Luku 9 Työmarkkinat: palkat, voitot ja työttömyys

Miten kansantalouden palkat, työllisyys ja tulonjako määräytyvät työmarkkinoilla

• Työmarkkinat toimivat varsin eri tavalla kuin esimerkiksi edellisen luvun leipämarkkinat: yritykset eivät voi ostaa työntekijöidensä työtä suoraan, vaan ne vuokraavat heidän aikaansa.
• Työnantajan ja työntekijän välillä on työpanosta koskeva eturistiriita, jota voi selittää luvusta 6 tutulla päämies-agenttimallilla. Mallin avulla voidaan myös osoittaa, ettei eturistiriitaa voi ratkaista sopimuksella.
• Kun kansantalouden kaikkien yritysten palkanasetantaprosessien tulemat yhdistetään, saadaan palkanasetantakäyrä. Se kuvaa palkan ja työttömyysasteen yhteyttä.
• Yritysten tuotteiden hinta riippuu tuotteiden kysynnästä ja työn kustannuksesta eli palkasta.
• Kun kansantalouden kaikkien yritysten hinnanasetantaprosessien tulemat yhdistetään, saadaan hinnanasetantakäyrä. Se kertoo, mikä reaalipalkan taso vastaa sitä yrityksen tuotantokustannuksiin lisättävää voittomarginaalia, jolla voitto maksimoituu.
• Työmarkkinoiden ominaisuuksiin kuuluu myös tasapainotilassa työvoiman liikatarjonta, joka tarkoittaa vastentahtoista eli tahatonta työttömyyttä.
• Jos kansantaloudessa ei ole riittävästi kysyntää tavaroille ja palveluille, työttömyys ylittää tasapainotason ja voi pysyä sen yläpuolella pitkäänkin.
• Ammattiliitot ja talouspolitiikka voivat vaikuttaa työmarkkinatasapainoon.

Kaivostyö oli elämäntapa Doug Greylle, kuten hänen lukuisille kollegalleen eri puolilla maailmaa. Grey on nosturinkuljettaja, joka ajaa työkseen jättinostureita Australian Pohjoisterritorion kaivoksissa. Hän oli 1990-luvulla rakentamassa maailman suurimpiin kuuluvaa MacArthurjoen sinkkikaivosta, josta hänen poikansa Rob sai myöhemmin ensimmäisen työpaikkansa. ”Pääsin ajamaan kiviautoja”, Rob muistelee. ”Se oli mieletön tilaisuus.”

Rob syntyi keskelle hyviä aikoja, siltä ainakin näytti. Hänen tullessaan työmarkkinoille käynnistymässä oli maailmanlaajuinen raaka-ainebuumi talouskasvuun ampaisseen Kiinan kysynnän siivittämänä. Rob asui jonkin aikaa Thaimaassa, missä eläminen on halpaa, ja kulki työmatkat Borroloolaan lentokoneella.

Robin astuessa työelämään hänen isänsä Doug meni töihin Länsi-Australiassa sijaitsevaan Pilbaran rautamalmikaivokseen, jossa hän tienasi noin kaksi kertaa australialaisen keskivertoperheen silloisten tulojen verran. Isälle ja pojalle karttui muhkeita säästöjä.

Vuoden 2015 koittaessa raaka-ainebuumi oli enää muisto. Malmin ja sinkin hinnat syöksyivät alaspäin. Se huolestutti Robia ja hänen työtovereitaan. ”Kaikki tajusivat, että laskusuhdanne ja raaka-aineiden halpeneminen olivat paha juttu. Se nakutti takaraivossa.” Heidän henkilökohtaista talousihmettään ei kestäisi enää kauan. ”Ihan selvästi – – loppu lähestyi”, muisteli Doug.

Ja loppu tuli. Rob sai ikävät uutiset vuonna 2015. ”Kaksi päivää ennen lomaani toimitusjohtaja soitti ja sanoi: ʼKiitos palveluksistasi ja näistä vuosista, olet ollut meille arvokas työntekijä, mutta sinulle ei enää ole hommia.ʼ” Myös isä-Grey irtisanottiin.

Kiviautot ovat Robin intohimo, ja hän toivoo yhä pääsevänsä palaamaan kiviauton rattiin. Toive ei toteudu ainakaan Pilbaran kaivoksessa, isän entisessä työpaikassa. Kaivosyhtiö vastasi kysynnän romahdukseen supistamalla tuotantoa ja leikkaamalla kustannuksia tuntuvasti. Osana kulukuuria yritys vaihtoi ihmistyön koneisiin missä suinkin pystyi. Pilbaran jättimäisten robottikiviautojen ratissa ei istu kukaan, vaan autoja ”ajavat” joystick-ohjaimilla yliopistojen kasvatit, jotka istuvat 1 200 kilometrin päässä Perthissä. Ilmiötä kutsutaan automaatioksi, ja sen vaikutusta työmarkkinoihin käsitellään luvuissa 16 ja 19.

Greyn perheen talouden ylä- ja alamäet kertovat työmarkkinoiden toiminnasta Länsi-Australian ja Pohjoisterritorion kaivos- ja rakennusteollisuudessa. Saman kohtalon koki moni muukin, kuten kuviosta 9.1 voi nähdä. Malmibuumin aikana (ylempi kaavio) kaivostoiminnasta tuli erittäin kannattavaa. Se lisäsi voimakkaasti työn kysyntää, minkä seurauksena työttömien nosturin- ja kiviautonkuljettajien joukko hupeni olemattomiin. Kaivosyhtiöiden oli siksi pakko maksaa poikkeuksellisen korkeita palkkoja. Yritykset olivat silti hyvin kannattavia niin kauan kuin buumia kesti.

Vuoden 2011 puolivälissä raaka-aineiden hinta kääntyi laskuun ja työttömyys alkoi lisääntyä. Greyn perheen hyvät ajat jatkuivat vielä neljä vuotta.

Tämä luku käsittelee työmarkkinoiden toimintaa: miksi työn tarjonta eli työnhakijoiden lukumäärä ylittää työn kysynnän eli avointen työpaikkojen määrän myös markkinoiden tasapainotilassa. Tällaisessa tilanteessa työttöminä olevia sanotaan vastentahtoisesti työttömiksi erotuksena niistä, jotka ovat jättäneet työnsä omasta halustaan ja etsivät uutta työpaikkaa.

9.1 Palkanasetantakäyrä, hinnanasetantakäyrä ja työmarkkinat

Edellisissä luvuissa tarkastelimme leivän ja muiden hyödykkeiden markkinoita sekä yksittäisiä yrityksiä. Tässä luvussa mallinnamme koko kansantalouden työmarkkinoita, joilla väestötason työttömyys määräytyy. Markkinaosapuolina ovat hinnanasettajayritykset, jotka myyvät erilaistettuja tuotteita (katso luku 7), sekä suuri joukko keskenään samanlaisia työntekijöitä, jotka yritys voi työllistää asettamallaan palkalla (katso luku 6).

nimellispalkka

Työstä maksuksi saatu todellinen rahasumma tietyssä valuutassa. Englanniksi nominal wage. Synonyymi: rahapalkka. Katso myös: reaalipalkka.

Tarkastelemme yksinkertaista tapausta, jossa työ on ainoa tuotannontekijä ja palkka siten yrityksen ainoa kustannus. Voittoihin vaikuttaa silloin vain kolme tekijää: nimellispalkka, joka on työntekijän saama todellinen rahasumma tietyssä valuutassa; hinta, jolla yritys myy tuotteensa; ja työntekijän keskituotos tuntia kohti.

Työmarkkinat

Työmarkkinat yhdistävät kaksi edeltävistä luvuista tuttua teemaa: yrityksen ja sen työntekijät (luku 6) sekä yrityksen ja sen asiakkaat (luku 7). Työmarkkinoiden toimintaa voi ymmärtää kahden aiemmin tutkimamme ilmiön valossa.

työsuhteen ylituotto

Ylituotto, jonka työntekijä saa, jos hänen työpaikkansa nettoarvo on suurempi kuin toiseksi parhaan vaihtoehdon (työttömyyden) nettoarvo. Englanniksi employment rent. Synonyymi: työpaikan menetyksen kustannus.

Yritykset ja työntekijät

Saadakseen työntekijältä haluamansa työpanoksen yrityksen on asetettava palkat riittävän korkeiksi, jotta työntekijä saa työsuhteen ylituottoa. Silloin työpaikan menetyksestä koituu työntekijälle kustannuksia: on parempi pitää kiinni työpaikasta kuin saada potkut heikon työpanoksen takia. Jos taloudessa vallitsee hyvä työllisyys ja erotettu työntekijä löytää hyvin todennäköisesti uutta työtä, hänelle on maksettava enemmän, jotta hän panostaisi työhönsä kunnolla. Palkanasetannan voi ajatella yrityksen henkilöstöosaston tehtäväksi.

Yritykset ja asiakkaat

Kun yritys asettaa tuotteelleen hinnan, kysyntäkäyrä pakottaa sen valitsemaan suuren myyntimäärän ja korkean hinnan välillä. Yritys määrittää hinnan arvioimalla tuotantokustannusten päälle tarvitsemansa voittomarginaalin, jolla korkeammasta hinnasta saatava rajatuotto on yhtä suuri kuin myynnin pienenemisestä johtuva rajatappio ja voitto maksimoituu. Voiton maksimoiva voittomarginaali määrää, miten yrityksen tulot jakautuvat voittoihin ja palkkoihin. Hinnanasetannan voi ajatella yrityksen markkinointiosaston tehtäväksi.

reaalipalkka

Nimellispalkka, jossa on huomioitu hintojen ajallinen vaihtelu. Reaalipalkka mittaa, miten paljon tavaroita ja palveluita työntekijä voi palkallaan ostaa. Englanniksi real wage. Katso myös: nimellispalkka.

Palkat ja työllisyys

Haluamme selvittää, miten koko kansantalouden reaalipalkka ja työllisyys määräytyvät. Reaalipalkka tarkoittaa nimellispalkkaa jaettuna vakioidun kulutushyödykekorin hinnalla. Reaalipalkka riippuu yritysten maksamista nimellispalkoista ja niiden asettamista hinnoista. Kansantalouden reaalipalkka määräytyy ikään kuin kahdessa vaiheessa:

• Ensin jokainen yritys päättää, miten suurta palkkaa se maksaa, minkä hinnan se veloittaa tuotteestaan ja miten monta työntekijää se palkkaa.
• Kaikkien yritysten päätökset yhdessä määrittävät kansantalouden työllisyyden ja reaalipalkan.

Ensimmäinen vaihe eli palkan, hinnan ja työllisyyden valinta tapahtuu yrityksessä näin:

• Henkilöstöosasto määrittää pienimmän mahdollisen palkan. Palkan on oltava riittävän suuri pitämään yllä työmotivaatiota, ja siihen vaikuttavat muiden yritysten tuotteiden hinnat, muiden yritysten maksamat palkat ja kansantalouden työttömyysaste. Lopputuloksena on yrityksen asettama nimellispalkka, jonka henkilöstöosasto ilmoittaa markkinointiosastolle.
• Markkinointiosasto asettaa hinnan. Hinta perustuu yrityksen nimellispalkkaan sekä yrityksen kohtaaman kysyntäkäyrän muotoon ja sijaintiin koordinaatistossa. Jos kysyntäkäyrä on joustava eli kilpailu on voimakasta, yritys valitsee matalan hinnan. Asettaessaan hinnan markkinointiosasto päättää samalla voittomarginaalin, jonka yritys saa palkkakustannusten päälle. Sen jälkeen markkinointiosasto päättelee koko talouden kysyntää kuvaavan kysyntäkäyrän sijainnista, minkä tuotantomäärän yritys saa myydyksi. Se ilmoittaa tiedon tuotanto-osastolle.
• Tuotanto-osasto laskee yrityksen tuotantofunktiosta, miten monta työntekijää tarvitaan markkinointiosaston valitseman tuotantomäärän valmistamiseen.

palkanasetantakäyrä

Määrää reaalipalkan, joka työntekijöille on maksettava kullakin talouden työllisyystasolla, jotta heillä olisi kannustin panostaa työhönsä. Englanniksi wage-setting curve.

hinnanasetantakäyrä

Määrittää yrityksen voiton maksimoivaa hintaa vastaavan reaalipalkan. Englanniksi price-setting curve.

Toinen vaihe – kaikkien yritysten päätöksistä yhdessä syntyvä tulema – on monimutkaisempi, mutta perusajatus on yksinkertainen. Kun kaikki yritykset ovat päättäneet palkkansa ja hintansa (voittomarginaalinsa), koko kansantaloudessa syntyvä tuotos työntekijää kohti jaetaan työntekijälle maksettavaan reaalipalkkaan ja omistajalle maksettavaan reaalivoittoon. Jos kaikki yritykset veloittavat saman hinnan ja asettavat saman nimellispalkan, reaalipalkan W/P noususta seuraa suhteellisen voittomarginaalin (1 − W/P) lasku. Tutkiaksemme sitä, miten reaalipalkka ja työllisyys määräytyvät yhdessä työmarkkinoilla, tarvitsemme kaksi työvälinettä:

• Palkanasetantakäyrä. Palkanasetantakäyrä määrää reaalipalkan, joka työntekijöille on maksettava kullakin työttömyyden tasolla, jotta heillä olisi kannustin panostaa työhönsä.
• Hinnanasetantakäyrä. Hinnanasetantakäyrä määrää reaalipalkan, joka vastaa yrityksen voiton maksimoivaa hintaa.

Seuraava alaluku käsittelee työllisyyden ja työttömyyden mittaamista. Sen jälkeen johdamme palkanasetantakäyrän luvun 6 palkanasetantamallin avulla. Sitten tarkastelemme yksittäistä yritystä ja sen työllistämispäätöstä luvun 7 hinnanasetantamallin avulla. Samalla selviää, miksi hinnanasetantakäyrä on hyvin tärkeä koko talouden työmarkkinoiden kannalta. Sen jälkeen osoitamme, miten palkanasetantakäyrä ja hinnanasetantakäyrä määräävät yhdessä työllisyyden, reaalipalkan ja tulojen jakautumisen palkkoihin ja voittoihin työmarkkinoiden tasapainotilassa. Lopuksi tutkimme mallin avulla, miten työmarkkinat vastaavat talouspolitiikan muutoksiin: voittojen ja palkkojen verotukseen, yrityksille maksettaviin työllistämistukiin, työttömille maksettavan työttömyyskorvauksen muutoksiin ja kilpailutilanteen muutoksiin.

9.2 Talouden mittarit: työllisyys ja työttömyys

työttömyys

Henkilöstä, joka on työkykyinen ja halukas työhön mutta työtä vailla. Englanniksi unemployment.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn standardimääritelmän mukaan työttömiä ovat henkilöt, jotka

• ovat vailla työtä tarkastelujaksolla (yleensä neljä viikkoa) eli eivät käy palkkatyössä eivätkä työllistä itseään
• ovat työmarkkinoiden käytettävissä
• etsivät töitä eli ovat tarkastelujaksolla tehneet palkkatyön löytämiseen tai itsensä työllistämiseen tähtääviä toimia.

työikäinen väestö

Tilastollinen käsite, jonka määritelmä vaihtelee hieman maasta toiseen. Monissa maissa työikäinen väestö tarkoittaa 15–64-vuotiasta väestöä. Suomessa työikäiseen väestöön lasketaan 15–74-vuotiaat henkilöt. Englanniksi population of working age.

työvoima

Työikäisen väestön osa, joka työskentelee tai olisi valmis työskentelemään kodin ulkopuolella. Työvoiman muodostavat työlliset (myös itsensä työllistäjät) ja työttömät. Englanniksi labour force. Katso myös: työttömyysaste, työllisyysaste, osallistumisaste.

työvoiman ulkopuolella olevat

Ne työikäiseen väestöön kuuluvat henkilöt, jotka eivät ole työssä eivätkä etsi palkkatyötä aktiivisesti. Työvoiman ulkopuolella oleviin luokitellaan esimerkiksi lapsia kotona hoitavat aikuiset. Englanniksi inactive population.

Määritelmän osatekijöiden suhteita selventää kuvio 9.2, joka on kokonaiskuva työmarkkinoista. Ensimmäisenä vasemmalla on koko väestö. Seuraava suorakulmio on työikäinen väestö. Se tarkoittaa väestöä, josta on vähennetty lapset ja yli 64-vuotiaat. Työikäinen väestö jakautuu kahteen osaan: työvoimaan ja työvoiman ulkopuolella oleviin eli työvoimaan kuulumattomaan väestöön. Työvoiman ulkopuolella olevat eivät ole työssä eivätkä etsi aktiivisesti työtä. Ryhmään luetaan esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi työkyvyttömät ihmiset ja lasta kotona hoitavat vanhemmat. Vain työvoimaan kuuluvat henkilöt voivat olla työllisiä tai työttömiä.

osallistumisaste

Työvoiman ja työikäisen väestön suhdeluku. Englanniksi participation rate. Katso myös: työvoima, työikäinen väestö.

Eri maiden työmarkkinoiden toimivuutta voi arvioida ja vertailla tilastollisilla tunnusluvuilla. Luvut vastaavat kuvion 9.2 suorakulmioiden suhteita. Ensimmäinen tunnusluku on osallistumisaste, joka mittaa sitä, miten suuri osuus työikäisestä väestöstä kuuluu työvoimaan. Osallistumisasteen laskukaava on

$$\begin{align*} \text{osallistumisaste} &= \frac{\text{työvoima}}{\text{työikäinen väestö}} \\ &= \frac{\text{työlliset + työttömät}}{\text{työikäinen väestö}}. \end{align*}$$

työttömyysaste

Työttömien osuus työvoimasta. Huomaa, ettei työttömyysasteen ja työllisyysasteen summa ole sata prosenttia, sillä luvuilla on eri nimittäjät. Englanniksi unemployment rate. Katso myös: työvoima, työllisyysaste.

Sitten seuraa työmarkkinatunnusluvuista kaikkein käytetyin, työttömyysaste. Se mittaa työttömien osuutta työvoimasta. Työttömyysasteen laskukaava on

$$\begin{align*} \text{työttömyysaste} = \frac{\text{työttömät}}{\text{työvoima}}. \end{align*}$$

työllisyysaste

Työllisten osuus työikäisestä väestöstä. Englanniksi employment rate. Katso myös: työikäinen väestö.

Viimeinen tunnusluku on työllisyysaste, joka mittaa sitä, miten suuri osuus työikäisestä väestöstä on palkkatyössä tai työllistää itsensä. Työllisyysasteen laskukaava on

$$\begin{align*} \text{työllisyysaste} = \frac{\text{työlliset}}{\text{työikäinen väestö}}. \end{align*}$$

Pidä mielessäsi, että työttömyysasteella ja työllisyysasteella on eri nimittäjät (nimittäjä tarkoittaa murtoluvussa jakoviivan alla olevaa lukua). Se tarkoittaa, että kahdessa maassa voi olla sama työttömyysaste mutta eri työllisyysasteet, jos toisessa maassa on korkea osallistumisaste ja toisessa matala.

Kuvion 9.3 taulukossa on tietoja Norjan ja Espanjan työmarkkinoista vuosina 2000–2015. Taulukko havainnollistaa työmarkkinatunnuslukujen suhteita. Taulukko kertoo myös siitä, että työmarkkinoiden rakenteet ovat eri maissa hyvin erilaiset. Voimme todeta, että 15 vuoden tarkasteluajanjaksolla Norjan työmarkkinat toimivat paremmin kuin Espanjan, koska Norjassa työllisyysaste oli paljon korkeampi ja työttömyysaste paljon matalampi. Myös osallistumisaste oli Norjassa korkeampi, mikä johtuu siitä, että suurempi osuus naisista kuuluu työvoimaan.

Norja ja Espanja edustavat hyvin työmarkkinoiden kahta perustapausta. Norja on matalan työttömyyden ja korkean työllisyyden talous, kuten myös Ruotsi, Tanska ja Suomi. Espanja on korkean työttömyyden ja matalan työllisyyden talous, kuten eräät muutkin Etelä-Euroopan maat: Portugali, Italia ja Kreikka. Muutkin yhdistelmät ovat mahdollisia. Esimerkiksi Etelä-Koreassa sekä työttömyysaste että työllisyysaste ovat matalia.

Harjoitus 9.1 Työllisyys, työttömyys ja osallistuminen

1. Valitse kaksi maata ja laske niiden työllisyysaste, työttömyysaste ja osallistumisaste Kansainvälisen työjärjestön ILOSTAT-tietokannan tiedoista.
2. Kuvaile maiden tunnuslukujen eroja. Vertaa niitä myös Espanjan ja Norjan lukuihin. Esitä tunnusluvut visuaalisesti käyttämällä esimerkiksi taulukkolaskentaohjelmiston kaaviotoimintoa. Perustele esitystapasi.
3. Kun olet opiskellut koko luvun 9, selitä maiden välisiä eroja luvussa kehitetyn työmarkkinamallin avulla. Varaudu hankkimaan tehtävää varten lisätietoja maiden työmarkkinoista.

9.3 Palkanasetantakäyrä: työllisyys ja reaalipalkat

Seuraavaksi rakennamme työmarkkinoita kuvaavan mallin, jonka avulla selitämme työttömyysasteen vaihtelua maiden tai ajanjaksojen välillä. Laajennamme näkökulmaa luvun 6 yksittäisestä yrityksestä koko kansantalouteen ja pohdimme, miten työttömyysasteen vaihtelu vaikuttaa työnantajien asettamaan palkkaan.

Kuviossa 9.4 vaaka-akselilla on työikäisen väestön osuus, jonka maksimiarvo on 1. Pystyakselilla on koko talouden reaalipalkka.

• Oikeanpuolimmainen pystysuora kuvaa työvoimaa. Sen arvo riippuu osallistumisasteesta mutta on aina alle 1.
• Työvoiman ulkopuolella olevia kuvaa työvoimasuoran oikealle puolelle jäävä alue.
• Työvoimasta vasemmalle sijaitseva pystysuora kuvaa työllisyysastetta eli sitä väestön osuutta, joka käy töissä.
• Työttömyysaste on se osuus työvoimasta, joka ei ole työssä. Sitä vastaa työllisyysastesuoran ja työvoimasuoran välinen alue.

Nash-tasapaino

Strategioiden joukko, jossa jokaisen pelaajan strategia on paras vaste muiden strategioihin. Englanniksi Nash equilibrium.

Kuvion ylöspäin kaartuva käyrä on nimeltään palkanasetantakäyrä. Se perustuu työntekijän parhaan vasteen funktioon ja ilmaisee tuon funktion tavoin matemaattisesti jos-lauseen: jos työttömyysaste on x, Nash-tasapainossa palkka on w. Toisin sanoen: jos työttömyysaste on x, lopputuloksena on palkka w, kun palkan asettavat työnantajat ja työpanoksestaan päättävät työntekijät pyrkivät molemmat omalta kannaltaan parhaaseen tulokseen.

Näin on siksi, että monista yrityksistä muodostuvan kansantalouden palkanasetantakäyrä seuraa suoraan työnantajien palkanasetantapäätöksestä ja työntekijöiden työpanospäätöksestä, joita mallinsimme luvussa 6.

Kuvio 9.5 havainnollistaa, miten jos-lause toteutuu. Kuviossa on yhdistetty kansantalouden palkanasetantaa esittävä kuvio 9.4 ja yrityksen palkkapäätöstä esittävä kuvio 6.6. Ylemmässä kaaviossa näkyvät työntekijän parhaan vasteen käyrät, kun työttömyysaste on 12 prosenttia tai viisi prosenttia. Luvussa 6 totesimme, että korkea työttömyysaste laskee reservaatiopalkkaa, koska työpaikkansa menettävällä työntekijällä on odotettavissaan pitkä työttömyysjakso. Se heikentää työntekijän neuvotteluvoimaa ja siirtää parhaan vasteen käyrää vasemmalle. Piste F kuvaa reservaatiopalkkaa, kun työttömyysaste on 12 prosenttia. Työnantajan voitto maksimoituu pisteessä A, jossa palkka on pieni (w_P).

Merkitään piste A alempaan kaavioon. 12 prosentin työttömyysasteen kohdalla kulkeva katkoviiva kertoo, että palkaksi asetetaan w_P. Oletamme, että työvoima on vakio. Vaaka-akselilla on työllisten työntekijöiden määrä N. Oikealle kuljettaessa työllisyys kasvaa ja työttömyysaste laskee.

Määritetään seuraavaksi täsmälleen samaan tapaan voiton maksimoiva palkka selvästi matalammalle viiden prosentin työttömyysasteelle. Tällä työttömyystasolla sekä reservaatiopalkka että työnantajan asettama palkka ovat suurempia. Sitä kuvaa piste B. Näin saadaan toinen piste alemman kaavion palkanasetantakäyrälle.

Johdimme palkanasetantakäyrän osana tehokkuuspalkkamallia, joka kuvaa työntekijöiden ja yrityksen omistajien (johtajien) vuorovaikutusta palkanasetannassa ja työpanoksen tason valinnassa. Palaamme malliin uudelleen, kun tarkastelemme, miten politiikka pyrkii vaikuttamaan kansantalouden työttömyyden tasoon. Tämän luvun loppupuolella sekä luvuissa 16 ja 17 pohdimme, miten ammattiliitot voivat vaikuttaa palkanasetantaan ja sitä kautta työmarkkinoiden toimintaan.

Palkanasetantakäyriä on arvioitu monille maille. David Blanchflowerin ja Andrew Oswaldin artikkeli kertoo, miten se tapahtuu.

Kuviossa 9.6 on Yhdysvaltain arvioitu palkanasetantakäyrä. Vaaka-akselilta voi lukea suoraan työttömyysasteen; asteikko laskee vasemmalta oikealle. Taloustieteilijät johtavat koko maan palkanasetantakäyrän paikallisista työttömyys- ja palkkatiedoista.

Yksinkertaisempi malli

Voimme vielä yksinkertaistaa työntekijöiden motivoinnin ongelmaa ja palkanasetantakäyrää käyttämällä vain kahta työpanoksen tasoa:

• Työnteko: Työntekijöiden työpanos vastaa tasoa, jota yrityksen johto ja omistajat pitävät riittävänä.
• Pinnaaminen: Työntekijät eivät tee mitään, ja työpanos on nolla.

Yksinkertaistamisesta on hyötyä jatkossa, koska voimme käsitellä työpanoksen tasoa vakiona ja olettaa palkkatason sellaiseksi, että tuo taso saavutetaan.

Työntekijät ovat tässä mallissa ikään kuin vakionopeudella toimivia koneita, jotka voi kytkeä joko päälle tai pois. Palkanasetantakäyrä jakaa kaavion kahteen osaan, kuten kuviossa 9.7. Palkanasetantakäyrällä ja sen yläpuolella sijaitsevissa reaalipalkan ja työllisyyden yhdistelmissä työntekijät tekevät työnsä. Palkanasetantakäyrän alapuolisissa yhdistelmissä he pinnaavat työstä.

Käytämme mallin yksinkertaistettua muotoa tästä eteenpäin.

Harjoitus 9.2 Palkanasetantakäyrän siirtymät

1. Kertaa luvusta 6 oppimaasi. Piirrä työntekijän parhaan vasteen käyrä ja palkanasetantakäyrä taulukossa kuvatuissa tapauksissa ja selitä lyhyesti, miksi palkanasetantakäyrä siirtyy. Anna toisesta ja kolmannesta tapauksesta esimerkki tosielämän työpaikasta.
2. Selitä, miksi työttömyysasteen nousu siirtää parhaan vasteen käyrää muttei palkanasetantakäyrää.

Muutos	Palkanasetantakäyrä siirtyy
Työttömyyskorvaus laskee	alaspäin
Uusi valvontalaite paljastaa laiskottelevat työntekijät	alaspäin
Työnteon haitta pienenee	alaspäin

9.4 Yrityksen työhönottopäätös

Perehdymme tässä alaluvussa työmarkkinamallin toiseen osaan eli hinnanasetantakäyrään tarkastelemalla, miten yritys päättää työntekijöidensä lukumäärän ja miten lukumäärä riippuu yrityksen tuotantomäärästä. Tuotantomäärä riippuu siitä, kuinka paljon tuotteita yritys saa myydyksi. Myyntimäärä riippuu vuorostaan yrityksen veloittamasta hinnasta.

Yrityksen päätös syntyy mallissamme kolmen osaston vuorovaikutuksesta: henkilöstöosaston, markkinointiosaston ja tuotanto-osaston. Yritys käyttää vain yhtä panosta eli työtä, jolloin sen ainoa kustannus on palkka. Yksinkertaistamme päätöstilannetta vielä lisää ja oletamme, että yhdessä tunnissa voidaan tuottaa yksi yksikkö, jolloin työn keskituotos λ = 1. Yrityksen maksama palkka W on siis yhden tuotetun yksikön kustannus yrityksen toimintamaan valuutassa. Huomaa, että W on nimellispalkka. Reaalipalkkaa merkitsemme pienellä kirjaimella w.

Päätösprosessi on tiivistetty kuvion 9.8 taulukkoon.

työn tuottavuus

Kokonaistuotanto jaettuna työtuntien määrällä tai muulla panoksena käytetyn työn mittarilla. Englanniksi labour productivity.

Ensin henkilöstöosasto asettaa työntekijöitä motivoivan palkan, sen jälkeen markkinointiosasto tekee oman päätöksensä kahdessa vaiheessa. Yritys voi päättää tuotteensa hinnan muttei myyntimäärää, joka riippuu siitä, miten paljon tuotetta myydään milläkin hinnalla yrityksen kysyntäkäyrän mukaan. Niinpä markkinointiosasto selvittää ensin hinnan p ja määrän q mahdolliset yhdistelmät luvun 7 tapaan. Näitä yhdistelmiä kuvaa yrityksen kysyntäkäyrä, joka riippuu muiden yritysten tuotantomääristä, hinnoista ja palkoista sekä muista kansantalouden kysyntätasoon vaikuttavista tekijöistä.

Seuraavaksi markkinointiosasto valitsee kysyntäkäyrältä pisteen arvioimalla kuviosta 9.9, miten kannattavia eri hinnan ja määrän yhdistelmät ovat. Sen jälkeen se piirtää samavoittokäyrät käyttämällä henkilöstöosaston asettamaa nimellispalkkaa W. Nämä käyrät näkyvät kuviossa 9.9. Samavoittokäyrä kuvaa kaikkia hinnan ja määrän yhdistelmiä, jotka tuottavat tietyn voiton, kun palkka pysyy samana. Voitto kasvaa siirryttäessä origosta poispäin: hinnat nousevat ja määrät kasvavat. Kertauksen vuoksi:

$$\begin{align*} \text{samavoittokäyrän kulmakerroin} &= \text{rajasubstituutiosuhde} \\ &= \frac{(p - W)}{q} \end{align*}$$

Kuten luvussa 7, voitto maksimoituu pisteessä B, jossa kysyntäkäyrä sivuaa yhtä samavoittokäyristä. Markkinointiosasto asettaa siis hinnaksi p* ja laskee, että yritys pystyy myymään tuotteitaan q* yksikköä.

Kun yritys myy q* hyödykettä hintaan p*, sen tulot ovat yhteensä p*q*. Kuviosta kannattaa huomata, että yrityksen asettama hinta ratkaisee samalla, miten sen tulot jakautuvat voittoihin ja palkkoihin. Jako perustuu suhteelliseen voittomarginaaliin (p − W)/p tai toisin kirjoitettuna 1 − (W/p). Luvussa 7 totesimme, että voittomarginaali on suuri, jos kysyntäkäyrä ei ole joustava eli kilpailua on vähän.

Tuotanto-osasto tietää, että jokainen tunti työntekijän aikaa tuottaa yhden yksikön hyödykettä sillä työtahdilla, johon työsuhteen ylituotto ja irtisanomisen uhka työntekijöitä kannustavat. Siispä tuotanto-osasto hankkii n* työntekijän työajan, jossa n* = q*. Tässä on yrityksen (hyvin pelkistetty) tuotantofunktio.

Ennen kuin jatkat seuraavaan alalukuun, pohdi, miten tässä kuvattu malli selittää yrityksen toimia esimerkiksi pisteessä A. Markkinointiosasto havaitsisi, että yrityksen voitot jäävät laihoiksi, koska piste A sijaitsee alemmalla samavoittokäyrällä kuin piste B. Markkinointiosasto korottaisi hintaa ja ilmoittaisi tuotanto-osastolle, että tuotantoa on supistettava. Jos taas yritys olisi pisteessä C, markkinointiosasto alentaisi hintaa ja pyytäisi tuotanto-osastoa tuottamaan lisää, jotta yritys pystyisi vastaamaan odotettavissa olevaan myynnin lisäykseen.

9.5 Hinnanasetantakäyrä: palkat ja voitot koko kansantaloudessa

Kun yritys hintaa asettaessaan lisää palkkakustannustensa päälle voittomarginaalin, samalla hinta tuotettua yksikköä kohti jakautuu voittoon yksikköä kohti ja palkkakustannukseen yksikköä kohti (kuvio 9.9). Kun kaikki yritykset asettavat hintansa tällä tavoin, kansantalouden tuotanto työntekijää kohti – työn tuottavuus tai työvoiman keskituotos, jota merkitään kreikan kirjaimella lambda, λ – jakautuu reaalivoittoon työntekijää kohti Π/P ja reaalipalkkaan W/P (kuvio 9.10).

Kuvio 9.10 esittää yritysten hinnanasetantapäätösten tuleman kansantalouden tasolla. Merkitsemme koko talouden hintatasoa isolla kirjaimella P. Kuvion ylin vaakasuora kuvaa yritysten reaalituloja työntekijää kohti eli työvoiman keskituotosta. Sen alapuolella on hinnanasetantakäyrä, joka ei kaaviossamme näytä kovinkaan käyrältä: hinnanasetantakäyrä on pelkkä luku, joka kertoo, mikä reaalipalkan taso seuraa yritysten kustannuksiinsa lisäämästä voittomarginaalista, kun kaikki yritykset asettavat voiton maksimoivan hinnan. Voittomarginaalia vastaava reaalipalkan arvo ei riipu työllisyydestä, joten sitä vastaa kuviossa 9.10 vaakasuora viiva, jonka korkeus on w^HA.

Kuvioissa 9.10 ja 9.11 hinnanasetantakäyrän piste B kuvaa tulemaa kansantalouden tasolla, kun yritykset asettavat voiton maksimoivan hinnan.

Katso kuvion 9.11 pistettä A (joka vastaa kuvion 9.9 pistettä A). Kuviosta 9.11 voit tutkia vaiheittain, miksi yritys korottaa hintaansa päästäkseen kohti pistettä B ja suurempia voittoja. Hinnankorotusta ja työllisyyden vähenemistä kuvaa pisteestä A lähtevä nuoli, joka osoittaa alavasemmalle. Nuolen suunta on alaspäin, koska hinnankorotuksesta seuraa reaalipalkan eli hinnalla jaetun nimellispalkan lasku. Nuolen suunta on vasemmalle, koska hinnankorotuksesta seuraa tuotannon ja työllisyyden lasku.

Harjoitus 9.3 Hinnanasetantakäyrä

Selitä omin sanoin kuvion 9.9 kaaviota hyödyntämällä, miksi hintojen voi odottaa laskevan ja työllisyyden lisääntyvän, jos talous olisi kuvion 9.11 pisteessä C (tapahtuisi päinvastoin kuin pisteessä A).

Hinnanasetantakäyrän yläpuolella, esimerkiksi kuvion 9.10 pisteessä A, yritykset siis korottavat hintojaan ja työllistävät vähemmän. Hinnanasetantakäyrän alapuolella yritykset taas laskevat hintojaan ja palkkaavat lisää työntekijöitä, kuten pisteessä C. Kun koko kansantalouden kysyntä pysyy ennallaan, yritysten hinnoittelu- ja työhönottokäyttäytyminen vie taloutta kohti sellaista hinnanasetantakäyrän pistettä, jossa työllisyys ja reaalipalkka asettuvat pistettä B vastaavalle tasolle.

Mikä ratkaisee hinnanasetantakäyrän korkeuden? Jos huomioimme talouspolitiikan mahdollisuudet, korkeuteen voi vaikuttaa monikin tekijä, joita käsittelemme myöhempänä tässä luvussa. Valtiovallan väliintulon lisäksi hinnanasetantakäyrään vaikuttaa aivan ratkaisevasti kaksi tekijää:

• Kilpailu. Talouden kilpailutilanne sanelee yritysten voittomarginaalin eli sen, miten paljon yli kustannustensa ne pystyvät hinnoittelemaan. Jos kilpailua on vähän, voittomarginaalit ovat suuret. Kuviossa 9.9 kilpailun väheneminen tarkoittaisi jyrkempää kysyntäkäyrää, joka johtaisi suurempaan voittomarginaaliin ja lisäisi voittoa työntekijää kohti. Tämä nostaisi hintoja koko taloudessa ja laskisi siten reaalipalkkoja, mikä painaisi hinnanasetantakäyrää alaspäin.
• Työn tuottavuus. Työn tuottavuus eli työntekijän tunnissa aikaansaama tuotos määrää reaalipalkan jokaisella voittomarginaalin arvolla. Jos työn tuottavuus λ on korkea, jokaista voittomarginaalin arvoa vastaa suurempi reaalipalkan arvo. Kuviossa 9.10 työn tuottavuuden parannus siirtäisi katkoviivaa ylöspäin. Jos voittomarginaali pysyy ennallaan, hinnanasetantakäyrä siirtyisi ylöspäin, jolloin reaalipalkka nousisi.

Voit perehtyä hinnanasetantakäyrään tarkemmin tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa.

Numeronmurskaus Hinnanasetantakäyrä

Osoitamme, miten kansantalouden hinnanasetantakäyrä muodostuu yksittäisten yritysten päätösten seurauksena. Todistus etenee vaiheittain.

Vaihe 1: Yritys asettaa hinnan

Keskitymme olennaiseen ja oletamme, että palkat ovat yrityksen ainoa kustannus. Jätämme mallista pois esimerkiksi työntekijöiden tuotannossa käyttämien investointihyödykkeiden vaihtoehtoiskustannuksen. Merkitsemme työn tuottavuutta kreikan kirjaimella lambda, λ. Oletamme, että yksi työntekijä tuottaa keskimäärin λ yksikköä eikä keskituotos riipu yrityksen työntekijöiden määrästä. Yritys maksaa työntekijöilleen palkkaa W euroa. Työn tuottavuutta ja palkkaa voi mitata tuntia, päivää tai vuotta kohti. Tämän kirjan esimerkkilaskelmissa käytetään yleensä tuntipalkkaa ja tuottavuutta tuntia kohti.

Työn yksikkökustannus on palkka, jolla saa yhden hyödykeyksikön tuottamiseen tarvittavan työpanoksen. Se määritellään seuraavasti:

$$\begin{align*} \text{työn yksikkökustannus} &= \frac{\text{nimellispalkka}}{\text{työn tuottavuus}} \\ &= \frac{W}{\lambda} \end{align*}$$

Jos esimerkiksi W = 30 euroa ja λ = 10, työn yksikkökustannus on 3 euroa eli 30 euroa / 10 yksikköä = 3 euroa yksiköltä.

Luvussa 7 totesimme, että yrityksen hinnanasetannassa suhteellinen voittomarginaali on kääntäen verrannollinen yrityksen kysyntäkäyrän joustoon:

$$\begin{align*} \frac{\text{(hinta} - \text{rajakustannus)}}{\text{hinta}} = \frac{1}{\text{jousto}} \end{align*}$$

Olemme olettaneet rajakustannukset yhtä suuriksi kuin keskikustannukset: MC = AC. Tällöin suhteellinen voittomarginaali on yksinkertaisesti yrityksen voiton osuus hyödykkeen hinnasta. Yrityksen kysyntäkäyrä on sitä joustavampi, mitä enemmän yritys kohtaa kilpailua. Mitä suurempi jousto, sitä matalampi hinta ja sitä pienempi voittomarginaali. Merkitsemme suhteellista voittomarginaalia kreikan kirjaimella myy, μ:

$$\begin{align*} \mu = \frac{1}{\text{jousto}}=\frac{P - C}{P}=\frac{\text{yksikkövoitto}}{\text{yksikköhinta}} \end{align*}$$

Oletuksistamme seuraa, että yrityksen rajakustannus (ja keskikustannus) on työn yksikkökustannus W/λ. Tällöin voimme sanoa yrityksen asettavan hintansa p siten, että

$$\begin{align*} \mu &= \frac{p - (\frac{W}{\lambda})}{p} \\ &= 1 - \frac{\frac{W}{p}}{\lambda}. \end{align*}$$

Järjestelemme yhtälön termit uudelleen ja kerromme molemmat puolet termillä λ:

$$\begin{align*} \frac{\frac{W}{p}}{\lambda} &= 1 - \mu \\ \frac{W}{p} &= \lambda(1 - \mu) \\ &= \lambda - \lambda\mu \end{align*}$$

Sanoin ilmaistuna:

$$\begin{align*} \text{reaalipalkka} &= \text{tuotanto työntekijää kohti}(\lambda) \\ & - \text{reaalipalkka työntekijää kohti}(\lambda\mu) \end{align*}$$

Kun yritys asettaa voiton maksimoivan hinnan, tuotanto työntekijää kohti jakautuu työntekijöille palkkoina maksettavaan osuuteen ja omistajille voittoina jaettavaan osuuteen.

Vaihe 2: Kansantalouden hintataso ja reaalipalkka

Työntekijän näkökulmasta reaalipalkka mittaa sitä, miten suuren osuuden tyypillisestä kulutuksestaan hän pystyy ostamaan tunnin työnteosta saamillaan tuloilla. Koska hän kuluttaa paljon erilaisia tavaroita ja palveluita, osuus riippuu työnantajayrityksen hintojen lisäksi kansantalouden muiden yritysten asettamista hinnoista. Merkitsemme työntekijän kuluttamien tavaroiden ja palveluiden keskihintaa P, joka on yksittäisten yritysten asettamien hintojen p keskiarvo.

Reaalipalkka on nimellispalkka jaettuna talouden hintatasolla P.

$$\begin{align*} \text{reaalipalkka} &= \frac{\text{nimellispalkka}}{\text{hintataso}} \\ w &= \frac{W}{P} \end{align*}$$

Vaihe 3: Voitot, palkat ja hinnanasetantakäyrä

Oletamme, että kansantalous muodostuu yrityksistä, jotka kohtaavat samanlaisen kilpailutilanteen kuin äsken tarkastelemamme yksittäinen yritys. Tämä tarkoittaa, että vaiheessa 1 muotoilemamme hinnanasetantaongelma koskee kansantalouden kaikkia yrityksiä. Voimme ratkaista koko kansantalouden reaalipalkan samasta hinnanasetantayhtälöstä:

$$\begin{align*} \text{Hinnanasetantakäyrä}: \frac{W}{P} = \lambda(1 - \mu) \end{align*}$$

Sanoin ilmaistuna:

$$\begin{align*} \text{reaalipalkka} (\frac{W}{P}) = \text{tuotanto työntekijää kohti}(\lambda) - \\ \text{reaalivoitto työntekijää kohti}(\lambda\mu) \end{align*}$$

Tämä on hinnanasetantakäyrän mukainen palkka.

9.6 Kansantalouden palkat, voitot ja työttömyys

Kun piirrämme kuvion 9.12 hinnanasetantakäyrän kanssa samaan kaavioon palkanasetantakäyrän, saamme kuvan työmarkkinoiden molemmista puolista.

Kaikki palkanasetantakäyrän alapuolisen violetin alan pisteet saavat merkinnän ei työntekoa, koska niissä reaalipalkka on niin pieni, ettei se kannusta työntekijöitä työntekoon. Silloin töitä ei tehdä eikä voittoja kerry, jolloin kukaan ei palkkaa ketään. Jos reaalipalkka jää palkanasetantakäyrän alle, pitkällä aikavälillä ainoa mahdollinen tulema on nollatyöllisyys. Violetin alan pisteet eivät ole mahdollisia.

Työmarkkinat saavuttavat tasapainon palkanasetantakäyrän ja hinnanasetantakäyrän leikkauspisteessä. Piste on Nash-tasapaino, koska kaikki osapuolet saavat parhaan mahdollisen tuloksen, kun kaikkien muiden toimet huomioidaan. Jokainen yritys asettaa nimellispalkan pisteeseen, jossa samakustannussuora sivuaa parhaan vasteen funktiota (katso luku 6). Sen jälkeen yritykset asettavat hinnan, jolla voitto maksimoituu (katso luku 7). Koko kansantaloudessa palkanasetantakäyrän ja hinnanasetantakäyrän leikkauspisteeseen X pätee seuraava:

• Yritysten tarjoama palkka takaa työpanoksen pienimmällä mahdollisella kustannuksella (palkanasetantakäyrän mukaan). Henkilöstöosasto ei voi ehdottaa toista toimintatapaa, joka tuottaisi suuremman voiton.
• Työllisyys on palkkatason näkökulmasta korkeimmalla mahdollisella tasolla (hinnanasetantakäyrän mukaan). Markkinointiosasto ei voi ehdottaa hinnan tai tuotantomäärän muutosta.
• Työllistyneet työntekijät eivät voi parantaa tilannettaan toimimalla toisin. Jos he tekisivät työnsä laiskemmin, heitä uhkaisi työttömyys; jos he vaatisivat palkankorotusta, työnantaja kieltäytyisi tai palkkaisi tilalle jonkun muun.
• Työtä vailla olevat haluaisivat työpaikan mutta eivät voi saada sitä edes tarjoutumalla työhön muita pienemmällä palkalla.

Työttömyys on työmarkkinatasapainon ominaisuus

Osoitimme äsken, että työmarkkinoiden Nash-tasapainossa voi esiintyä työttömyyttä.

työmarkkinatasapaino

Reaalipalkan ja työllisyyden yhdistelmä, joka toteutuu palkanasetantakäyrän ja hinnanasetantakäyrän leikkauspisteessä. Työmarkkinatasapaino on Nash-tasapaino, koska työntekijät tai työnantajat eivät pysty parantamaan tulostaan toimimalla toisin. Englanniksi labour market equilibrium. Katso myös: tasapainotyöttömyys, vakaan inflaation työttömyysaste.

tasapainotyöttömyys

Työtä vailla olevien työnhakijoiden lukumäärä palkanasetantakäyrän ja hinnanasetantakäyrän leikkauspisteessä. Tasapainotyöttömyys on Nash-tasapaino, koska työntekijät tai työnantajat eivät pysty parantamaan tulostaan toimimalla toisin. Englanniksi equilibrium unemployment. Katso myös: työttömyys, vastentahtoinen, suhdannetyöttömyys, palkanasetantakäyrä, hinnanasetantakäyrä, vakaan inflaation työttömyysaste.

liikatarjonta

Tilanne, jossa hyödykkeen tarjonta ylittää käyvällä hinnalla kysynnän. Englanniksi excess supply. Katso myös: liikakysyntä.

Seuraavaksi osoitamme luvun 6 päättelyketjua hyödyntäen, miksi työmarkkinatasapainossa esiintyy aina työttömyyttä. Sitä kutsutaan tasapainotyöttömyydeksi.

Työttömyys tarkoittaa, että jotkut hakevat työtä mutteivät saa sitä. Sanotaan myös, että työmarkkinoilla on liikatarjontaa: työn kysyntä on pienempi kuin vallitsevalla palkkatasolla työhön suostuvien työntekijöiden lukumäärä. Tässä alaluvussa käsittelemme työn tarjontakäyrää ja perustelemme sen avulla, miksi työmarkkinatasapainossa esiintyy aina työttömyyttä.

Mallissamme työn tarjontakäyrä oletetaan pystysuoraksi, jolloin palkkojen noususta ei seuraa, että yhä useampi työntekijä tarjoutuisi tekemään lisää töitä. Kun palkat nousevat, jotkut haluavat pidentää työaikaansa (ja saavat haluamansa), toiset taas haluavat lyhentää työaikaansa (ja saavat myös haluamansa). Muistat ehkä luvusta 3, että palkankorotuksen substituutiovaikutus ohjaa valitsemaan pidemmän työajan ja vähemmän vapaa-aikaa, mutta palkankorotuksen tulovaikutus voi syrjäyttää sen. Käytämme yksinkertaisuuden nimissä tarjontakäyrää, jossa palkka ei vaikuta työn tarjontaan. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä. Malli ei muuttuisi, vaikka palkkojen nousu lisäisi tai vähentäisi työnhakijoiden lukumäärää. Voit todeta sen itse sovittamalla kuvioon 9.12 erimuotoisia työn tarjontakäyriä.

Miksi työmarkkinatasapainossa on aina jonkin verran vastentahtoista työttömyyttä?

• Ellei työttömyyttä olisi, työpaikan menetyksen kustannus olisi nolla eikä työsuhteesta syntyisi ylituottoa, koska työpaikkansa menettänyt työntekijä saisi saman tien uutta työtä samalla palkalla.
• Sen vuoksi työttömyyttä on välttämättä, sillä sen ansiosta työnantaja voi kannustaa työntekijöitään panostamaan työhön.
• Sen vuoksi palkanasetantakäyrä on aina työn tarjontakäyrän vasemmalla puolella.
• Tämän seurauksena kaikissa tasapainotiloissa, joissa palkanasetantakäyrä ja hinnanasetantakäyrä leikkaavat, on välttämättä työttömiä. Sitä kuvaa palkanasetantakäyrän ja työn tarjontakäyrän välinen etäisyys.

Samaan lopputulokseen pääsee myös tarkastelemalla kuviota 9.12. Kun palkanasetantakäyrä lähenee työn tarjontasuoraa, käyrä nousee jyrkästi. Se ylittää sekä hinnanasetantakäyrän että työn tuottavuuden kuvaajan. Tämä mallin piirre paljastaa, että työttömyyttä vähentävällä politiikalla on rajansa. Jos työttömyys onnistutaan politiikalla kitkemään miltei kokonaan, työnantajien paras vaihtoehto olisi mallissamme nostaa palkat niin korkeiksi, että ne söisivät voitot kokonaan ja yritykset joutuisivat lopettamaan toimintansa.

Harjoitus 9.4 Onko työmarkkinatasapaino todella Nash-tasapaino?

Mallimme mukaan työttömät eivät eroa työllisistä mitenkään, paitsi ehkä kehnon tuurinsa puolesta. Kuvittele olevasi työnantaja. Puheillesi tulee työtön työnhakija, joka lupaa tehdä töitä yhtä ahkerasti kuin nykyiset työntekijäsi mutta hieman pienemmällä palkalla.

1. Mitä vastaat työnhakijalle?
2. Antaako vastauksesi osviittaa siitä, miksi Nash-tasapainossa on välttämättä työttömyyttä?

9.7 Työttömyys ja tavaroiden ja palveluiden kysyntä

Tämän luvun alussa kerrottiin isä ja poika Doug ja Rob Greysta, jotka työskentelevät Australian kaivannaisteollisuudessa. Heidän työelämänsä nousut ja laskut seurailivat Australian kansantalouden nousu- ja laskukausia. Kaivannaisalan noususuhdanne nostatti suuria kaivoslaitoksia Länsi-Australiaan, Queenslandiin ja Pohjoisterritorioon. Kun rakennushankkeet saatiin päätökseen, rautamalmin maailmanmarkkinahinta romahti, eikä uusia kaivoksia, satamia tai käsittelylaitoksia enää pantu alulle. Kuviosta 9.1 näimme, että rautamalmin maailmanmarkkinahinnan pudotessa työttömyys kääntyi kasvuun.

Työttömyys lisääntyi, koska työn kysyntä supistui kaivosalalla ja siihen liittyvissä palveluissa. Kaivannaisten kysynnän lisäksi supistui myös niiden tavaroiden ja palveluiden kysyntä, joita Greyn perhe ja muut heidänlaisensa olisivat ostaneet, jos olisivat saaneet pitää työpaikkansa. Sen seurauksena tavaroiden ja palveluiden kysyntä laski koko kansantaloudessa, ja sen myötä laski työn johdettu kysyntä. Puhumme ”johdetusta kysynnästä” korostaaksemme sitä, että yritysten työn kysyntä riippuu yritysten tarjoamien tavaroiden ja palveluiden kysynnästä.

suhdannetyöttömyys

Tasapainotyöttömyyden ylittävä työttömyyden lisäys, joka johtuu taloussuhdanteen aiheuttamasta kokonaiskysynnän laskusta. Englanniksi cyclical unemployment. Katso myös: tasapainotyöttömyys.

Koko kansantalouden kysyntää sanotaan kokonaiskysynnäksi. Se on kaikkien taloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu kysyntä kuluttajien, yritysten, valtion ja ulkomaisten ostajien keskuudessa. Kokonaiskysynnän laskusta johtuvaa työttömyyden lisäystä sanotaan suhdannetyöttömyydeksi (työttömyyden muodoista lisää luvussa 13).

Miltä suhdannetyöttömyys näyttää meidän työmarkkinamallissamme, ja miten se poikkeaa työmarkkinoiden Nash-tasapainon mukaisesta työttömyydestä?

työttömyys, vastentahtoinen

Henkilöstä, joka on vailla työtä mutta halukas ottamaan työtä vastaan samalla palkalla ja samanlaisissa työoloissa kuin kaltaisensa työlliset työntekijät. Englanniksi involuntary unemployment. Katso myös: työttömyys.

Kuviossa 9.13 työmarkkinatasapainon työttömyyttä (piste X) ja kokonaiskysynnän laskusta johtuvaa työttömyyttä (piste B) verrataan vaihe vaiheelta. Pisteessä X työttömät työntekijät ovat vastentahtoisesti työttömiä, koska he olisivat halukkaita ottamaan työtä vastaan palkanasetantakäyrän ja hinnanasetantakäyrän leikkauspisteen mukaisella reaalipalkalla.

Myös pisteessä B työttömät työntekijät ovat vastentahtoisesti työttömiä. He olisivat halukkaita ottamaan vastaan työtä jopa pistettä B alemmalla reaalipalkalla, ja silti he työskentelisivät ahkerasti.

Pisteen X mukaista työttömyyttä kutsutaan tasapainotyöttömyydeksi. Entä pisteen B työttömyys? Vakiintuuko korkea suhdannetyöttömyys työmarkkinoilla pysyväksi tulemaksi, vai päästäänkö matalan kokonaiskysynnän aiheuttamasta työttömyydestä eroon yritysten ja työntekijöiden toimilla?

Piste B ei selvästikään ole Nash-tasapaino. Yrityksen henkilöstöosasto panisi varmasti merkille korkean työttömyysasteen ja toteaisi, että työntekijät saisi ahkeroimaan pienemmälläkin palkalla. Yritys pystyisi kasvattamaan voittojaan laskemalla palkkaa (kunhan palkka pysyy palkanasetantakäyrän yläpuolella), jolloin piste B ei voi olla Nash-tasapaino.

Pisteen B kaltainen tulema voi kuitenkin pysyä yllä pitkään, ellei työllisyyttä tueta politiikalla.

Mistä tämä johtuu? Katsotaan ensin, miten suhdannetyöttömyyden voi – sopivissa olosuhteissa – saada häviämään, jos kansantalouden kaikki henkilöstöosastot päättävät laskea palkkaa. Kuvitellaan, että talous on pisteessä B, jolloin kaikki yritykset ovat kuvion 9.9 pisteessä B tai sitä vastaavassa tilanteessa. Henkilöstöosaston aloitteesta käynnistyy tapahtumaketju:

• Palkkojen lasku pienentää kustannuksia.
• Yrityksen kohtaama kilpailutilanne säilyy ennallaan, joten yrityksen kannattaa korjata hintaansa niin, että se pääsee voiton maksimoivaan voittomarginaaliin.
• Koska kustannukset ovat laskeneet, tämä tarkoittaa, että yritykset alentavat hintojaan.
• Yritys kohtaa laskevan kysyntäkäyrän, joten se saa tuotteitaan myydyksi suuremman määrän. Yritys kasvattaa tuotantoa ja työllistää enemmän.

Muutosta havainnollistaa kuvio 9.14. Henkilöstöosasto alentaa palkkoja, ja kustannusten laskun seurauksena markkinointiosasto alentaa hintaa maksimoidakseen voiton. Yritys siirtyy kysyntäkäyrällään oikealle, jolloin tuotanto ja työllisyys kasvavat.

Sitä, mihin asti yritys alentaa hintaansa, voi arvioida ajattelemalla, miltä yrityksen samavoittokäyrät näyttävät työn kustannusten laskettua. Kun kustannukset C laskevat, voitto on samavoittokäyrän jokaisessa pisteessä suurempi kuin ennen palkanalennusta, kuten luvussa 7 totesimme.

Mutta samavoittokäyrä myös jyrkkenee. Koska samavoittokäyrän kulmakerroin on (p − C)/q, käyrä on esimerkiksi pisteessä B (q*, p*) jyrkempi, jos palkka on pienempi.

Kuviosta 9.14 näet, miten yritys sopeuttaa hintansa muutokseen.

Miksei korjausmekanismi toimi?

Palkanalennukset ja hinnanalennukset voivat käynnistää korjausmekanismin, joka palauttaa talouden pisteestä B pisteeseen X. Tosielämän taloudessa suhdannetyöttömyys ei korjaannu näin kitkattomasti.¹ Miksei mekanismi toimi?

Työntekijät vastustavat nimellispalkkojen alentamista

Henkilöstöosasto tietää mainiosti, ettei työntekijöiden nimellispalkkoja noin vain alenneta, koska silloin nykyisten työntekijöiden saama rahasumma pienenee vääjäämättä. Luvusta 6 opimme myös, että yritykset pelkäävät nimellispalkkojen leikkausten heikentävän työmoraalia ja lietsovan konflikteja yrityksen ja työntekijöiden välille. Siitä taas voisi seurata lakkoja, töissä hidastelua ja muuta vastarintaa, joka häiritsisi tuotantoprosessia. Näistä syistä henkilöstöosasto joutuu punnitsemaan palkanalennuksia tarkkaan.²

Hinnan- ja palkanalennukset eivät välttämättä lisää myyntiä ja työllisyyttä

Jotta työmarkkinatasapaino palautuisi pisteestä B pisteeseen X, kaikkien yritysten on korjattava palkkoja ja hintoja alaspäin. Vastineeksi yritysten ja kotitalouksien on lisättävä tavaroiden ja palveluiden kysyntäänsä niin paljon, että kansantalouden kysyntä (kokonaiskysyntä) palaa pisteeseen X. Yksittäisen yrityksen kohdalla hinnan lasku lisää myyntiä. Jos kuitenkin hinnat laskevat kautta kansantalouden, se voikin johtaa kulutuksen vähenemiseen, jolloin yritysten kysyntäkäyrät siirtyvät vasemmalle. Hintojen lasku saa kenties kotitaloudet lykkäämään kulutustaan, koska ne uumoilevat saavansa hyödykkeet myöhemmin halvemmalla. Se pahentaisi kulutuksen pudotusta. Palkkojen lasku voi samoin saada työntekijät tinkimään kulutuksestaan, jolloin kysyntä supistuu taas.

Jos siis kokonaiskysyntä on alamaissa, yritysten normaali voitontavoittelu ja kuluttajien normaali käyttäytyminen eivät kansantalouden tasolla takaa, että talous siirtyisi pisteestä B takaisin Nash-tasapainopisteeseen X.

Talouspolitiikan paikka

Pisteestä B on onneksi toinenkin paluureitti Nash-tasapainoon. Valtiovalta voi talouspolitiikalla lisätä julkisia menoja ja kasvattaa siten yritysten kohtaamaa kysyntää. Silloin yritykset toteaisivat pisteessä B tuottavansa alle voiton maksimoivan määrän, ja palkka-alennusten sijasta ne työllistäisivät lisää työntekijöitä. Talouden kokonaiskysyntää säätelevää politiikkaa käsitellään luvuissa 13–17.

Kuvio 9.15 esittää tällaista julkisten menojen lisäystä. Kuten aiemmissa kuvioissa, talous on aluksi pisteessä B kokonaiskysynnän laskun seurauksena. Tällä kertaa kansantaloudessa ei jäädä odottelemaan kokonaiskysynnän piristymistä (esimerkiksi kaivannaisten globaalin kysynnän vilkastuessa) tai palkan- ja hinnanalennusten vaikutusten leviämistä, vaan valtiovalta nostaa kokonaiskysynnän tasoa.

rahapolitiikka

Keskuspankin tai valtion toimet, joiden tavoitteena on vaikuttaa taloudelliseen toimeliaisuuteen säätelemällä korkokantoja tai omaisuuserien hintoja. Englanniksi monetary policy. Katso myös: määrällinen keventäminen.

finanssipolitiikka

Verojen tai julkisten menojen muutokset, joiden tavoitteena on vakauttaa taloutta. Englanniksi fiscal policy. Katso myös: finanssipoliittinen elvytys, finanssipolitiikan kerroinvaikutus, kokonaiskysyntä.

Kysyntää lisääviin politiikkakeinoihin kuuluu esimerkiksi keskuspankin ohjauskoron lasku, joka alentaa lainarahan hintaa. Sen tarkoitus on kannustaa kuluttajia aikaistamaan kulutuspäätöksiään ja varsinkin lainarahalla maksettavia hankintoja, kuten asunnon tai auton ostoa. Tutustumme rahapolitiikkaan tarkemmin luvuissa 10 ja 15. Muita keinoja ovat veronalennukset ja julkisten menojen lisääminen. Näitä finanssipolitiikan välineitä käsitellään luvussa 14.

Tiivistämme tämän alaluvun opit kuvioihin 9.16 a–c. Kun talouden kokonaiskysyntä on liian matala, työttömyys ylittää Nash-tasapainon. Valtio tai keskuspankki voi poistaa tällaisen suhdannetyöttömyyden raha- tai finanssipolitiikalla. Politiikkatoimilla työttömyys vähenee todennäköisesti nopeammin kuin talouden omalla korjausmekanismilla, jossa kaikkien yritysten pitää ensinnäkin korjata palkkoja ja hintoja alaspäin ja toiseksi kotitalouksien ja yritysten pitää lisätä tavaroiden ja palveluiden kysyntäänsä.

Finanssi- tai rahapolitiikan aikaansaama korjausliike on esitetty kuviossa 9.16a, palkan- ja hinnanalennusten korjausliike on kuviossa 9.16b, ja kansantalouden työmarkkinoita kuvaa kuvio 9.16c.

Harjoitus 9.5 Palkat ja kokonaiskysyntä

Jos kansantalouden kokonaiskysyntä on matala ja suhdannetyöttömyys korkealla, työmarkkinatasapaino voi palautua automaattisesti palkan- ja hinnanalennusten kautta. Kuvittele itsesi työntekijän asemaan taloustilanteessa, jossa työttömiä on paljon ja työntekijöiden palkkoja alennetaan.

1. Miten taloustilanne vaikuttaa kulutus- ja säästämispäätöksiisi?
2. Miten päätöksesi saattavat vaikuttaa tasapainon palautumiseen?

9.8 Työmarkkinatasapaino ja tulonjako

Olemme määrittäneet työmarkkinamallin avulla kansantalouden työllisyyden, työttömyyden ja palkkatason sekä sen, miten tuotanto jakautuu työnantajien ja työntekijöiden (sekä työttömien että työllisten) kesken. Työmarkkinamalli toimii näin myös tulonjakomallina yksinkertaiselle taloudelle, jossa on vain kaksi yhteiskuntaluokkaa: omistaja-työnantajat ja työntekijät, joista osa on vailla työtä.

Voimme piirtää mallitaloudellemme Lorenz-käyrän ja laskea Gini-kertoimen luvun 5 menetelmillä. Tarvittaessa voit kerrata luvusta 5 Lorenz-käyrää käsittelevän Numeronmurskaus-osion ja tutustua tämän alaluvun Numeronmurskaus-osioon, jossa Gini-kertoimia lasketaan erilaisilla väestöä kuvaavilla lähtötiedoilla.

Kuvion 9.17 vasemman kaavion työmarkkinamalli kuvaa taloutta, joka muodostuu kymmenestä identtisestä yrityksestä ja niiden 80 identtisestä työntekijästä. Työttömiä työntekijöitä on kymmenen, kuten kaaviosta näkyy. Jokaisella yrityksellä on vain yksi omistaja. Talous on tasapainossa pisteessä A, jossa reaalipalkka on riittävän suuri motivoimaan työntekijöitä ja työnantajille jää palkkamenojen jälkeen voittomarginaali, jolla yrityksen voitto maksimoituu (esimerkissämme w = 0,6).

Oikeanpuoleisessa kaaviossa on talouden tulojen Lorenz-käyrä (sininen kuvaaja). Jos työttömille ei makseta työttömyyskorvausta, he eivät saa tuloja lainkaan. Silloin Lorenz-käyrä alkaa vaaka-akselilta origon oikealta puolelta. Vasemman kaavion hinnanasetantakäyrästä näemme kokonaistuotannon jakautuvan työnantajien ja työntekijöiden välillä niin, että työntekijät saavat 60 prosenttia ja työnantajat loput. Jakoa vastaa oikeanpuoleisen kaavion Lorenz-käyrän taitekohta. Kaaviota tulkitaan niin, että väestön köyhimmät 90 henkilöä (vaaka-akselille merkityt kymmenen työtöntä ja 80 työntekijää) saavat 60 prosenttia tuloista (pystyakselilla).

Tummennetun alueen koko kuvaa tuloerojen suuruutta. Gini-kerroin on 0,36. Tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa perehdytään tarkemmin siihen, miten Gini-kerroin lasketaan esimerkissämme käytetyistä lähtötiedoista.

Lorenz-käyrän alkupiste on (0, 0) ja päätepiste (1, 1). Käyrä koostuu kolmesta janasta. Käyrän ensimmäinen taitekohta muodostuu, kun kaikki työttömät on ”laskettu mukaan”.

Toinen taitekohta on sisemmässä pisteessä, jonka x-koordinaatti on työssäkäyvän väestön suhteellinen osuus ja y-koordinaatti palkkojen osuus kokonaistuotannosta. Palkkojen osuutta kokonaistuotannosta eli palkkojen kansantulo-osuutta merkitään kirjaimella s, ja se lasketaan seuraavasti:

$$\begin{align*} s &= \text{palkkojen kansantulo-osuus} \\ &= \frac{\text{reaalipalkka työntekijän työpäivää kohti}}{\text{tuotanto työntekijän työpäivää kohti}} \\ &= \frac{w}{\lambda} \end{align*}$$

Näin ollen kuvion tummennettu ala ja Gini-kertoimella mitattu eriarvoisuus kasvavat seuraavissa tapauksissa:

• Työttömien työntekijöiden osuus kasvaa (työttömyysaste nousee). Käyrän ensimmäinen taitekohta siirtyy oikealle.
• Reaalipalkka pienenee (tai voittomarginaali kasvaa) ja muut seikat pysyvät ennallaan. Toinen taitekohta siirtyy alemmaksi.
• Tuottavuus kasvaa ja muut seikat pysyvät ennallaan (reaalipalkat eivät kasva). voittomarginaali kasvaa ja toinen taitekohta siirtyy jälleen alemmaksi.

Työmarkkinatasapainon taustatekijöitä

Millaiset tekijät voisivat muuttaa työllisyystasoa ja palkkojen ja voittojen välistä tulonjakoa työmarkkinatasapainossa? Kuviosta 9.18 voit tutkia tasapainon muuttumista, kun yritysten välinen kilpailu kiristyy esimerkiksi siksi, että ulkomaisten yritysten markkinoille pääsyä helpotetaan.

Kilpailun kiristyminen pienentäisi voittomarginaalia, mikä vuorostaan nostaisi hinnanasetantakäyrän mukaista reaalipalkkaa. Työmarkkinat saavuttaisivat uuden tasapainon pisteessä B, jossa palkkataso ja työllisyys olisivat korkeammat. Voittojen osuus tuotannosta pienenisi ja palkkojen osuus kasvaisi.

Numeronmurskaus Lorenz-käyrä ja Gini-kerroin työttömistä, työllisistä ja omistaja-työnantajista muodostuvassa taloudessa

Koko näyttö

Johdamme yllä olevasta kaaviosta Gini-kertoimen laskukaavan, jossa käytetään seuraavia muuttujia:

• u, työttömien osuus väestöstä
• n, työllisten osuus väestöstä
• w, reaalipalkka
• q, tuotanto työllistä työntekijää kohti
• s = w/q, työntekijöiden saama palkkojen kansantulo-osuus

Gini-kerroin on yhtä kuin ala A jaettuna 45 asteen kulmassa nousevan käyrän alapuolisella alalla, joka on vuorostaan yhtä kuin A/0,5 = 2A. Voimme laskea alan A lausekkeesta A = 0,5 – B, jossa B = B₁ + B₂ + B₃:

$$\begin{align*} {B}_1 = \frac{1}{2}n s \\ {B}_2 = (1 - u - n)s \\ {B}_3 = \frac{1}{2}(1 - u - n)(1 - s) \end{align*}$$

Järjestellään termejä:

$$\begin{align*} B &= {B}_1 + {B}_2 + {B}_3 \\ &= \frac{1}{2}n s + (1 - u - n)s + \frac{1}{2}(1 - u - n)(1 - s) \\ &= \frac{1}{2}(1 - u - n) + \frac{1}{2}(1 - u)s \end{align*}$$

Näin ollen Gini-kerroin on

$$\begin{align*} g &= 2A \\ &= 1 - (1 - u - n) - (1 - u)s \\ &= u + n - (1 - u)s. \end{align*}$$

Totesimme alussa, että s = w/q. Mitä voimme päätellä seuraavasta kaavasta?

$$g = u + n - (1 - u) \frac{w}{q}$$

• Jos työnantajien luokka pienenee suhteellisesti, u + n kasvaa. Tällöin g kasvaa ja Lorenz-käyrän piste Y siirtyy oikealle: eriarvoisuus lisääntyy. Tämä johtuu siitä, että sama voitto jakautuu pienemmälle joukolle työnantajia, joten he rikastuvat entisestään. Tällainen muutos vastaisi kenties kapitalismin varhaisvaiheita, jolloin siirryttiin pienehköjen, muutamia henkilöitä työllistävien perheyritysten ja tehtailijoiden taloudesta moderniin suurten varallisuuskeskittymien talouteen.
• Jos palkkojen kansantulo-osuus w/q kasvaa, Gini-kerroin pienenee ceteris paribus: piste Y siirtyy ylöspäin.
• Jos kaikki yritykset ovat osuuskuntia eli työnantajia ei ole ja työntekijät pitävät kaiken tuotantonsa (w/q = 1), Gini-kerroin laskee arvoon g = 2u + n – 1 ja piste Y siirtyy oikeaan yläkulmaan. Jos vielä työttömyys poistuu, u = 0 ja n = 1, jolloin g = 0: taloudessa vallitsee täydellinen tasa-arvo, koska kaikki ovat työntekijöitä ja saavat samaa palkkaa. Tulos perustuu oletukseen, ettei tuottavuus muutu.
• Laskukaava ei toimi, jos väestö on pieni. Luvussa 5 näimme, että jos väestö on pieni ja kaikki tulot kertyvät yhdelle henkilölle, Gini-kertoimen kaavamme ei anna oikeaa tulosta (1). Osoitamme tämän olettamalla, että w = 0, jolloin ainoastaan työnantajat saavat tuloja. Tällöin yllä olevassa kaavassamme g = u + n. Kuvittele kymmenen hengen väestö, josta yksi on työnantaja. Silloin g = 0,9, vaikka Gini-kertoimen todellinen arvo on 1. Poikkeamaa sanotaan pienen väestön harhaksi. Jos lasket Gini-kertoimen käyttämällä väestöstä muodostettujen parien eroja, pienen väestön harha ei vääristä tulostasi. Voit myös korjata harhan kertomalla saamasi tuloksen tekijällä N/(N – 1), jossa N on väestön koko: kun 0,9 kerrotaan luvulla 10/9, saadaan g = 1.

9.9 Työn kysyntä, työn tarjonta ja neuvotteluvoima

Työmarkkinatasapainossa työn tarjonta ylittää välttämättä kysynnän – vastentahtoista työttömyyttä esiintyy aina – mutta työn tarjonta on silti työmarkkinoiden Nash-tasapainon kannalta ratkaiseva tekijä. Kuvitellaan, että talouteen muuttaa ulkomailta työnhakijoita (oletamme maahanmuuttajat potentiaalisiksi työntekijöiksi emmekä tuleviksi yrittäjiksi) tai että eläkeläiset tai kotona lapsia hoitaneet vanhemmat palaavat työvoimaan.

Mitä tapahtuu työmarkkinoilla? Katsotaan ensin, miten työn tarjonnan lisäys vaikuttaa palkanasetantakäyrään.

• Uudet työnhakijat liittyvät työttömien joukkoon.
• Työttömyysjakson odotettu kesto pitenee.
• Työllisten saama työsuhteen ylituotto kasvaa alkuperäisellä palkka- ja työllisyystasolla, koska työpaikan menetyksen kustannus kasvaa.
• Yritykset maksavat silloin työntekijöille liikaa, koska heidän motivoimiseensa riittäisi vähempikin.
• Siispä yritykset laskevat palkkojaan.

Tämä päättely pätee kaikissa palkanasetantakäyrän pisteissä, joten se pätee koko käyrälle. Näin ollen työn tarjonnan lisäys siirtää palkanasetantakäyrää alaspäin.

Työn tarjonnan muutokset: maahanmuutto

Tarkastellaan esimerkkitapauksena maahanmuutosta johtuvaa työn tarjonnan lisäystä. Työn tarjontakäyrä siirtyy oikealle kuvion 9.19 mukaisesti.

Esimerkkitapauksessamme maahanmuutto vaikuttaa lyhyellä aikavälillä haitallisesti vastaanottajamaan työntekijöihin, koska palkat laskevat ja työttömyyden odotettu kesto pitenee. Pitkällä aikavälillä yritysten kohentunut kannattavuus kuitenkin lisää työllisyyttä, jolloin reaalipalkka palautuu ennen pitkää lähtötasolleen ja talouden työttömyys laskee ennalleen (ellei muita muutoksia tapahdu). Niinpä alkuperäisen työvoiman asema ei heikkene. Myös maahanmuuttajien taloustilanne todennäköisesti paranee, varsinkin jos he ovat lähteneet kotimaastaan toimeentulovaikeuksien vuoksi.

Työn tarjonnan lisäyksen vaikutukset työmarkkinoihin voi tiivistää näin:

• Alkuperäisellä työttömyystasolla palkanasetantakäyrä siirtyy alaspäin, jolloin palkka laskee (pisteeseen B).
• Palkanalennus vähentää yritysten rajakustannuksia. Ellei yritysten kohtaama kysyntä muutu, ne palkkaavat lisää työntekijöitä.
• Tämän seurauksena työllisyys kasvaa ja talous palaa hinnanasetantakäyrän ja uuden palkanasetantakäyrän leikkauspisteeseen, jossa työllisyys on alkutilannetta korkeampi.
• Työn tarjonnan lisäys siirtää palkanasetantakäyrää alaspäin ja johtaa näin uuteen tasapainotilaan, jossa työllisyys on korkeampi. Yritykset lakkaavat palkkaamasta lisäväkeä, kun palkka on noussut taas hinnanasetantakäyrän mukaiselle tasolle pisteeseen C. Uudessa tasapainotilassa reaalipalkka on alkuperäisellä tasollaan ja työllisyys korkeampi.

Harjoitus 9.6 Maahanmuuttajayrittäjät

Kuvitellaan, että edellisen esimerkin maahanmuuttajista osa päättää perustaa oman yrityksen. Millaisia muutoksia odotat näkeväsi palkanasetantakäyrässä, hinnanasetantakäyrässä ja työmarkkinatasapainossa? Miksi?

9.10 Ammattiliitot: neuvotellut palkat ja vastavuoroisuus

ammattiliitto

Pääasiassa työntekijöiden muodostama yhdistys, jonka päätehtävänä on neuvotella jäsentensä puolesta palkoista ja työehdoista. Englanniksi trade union.

Työmarkkinamallissamme on kuvattu yrityksiä ja yksittäisiä työntekijöitä, mutta monissa maissa työmarkkinoiden toimintaan vaikuttavat vahvasti ammattiliitot.³ Ammattiliitto on järjestö, jolla on oikeus edustaa jotain työntekijäryhmää neuvotteluissa työnantajien kanssa esimerkiksi palkoista, työehdoista ja työajasta. Neuvottelemalla saavutetun sopimuksen osapuolet ovat ammattiliitto ja työnantajayritys tai työnantajajärjestö.⁴

Maiden välillä on suurta vaihtelua siinä, miten suuri osuus työvoimasta kuuluu ammattiliittojen neuvottelemien työehtosopimusten piiriin. Se käy ilmi kuvion 9.20 pylväskaaviosta. Ranskassa ja eräissä Pohjois-Euroopan maissa käytännöllisesti katsoen kaikki työntekijät ovat työehtosopimuksen piirissä, Yhdysvalloissa ja Etelä-Koreassa aniharvat.

Ammattiliitot ja neuvoteltu palkanasetantakäyrä

Jos työntekijät ovat järjestäytyneet ammattiliittoihin, yrityksen henkilöstöosasto ei tee palkkapäätöstä, vaan palkasta sovitaan ammattiliiton ja yrityksen välisissä neuvotteluissa. Palkan on aina oltava vähintään yhtä suuri kuin palkanasetantakäyrän mukainen palkka tietyllä työttömyyden tasolla. Neuvoteltu palkka voi kuitenkin olla myös palkanasetantakäyrän yläpuolinen piste. Tämä johtuu siitä, ettei työnantajan irtisanomisuhka ole enää ainoa vallankäytön keino. Ammattiliitto voi uhata ”irtisanoutuvansa” työnantajasta ainakin tilapäisesti menemällä lakkoon eli eväämällä yritykseltä työntekijöiden työpanoksen.

Voimme lisätä työmarkkinamalliimme palkanasetantakäyrän yläpuolelle ”neuvottelukäyrän”, joka kuvaa liiton ja työnantajan neuvotteluprosessissa määräytyvää palkkaa eri työllisyystasoilla.

Ammattiliiton ja työnantajan suhteellinen neuvotteluvoima ratkaisee, miten korkealla palkanasetantakäyrän yläpuolella neuvottelukäyrä sijaitsee. Liiton neuvotteluvoima riippuu siitä, pystyykö se eväämään yritykseltä työpanoksen. Neuvotteluvoima on toisin sanoen vahva, jos liitto pystyy varmistamaan, ettei yritys saa lakon aikana palvelukseensa työntekijöitä liiton ulkopuolelta. Tämä ominaisuus ja muut neuvotteluvoiman osatekijät taas riippuvat lainsäädännöstä ja sosiaalisista normeista. Monissa maissa pidetään vakavana sosiaalisen normin rikkomisena sitä, jos työntekijä hakee työtä lakon kohteena olevasta yrityksestä.

Vahva ammattiliitto voi kuitenkin pidättäytyä palkankorotuksista, vaikka se kykenisi niihin. Voimakkainkin liitto pystyy ainoastaan asettamaan palkan. Se ei voi päättää, miten monta työntekijää yritys värvää. Liian korkea palkka saattaa nakertaa voittoja niin paljon, että yritys lopettaa toimintansa tai vähentää väkeä.

Toisinaan ammattiliitot päättävätkin säästellä neuvotteluvoimaansa. Jos liittojen palkanasetantavallan piiriin kuuluu suuri osa taloudesta, liitot harkitsevat myös, miten niiden palkkapäätökset vaikuttavat koko kansantalouden palkkoihin ja työllisyyteen.

Ammattiliiton osallistuminen muuttaa työmarkkinoiden toimintaa perustavanlaatuisesti. Työnantajan palkkapäätös ja yksittäisten työntekijöiden vastaukset vaihtuvat toisenlaiseen prosessiin:

1. Ammattiliitto asettaa palkan.
2. Työnantaja ilmoittaa työntekijöille, että liian pieni työpanos johtaa irtisanomiseen.
3. Työntekijät valitsevat työpanoksensa palkan ja irtisanomisuhan mukaan.

Kuviosta 9.21 näet, mitä tapahtuu, kun palkan päättää yrityksen sijasta ammattiliitto. Työnantaja ei nyt asetakaan voiton maksimoivaa palkkaa, joka olisi työpanoksen samakustannussuoran ja parhaan vasteen käyrän sivuamispisteessä eli pisteessä A.

Kuviosta näkee, että ammattiliiton asettama palkka on korkeampi kuin työnantajan preferoima palkka. Se saa työntekijät toki panostamaan työhön lisää, mutta palkat kasvavat tuottavuuden kasvua enemmän, jolloin yritykset saavat yhtä palkkakustannuseuroa kohti pienemmän työpanoksen. Voitot jäävät silloin pienemmiksi kuin ilman ammattiliittoa: yritys siirtyy pisteen C kautta kulkevalle loivemmalle samakustannussuoralle.

Kun siirrämme kuvion 9.21 työmarkkinamallin rinnalle kuvioon 9.22, havaitsemme neuvottelukäyrän sijaitsevan palkanasetantakäyrän yläpuolella. Neuvottelukäyrän ja hinnanasetantakäyrän leikkauspisteen mukaisessa tasapainotilassa palkka pysyy ennallaan mutta työllisyys vähenee.

Kuvion valossa ammattiliiton neuvottelumenestys kääntyy työntekijöiden haitaksi, koska reaalipalkka pysyy ennallaan ja suurempi joukko työntekijöitä jää ilman työtä. Siitä huolimatta työttömyys ei tilastojen mukaan ole säännönmukaisesti korkeampaa niissä maissa, joissa ammattiliitoilla on paljon valtaa palkanasetannassa. Tähän viittaavat kuvion 9.23 tiedot liittojen neuvotteluvoiman piiriin kuuluvasta työvoimasta ja työttömyydestä. Työttömyysasteesta käytetään kuviossa vuosien 2000–2014 keskiarvoa.

Itävallassa melkein kaikkien työntekijöiden palkat neuvotellaan liittotasolla, mutta siellä työttömyysaste on matalampi kuin Yhdysvalloissa, jossa liittotason sopimusten piiriin kuuluu alle viidennes työntekijöistä. Sekä Espanjaa että Puolaa vaivasi tarkastelujaksolla suurtyöttömyys, mutta vain Espanjassa liittosopimusten piiriin kuuluvien työntekijöiden osuus on korkea, Puolassa taas hyvin matala.

Ammattiliitoilla on siis voimaa siirtää palkanasetantakäyrää ylöspäin, mutta se ei selvästikään kerro kaikkea liittojen vaikutuksesta.

Vastavuoroisuus ja sananvaltavaikutus

Kuvitellaan, että työnantaja ja ammattiliitto ovat aikojen saatossa luoneet toimivat yhteistyösuhteet: ne pystyvät ratkomaan ongelmia niin, että sekä työntekijät että omistajat hyötyvät. Kun työnantaja tunnustaa ammattiliiton aseman ja suostuu palkkaa nostaviin kompromisseihin, työntekijät voivat tulkita sen hyvän tahdon eleeksi. Se saa heidät ehkä samastumaan yritykseen vahvemmin, jolloin töissä uurastaminen ei enää tunnu rasitteelta. Silloin työntekijöiden parhaan vasteen funktio siirtyy ylöspäin kuvan 9.24 mukaisesti.

Työntekijöiden vahvistunut neuvotteluvoima ja vastavuoroinen hyväntahtoisuus heidän etunsa huomioivaa yritystä kohtaan näkyvät kuviossa 9.24 pisteenä D. Palkka on sama kuin edellisessä esimerkissämme, mutta työntekijät tekevät työnsä paremmin, jolloin yrityksen voitot kasvavat. Yrityksen kannalta tulos on tässäkin esimerkissä huonompi kuin ilman ammattiliittoa.

Uusi parhaan vasteen funktio sisältää luonnollisesti myös sellaisen tuleman, joka on palkan asettavalle yritykselle pistettä D parempi: funktion ja yrityksen samakustannussuoran sivuamispisteen (ei merkitty kuvaan). Tämä piste ei kuitenkaan ole mahdollinen. Työntekijät eivät kasvattaisi työpanostaan, ellei palkoista ja työehdoista neuvoteltaisi, ja se edellyttää ammattiliiton osallistumista palkanasetantaan.

Ammattiliitot vaikuttavat työmarkkinoihin kahdella tavalla, jotka heijastuvat työmarkkinakaavioomme:

• Neuvotteluvaikutus: Ammattiliitto voi taivutella yrityksen maksamaan parempaa palkkaa, joka ylittää työmotivaation edellyttämän minimitason (neuvottelukäyrä on palkanasetantakäyrän yläpuolella).
• Sananvaltavaikutus: Tunnustamalla työntekijöiden aseman ja antamalla heille sananvaltaa päätöksentekoon yritys voi onnistua vähentämään työntekijöiden kokemaa työnteon haittaa ja laskemaan tehokkaan työnteon edellyttämää vähimmäispalkkaa.

Nämä vaikutukset ovat mukana kuviossa 9.25. Kuvio esittää tapausta, jossa ammattiliiton osallistuessa työmarkkinoille tasapainotyöllisyys on korkeampi ja työttömyys matalampi (piste Y) kuin ilman liittoa (piste X). Tämä tarkoittaa, että kahdesta vaikutuksesta jälkimmäinen eli palkanasetantakäyrää alaspäin siirtävä vaikutus (”sananvaltavaikutus”) voittaa palkanasetantakäyrää ylöspäin siirtävän neuvotteluvaikutuksen.

Toisinkin voisi käydä. Jos neuvotteluvaikutus voittaisi sananvaltavaikutuksen, ammattiliiton osallistuminen supistaisi työmarkkinatasapainossa vallitsevaa työllisyyttä.

Vastakkaiset vaikutukset ovat yksi syy siihen, ettei liittotason sopimisen ja työttömyyden välillä esiinny kuvion 9.23 aineistossa selvää korrelaatiota kumpaankaan suuntaan.

Ammattiliitot voivat vaikuttaa myös työn keskimääräiseen tuottavuuteen, joka siirtää hinnanasetantakäyrää. Jos liitot tekevät yhteistyötä yritysjohdon kanssa tuotanto-ongelmien ratkaisemiseksi, se nostaa keskituotosta ja hinnanasetantakäyrää, jolloin palkat nousevat ja työttömyys vähenee. Jos taas liitot vastustavat tuottavuusparannuksia, kuten uutta tekniikkaa tai työpaikan sääntöjen muutoksia, vaikutus on päinvastainen.

9.11 Työmarkkinapolitiikalla työttömyyttä ja eriarvoisuutta vastaan

Luvussa 8 tutkimme, miten verotus vaikuttaa hyödykkeen hintaan ja tuotantomäärään. Tässä alaluvussa tarkastelemme, miten talouspolitiikan muutos siirtää työmarkkinamallimme kahta käyrää. Talouspolitiikan vaikutus riippuu siitä, miten se muuttaa käyrien leikkauspistettä.

Työmarkkinapolitiikan tavoitteena on yleensä vähentää työttömyyttä ja korottaa etenkin pienituloisten palkkoja. Luvuissa 13–16 tutustumme muihin mahdollisiin tavoitteisiin, joihin kuuluu työttömyydestä perheille aiheutuvan taloudellisen epävarmuuden vähentäminen.

Hinnanasetantakäyrää siirtävät politiikkatoimet

Koulutus

Kuvitellaan, että tulevaisuuden työntekijät saavat parempaa koulutusta ja sen myötä työn tuottavuus kasvaa. Miten tuottavuuden kasvu vaikuttaa reaalipalkkoihin ja tasapainotyöllisyyteen?

Kun yritys asettaa voiton maksimoivan hinnan, sen voittomarginaali riippuu kilpailutilanteesta. Tuottavuuden kasvu ei siis vaikuta voittomarginaaliin.

Voittomarginaali määrää, miten yrityksen tulot jakautuvat työntekijöille ja omistajalle. Tulonjakokaan ei näin ollen muutu, vaan palkkojen osuus tuloista pysyy ennallaan. Koska kuitenkin yrityksen tuotanto työntekijää kohti on kasvanut, reaalipalkkojen on noustava ja hinnanasetantakäyrän siirryttävä ylöspäin. Työmarkkinoilla päästään näin tulemaan, jossa tasapainotyöllisyys ja reaalipalkka nousevat molemmat.

Palkkatuki

Jotkut suosittelevat työllisyyden lisäämiseksi yrityksille maksettavaa palkkatukea, jonka määrä riippuisi suhteellisesti yrityksen työntekijöilleen maksamista palkoista. Kuvitellaan, että yhden työntekijän palkkaaminen yhdeksi tunniksi maksaa yritykselle 40 euroa. Se saa kuitenkin valtiolta palkkatukea kymmenen prosenttia palkkakustannuksista eli neljä euroa. Yrityksen nettopalkkakustannukseksi tulee silloin 36 euroa.

Miten palkkatuki vaikuttaisi hinnanasetantakäyrään? Tuki pienentää yrityksen kustannuksia. Yrityksen hinnanasetannassa käyttämä optimaalinen voittomarginaali pysyy kuitenkin ennallaan, joten yritys laskee hintaansa niin, että voittomarginaali on sama. Kun kaikki yritykset tekevät samoin, työntekijän kuluttamien hyödykkeiden hinta laskee, jolloin reaalipalkat nousevat. Tämäkin politiikkatoimi siirtää hinnanasetantakäyrää ylöspäin.

Koulutus ja palkkatuki siirtävät siten molemmat työmarkkinoiden tasapainopistettä palkanasetantakäyrällä ylös ja oikealle. Tällöin kansantalouden palkat nousevat ja työllisyys paranee.

Koulutuksen tai palkkatuen kokonaisvaikutuksen selvittämiseksi olisi arvioitava, miten toimet rahoitetaan. Esimerkkimme tarkoitus on havainnollistaa yksinkertaisesti mallin toimintaa, joten oletamme, ettei tarvittavien varojen hankkiminen vaikuta työmarkkinoihin.

Palkanasetantakäyrää siirtävät politiikkatoimet

Kuviossa 9.26 on esimerkki talouspolitiikan vaikutuksesta palkanasetantakäyrään. Esimerkissämme työttömyysaste pysyy vakiona 12 prosentissa, mutta työntekijöille maksettava työttömyyskorvaus vaihtelee. Työttömyyskorvauksen korotus nostaa reservaatiopalkkaa ja siirtää parhaan vasteen funktiota oikealle. Uutta, korkeampaa reservaatiopalkkaa kuvaa piste G. Työnantaja korottaa palkkaa pisteeseen C. Tutki kuviosta, miten korotus vaikuttaa palkanasetantakäyrään ja työttömyyteen.

Talouspolitiikka voi vaikuttaa myös kuvion kolmanteen käyrään eli työn tarjontakäyrään. Tässä luvussa olemme nähneet, miten maahanmuuttopolitiikka voi vaikuttaa työn tarjontaan ja siten työmarkkinoiden toimintaan. Työn tarjontaa voi lisätä myös helpottamalla naisten työllistymistä esimerkiksi julkisin varoin tuetulla lasten päivähoidolla tai torjumalla haavoittuviin vähemmistöryhmiin kohdistuvaa syrjintää. Tällainen politiikka lisää aluksi työttömien lukumäärää ja laskee palkanasetantakäyrää alaspäin, kuten maahanmuuttoesimerkistä havaitsimme.

9.12 Yhteenvetoa: leipämarkkinat ja baristat

Olemme omistaneet kokonaisen luvun työmarkkinoille. Siihen on kaksi syytä:

• Työmarkkinoiden toiminta ratkaisee, miten hyvin talous palvelee väestön etua.
• Työmarkkinoiden toiminta eroaa muista tutuista markkinoista siinä määrin, että erot on tarpeen tuntea talouden toiminnan ymmärtämiseksi.

Erot tulevat parhaiten esiin, kun vertaamme keskenään vaikkapa leipämarkkinoita – joita käytimme esimerkkinä hinnanottajayritysten kilpailullisen tasapainon mallissa – ja baristojen markkinoita. (Siltä varalta, ettet ole vihkiytynyt italialaiseen kahvikulttuuriin, barista tarkoittaa espressopohjaisia juomia valmistavaa kahvilatyöntekijää.)

Hinnanottajat ja hinnanasettajat

Leipämarkkinoiden tasapainossa leivän kuluttajat tai leipää myyvät leipomot eivät kummatkaan voi hyötyä maksamalla tai pyytämällä leivästä hintaa, joka poikkeaa markkinoilla vallitsevasta hinnasta. Ostajat ja myyjät ovat tasapainotilassa hinnanottajia:

• Ostaja ei voi hyötyä tarjoamalla maksua, joka alittaa tasapainohinnan, sillä mikään leipomo ei suostuisi myymään.
• Ostaja ei voi hyötyä tarjoamalla maksua, joka ylittää tasapainohinnan, sillä se olisi rahan haaskausta. Leipämarkkinoiden ostajat ovat hinnanottajia, koska he haluavat ostaa leipää mahdollisimman edulliseen hintaan.
• Myyjä (leipomo) ei voi hyötyä korottamalla hintaansa, sillä kukaan asiakas ei suostuisi ostamaan.
• Myyjä ei voi hyötyä alentamalla hintaansa, sillä se olisi rahan haaskausta. Myyjät saavat tasapainohinnalla niin paljon asiakkaita kuin tahtovat.

reservaatiopalkka

Se, mitä työntekijä saisi toisesta työpaikasta taikka työttömyyskorvauksesta tai vastaavasta tuesta, jos hänellä ei olisi nykyistä työpaikkaansa. Englanniksi reservation wage.

Ajatellaan nyt työmarkkinoiden ostajaa eli työnantajaa, joka ostaa työntekijän aikaa. Ajan hinta on palkka. Jos työnantaja toimisi leivänostajan tavoin, hän tarjoaisi työntekijälle alinta mahdollista palkkaa, jolla tämä suostuu ottamaan työtä vastaan. Tämä palkka on reservaatiopalkka.

Näin menettelevä työnantaja joutuisi pettymään, kuten luvussa 6 osoitimme. Jos työntekijälle maksetaan pelkkä reservaatiopalkka, työpaikka on hänelle samantekevä, jolloin mikään ei kannusta häntä ahkeroimaan työnantajansa puolesta. Todellisuudessa työnantajat valitsevat palkan niin, että palkkakustannukset ja palkan työmotivaatiota vahvistava vaikutus ovat tasapainossa.

Täydelliset ja epätäydelliset sopimukset

Leipämarkkinoilla sovitaan leivän ostosta ja myynnistä, ja leivän ostaja saa haluamansa. Sopimus on täydellinen. Sopimukseen voi vedota oikeudessa, vaikkei se olisi kirjallinen tai allekirjoituksin vahvistettu: jos leipäpakkauksessa lukee vastaleivottua mutta sisältä paljastuu kuivahtanut käntty, saat rahasi takaisin kuittia vastaan.

epätäydellinen sopimus

Sopimus, jossa kaikkia osapuolten (tai muiden) etuihin vaikuttavia vaihdannan yksityiskohtia ei määritellä sillä tavoin, että sopimukseen voisi vedota oikeudessa. Englanniksi incomplete contract.

Työmarkkinoilla sovitaan pääsääntöisesti työntekijän ajasta eikä työstä itsestään. Yritys kuitenkin tuottaa hyödykkeensä ja saa voittonsa nimenomaan työntekijän työpanoksesta. Siksi työsopimus on epätäydellinen: sopimus ei kata kaikkia seikkoja, joilla on merkitystä jommallekummalle osapuolelle.

Tästä seuraa, että työmarkkinoilla toisin kuin leipämarkkinoilla ostaja ei haaskaa rahaa maksamalla työntekijän ajasta yli välttämättömän minimisumman. Maksamalla lisää työnantaja varmistaa, että se saa haluamansa työpanoksen ja voi tehdä voittoa. Lisäksi työnantaja päättää itse palkan eli työntekijälle tarjoamansa hinnan, jolloin se on hinnanasettaja eikä hinnanottaja. Tästä syystä luvussa 8 käyttämämme hinnanottajien kilpailullisen tasapainon malli ei sovellu työmarkkinoihin.

Pareto-tehokkuus ja saamatta jäävä molemminpuolinen hyöty

Luvussa 4 esiteltiin tilanteita, joissa vuorovaikutteisen päätöksenteon Nash-tasapaino ei ole Pareto-tehokas. Tällaisia tapauksia ovat muun muassa vangin dilemma ja julkishyödykepeli.

• Nash-tasapainon käsite auttaa ennustamaan vuorovaikutuksen tulemia.
• Pareto-tehokkuuden käsite auttaa arvioimaan, olisiko jokin toinen tulema ollut kaikille osapuolille parempi tai ainakin yhtä hyvä.

Luvun 8 leipämarkkinamallin kilpailullinen tasapaino sijaitsi kysyntä- ja tarjontakäyrien leikkauspisteessä, jossa kaikki mahdollisuudet molemminpuoliseen hyötyyn tulevat käytetyiksi. Silloin yksikään ostaja tai myyjä ei voi parantaa asemaansa (esimerkiksi vähentämällä kaupankäyntiä vastapuolensa kanssa) heikentämättä samalla jonkun toisen asemaa. Markkinoiden tulema oli Pareto-tehokas.

Työmarkkinat toimivat toisin. Ostajien eli työntekijöitä etsivien yritysten ja myyjien eli työtä etsivien työntekijöiden keskinäinen kilpailu johtaa tasapainoon (palkkaan w* ja työllisyystasoon N*), joka ei ole Pareto-tehokas. Se tarkoittaa, että jokin muu tulema eli tekniikan ja resurssien mahdollistama palkan ja työllisyystason yhdistelmä olisi parempi sekä työnantajille että työntekijöille.

Päätelmän voi todistaa ajatuskokeella. Kuvitellaan, että työmarkkinoiden tasapainopisteessä työtön työntekijä, jolla on samat ominaisuudet kuin työllisillä, menee työnantajan puheille ja sanoo tälle: ”Otapa sinä minut töihin, voit maksaa minulle hiukan vähemmän kuin muille työntekijöillesi, mutta minä hoidan hommani yhtä hyvin.”

Työnantaja ajattelee: ”Kas vain. Jos maksan hänelle hiukan vähemmän ja hän todella tekee työnsä yhtä hyvin, saan lisää voittoa.”

Työttömälle työntekijälle työpaikalla on suuri merkitys. Hän alkaa saada työsuhteen ylituottoa, joka mittaa sitä, miten paljon parempi vaihtoehto työpaikka on hänelle työttömyyteen verrattuna. Hän hyötyy järjestelystä, vaikka saakin hieman pienempää työsuhteen ylituottoa kuin työtoverinsa (koska hänen palkkansa on hieman pienempi).

Tämä pikku esimerkki kuvaa teknisesti mahdollista tulemaa, joka merkitsisi parannusta sekä työttömälle työntekijälle että työnantajalle: työllistetään N* + 1 työntekijää, joista N* saa palkan w* ja viimeiseksi työllistetty hieman vähemmän kuin w*. Näin ollen tulema (N*, w*) on Pareto-tehoton.

Jos näin on, miksei työnantaja palkkaa työtöntä työntekijää? Vastaus kuuluu, että ehdotus on kyllä teknisesti mahdollinen mutta taloudellisesti mahdoton. Työnantaja ei voi valvoa, että työtön työntekijä täyttää lupauksensa ja tekee alennetulla palkallaan töitä yhtä kovasti kuin muutkin. Kuten muistamme, palkanasetantakäyrän piste w* on pienin mahdollinen palkka, jolla työnantaja voi varmistaa keskenään identtisiltä työntekijöiltä riittävän työpanoksen. Ongelma palautuu yrityksen ja työntekijöiden suhteen peruspiirteeseen: työsopimus on epätäydellinen, koska se ei takaa työntekijältä tiettyä työpanosta. Työmarkkinoiden Nash-tasapaino on Pareto-tehoton.

Markkinoiden politiikkaa ja sosiologiaa

Leipämarkkinoiden ja baristamarkkinoiden välillä on toinenkin ero. Leipuri ei luultavasti tunne leivän ostajia nimeltä eikä tiedä heistä muuta kuin sen, että he tarjoutuvat maksamaan leivästä oikean hinnan. Leivän ostajakaan ei mitä todennäköisimmin piittaa leipurin ominaisuuksista, vaan ainoastaan leivän mausta.

Ajattele nyt baristaa. Tuntuuko mahdolliselta, ettei hän tuntisi kahvilapäällikköä nimeltä eikä tämä häntä?

Mistä ero johtuu? Leipämarkkinoilla osapuolet ovat toisilleen tuntemattomia ja vuorovaikutus kertaluonteista. Työmarkkinoilla vuorovaikutus on jatkuvaa, ja osapuolet paitsi tuntevat toisensa nimeltä myös panevat painoa tietyille toistensa ominaisuuksille.

Kahvilapäällikkö toivoo baristalta tiettyjä ominaisuuksia, koska baristan työpanoksen määrä ja laatu riippuvat persoonallisuudesta, uskollisuudesta työnantajan brändille sekä rehellisyydestä, ahkeruudesta ja muiden sosiaalisten normien noudattamisesta. Leivänostajaa ei kiinnosta, onko leipurilla näitä ominaisuuksia, vaan ratkaisevaa on leivän laatu, joka on helppoa arvioida. Ellei maku miellytä, voi aina siirtyä toisen leipomon asiakkaaksi.

Toinen tärkeä ero on, että kahvilapäällikkö antaa baristalle ohjeita ja odottaa tämän noudattavan niitä. Baristan on pukeuduttava tietyllä tavalla, tultava työpaikalle ajoissa ja käytettävä työaikansa tehokkaasti. Kahvilapäälliköllä on valtaa baristaan, koska barista saa työsuhteesta ylituottoa, jonka hän menettäisi irtisanomisen myötä. Valtansa turvin kahvilapäällikkö voi esittää määräyksiä, joita barista ei toteuttaisi ilman irtisanomisen uhkaa.

Leipämarkkinoilta valtasuhde puuttuu. Jos ostaja valittaa leipurin ulkomuodosta, leipuri voi passittaa hänet hankkimaan leipänsä toisaalta. Ratkaisevaa on, että leipämarkkinoilla ostajalle tai myyjälle ei synny ylituottoa. Kumpikin saa kaupankäynnistä miltei täsmälleen saman hyödyn kuin toiseksi parhaasta vaihtoehdostaan. Kumpikin voi myös katkaista vuorovaikutuksen lähes kustannuksitta, joten kummallakaan ei ole valtaa toiseen.

Leipämarkkinoiden ja baristamarkkinoiden erot (joita on toki muitakin) ovat luonteeltaan taloudellisia mutta samalla poliittisia ja sosiologisia. Näistä eroista johtuu, ettei työmarkkinoihin voi soveltaa leipämarkkinoita kuvaavaa mallia, jossa ostajat ja myyjät ovat hinnanottajia ja tasapainotilassa kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret. Markkinoiden erot on koottu kuvion 9.27 taulukkoon.

9.13 Lopuksi

Työmarkkinamalli eroaa monin tavoin luvussa 8 rakentamastamme hinnanottajaostajien ja ‑myyjien tasapainomallista. Suurin ero on se, että työmarkkinoilla kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa edes tasapainotilassa.

Työmarkkinatasapainossa on välttämättä vastentahtoista työttömyyttä siksi, että

• työnantajien ja työntekijöiden välillä on eturistiriita, joka koskee työntekijöiden työpanosta
• työnantajat eivät voi tehdä työntekijöiden kanssa täydellistä sopimusta, sillä he eivät voi määritellä saamansa työpanoksen määrää ja laatua.

Tasapainotyöttömyyden taso riippuu siitä, miten valtiovalta säätelee työmarkkinoita ja muitakin markkinoita. Luvuissa 16 ja 17 tutustutaan siihen, miten valtion politiikka sekä ammattiliittojen ja työnantajien toiminta ovat vaikuttaneet eri maiden työttömyystasoon viime vuosikymmeninä.

Työttömyys voi nousta yli tasapainotyöttömyyden, jos tavaroiden ja palveluiden kysyntä supistuu koko kansantaloudessa. Australialaisen Greyn perheen työttömyys johtui raaka-aineiden globaalin kysynnän käänteistä. Kokonaiskysynnän vaihteluun on kuitenkin monia muita syitä, joita tarkastelemme seuraavissa luvuissa.

Kun kokonaiskysyntä supistuu ja lisää työttömyyttä yli tasapainotason, valtio ja keskuspankit voivat hillitä työttömyyden nousua finanssi- ja rahapolitiikalla. Politiikka tehoaa työttömyyteen todennäköisesti paremmin kuin markkinoiden oma korjausmekanismi, jossa yritykset ensin leikkaavat palkkoja ja hintoja ja sen jälkeen kotitaloudet ja yritykset vastaavat hintojen laskuun ostamalla lisää.

päämies-agenttisuhde

Suhde, jossa toinen osapuoli eli päämies odottaa toiselta osapuolelta eli agentilta tiettyjä toimia tai omalta kannaltaan toivottavia ominaisuuksia, joista ei kuitenkaan voi sopia sitovasti ja joiden toteutumista ei voi taata eikä vaatia oikeudessa. Englanniksi principal-agent relationship. Katso myös: epätäydellinen sopimus. Synonyymi: päämies-agenttiongelma.

Olemme kuvanneet työnantajan ja työntekijän suhdetta päämies-agenttimallilla. Seuraavassa luvussa mallia sovelletaan toiseen talouden kenttään, nimittäin luottomarkkinoihin. Työmarkkinoilla työnantaja on päämies ja työntekijä agentti, luottomarkkinoilla päämiehenä on lainanantaja ja agenttina lainanottaja. Tässä luvussa havaitsimme, että työmarkkinatasapainossa osa väestöstä on vastentahtoisesti työttöminä: he etsivät työtä ja olisivat valmiit ottamaan sitä vastaan vallitsevalla palkkatasolla. Myös luottomarkkinoista huomaamme, etteivät kaikki saa lainaa, vaikka sitä haluaisivat ja olisivat valmiit maksamaan vallitsevaa korkoa.

Luvun 9 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• palkanasetantakäyrä ja hinnanasetantakäyrä
• työvoima, työvoiman ulkopuolella olevat, osallistumisaste
• työllisyysaste, työttömyysaste
• vastentahtoinen työttömyys
• tasapainotyöttömyys
• suhdannetyöttömyys
• nimellispalkka, reaalipalkka
• työn tuottavuus
• rahapolitiikka, finanssipolitiikka
• ammattiliitto

9.14 Viitteet

• Bewley, T. 2007. ”Fairness, Reciprocity and Wage Rigidity.” Behavioral Economics and its Applications, toim. Peter Diamond ja Hannu Vartiainen, 157–188. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Campbell, C. M. ja K. S. Kamlani. 1997. ”The Reasons For Wage Rigidity: Evidence From a Survey of Firms.” Quarterly Journal of Economics 112 (3) (elokuu): 759–789.
• Carlin, Wendy ja David Soskice. 2015. Macroeconomics: Institutions, Instability, and the Financial System. Oxford: Oxford University Press. Luvut 2 ja 15.
• Council of Economic Advisers Issue Brief. 2016. Labor Market Monopsony: Trends, Consequences, and Policy Responses.
• Freeman, Sunny. 2015. ”What Canada can learn from Sweden’s unionized retail workers”. Huffington Post Canada Business. Päivitetty 19.3.2015.
• Hirsch, Barry T. 2008. ”Sluggish institutions in a dynamic world: Can unions and industrial competition coexist?” Journal of Economic Perspectives 22 (1) (helmikuu): 153–176.