvin tunnusmerkki on yritysten käyttöön tarkoitettujen investointihyödykkeiden yksityisomistus. Investointihyödykkeitä käyttävät työntekijät, joille maksetaan palkkaa. Sitä vastoin suunnitelmataloudessa investointihyödykkeet ovat valtion omistuksessa eikä yksityisillä yrityksillä ja markkinoilla ole kovin suurta merkitystä.

Kapitalismi eroaa myös orjataloudesta, jossa työstä ei makseta palkkaa vaan sekä maa että työntekijä ovat jonkun toisen omaisuutta. Kapitalistiseen talousjärjestelmään sisältyy silti myös julkishallinnossa tehtävää työtä, palkatonta kotityötä ja menneiltä ajoilta tuttua orjatyötä.

Kapitalistisessa järjestelmässä yhdistyvät keskittäminen ja hajauttaminen. Kapitalismi keskittää vallan yritysten omistajille ja johtajille, jotka saavat suuren työntekijäjoukon työskentelemään yhdessä tuotantoprosessissa. Samalla kapitalismi rajoittaa omistajien ja muiden yksilöiden valtaa, koska he joutuvat kilpailemaan markkinoilla.

Kun yrityksen omistaja kohtaa työntekijän, hän on ”pomo”. Mutta kun sama omistaja kohtaa mahdollisen asiakkaan, hän on vain innokas myyjä siinä missä kilpailevat yrityksetkin. Kapitalismin menestys talousjärjestelmänä johtuu tästä erikoisesta yhdistelmästä: yritykset kilpailevat keskenään, mutta niiden sisällä valta keskittyy ja tehdään yhteistyötä.

Miksi kapitalismi nosti elintasoa?

Kapitalismin syntyaikoihin osui kaksi suurta muutosta, jotka kasvattivat yksittäisten työntekijöiden tuottavuutta.

Teknologia

Jatkuva teknologinen vallankumous käynnistyi samaan aikaan kuin yrityksestä tuli pääasiallinen tuotannon järjestämisen muoto. Tämä ei tarkoita, että yritykset välttämättä aiheuttivat teknologian muutoksen. Markkinoilla keskenään kilpailevilla yrityksillä oli kuitenkin vahvoja kannustimia ottaa käyttöön ja kehittää uusia, tuottavampia teknologioita. Niiden kannatti investoida pääomahyödykkeisiin, joihin pienillä perheyrityksillä ei ollut varaa.

Erikoistuminen

Yritykset kasvoivat ja palkkasivat joukoittain työntekijöitä. Samalla markkinat laajenivat niin, että vaihdannan piiriin tuli koko maailma. Näin oli mahdollista erikoistua sekä tehtäviin että tuotteisiin pidemmälle kuin koskaan ennen. Seuraavassa alaluvussa nähdään, miten erikoistuminen voi parantaa työn tuottavuutta ja elintasoa.

Harjoitus 1.9 Yritys vai ei?

Päättele yrityksen määritelmän perusteella, ovatko seuraavat esimerkit yrityksiä. Täyttävätkö ne yrityksen tunnusmerkit? Jos epäröit, tutki esimerkkejä verkossa.

1. S-ryhmä
2. perheviljelmä Vietnamissa
3. yksityisen hammaslääkärin vastaanotto
4. Walmart ‑kauppaketju (Yhdysvallat)
5. 1700-luvun merirosvolaiva (katso The Royal Rover ‑aluksen kuvaus luvusta 5)
6. Google (Yhdysvallat)
7. Oulun Kärpät Oy
8. Wikipedia

1.8 Erikoistumisen edut

Kapitalismi ja erikoistuminen

Katso ympärillesi ja kiinnitä huomiota näkemiisi tavaroihin. Tiedätkö, kuka on tehnyt ne? Kuka on valmistanut vaatteesi? Tiedätkö minkään näkemäsi esineen tekijää?

Kuvittele nyt, että on vuosi 1776, Adam Smithin Kansojen varallisuuden ilmestymisvuosi. Jos nämä samat kysymykset olisi esitetty silloin missä päin maailmaa tahansa, vastaukset olisivat olleet erilaisia.

Monet perheet tuottivat omaan käyttöönsä jos jonkinlaisia hyödykkeitä, kuten viljaa, lihaa, vaatteita ja jopa työkaluja. Adam Smithin aikaan monet ympäristösi esineistä olisivat olleet jonkun perheenjäsenen tai kyläläisen valmistamia. Joitain esineitä olisit tehnyt itse, toiset olisit ostanut kylän markkinoilta joltakin lähiseudun tuottajalta.

Yksi muutos, joka virisi jo Smithin elinaikana ja sai sen jälkeen toden teolla vauhtia, on erikoistuminen tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa. Kuten Smith opetti, tuottajat oppivat paremmiksi, kun jokainen keskittyy vain muutamaan tehtävään. Siihen on kolme syytä:

skaalaedut

Skaalaetuja eli mittakaavahyötyjä saadaan, kun tuotantoprosessin panosten kaksinkertaistaminen kasvattaa tuotoksen yli kaksinkertaiseksi. Yrityksen keskimääräisten kustannusten pitkän aikavälin kehitys riippuu tuotannon skaalatuotoista ja siitä, miten mittakaava vaikuttaa yrityksen panoksista maksamiin hintoihin. Englanniksi economies of scale. Synonyymi: kasvavat skaalatuotot. Katso myös: negatiiviset skaalaedut.

• Tekemällä oppiminen. Tuotannon ohessa taidot karttuvat.
• Erilaiset edellytykset. Jotkut tuottavat joitain hyödykkeitä paremmin kuin toiset. Ero voi johtua taidoista tai ympäristötekijöistä, kuten maaperän laadusta.
• Skaalaedut. Suuren hyödykemäärän tuottaminen on usein kustannustehokkaampaa kuin pienen määrän tuottaminen. Tähän paneudutaan tarkemmin luvussa 7.

Tällaisia hyötyjä koituu, kun jokainen keskittyy tiettyihin tehtäviin tai tuotteisiin. Emme yleensä tuota itse kaikkia niitä tavaroita ja palveluita, joita käytämme tai kulutamme arkielämässämme. Sen sijaan erikoistumme. Jotkut tuottavat yhtä tavaraa, toiset toista. Jotkut hitsaavat, toiset opettavat, kolmannet viljelevät.

Erikoistuminen yhteen hyödykkeeseen vaatii kuitenkin, että muun tarvitsemansa voi hankkia jostain toisaalta.

Tästä syystä erikoistuminen aiheuttaa yhteiskunnalle ongelman: miten tavarat ja palvelut jaellaan tuottajilta loppukäyttäjille? Ongelma on ratkaistu aikojen saatossa monin eri tavoin. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa turvauduttiin valtion pakko-ottoon ja jakeluun. Muita ratkaisuja ovat lahjoitukset ja vapaaehtoinen yhteiskäyttö, jotka ovat tavallisia nykyperheissä ja joita käytettiin jo metsästäjä-keräilijöiden yhteisöissä myös oman suvun ulkopuolella. Kapitalismi paransi erikoistumismahdollisuuksia vahvistamalla markkinoiden ja yritysten asemaa taloudessa.

Erikoistumista on myös valtionhallinnossa samoin kuin perheissä, joissa ikä ja sukupuoli vaikuttavat usein kotitöiden jakoon. Tässä alaluvussa tarkastelemme työntekijöiden erikoistumista yrityksissä ja markkinoilla.

Työntekijöiden erikoistuminen yrityksissä

Adam Smithin Kansojen varallisuus alkaa seuraavasti:

Suurin parannus, joka on tapahtunut työn tuottavuudessa, samoin kuin valtaosassa siitä taidosta, sujuvuudesta ja harkinnasta, jolla työtä kaikkialla johdetaan ja tehdään, on ilmeisesti ollut työnjaon seurausta.

Smith kertoi neulatehtaasta, jossa työnjako mahdollisti hänen silmissään huiman tuottavuuden päivässä tuotetulla neulamäärällä mitattuna. Yritykset voivat palkata tuhansia tai jopa satoja tuhansia yksilöitä, joista useimmat tekevät erikoistehtäviä yrityksen omistajien tai johtajan ohjauksessa.

Tällainen kuvaus yrityksestä korostaa sen hierarkiaa ja ylhäältä alaspäin suuntautuvaa valtaa. Yritystä voi kuitenkin ajatella myös alustana, jolla suuri joukko taidoiltaan ja kyvyiltään erilaisia ihmisiä antaa panoksensa yhteiseen tulokseen eli tuotteeseen. Yritys edistää erikoistuneiden työntekijöiden yhteistyötä ja parantaa siten tuottavuutta.

Perehdymme luvussa 6 siihen, kuka tekee yrityksessä mitäkin ja miksi.

Markkinat, erikoistuminen ja suhteellinen etu

Kansojen varallisuuden III luvun otsikko on: Miten markkinoiden laajuus rajoittaa työnjakoa. Smith kirjoittaa:

Kun markkinat ovat hyvin pienet, ne eivät kannusta ihmistä omistautumaan kokonaan siihen tiettyyn ammattiin, koska hän ei pysty vaihtamaan kaikkea oman työnsä tulosten ylijäämää, jota ei itse tarvitse eikä pysty kuluttamaan, sellaiseen määrään muiden ihmisten tulosten ylijäämää, jota hän tarvitsee.

Kun kuulet sanan markkinat, mitä sanaa ajattelet? Todennäköisesti mieleesi tulee kilpailu. On perusteltua liittää nämä sanat yhteen.

Mieleesi saattoi tulla myös yhteistyö. Miksi? Markkinoilla kaikki voivat tehdä yhteistyötä, joka auttaa jokaista saavuttamaan omat yksityiset tavoitteensa. Markkinoilla voimme tuottaa ja jaella tavaroita ja palveluita niin, että lopputulos on useimmiten muita vaihtoehtoja parempi vaikkei suinkaan täydellinen.

Markkinat saavat aikaan yllättävän tuloksen: suunnittelematonta yhteistyötä koko maailman laajuudessa. Ne, jotka ovat tuottaneet edessäsi olevan puhelimen, eivät tienneet eivätkä piitanneet sinusta mitään. He tekivät puhelimen sinun sijastasi, koska he ovat sinua parempia siinä. Sinä sait heidän tekemänsä puhelimen, koska maksoit heille. Sen ansiosta he voivat puolestaan ostaa tarvitsemiaan tavaroita, joita heille aivan oudot ihmiset tuottavat.

Kun tuottajilla on erilaiset edellytykset valmistaa eri tavaroita, markkinat suovat heille mahdollisuuden erikoistua. Tätä havainnollistaa yksinkertainen esimerkki, joka osoittaa erään hämmästyttävän tosiseikan: kaikki tuottajat voivat hyötyä erikoistumalla ja vaihtamalla tavaroita silloinkin, kun yksi tuottaja erikoistuu tavaraan, jota toinen voisi tuottaa halvemmalla.

Kuvitellaan maailma, jossa on vain kaksi asukasta, Greta ja Carlos. He tarvitsevat elääkseen kahta hyödykettä, omenoita ja vehnää. Heidän välillään on tuottavuuseroja. Jos Greta käyttäisi kaiken aikansa eli vaikkapa 2 000 tuntia vuodessa omenoiden tuottamiseen, hän tuottaisi 1 250 omenaa. Jos hän kasvattaisi vain vehnää, hän tuottaisi sitä 50 tonnia vuodessa. Carlosin viljelysmaa ei ole yhtä hedelmällistä kuin Gretan. Jos Carlos käyttäisi kaiken aikansa eli 2 000 tuntia vuodessa omenoiden kasvattamiseen, hän tuottaisi 1 000 omenaa vuodessa. Jos hän taas keskittyisi vain vehnään, hän tuottaisi sitä 20 tonnia. Tuotantoluvut on koottu kuvioon 1.9a.

Vaikka Carlosin maa on Gretan maata huonompaa sekä omenien että vehnän tuottamiseen, suhteellinen haitta on pienempi omenoiden kuin vehnän tuotannossa. Greta pystyy tuottamaan 2,5 kertaa enemmän vehnää kuin Carlos mutta vain 25 prosenttia enemmän omenoita.

Paremmuuden ilmaisemiseen on taloustieteessä kaksi tapaa: absoluuttinen etu ja suhteellinen etu.

absoluuttinen etu

Henkilöllä tai maalla on absoluuttinen etu hyödykkeen tuotannossa, jos hän tai se pystyy tuottamaan hyödykettä vähemmillä panoksilla kuin joku toinen henkilö tai maa. Englanniksi absolute advantage. Katso myös: suhteellinen etu.

Gretalla on absoluuttinen etu sekä omenien että vehnän tuotannossa. Greta pystyy tuottamaan sekä omenoita että vehnää enemmän kuin Carlos.

suhteellinen etu

Henkilöllä tai maalla on suhteellinen etu hyödykkeen tuotannossa, jos yhden lisäyksikön tuotantokustannukset verrattuna toisen hyödykkeen kustannuksiin ovat pienemmät kuin jollain toisella henkilöllä tai maalla samojen hyödykkeiden tuotannossa. Englanniksi comparative advantage. Katso myös: absoluuttinen etu.

Gretalla on suhteellinen etu vehnän ja Carlosilla omenoiden tuotannossa. Vaikka Greta on omenienkin tuotannossa parempi, Carlosilla on siinä pienempi haitta.

Oletetaan aluksi, etteivät Carlos ja Greta voi käydä kauppaa keskenään. Heidän pitää olla omavaraisia ja kuluttaa vain se mitä tuottavat, joten kummankin on tuotettava molempia hyödykkeitä pysyäkseen hengissä. Greta päättää käyttää 40 prosenttia ajastaan omenien ja loput vehnän tuottamiseen. Kuvion 1.9b ensimmäisestä sarakkeesta näkyy, että Greta tuottaa ja kuluttaa 500 omenaa ja 30 tonnia vehnää. Kuviossa näkyy myös Carlosin kulutus: hän käyttää 30 prosenttia ajastaan omenoiden ja 70 prosenttia vehnän tuottamiseen.

Kuvitellaan nyt markkinat, joilla omenoita ja vehnää voi ostaa. Oletetaan, että yhden vehnätonnin hinnalla voi ostaa 40 omenaa. Jos Greta erikoistuu vehnään ja tuottaa 50 tonnia vehnää eikä lainkaan omenoita, kun taas Carlos erikoistuu omenoihin, molempien hyödykkeiden kokonaistuotanto on suurempi kuin omavaraistaloudessa (katso kuvion 1.9b sarake 2). Tällöin kumpikin voi myydä osan sadostaan markkinoilla ja ostaa toisen tuottamaa hyödykettä.

Jos Greta myy 15 tonnia vehnää (sarake 3) ja ostaa sillä 600 omenaa, hän voi kuluttaa enemmän omenia ja vehnää kuin ennen (sarake 4). Jos taas Carlos ostaa 600 omenalla 15 tonnia Gretan tuottamaa vehnää, hänkin voi kuluttaa molempia hyödykkeitä enemmän kuin ennen erikoistumista ja kauppaa.

Esimerkissä on oletettu, että tonnilla vehnää saa 40 omenaa. Harjoitus 1.10 osoittaa, ettei markkinahintaoletus ole ratkaiseva. Greta ja Carlos hyötyisivät keskinäisestä kaupankäynnistä myös muilla hinnoilla. Markkinoiden toimintaan syvennytään tarkemmin luvuissa 7–12.

Mahdollisuus käydä kauppaa omena- ja vehnämarkkinoilla hyödyttää sekä Gretaa että Carlosia. Hyötyminen oli mahdollista, koska erikoistuminen yhteen hyödykkeeseen kasvatti kummankin hyödykkeen kokonaistuotannon 800 omenasta 1 000 omenaan ja 44 vehnätonnista 50 tonniin. Hämmästyttävää esimerkissä on, että Greta osti Carlosilta 600 omenaa, vaikka hän olisi voinut tuottaa omenat työajassa mitattuna Carlosia halvemmalla. Se oli heille järkevämpää ajankäyttöä, sillä vaikka Gretalla oli absoluuttinen etu molempien hyödykkeiden tuotannossa, Carlosilla oli suhteellinen etu omenoiden tuotannossa.

Markkinat kasvattavat työn tuottavuutta ja voivat siten osaltaan selittää historian lätkämailaa. Markkinoiden ansiosta kaikki voivat erikoistua tuottamaan hyödykkeitä, joissa heillä on suhteellinen etu – siis niitä hyödykkeitä, joissa he ovat suhteellisesti ottaen vähiten huonoja.

Harjoitus 1.10 Omenat ja vehnä

Oletetaan, että yhdellä vehnätonnilla voi markkinoilla ostaa 35 omenaa.

1. Jos Greta ostaisi 16 tonnia vehnää, olisivatko sekä hän että Carlos yhä vauraampia kuin omavaraisina?
2. Entä jos vehnätonnilla saisi vain 20 omenaa?

1.9 Kapitalismi, syy-seuraussuhteet ja historian lätkämaila

Olemme todenneet, että kapitalismiin kuuluvat instituutiot voivat lisätä vaurautta erikoistumisen ja uusien teknologioiden välityksellä ja että jatkuva teknologinen vallankumous alkoi kapitalismin syntyhetkillä. Voimmeko silti päätellä, että lätkämailavaikutus on seurausta kapitalismista?

Kun puhutaan kapitalismin kaltaisista mutkikkaista ilmiöistä ja väitetään, että niistä ”seuraa” jotain muuta – elintason nousu, teknologian kehitys, maailman verkottuminen tai ympäristöhaasteita – väitettä on aina syytä epäillä.

Tieteessä väittämä ”seikasta X seuraa seikka Y” osoitetaan todeksi selvittämällä syyn X ja seurauksen Y suhde ja keräämällä sitten havaintoaineistoa mittaamalla molempia koeasetelmassa.

syy-seuraussuhde

Kahden muuttujan välillä on syy-seuraussuhde, jos voidaan osoittaa, että yhden muuttujan muutos aiheuttaa muutoksen toisessa. Syy-seuraussuhde eroaa korrelaatiosta, joka tarkoittaa, että kaksi muuttujaa muuttuvat yhdessä. Syy-seuraussuhteeseen sisältyy myös yhdessä muuttumisen selittävä mekanismi, joten se on korrelaatiota rajoittavampi käsite. Englanniksi causality. Katso myös: luonnollinen koe, korrelaatio.

Taloustiede pyrkii löytämään syy-seuraussuhteita ja muotoilemaan niiden perusteella väittämiä. Pyrkimyksenä on ymmärtää, miksi jotain tapahtuu, tai keksiä keinoja, joiden avulla talous toimii paremmin. Silloin väitetään, että politiikkatoimesta X seuraa Y. Taloustieteilijä voisi esimerkiksi sanoa: ”Jos keskuspankki laskee ohjauskorkoaan, entistä useampi ostaa asuntoja ja autoja.”

Talous koostuu kuitenkin miljoonien ihmisten välisistä vuorovaikutusketjuista. Niitä kaikkia ei voi mitata eikä ymmärtää, ja havaintoaineiston kerääminen kokeita tekemällä onnistuu harvoin (luvussa 4 on esimerkkejä eräältä taloustieteen alalta, jolla perinteistä koeasetelmaa käytetään). Miten taloustieteilijät sitten voivat tehdä tiedettä? Seuraava esimerkki osoittaa, miten havaintomme maailmasta voivat auttaa syiden ja seurausten tutkimisessa.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Riippuuko tulojen kasvu instituutioista?

Voimme havaita, että kapitalismi syntyi samaan aikaan tai vähän aikaisemmin kuin teollinen vallankumous ja tulojen lätkämailakasvu alkoivat. Tämä olisi sopusoinnussa sen oletuksen kanssa, että kapitalismin instituutiot olivat yksi tuottavuuden jatkuvan kasvun syistä. Käännettä edelsi kuitenkin myös vapaaseen ajatteluun kannustavan valistusfilosofian syntyminen. Olivatko tuottavuuden kasvun syynä siis instituutiot, ajatustavat, molemmat yhdessä vai jokin muu syy-yhdistelmä? Taloustieteilijät ja historiantutkijat ovat eri mieltä teollisen vallankumouksen syistä, kuten luvussa 2 käy ilmi.

Kaikkien tieteenalojen tutkijat pyrkivät kaventamaan erimielisyyksien kirjoa nojautumalla empiirisiin havaintoihin. Kun pohditaan mutkikkaita taloudellisia kysymyksiä, kuten instituutioiden vaikutusta talouteen, empiirisistä havainnoista on toisinaan mahdollista tehdä johtopäätöksiä.

luonnollinen koe

Empiirinen tutkimus, jossa hyödynnetään luonnostaan syntyviä verrokkiryhmiä. Tutkijoiden ei ole mahdollista jakaa osallistujia koe- ja verrokkiryhmiin niin kuin perinteisissä kokeissa, vaan lainsäädännön, politiikan tai sään vaihtelut tai muut tapahtumat synnyttävät populaatiossa koeasetelman kaltaisen jaottelun. Tutkimusten validiteetti edellyttää, että populaatio jakautuu luontaisiin koe- ja verrokkiryhmiin satunnaisesti. Englanniksi natural experiment.

Yksi tähän tarkoitukseen soveltuva menetelmä on luonnollinen koe. Se tarkoittaa tilannetta, jossa tutkittavan ilmiön yksi mahdollinen syy – kuten instituutiot – muuttuu ja muut mahdolliset syyt pysyvät ennallaan.

Eräs luonnollinen koe oli Saksan jakautuminen toisen maailmansodan lopussa kahdeksi eri talousjärjestelmäksi. Idässä otettiin käyttöön suunnitelmatalous ja lännessä kapitalistinen talousjärjestelmä. Winston Churchillin sanoin maan jakoi poliittisesti kahtia rautaesirippu. Se erotti toisistaan kaksi populaatiota, joilla oli siihen asti ollut sama kieli, kulttuuri ja kapitalistinen talousjärjestelmä.⁹

Kokonaisia populaatioita on vaikeaa kattaa koeasetelmilla, eikä menneisyyttä voi silloinkaan muuttaa. Siksi on turvauduttava luonnollisiin kokeisiin. Biologi Jared Diamond ja julkishallintoa tutkinut James Robinson kertovat haastattelussa luonnollisten kokeiden hyödyistä.

Vuonna 1936, ennen toista maailmansotaa, Saksan itä- ja länsiosissa oli sama elintaso. Se on sopiva lähtöasetelma luonnolliselle kokeelle. Itä-Saksaan kuuluneiden Saksin ja Thüringenin yritykset olivat ennen sotaa edustaneet maailman huippua autojen ja lentokoneiden, kemikaalien, optisten laitteiden ja hienomekaniikan alalla.

Kun Itä-Saksassa siirryttiin suunnitelmatalouteen, yksityisomistus, markkinat ja yritykset käytännössä hävisivät. Tehtaiden, toimistojen, kaivosten ja maatilojen tuotantomääristä eivät päättäneet yksityishenkilöt vaan valtion virkamiehet. Taloutta johtavien virkamiesten ei tarvinnut noudattaa kapitalismin periaatetta eli tuottaa tavaroita ja palveluita, joita asiakkaat olisivat valmiita ostamaan valmistuskustannuksia kalliimmalla hinnalla.

Länsi-Saksa pysyi kapitalistisena taloutena.

Itä-Saksan kommunistinen puolue ennusti vuonna 1958, että maan aineellinen hyvinvointi ylittäisi Länsi-Saksan tason vuoteen 1961 mennessä. Ennuste ei toteutunut. Tämä oli yksi syy siihen, että Itä- ja Länsi-Saksan välille rakennettiin muuri vuonna 1961. Kun Berliinin muuri murtui vuonna 1989 ja Itä-Saksa luopui suunnitelmataloudesta, maan bruttokansantuote henkeä kohti oli alle puolet Länsi-Saksan tasosta. Kuvio 1.10 osoittaa, että Saksat lähtivät eri kehityspoluille vuonna 1950. Kuviossa on käytetty logaritmista asteikkoa.

Koko näyttö

Kuvio 1.10 Kaksi Saksaa: suunnitelmatalous ja kapitalismi (1950–1989).

Katso interaktiivinen kaavio Näytä staattinen kaavio

Conference Board. 2015. Total Economy Database. Angus Maddison. 2001. ”The World Economy: A Millennial Perspective.” Development Centre Studies. Pariisi: OECD.

Kuviosta 1.10 näkyy, että Länsi-Saksa oli vuonna 1950 Itä-Saksaa edullisemmassa asemassa. Ennen sodan alkua, vuonna 1936, elintaso oli ollut käytännössä katsoen sama Saksan molemmissa osissa. Teollistuminen oli edennyt molemmilla alueilla menestyksellisesti. Itä-Saksan suhteellinen heikkous vuonna 1950 ei johtunut tuotantovälineiden tai osaamisen niukkuudesta verrattuna väestöön vaan siitä, että maan jakaminen pirstoi toimialarakennetta Itä-Saksassa pahemmin kuin Länsi-Saksassa.¹⁰

Itä-Saksan suunnitelmatalous ei saavuttanut Länsi-Saksaa ja muita maailman vauraimpia talouksia. Se menestyi huonommin kuin eräät kapitalistiset taloudet, joissa asukasta kohti lasketut tulot olivat vielä vuonna 1950 pienemmät. Esimerkiksi sodasta yhtä lailla kärsineen Japanin talous saavutti vuonna 1989 Länsi-Saksan tason. Japanissa oli omanlaisensa yksityisomistuksen, markkinoiden ja yritysten yhdistelmä, minkä lisäksi valtio ohjaili taloutta vahvasti. Myös Espanja kuroi kiinni muiden etumatkaa.

Saksojen luonnollisesta kokeesta ei voi päätellä, että kapitalismi edistää aina talouskasvua ja suunnitelmatalous merkitsee pysähtymistä. Sen sijaan voimme tehdä varovaisemman johtopäätöksen, että talouden instituutioiden erot vaikuttivat 1900-luvun loppupuoliskolla saksalaisten elintasoon.

1.10 Kapitalismin monet muodot: instituutiot, valtiovalta ja talous

Kaikki kapitalistiset maat eivät menestyneet taloudellisesti yhtä hyvin kuin kuviossa 1.1a mainitut Iso-Britannia, Japani ja muut kehityksen kärkeen kirineet maat. Kuvio 1.11 havainnollistaa muutamien maiden kehitystä 1900-luvulla. Afrikan maista Botswana on onnistunut kasvamaan tasaisesti, kun taas Nigeria on siihen verrattuna epäonnistunut. Molemmissa maissa on runsaasti luonnonvaroja: Botswanassa timantteja, Nigeriassa öljyä. Kasvukäyrien erilaisuutta voivat selittää instituutioiden erot, kuten korruptio ja julkisten varojen väärinkäyttö.

Kuvion 1.11 todellinen menestyjä on Etelä-Korea. Sen bruttokansantuote henkeä kohti oli vuonna 1950 yhtä suuri kuin Nigeriassa. Vuonna 2013 Etelä-Korea oli samalla mittarilla kymmenen kertaa vauraampi.

valtiojohtoinen talous

Valtio pyrkii aktiivisesti edistämään talouden kehitystä julkisten investointien, tiettyjen toimialojen subventoinnin, koulutuksen ja muiden yhteiskuntapoliittisten toimien avulla. Englanniksi developmental state.

Etelä-Koreassa oli nousukäänteen aikaan aivan toisenlaisia instituutioita ja toimintamalleja kuin Isossa-Britanniassa 1700- ja 1800-luvuilla. Tärkein ero on siinä, että Etelä-Korean valtio ohjasi tehokkaasti kehitysprosessia (muutamien chaebol-jättiyhtymien rinnalla). Se tuki aktiivisesti joitain toimialoja, vaati yrityksiä kilpailemaan ulkomaisilla markkinoilla ja tarjosi työvoimalle laadukasta koulutusta. Etelä-Koreasta alettiin puhua valtiojohtoisena taloutena. Samaa käsitettä käytetään nykyään muistakin maista, joissa valtio luotsaa taloutta samalla tavalla. Esimerkkejä ovat Japani ja Kiina.¹¹

Kuviosta 1.11 nähdään vielä, että kun Neuvostoliitossa laadittiin ensimmäinen viisivuotissuunnitelma, maan bruttokansantuote asukasta kohti oli kymmenesosa Argentiinan tasosta, samaa suuruusluokkaa kuin Brasiliassa ja huomattavasti suurempi kuin Etelä-Koreassa. Suunnitelmatalous tuotti Neuvostoliitossa vakaata mutta vaatimatonta kasvua lähes 50 vuoden ajan. Bruttokansantuote asukasta kohti pysyi paljon suurempana kuin Brasiliassa. Lyhyen aikaa Neuvostoliitto oli Argentiinaakin edellä, juuri ennen kuin kommunismi romahti vuonna 1990.

Jotkut tutkijat pitävät Euroopan ulkopuolisten maiden historiallisia bruttokansantuotearvioita epäluotettavina, koska nämä taloudet olivat rakenteeltaan aivan erilaisia kuin Euroopassa.

Länsi- ja Itä-Saksan välinen ero paljastaa yhden syyn suunnitelmataloudesta luopumiseen: suunnitelmatalouksissa ei kyetty 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä saavuttamaan samanlaisia elintason parannuksia kuin muutamissa kapitalistisissa talouksissa. Toisaalta nekään kapitalismin muodot, jotka korvasivat suunnitelmatalouden entisen Neuvostoliiton maissa, eivät ole toimineet kovin hyvin. Entisen Neuvostoliiton maiden bruttokansantuote asukasta kohti romahti vuoden 1990 jälkeen. Taloustieteilijä Lisa Cook Michiganin osavaltion yliopistosta kysyy, miksei Venäjän siirtyminen kapitalismiin 1990-luvulla käynnistänyt innovaatioaaltoa. Cook on selvittänyt afrikanamerikkalaisten keksijöiden 1800-luvun lopun keksintöjä, kuten kaasunaamareita, liikennevaloja ja hehkulampputeknologiaa, ja tutkinut, miten innovaatioryöppy tyrehtyi rasististen hyökkäysten ja joukkoväkivallan takia. Cookin havainnot innovaatioille otollisista poliittisista ja taloudellisista olosuhteista valottavat sitä, miksi innovaatiotoiminnan laajuudessa on eri puolilla maailmaa valtavia eroja.

Mistä kapitalismi ammentaa dynaamisuutensa?

Kuvion 1.11 heikosti kehittyneet taloudet osoittavat, etteivät pelkät kapitalistiset instituutiot vielä luo dynaamista taloutta, jossa elintaso nousee jatkuvasti. Kapitalistisen talousjärjestelmän dynaamisuuteen vaikuttavat taloudellisten muuttujien ohella myös poliittiset eli valtioon ja sen toimintaan liittyvät muuttujat.

Taloudelliset muuttujat

Jos kapitalismi ei toimi dynaamisesti, se voi johtua seuraavista syistä:^12 13

• Yksityisomaisuuden suojassa on puutteita. Oikeusvaltio ja sopimusten valvonta ovat heikkoja, eikä omaisuus ole turvassa varkailta tai valtion pakkolunastukselta.
• Markkinat eivät ole kilpailukykyiset. Ne eivät tarjoa porkkanoita ja keppejä, jotka tekevät kapitalistisesta taloudesta dynaamisen.
• Yritysten omistajat ja johtajat pysyvät asemissaan suhteidensa tai etuoikeutetun syntyperänsä vuoksi. Omistajat ja johtajat eivät ole valikoituneet sen perusteella, osaavatko he tuottaa laadukkaita tavaroita ja palveluita kilpailukykyiseen hintaan. Yksityisomistuksen ja markkinoiden ongelmat lisäävät ilmiön todennäköisyyttä.

Kun kapitalismin kolmessa perusinstituutiossa on puutteita, aika ja resurssit kannattaa panostaa lobbaukseen, rikoksiin ja muihin keinoihin, joilla tulonjakoa voi ohjata omaksi edukseen. Taloudellisesta arvonluonnista ei saa yhtä paljon hyötyä.¹⁴

Kapitalismi on ensimmäinen talousjärjestelmä, jossa eliittiin kuuluminen edellyttää usein taloudellista onnistumista. Jos yrittäjä epäonnistuu, hän putoaa piireistä. Kukaan ei erota häntä, hän vain tekee konkurssin. Kun markkinakuri toimii hyvin, se toimii automaattisesti: ellei tuota hyviä tuotteita kannattavasti, epäonnistuu. Hyvä ystävä tärkeässä asemassa ei turvaa liiketoimintaa. Sama pätee yrityksiin ja niiden työntekijöihin: häviäjät häviävät. Markkinakilpailu erottelee jyvät akanoista.

Tässä kapitalismi poikkeaa täysin muista talousjärjestelmistä. Tiluksiaan huonosti hoitanut feodaaliherra oli kehno herra, ei sen pahempaa. Mutta jos yritys ei kykene tuottamaan hyödykkeitä, joita asiakkaat ostavat kustannukset kattavalla hinnalla, se menee konkurssiin. Yrittäjästä tulee entinen yrittäjä.

Jos yrityksen omistajat ja johtajat ovat valmiiksi varakkaita tai heillä on hyvät suhteet päättäjiin, he ja heidän yrityksensä voivat jatkaa toimintaansa epäonnistumisista huolimatta hyvinkin kauan, jopa sukupolvien ajan. Häviäjäkin saattaa pysyä kuvioissa. Takuita ei kuitenkaan ole: kilpailijoiden edellä pysyminen edellyttää jatkuvaa uudistumista.

Poliittiset muuttujat

Myös valtio on kapitalismille tärkeä. Joissakin talouksissa, kuten Etelä-Koreassa, valtio on ohjaillut kapitalismin vallankumousta. Valtio on lähes jokaisessa modernissa kapitalistisessa taloudessa merkittävä toimija. Sen osuus bruttokansantuotteesta on joissain maissa yli puolet. Vaikka valtion painoarvo olisi pienempi, kuten 1700-luvun Isossa-Britanniassa, valtiolla on silti valta säätää, valvoa ja muuttaa talouden toimintaan vaikuttavia lakeja ja säädöksiä. Lait ja poliittiset ratkaisut säätelevät markkinoita, yksityisomistusta ja yrityksiä.

Hyvin toimiva oikeusjärjestelmä suojaa voittoja varkaudelta ja kannustaa siten innovoimaan eli ottamaan uuden tuotteen tai tuotantoprosessin käyttöönoton riskin. Valtiovalta ratkaisee myös omistusriitoja ja valvoo omistusoikeuksia, joita tarvitaan markkinoiden toiminnan takaamiseksi.

monopoli

Yritys myy ainoana tuotetta, jolla ei ole läheisiä korvaavia tuotteita. Sanaa käytetään myös markkinoista, joilla on vain yksi myyjä. Englanniksi monopoly. Katso myös: monopolivoima, luonnollinen monopoli.

”too big to fail”

Ilmaus, jota käytetään suurista pankeista. Niillä on taloudessa keskeinen merkitys, minkä vuoksi valtio pelastaa ne, jos ne joutuvat vaikeuksiin. Pankki ei silloin joudu vastuuseen kaikista toimintansa seurauksista ja on siksi taipuvainen ottamaan suurempia riskejä. Katso myös: moraalikato.

Jo Adam Smith varoitti, että jos valtiovalta luo Itä-Intian kauppakomppanian kaltaisen monopolin tai sallii sen luomisen, kilpailulta voi mennä pohja pois. Jos iso yritys pääsee monopoliasemaan ja ajaa kilpailijansa markkinoilta, kannustimet innovointiin vähenevät ja konkurssiuhka pienenee. Sama seuraa, jos ryhmä yrityksiä onnistuu yhteistuumin pitämään hinnan korkeana. Moderneissa talouksissa ilmiö näkyy siinä, että eräiden pankkien tai yritysten katsotaan olevan liian isoja kaatumaan (”too big to fail”): jos niitä uhkaa vararikko, valtio pelastaa ne.

Instituutioiden tukemisen lisäksi valtio tarjoaa tärkeitä tuotteita ja palveluita, kuten infrastruktuuria, koulutusta ja maanpuolustusta. Seuraavissa luvuissa tutkitaan, miksi valtion on joskus taloudenkin näkökulmasta järkevää tukea kilpailua, kantaa veroja, rahoittaa ympäristönsuojelua ja vaikuttaa tulonjakoon, vaurauden luomiseen, työllisyyteen ja inflaatioon.

Kapitalismi kykenee toimimaan dynaamisesti, kun seuraavat ehdot toteutuvat:

• Yksityissektorilla on kannustimia tehdä kustannuksia säästäviä innovaatioita. Kannustimien perustana ovat markkinakilpailu ja yksityisomaisuuden suoja.
• Yritysten johtoon valikoituvat ne, jotka osaavat tuottaa hyödykkeitä edullisesti.
• Politiikka tukee innovointia ja johtajien valikoitumista. Politiikka takaa myös sellaisten tärkeiden tavaroiden ja palveluiden tarjonnan, joita yksityiset yritykset eivät tuota.
• Yhteiskunta, luonnonympäristö ja resurssivaranto pysyvät vakaina. Katso kuviot 1.5 ja 1.12.

kapitalismin vallankumous

Nopea teknologinen kehitys yhdistettynä uuden talousjärjestelmän syntymiseen. Englanniksi capitalist revolution.

Nämä olosuhteet yhdistettynä uuden talousjärjestelmän muodostumiseen synnyttivät kapitalismin vallankumouksen, ensin Isossa-Britanniassa ja myöhemmin muissa talouksissa. Se muutti ihmisten tavan toimia keskenään ja luonnon kanssa elantonsa hankkimiseksi.

Poliittiset järjestelmät

poliittinen järjestelmä

Poliittinen järjestelmä määrittää, miten maan hallitsijat ja päätöksentekijät valitaan ja miten he tekevät ja toteuttavat kansalaisiin tai kansalaisten enemmistöön vaikuttavia päätöksiä. Englanniksi political system.

demokratia

Poliittinen järjestelmä, joka suo ihannetapauksessa yhtäläisen poliittisen vallan kaikille kansalaisille. Järjestelmälle ovat ominaisia yksilönvapaudet, kuten sananvapaus, kokoontumisvapaus ja lehdistönvapaus. Demokratiassa vaalit ovat rehelliset, kaikilla on äänioikeus ja valta vaihtuu, jos valtapuolue häviää vaalit. Englanniksi democracy.

Kapitalismin monimuotoisuuteen on yhtenä syynä se, että kapitalistinen talous voi yhdistyä monenlaisiin poliittisiin järjestelmiin. Poliittinen järjestelmä, kuten demokratia tai diktatuuri, määrittää, miten maan hallitsijat ja päätöksentekijät valitaan ja miten he tekevät ja toteuttavat kansalaisiin tai kansalaisten enemmistöön vaikuttavia päätöksiä.

Kapitalismi syntyi Isossa-Britanniassa, Hollannissa ja useimmissa muissa nykyään rikkaissa maissa kauan ennen demokratiaa. Vasta 1800-luvun lopulla aikuisten enemmistö sai eräissä maissa äänioikeuden, ensimmäiseksi Uudessa-Seelannissa. Vielä hiljan kapitalismi toimi yhdessä epädemokraattisten hallitusmuotojen kanssa. Näin oli esimerkiksi Chilessä vuosina 1973–1990, Brasiliassa vuosina 1964–1984 ja Japanissa vuoteen 1945 asti. Nyky-Kiinassa talousjärjestelmä on kapitalistinen, mutta sen valtiomuoto ei ole meidän määritelmämme mukainen demokratia. Useimmissa maissa kapitalismi yhdistyy kuitenkin nykyisin demokratiaan, jolloin kumpikin järjestelmä vaikuttaa toisen toimintaan.

Kapitalismin tavoin demokratiallakin on monia muotoja. Joissain maissa valtionpäämiehen valitsevat äänestäjät suoraan; toisissa maissa hänet valitsee vaaleilla valittu elin, kuten parlamentti. Joissain demokraattisissa järjestelmissä säännellään tiukasti sitä, miten paljon rahalla voi vaikuttaa vaaleihin tai yhteiskuntapolitiikkaan. Toisissa yksityisellä rahalla voi ostaa valtaa vaalirahoituksen, lobbauksen tai jopa lahjonnan ja muiden laittomuuksien keinoin.

Se, että demokratioidenkin välillä on näin paljon eroja, selittää osaltaan, miksi valtion merkitys kapitalistisissa talouksissa vaihtelee. Esimerkiksi Japanissa ja Etelä-Koreassa valtio osallistuu talouden suuntaviivojen määrittämiseen. Valtion ja paikallishallinnon kantamien verojen kokonaismäärä on niissä kuitenkin pieni verrattuna muutamiin Pohjois-Euroopan rikkaisiin maihin, joissa verot vastaavat lähes puolta bruttokansantuotteesta. Luvussa 19 käy ilmi, että Ruotsissa ja Tanskassa verot ja tulonsiirrot kaventavat käytettävissä olevien tulojen eroja lähes puolella. Japanissa ja Etelä-Koreassakin verot ja tulonsiirrot tasaavat käytettävissä olevien tulojen eroja mutta paljon vähemmän.

1.11 Taloustiede ja talous

taloustiede

Tieteenala, joka tutkii, miten ihmiset hankkivat elantonsa vuorovaikutuksessa keskenään ja ympäristönsä kanssa ja miten tämä vuorovaikutus muuttuu ajan oloon. Englanniksi economics.

Taloustiede tutkii, miten ihmiset hankkivat elantonsa vuorovaikutuksessa keskenään ja ympäristönsä kanssa ja miten vuorovaikutus muuttuu ajan oloon. Sen tutkimuskohteita ovat esimerkiksi seuraavat:

• Miten hankimme sen, mitä tarvitsemme arjessa, kuten ravintoa, vaatteita, suojaa ja vapaa-aikaa.
• Miten olemme vuorovaikutuksessa toisiimme ostajina ja myyjinä, työntekijöinä ja työnantajina, kansalaisina ja viranomaisina, vanhempina, lapsina ja muina perheenjäseninä.
• Miten olemme vuorovaikutuksessa ympäristöömme, kun vaikkapa vain hengitämme tai louhimme raaka-aineita.
• Miten nämä ilmiöt muuttuvat ajan mittaan.

Kuvio 1.5 esitti talouden osana yhteiskuntaa ja yhteiskunnan osana biosfääriä. Kuvio 1.12 kuvaa yritysten ja perheiden tehtäviä taloudessa, talouden sisäisiä virtoja sekä talouden ja biosfäärin välisiä virtoja. Yritykset yhdistävät työtä, rakennuksia sekä koneita ja laitteita ja tuottavat siten tavaroita ja palveluita kotitalouksien ja toisten yritysten käyttöön.

Tavaroita ja palveluita tuotetaan myös kotitalouksissa, mutta toisin kuin yritykset, kotitaloudet eivät välttämättä myy tuotoksiaan markkinoilla.

Tavaroiden ja palveluiden tuottamisen lisäksi kotitaloudet tuottavat myös ihmisiä, työvoiman seuraavaa sukupolvea. Vanhempien, hoitajien ja muiden tekemään työhön yhdistyy rakennuksia (koti) sekä koneita ja laitteita (kodinkoneet), joiden avulla tuotetaan ja kasvatetaan yritysten tulevaa työvoimaa ja tulevaisuuden kotitalouksien yksilöitä, jotka tekevät työtä ja lisääntyvät.

Kaikki tämä tapahtuu osana biologista ja fyysistä järjestelmää, jossa yritykset ja kotitaloudet käyttävät luonnonympäristöä ja luonnonvaroja fossiilisista polttoaineista tai uusiutuvasta energiasta hengitysilmaan. Kotitaloudet ja yritykset muuttavat luontoa sekä ottamalla luonnonvaroja että tuottamalla luontoon tuotoksia. Niistä merkittävimpiin kuuluvat nykyään kasvihuonekaasut, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta. (Katso alaluku 1.5.)

Harjoitus 1.11 Mihin ja milloin haluaisit syntyä?

Kuvitellaan, että voisit syntyä missä tahansa kuvion 1.1a, 1.10 tai 1.11 maassa ja milloin tahansa, mutta kuulut väestön köyhimmän kymmenen prosentin joukkoon.

1. Missä maassa haluaisit syntyä?
2. Kuvitellaan nyt, että syntyisit väestön köyhimmän kymmenen prosentin joukkoon mutta sinulla on viidenkymmenen prosentin mahdollisuus päästä rikkaimman kymmenen prosentin joukkoon, jos teet uutterasti töitä. Missä maassa haluaisit nyt syntyä?
3. Kuvitellaan seuraavaksi, että voit päättää vain syntymämaan ja ‑ajankohdan. Et voi tietää, synnytkö kaupungissa vai maalla, mieheksi vai naiseksi, rikkaaksi vai köyhäksi. Mihin aikaan ja missä maassa haluaisit syntyä?
4. Jos jatketaan kohdan 3 tilanteessa, mihin aikaan ja maahan et ainakaan haluaisi syntyä?

Perustele valintojasi sillä, mitä olet oppinut tästä luvusta.

1.12 Lopuksi

Suurimman osan historiasta elintaso on ollut kautta maailman samanlainen ja muuttunut vuosisadasta toiseen tuskin lainkaan. Vuoden 1700 jälkeen elintaso on noussut nopeasti eräissä maissa. Kasvu osui yksiin nopean teknologisen kehityksen ja uuden, kapitalismiksi kutsutun talousjärjestelmän synnyn kanssa. Kapitalismi perustuu yksityisomistukseen, markkinoihin ja yritystoimintaan. Kapitalistinen talous tarjosi kannustimia ja mahdollisuuksia teknologisiin innovaatioihin ja erikoistumisen hyötyihin.

Instituutiot ja politiikka eivät toimi kaikkialla yhtä tehokkaasti: kaikki kapitalistiset taloudet eivät ole päässeet jatkuvaan kasvuun. Nykyään maiden välillä on huomattavia tuloeroja, samoin maiden sisällä rikkaimpien ja köyhimpien kansalaisten välillä. Tuotannon kasvusta on seurannut luonnonvarojen hupenemista ja ympäristöongelmia, joista vakavimpia on ilmastonmuutos.

Luvun 1 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• taloustiede
• teollinen vallankumous
• teknologia
• talousjärjestelmä
• kapitalismi
• instituutiot
• yksityisomistus
• markkinat
• yritykset
• kapitalismin vallankumous
• demokratia

1.13 Viitteet

• Acemoglu, Daron ja Robinson, James A. 2012. Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity and Poverty. 1. painos. New York, NY: Crown Publishers.
• Augustine, Dolores. 2013. ”Innovation and Ideology: Werner Hartmann and the Failure of the East German Electronics Industry.” Teoksessa The East German Economy, 1945–2010: Falling behind or Catching Up? German Historical Institute, toim. Hartmut Berghoff ja Uta Andrea Balbier. Cambridge: Cambridge University Press.
• Berghoff, Hartmut ja Balbier, Uta Andrea. 2013. ”From Centrally Planned Economy to Capitalist Avant-Garde? The Creation, Collapse, and Transformation of a Socialist Economy.” Teoksessa The East German Economy, 1945–2010 Falling behind or Catching Up? German Historical Institute, toim. Hartmut Berghoff ja Uta Andrea Balbier. Cambridge: Cambridge University Press.
• Coyle, Diane. 2014. GDP: A Brief but Affectionate History. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Diamond, Jared ja Robinson, James. 2014. Natural Experiments of History. Cambridge, MA: Belknap Press of Harvard University Press.
• Eurostat. 2015. ”Quality of Life Indicators — Measuring Quality of Life”. Luettu 5.11.2015.
• Kornai, János. 2013. Dynamism, Rivalry, and the Surplus Economy: Two Essays on the Nature of Capitalism. Oxford: Oxford University Press.
• Landes, David S. 2003. The Unbound Prometheus: Technological Change and Industrial Development in Western Europe from 1750 to the Present. Cambridge, UK: Cambridge University Press.
• Robison, Jennifer. 2011. ”Happiness Is Love – and $75,000”. Gallup Business Journal. Luettu 17.11.2011.
• Seabright, Paul. 2010. The Company of Strangers: A Natural History of Economic Life (tarkistettu painos). Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Smith, Adam. 2003 (1759). Moraalituntojen teoria. Suomentanut Matti Norri. Jyväskylä: Gummerus. Englanninkielinen alkuteksti saatavilla verkossa.
• Smith, Adam. 2015 (1776). Kansojen varallisuus: tutkimus sen luonteesta ja syistä. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Helsinki: WSOY. Englanninkielinen alkuteksti saatavilla verkosta.
• Sutcliffe, Robert B. 2001. 100 Ways of Seeing an Unequal World. Lontoo: Zed Books.
• World Bank, The. 1993. The East Asian miracle: Economic growth and public policy. New York, NY: Oxford University Press.