Luku 12 Markkinat, tehokkuus ja politiikka

Jos markkinahinnat ohjaavat markkinaosapuolia huomioimaan toimintansa kaikki vaikutukset muihin, markkinoiden tulema on tehokas; jos kaikki vaikutukset eivät heijastu hintoihin, markkinat epäonnistuvat ja tarvitaan muita keinoja

• Ulkoisvaikutukset johtuvat siitä, etteivät päätöksentekijöiden toimien kaikki vaikutukset kuulu omistusoikeuksien tai lain suojaamien sopimusten piiriin. Tupakoitsijaa ei voi haastaa oikeuteen passiivisen tupakoinnin aiheuttamista haitoista.
• Omistusoikeuksien ja sopimusten avulla voi palkita päätöksentekijöitä positiivisista ulkoisvaikutuksista tai velvoittaa heidät korvaamaan negatiivisten ulkoisvaikutusten aiheuttamat vahingot. Omistusoikeudet ja sopimukset edellyttävät kuitenkin molempien osapuolten hallussa olevaa tietoa, johon voi vedota oikeudessa.
• Talouspolitiikka voi korjata markkinaepäonnistumisia ohjaamalla markkinatoimijoita sisäistämään ulkoisvaikutukset. Poliitikot voivat esimerkiksi tukea yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa, josta on hyötyä muillekin, tai nostaa verotuksella sellaisten hyödykkeiden hintaa, joiden valmistus tai käyttö turmelee ympäristöä.
• Politiikalla voi myös puuttua suoraan yritysten ja kotitalouksien toimintaan esimerkiksi kieltämällä ulkopuolisille kustannuksia aiheuttavat hyödykkeet, kuten tuholaismyrkyt.
• Joskus markkinatoimijat sopivat ulkoisvaikutusten korjaamisesta yksityisissä neuvotteluissa. Neuvotteluja käydään esimerkiksi silloin, jos saastuttava yritys fuusioituu saasteista kärsivän yrityksen kanssa.
• Eräitä tavaroita ja palveluita ei moraalisista ja poliittisista syistä vaihdeta markkinoilla, vaan ne allokoidaan muilla tavoin. Niihin kuuluvat esimerkiksi elinsiirteet, ensihoito ja vaalikannatus.

Luvussa 8 perehdyimme täydellisen kilpailun taloustieteelliseen malliin. Se pohjautuu Adam Smithin kuuluisaan ajatukseen, että omaa etuaan tavoitteleva yrittäjä tulee edistäneeksi koko yhteiskunnan etua kuin näkymättömän käden ohjaamana. Omiin päämääriinsä pyrkivät hinnanottajayritykset ja ‑kuluttajat saavat markkinoilla aikaan Pareto-tehokkaita tulemia.

Yhden selityksen Smithin näkymättömän käden toimintalogiikalle tarjoaa Friedrich Hayekin teoria (katso luku 11). Hintojen välittämät viestit tavaroiden ja palveluiden todellisesta niukkuudesta kannustavat talouden toimijoita tuottamaan, kuluttamaan, sijoittamaan ja innovoimaan niin, että talouden tuotantopotentiaali pääsee parhaaseen mahdolliseen käyttöön.

Tämän prosessin ansiosta markkinajärjestelmä – toisiinsa kytkeytyneiden markkinoiden kokonaisuus – pystyy järjestämään työnjaon ilman keskusohjausta. Riittää, että toisilleen täysin vieraat henkilöt eri maailmankolkista vaihtavat keskenään tavaroita ja palveluita.

Hayekin mukaan markkinat on ymmärrettävä valtavaksi hintoja tuottavaksi tiedonkäsittelyapparaatiksi, jonka välittämä tieto ohjaa taloutta yleensä suotuisaan suuntaan. Jättimäisen laskentakoneiston erikoisuus on se, ettei se oikeastaan ole koneisto ollenkaan. Kukaan ei ole sitä suunnitellut, eikä kukaan sitä ohjaile. Silloin kun se toimii, puhumme markkinoiden taiasta tai käytämme muita hämäriä vertauskuvia.¹

Aina taika ei toimi. Näkymättömän käden metafora kuvaa onnekasta tilannetta, jossa yksityiset tavoitteet ja yhteiskunnalle suotuisat tulemat ovat sopusoinnussa. Sopusoinnun ajatus sopii taloudellisen mallin taustaoletukseksi moniin sovelluskohteisiin, mutta sitä ei voi yleistää tosielämän markkinoihin. Siksi se ei käy talouspolitiikan ohjenuoraksi.

Tässä luvussa tarkastelemme tilanteita, joissa hinnat välittävät vääriä viestejä. Adam Smithkin katsoi, että koulutuksen ja oikeudenjakamisen kohdalla tarvitaan valtiovallan ohjailua yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja markkinoiden kunnollisen toiminnan takaamiseksi. Smith tähdensi myös, ettei kaikkea pidä ostaa ja myydä markkinoilla. Nykyisin muun muassa elinsiirteet, vaalikannatus, laadukas peruskoulutus ja vakavien sairauksien hoito on rajattu pois markkinoiden piiristä.

Tarkastellaan kahta esimerkkitapausta, joihin Smithin ja Hayekin opit markkinoiden voimasta eivät päde.

1. Tuholaismyrkyt. Guadeloupe ja Martinique ovat Ranskalle kuuluvia Karibian saaria, joilla kasvatetaan banaaneja. Banaaniplantaaseilla käytettiin klordekoni-nimistä tuholaismyrkkyä banaanisatoa pilaavan Cosmopolites sordidus ‑kuoriaisen torjuntaan. Klordekonin käyttö oli täysin laillista, ja plantaasinomistajat pystyivät sen avulla tehokkaasti säästämään kustannuksista ja kasvattamaan voittoja.

   Klordekonia kulkeutui kuitenkin plantaaseilta jokiin ja jokien mukana rannikkovesiin. Myrkky saastutti katkarapukasvattamot, taskurapujen asuttamat mangrovesuot ja rantavesien ennen runsaat langustikannat. Saarten kalastajat menettivät elinkeinonsa, ja saastuneita mereneläviä syöneet ihmiset sairastuivat.

   Klordekoni oli todettu hyvin haitalliseksi ihmiselle heti kun se keksittiin. Yhdysvalloissa klordekonitehtaiden työntekijät saivat hermostosairauksien oireita. Kemikaali kiellettiinkin siellä vuonna 1976. Guadeloupen vesien saastuminen tuli Ranskan hallituksen tietoon muutamia vuosia myöhemmin, mutta Ranska kielsi klordekonin vasta vuonna 1990 ja taipui vielä myöntämään banaaniplantaaseille poikkeusluvan käyttää myrkkyä vuoteen 1993 saakka.

   Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kalastajat sulkivat Martiniquen sataman ja osoittivat mieltään saaren suurimman kaupungin Fort-de-Francen kaduilla, koska Ranskan hallitus ei ollut tarttunut toimeen saastuneiden vesien aiheuttaman vahingon korjaamiseksi. Guadeloupelainen kalastaja Franck Nétri murehti: ”Minä olen popsinut hyönteismyrkkyä jo kolmekymmentä vuotta, mutta voisivatko lapsenlapseni vielä säästyä?”

   Nétrillä ja muilla saarelaisilla on syytä huoleen. Martiniquelaisten miesten keskuudessa esiintyi eturauhassyöpää vuoden 2012 tietojen mukaan eniten maailmassa, lähes kaksi kertaa enemmän kuin tilastojen kakkosmaassa. Eturauhassyöpäkuolleisuus oli yli nelinkertainen maailman keskiarvoon verrattuna. Saaren lapsilla on todettu hermostovaurioita, jotka vaikuttavat muun muassa kognitiivisiin kykyihin.

yhteistyöpulma

Tilanne, jossa osapuolten olisi yhteistyötä tekemällä mahdollista päästä parempaan tulemaan kuin silloin, jos kukin toimii itsenäisesti omien tavoitteidensa mukaan. Englanniksi social dilemma.

2. Antibiootit. Antibiootit ovat tuoneet ihmiskunnalle korvaamatonta hyötyä siitä alkaen, kun vuonna 1928 keksittiin penisilliini. Antibiootit parantavat helposti entispäivän tappavat taudit ja ovat huokeita valmistaa. Maailman terveysjärjestö WHO on kuitenkin varoittanut, että antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit yleistyvät emmekä voi tulevaisuudessa tukeutua antibiootteihin nykyiseen tapaan: ”Meidän on opeteltava valmistamaan, määräämään ja käyttämään antibiootteja – – toisella tapaa, sillä muutoin nämä kansanterveyden globaalit julkishyödykkeet hupenevat edelleen, mikä johtaisi erittäin raskaisiin seurauksiin.”

   Antibioottien liikakäyttö on esimerkki luvussa 4 esitellystä yhteistyöpulmasta: esteetön oman edun tavoittelu johtaa Pareto-tehottomaan tulemaan. Bakteerit muuttuvat antibiooteille vastustuskykyisiksi, koska antibiootteja käytetään liian herkästi, liian suurina annoksina tai vaivoihin, jotka eivät alkuunkaan johdu bakteereista. Esimerkiksi Intiassa antibiootteja saa apteekeista ilman reseptiä.

   Lääkärikunnassa on huomattu, että antibioottien allokointi markkinoilla johtaa kielteisiin seurauksiin. Virallisten terveydenhuoltojärjestelmien ulkopuolisilla yksityisvastaanotoilla antibiootteja määrätään auliisti, vaikkeivät ne olisi paras hoitovaihtoehto. Monet potilaat lopettavat antibioottikuurinsa säästösyistä heti kun heidän vointinsa hiukan kohenee. Tällainen käyttötapa edesauttaa antibiooteille vastustuskykyisten taudinaiheuttajien syntymistä. Potilas kokee kuitenkin hoidon tehonneen, ja epävirallinen yksityisvastaanotto saa lisää tyytyväisiä asiakkaita.

Ympäristöä turmelevat tuholaismyrkyt ja antibiooteille vastustuskykyiset superbakteerit ovat saman ongelman kaksi muotoa. Lähestytään pulmaa vaihteeksi lääkärin näkökulmasta.

Ongelma on ensin diagnosoitava. Klordekonin tapauksessa ongelma on se, että plantaasinomistajat vaarantavat toimillaan kalastajien elinkeinon ja terveyden, mutta nämä tuholaistorjunnan kustannukset eivät näy plantaasien tuloksessa eivätkä torjunta-aineiden hinnassa. Antibioottien liikakäyttö johtuu siitä, etteivät antibiootteja syövät potilaat ota huomioon superbakteerien yleistymistä ja sen kustannuksia muille.

Diagnoosi: Toimijat eivät huomioi päätöstensä muille aiheuttamia kustannuksia.

Seuraavaksi on suunniteltava sopiva hoito. Joissain tapauksissa se on helppoa. Ranskassa ja Yhdysvalloissa klordekoni kiellettiin kerta kaikkiaan. Myrkyn käyttöä olisi voitu vähentää huomattavasti myös velvoittamalla laein tai sopimuksin plantaasinomistajat korvaamaan kalastajien ja muiden ulkopuolisten kärsimät vahingot.

Antibioottien väärinkäyttö lääkärien ja potilaiden keskuudessa on vaikeampi tapaus. Tämän tyyppisten ongelmien hoitamisessa on usein vedottava moraaliin ja toimijoiden vastuuntuntoon toisiaan kohtaan.

Hoitosuositus: Säännellään ulkopuolisille kustannuksia aiheuttavaa toimintaa suoraan tai pannaan päätöksentekijä kantamaan toimiensa kustannukset.

markkinoiden epäonnistuminen

Tilanne, jossa markkinat eivät allokoi resursseja Pareto-tehokkaasti. Englanniksi market failure.

yksityisomistus

Yksityisomistukseen kuuluu se, että haltijalla on oikeus estää muita käyttämästä omistuksen kohdetta, mahdollisuus hyötyä sen käytöstä ja vaihtaa se johonkin muuhun. Englanniksi private property.

Miksi markkinat epäonnistuvat näissä tapauksissa? Kerrataanpa hyvin toimivien markkinoiden edellytykset. Yksityisomistus on markkinajärjestelmän välttämätön ehto, kuten luvussa 1 totesimme. Jotta jotain voi ostaa ja myydä, siihen on voitava saada omistusoikeus. Kaupanteko tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että omistusoikeus siirtyy myyjältä ostajalle. Emme mielellämme maksa tavarasta, ellemme luota siihen, että toiset tunnustavat oikeutemme pitää tavara ja tarvittaessa puolustavat tuota oikeutta.

omistusoikeudet

Omaisuuden laillinen suoja, joka käsittää oikeuden estää muita käyttämästä omaisuutta, saada omaisuuden tuottama etu ja myydä omaisuus. Englanniksi property rights.

sopimus

Oikeudellinen asiakirja tai yhteinen päätös, joka määrittelee, mitä osapuolten pitää tehdä. Englanniksi contract.

sosiaalinen normi

Ryhmän enemmistön käsitys siitä, miten yksilön tulisi toimia tietyssä tilanteessa, kun hänen toimensa vaikuttavat muihin. Englanniksi social norm.

Markkinoiden tehokas toiminta ja ylipäänsä olemassaolo edellyttää myös muita sosiaalisia instituutioita ja normeja. Omistusoikeuksien turvaaminen ja sopimusten täytäntöön paneminen edellyttävät valtion järjestämää lainsäädäntöä ja lainvalvontaa. Sosiaaliset normit ohjaavat kunnioittamaan toisten omistusoikeuksia silloinkin, kun niiden valvonta on epätodennäköistä tai mahdotonta.

Taloustieteilijä Douglass Northin mukaan instituutiot ovat talouden toiminnan perusedellytys ja enemmänkin: ne ovat pitkän aikavälin talouskasvun lähde. Douglass C. North. 1990. Institutions, Institutional Change and Economic Performance. Cambridge: Cambridge University Press.

Daron Acemoglu, Simon Johnson ja James Robinson ovat sitä mieltä, että talouskasvu riippuu instituutioista. He käyttävät empiirisenä näyttönään aineistoa Euroopan siirtomaahistoriasta ja Korean niemimaan jakautumisesta. Acemoglu, Daron, Simon Johnson ja James A. Robinson. 2005. ”Institutions as a Fundamental Cause of Long-Run Growth”. Teoksessa Handbook of Economic Growth, Volume 1A., toimittaneet Philippe Aghion ja Steven N. Durlauf, North Holland. Katso myös Daron Acemoglu ja James A. Robinson. 2012. Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity and Poverty, 1. painos. New York, NY: Crown Publishers.

Joka kerran luvatessasi myyjälle tietyn summan vastineeksi hyödykkeestä teet myyjän kanssa epäsuorasti sopimuksen. Jos asuinmaassanne on toimiva oikeusjärjestelmä, voitte odottaa sopimuksen pitävän. Kun palaat kenkäkaupasta kotiin ja avaat kenkälaatikon, sisällä on ostamasi kenkäpari, ja jos se hajoaa jo kahden päivän päästä, saat rahasi takaisin. Markkinoilla kaupankäynnissä noudatetaan tiettyjä pelisääntöjä, joista päättää valtio. Näitä sääntöjä ei tavallisesti tarvitse valvoa oikeudessa asti, sillä sosiaaliset normit ohjaavat ostajia ja myyjiä noudattamaan niitä, vaikkei vaihdantaan kuuluisi varsinaista sopimusta tai omistusoikeuden osoittavaa asiakirjaa.

Monimutkaisemmassa vaihdannassa tarvitaan kirjallisia sopimuksia, joita voi oikeudessa käyttää todistusaineistona siitä, että osapuolet ovat sopineet omistusoikeuden siirrosta. Kirjailija voi esimerkiksi luovuttaa sopimuksella kustantajalle yksinoikeuden kirjansa julkaisemiseen. Sopimuksilla säännellään pitkäkestoisia vaihdantasuhteita, kuten työsuhteita. Työmarkkinoilla tuomioistuimet vahvistavat tarvittaessa työntekijän oikeuden saada sopimuksen mukaista palkkaa ja lopettaa työpäivä sovitun työajan täytyttyä.

Lainsäädäntö ja oikeusperinne tukevat markkinoiden toimintaa myös silloin, jos ne turvaavat korvauksen muiden toimista kärsiville. Velvoiteoikeuden säännöt määräävät, että jos autokaupan myymässä autossa on suunnitteluvirhe ja sen seurauksena joku loukkaantuu, kaupan on korvattava vahinko. Työnantajilla on yleensä työntekijöitään kohtaan huolehtimisvelvoite, joka tarkoittaa, että työnantajan on huolehdittava työympäristön turvallisuudesta sakon tai muun sanktion uhalla.

Tässä luvussa käsiteltävät ongelmat johtuvat usein siitä, ettei omistusoikeutta ole turvattu tai että asioista on vaikeaa sopia järkevästi. Esimerkiksi puhtaalla jokivedellä on monille merkitystä, mutta sitä ei voi helposti ostaa ja myydä. Syvennymme ensin tapaus Martiniquen ja Guadeloupen diagnosointiin ja hoitoon.²

Harjoitus 12.1 Omistusoikeudet ja sopimukset Madagaskarilla

Marcel Fafchamps ja Bart Minten tekivät vuonna 1997 tutkimuksen Madagaskarin viljamarkkinoista. Madagaskarilla ei ole vahvoja instituutioita turvaamassa omistusoikeuksia tai sopimuksia. Siitä huolimatta Fafchamps ja Minten havaitsivat, että varkaudet tai sopimusrikkomukset olivat harvinaisia. Viljakauppiaat ehkäisivät varkauksia pitämällä varastossa vain vähän viljaa ja tarvittaessa nukkumalla vilja-aitoissaan. Kauppiaat eivät palkanneet lisäväkeä, koska pelkäsivät työntekijöiden tai heidän tuttaviensa varastavan viljaa. Viljakuljetukset järjestettiin saattueina, ja kauppiaat maksoivat kuljetuksista suojelurahaa. Kaupankäynnissä vilja pääsääntöisesti maksettiin ja luovutettiin saman tien. Toistuva asiointi saman kauppiaan kanssa loi markkinoille luottamusta.

1. Voiko Fafchampsin ja Mintenin havainnoista päätellä, etteivät toimivat markkinat välttämättä vaadi lakiin perustuvia instituutioita?
2. Muistele markkinoita ja kauppoja, joissa olet ollut osapuolena. Olisivatko markkinat toimineet ilman lainsäädännön tukea? Miten lainsäädännön puuttuminen olisi muuttanut markkinoita?
3. Keksitkö esimerkkejä, joissa vuorovaikutuksen toistuminen helpottaa kaupantekoa?
4. Vuorovaikutuksen toistumisella voi olla merkitystä, vaikka markkinoiden pelisäännöt olisi kirjattu lakiin. Miksi?

12.1 Markkinoiden epäonnistuminen: saastumisen ulkoisvaikutukset

markkinoiden epäonnistuminen

Tilanne, jossa markkinat eivät allokoi resursseja Pareto-tehokkaasti. Englanniksi market failure.

Jos markkinat eivät allokoi resursseja Pareto-tehokkaasti, taloustieteessä sanotaan, että markkinat epäonnistuvat. Tutustuimme yhteen markkinoiden epäonnistumisen syyhyn luvussa 7: jos yritys valmistaa erilaistettuja tuotteita (kuten autoja), se voi asettaa hintansa niin, että hinta ylittää rajakustannukset valitulla tuotantomäärällä. Kilpailullisilla markkinoilla taas resurssien allokaatio maksimoi tuottajien ja kuluttajien ylijäämän ja on siten Pareto-tehokas, mikäli tuotanto ja kulutus eivät aiheuta kenellekään haittaa.

Markkina-allokaatiosta tulee kuitenkin todennäköisesti Pareto-tehoton, jos tuottajat ja kuluttajat vaikuttavat päätöksillään muihin eivätkä huomioi sitä riittävästi. Myös silloin markkinat epäonnistuvat. Kun tällaisen vaihdannan hyötyjä arvioidaan, on punnittava tuottajan ja kuluttajan ylijäämän lisäksi myös ulkopuolisiin eli muihin kuin myyjiin ja ostajiin kohdistuvia kustannuksia ja hyötyjä. Esimerkiksi antibioottien liikamyynnistä ja ‑käytöstä ärhäköityvä bakteeri voi tappaa sivullisia, joilla ei ole osaa eikä arpaa antibioottikauppaan.

Tarkastelemme nyt kaupan hyötyjä tapauksessa, jossa tavaran tuotanto aiheuttaa saasteita eli negatiivisen ulkoisvaikutuksen. Esimerkkimme perustuu johdannossa selostettuun tositarinaan banaaniplantaaseilla käytetystä klordekoni-tuholaismyrkystä.

ulkoisvaikutus

Tuotannon, kulutuksen tai muun taloudellisen päätöksen ulkopuolisiin kohdistuva positiivinen tai negatiivinen vaikutus, jonka aiheuttamasta edusta tai vastuusta ei ole sovittu sopimuksessa. Nimitys viittaa sopimuksen ulkopuoliseen vaikutukseen. Englanniksi external effect tai externality. Katso myös: epätäydellinen sopimus, markkinoiden epäonnistuminen, positiivinen ulkoisvaikutus, negatiivinen ulkoisvaikutus.

Ulkoisvaikutuksen käsitettä voi hahmottaa kuvittelemalla ensin, että yksi ja sama yritys omistaa sekä banaaniplantaasit että kalavedet, palkkaa kalastajia ja myy kalansaaliin voitokseen. Yrityksen johtajat päättäisivät tuholaismyrkyn käytöstä ja ottaisivat silloin huomioon myrkyn vaikutukset joen alajuoksulla. He vertailisivat banaaniliiketoiminnan voittoja kalaliiketoiminnan tappioihin.

Martiniquella ja Guadeloupella oli toisin. Banaaninkasvatuksen voitot, joita tuholaismyrkyn käyttö kasvatti, kuuluivat plantaasinomistajille. Kalastuselinkeinon tappiot kuuluivat kalastajille. Tuholaismyrkyn aiheuttamista saasteista kärsineet henkilöt olivat myrkynkäyttöpäätöksessä ulkopuolisia. Jos plantaaseilla ja kalavesillä olisi ollut sama omistaja, ulkoisvaikutus olisi sisäistetty päätöksentekoon.

yksityinen rajakustannus

Tuottajalle aiheutuva kustannus yhden lisäyksikön tuottamisesta, kun ei huomioida tuotannon ulkopuolisille aiheuttamia kustannuksia. Englanniksi marginal private cost (MPC). Katso myös: ulkoinen rajakustannus, yhteiskunnallinen rajakustannus.

yhteiskunnallinen rajakustannus

Yhden lisäyksikön tuottamisesta aiheutuva kokonaiskustannus, joka sisältää sekä tuottajan kustannukset että tuotannon vaikutuksista ulkopuolisille koituvat kustannukset. Yhteiskunnallinen rajakustannus on yksityisen rajakustannuksen ja ulkoisen rajakustannuksen summa. Englanniksi marginal social cost (MSC).

Mallinnamme tällaista ulkoisvaikutusta kuviossa 12.1 tarkastelemalla banaaninkasvatuksen rajakustannuksia kuvitteellisella Karibianmeren saarella, jolla käytetään samoin kuvitteellista tuholaismyrkkyä nimeltä Tuhoton. Banaaninkasvatuksen rajakustannusta plantaaseille mittaa yksityinen rajakustannus MPC. Sen kuvaaja on nouseva, koska jokaisen lisätonnin tuotanto rasittaa viljelysmaata edellistä enemmän, mikä lisää Tuhottoman kulutusta. Vertaa kuvion avulla yksityistä rajakustannusta yhteiskunnalliseen rajakustannukseen MSC, joka sisältää myrkyn saastuttamia vesiä hyödyntäville kalastajille aiheutuvat kustannukset.

ulkoinen rajakustannus

Yhden lisäyksikön tuotannosta aiheutuva kustannus, jonka maksaa joku muu kuin tuottaja. Englanniksi marginal external cost (MEC). Katso myös: yksityinen rajakustannus, yhteiskunnallinen rajakustannus.

Kuvion 12.1 mukaan banaaninkasvatuksen yhteiskunnallinen rajakustannus on suurempi kuin yksityinen rajakustannus. Kuvitellaan, että banaanit myydään kilpailluilla markkinoilla, joilla niiden tukkuhinta on 400 euroa kilolta. Jos plantaasinomistajat tähtäävät voittonsa maksimointiin, he tuottavat banaaneja sen määrän, jolla hinta on yhtä suuri kuin heidän rajakustannuksensa eli banaaninkasvatuksen yksityinen rajakustannus. Banaanien kokonaistuotannoksi tulee silloin 80 000 tonnia (kuvion 12.2 piste A). Tässä pisteessä plantaasinomistajien voitto maksimoituu mutta kalastuksen tappiot jäävät huomioimatta. Tulema ei ole Pareto-tehokas.

Miksei tulema ole Pareto-tehokas? Jos banaanisato pienenisi, kalastajat hyötyisivät mutta plantaasinomistajat kärsisivät. Tästä voisi arvella, että 80 000 tonnin tuotantomäärä on Pareto-tehokas tulema. Mutta mitä tapahtuisi, jos kalastajat suostuttelisivat plantaasinomistajat vähentämään tuotantoa yhden tonnin? Kalastajat saisivat 270 euron edestä hyötyä: he eivät joutuisi kantamaan 80 000. banaanitonnin tuotannosta aiheutuvaa kalastustulojen menetystä. Plantaasinomistajat kärsisivät tuskin lainkaan. Heidän tulonsa laskisivat 400 euroa, mutta myös kustannukset laskisivat melkein täsmälleen saman verran, koska 80 000 tonnin kohdalla yksityinen rajakustannus on yhtä suuri kuin hinta eli 400 euroa.

Kalastajat voisivat maksaa plantaasinomistajille minkä vain summan, joka on suurempi kuin nolla ja pienempi kuin 270 euroa, ja molempien tulos paranisi banaanien tuotannon laskiessa 79 999 tonniin.

Entä jos kalastajat maksaisivat plantaasinomistajille vielä lisää ja he vähentäisivät tuotantoa edelleen 79 998 tonniin? Kalastajiin kohdistuva ulkoinen rajakustannus on edelleen paljon suurempi kuin plantaasinomistajien yhdestä lisätonnista saama ylijäämä (hinnan ja yksityisen rajakustannuksen erotus), joten kalastajien kannattaa maksaa ja molempien tulos paranee edelleen.

Miten paljon plantaasinomistajat voisi suostutella vähentämään tuotantoaan? Katso kuvion 12.2 pistettä, jossa banaanien hinta on yhtä suuri kuin yhteiskunnallinen rajakustannus. Tässä pisteessä banaaneja tuotetaan 38 000 tonnia. Jos kalastajat maksaisivat plantaasinomistajille niin paljon, että he supistaisivat tuotantonsa 38 000 tonniin, kalastajat eivät enää saisi etua lisämaksuista ja tuotannon vähentämisestä. Jos tuotanto pienenisi senkin jälkeen, plantaasien tappio eli hinnan ja rajakustannuksen erotus ylittäisi kalastajien hyödyn eli yksityisen ja yhteiskunnallisen kustannuksen erotuksen (kuviossa vihreällä). Tässä pisteessä kalastajat eivät enää ole valmiita maksamaan tarpeeksi, jotta plantaasinomistajat vähentäisivät tuotantoa edelleen. Näin ollen banaanien Pareto-tehokas tuotantomäärä on 38 000 tonnia.

Tiivistäen:

• Plantaaseilla tuotetaan 80 000 tonnia banaaneja, jolloin hinta on yhtä suuri kuin yksityinen rajakustannus.
• Pareto-tehokas tuotantomäärä on 38 000 tonnia, jolloin hinta on yhtä suuri kuin yhteiskunnallinen rajakustannus.
• Jos tuotantomäärä on 38 000 tonnia, on mahdotonta parantaa samalla kertaa sekä plantaasinomistajien että kalastajien asemaa.
• Jos plantaasit ja kalavedet omistaisi sama yritys, se tuottaisi banaaneja 38 000 tonnia, koska omistajan yksityinen rajakustannus olisi tässä pisteessä yhtä suuri kuin hinta.

Tuholaismyrkyillä on negatiivisia ulkoisvaikutuksia: ympäristöhaittoja. Ne tuottavat käyttäjilleen yksityistä etua mutta vahingoittavat vesivaroja tai muuta ympäristöä ja aiheuttavat siksi ulkoisia kustannuksia luonnonvaroja käyttäville yrityksille tai kotitalouksille. Yhteiskunnan näkökulmasta markkinat epäonnistuvat: saastuttavia kemikaaleja käytetään liikaa ja niillä tuotettavaa hyödykettä (esimerkissämme banaaneja) tuotetaan liikaa verrattuna Pareto-tehokkaaseen allokaatioon.

Leibniz: Saasteiden ulkoisvaikutukset

Saasteet ovat yksi esimerkki tilanteesta, jossa markkinat epäonnistuvat. Sen tunnuspiirteet on koottu alle taulukoksi. Samanlaisia yhteenvetotaulukoita käytetään myös seuraavissa alaluvuissa, joissa tutustumme muihin markkinaepäonnistumisen tyyppeihin. Luvun lopussa kokoamme kaikki esimerkit samaan taulukkoon (kuvio 12.13), josta niitä on helppoa vertailla.

12.2 Ulkoisvaikutukset ja neuvottelut

Totesimme, että banaanien markkina-allokaatio eli 80 000 banaanitonnin tuotanto Tuhoton-myrkyn avulla on Pareto-tehoton. Varmistimme asian osoittamalla, että kalastajat ja plantaasinomistajat voisivat molemmat parantaa asemaansa, jos kalastajat maksaisivat plantaasinomistajille tuotannon vähentämisestä.

Voisiko banaanimarkkinoiden epäonnistumisen korjata tämäntapaisella keinolla myös tosimaailmassa?

Voisi hyvinkin. Kalastajat ja plantaasinomistajat voisivat neuvotella yksityisesti ratkaisusta. Tällaista ratkaisua sanotaan coaselaiseksi neuvotteluksi taloustieteilijä Ronald Coasen mukaan. Coase esitti ensimmäisenä, että ulkoisvaikutukset on joskus parempi ratkaista yksityisesti neuvotteluteitse kuin valtion väliintulolla. Valtioon verrattuna vaihdannan osapuolilla on yleensä enemmän sellaista tietoa, jota tehokkaan tuleman saavuttaminen vaatii.

Taloustieteen suurnimiä Ronald Coase

Tapasimme Ronald Coasen (1910–2013) jo luvussa 6, jossa lainasimme hänen ajatuksiaan yrityksestä poliittisena organisaationa. Coasen tunnettuihin teorioihin kuuluu myös, että markkinaepäonnistumiset voidaan korjata yksityisillä neuvotteluilla.

Jos joku harjoittaa toimintaa, jonka sivuvaikutuksena joku toinen kärsii vahinkoa, nämä kaksi voivat neuvottelemalla sopia Pareto-tehokkaasta resurssien allokaatiosta. Coase käytti havaintoesimerkkinään brittiläistä oikeustapausta Sturges vastaan Bridgman. Bridgman valmisti makeisia ja oli vuosikaudet käyttänyt siihen järeitä huhmareita, joista lähti melua ja tärinää. Niistä ei kuitenkaan syntynyt ulkoisvaikutuksia, kunnes naapurustossa asunut lääkäri Sturges rakensi tontilleen vastaanottohuoneen, joka sijaitsi seinäkkäin Bridgmanin keittiön kanssa. Tuomioistuin katsoi, että Sturgesilla oli oikeus kieltää Bridgmania käyttämästä konettaan.

Coase jatkoi tästä ja totesi, että lääkärin saatua oikeutensa kiistan osapuolet pystyivät muuttamaan tulemaa. Lääkäri olisi valmis luopumaan oikeudestaan korvausta vastaan. Makeisvalmistaja taas olisi valmis korvaamaan, jos meluavan ja täristävän toiminnan arvo olisi suurempi kuin lääkärille aiheutuva kustannus.

Coase huomautti myös, että makeisvalmistaja tekisi saman päätöksen koneen käytöstä, vaikka tuomioistuin olisi alun perin ratkaissut asian hänen hyväkseen. Jos Bridgman olisi saanut oikeuden käyttää huhmareita, Sturges olisi maksanut hänelle sen lopettamisesta, mutta jos ja vain jos lääkärin kustannukset olisivat ylittäneet makeisvalmistajan voitot.

Yksityisissä neuvotteluissa olisi toisin sanoen voitu varmistaa, että huhmarten käyttö jatkuisi jos ja vain jos käyttö ja korvausmaksu yhdessä parantaisivat kummankin asemaa. Yksityisillä neuvotteluilla turvattaisiin Pareto-tehokkuus. Neuvottelut luovat makeisvalmistajalle kannustimen ottaa huomioon makeistuotannon yksityisen rajakustannuksen lisäksi lääkärille aiheutuvat ulkoiset kustannukset. Makeisvalmistaja siis huomioisi koko yhteiskunnallisen kustannuksen. Huhmarten käyttö lääkärin vastaanottoaikana tulisi hinnoitelluksi uudelleen, ja uusi hinta lähettäisi makeisvalmistajalle oikean viestin. Yksityiset neuvottelut voivat tällä tavoin korvata lakiin perustuvan vastuun. Ne varmistavat, että vahingon kärsijät saavat korvauksen ja vahingon aiheuttajat pyrkivät välttämään vahingollista toimintaa.

Tiivistäen:

• Tuomioistuin määritteli osapuolten omistusoikeudet lähtötilanteessa: Bridgmanin oikeuden aiheuttaa melua tai Sturgesin oikeuden hiljaisuuteen.
• Kun omistusoikeus on määritelty, yksityisten neuvottelujen tulos on Pareto-tehokas riippumatta siitä, kenellä omistusoikeus lähtötilanteessa on, kunhan kaikki mahdolliset molemminpuoliset hyödyt toteutuvat neuvotteluissa.
• Tuomioistuimen ratkaisu saattaa jakaa voitot jonkun mielestä epäreilusti, mutta siihen katsomatta (Coasen sanoin tasapuolisuuskysymykset ohittaen) tulema olisi Pareto-tehokas.

transaktiokustannukset

Neuvotteluja tai sopimista vaikeuttavat kustannukset. Transaktiokustannuksia ovat esimerkiksi kaupan kohdetta koskevan tiedon hankintakustannukset ja sopimuksen täytäntöönpanokustannukset. Englanniksi transaction costs.

Coase kuitenkin tähdensi, ettei teoria sopinut sellaisenaan moniinkaan tilanteisiin, koska neuvottelukustannusten ja muiden vaikeuksien takia osapuolet eivät pysty toteuttamaan kaikkia mahdollisia molemminpuolisia hyötyjä. Neuvottelukustannukset – joita joskus sanotaan transaktiokustannuksiksi – voivat estää Pareto-tehokkuuden. Jos makeisvalmistaja ei pysty arvioimaan, miten suuri haitta melusta todella on lääkärille, lääkärin kannattaa liioitella melukustannuksia saadakseen suuremman hyödyn. Osapuolten todellisten kustannusten ja hyötyjen selvittäminen kuuluu transaktiokustannuksiin, ja joskus kustannukset ovat niin suuret, että ne estävät neuvotteluratkaisun.

Coasen tutkimusten perusteella ulkoisvaikutusten ratkaiseminen neuvottelemalla ei välttämättä onnistu, jos omistusoikeuksia ei ole selvästi määritelty ja jos transaktiokustannukset ovat suuret. Neuvottelut voivat epäonnistua myös silloin, jos tulema on jonkun osapuolen mielestä epäreilu, kuten muistamme luvun 4 koeasetelmista. Jos kuitenkin lainsäädäntö takaa jommallekummalle osapuolelle oikeuden tuottaa ulkoisvaikutus tai estää sen tuottaminen ja jos osapuolet voivat käydä oikeuksilla kauppaa, neuvottelut voivat olla riittävä ratkaisukeino.

Omistusoikeuksien mielletään tavallisesti koskevan markkinoilla ostettavia ja myytäviä hyödykkeitä, kuten ruokaa, vaatteita tai asuntoja. Coasen esimerkki laajentaa näkökulmaa muihinkin oikeuksiin, kuten oikeuteen meluta tai työskennellä rauhallisessa ympäristössä, ja tekee niistä hyödykkeitä, joista voi neuvotella ja joilla voi käydä kauppaa rahasta.

reservaatio-optio

Toiseksi paras vaihtoehto kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta. Englanniksi reservation option. Synonyymi: varavaihtoehto. Katso myös: reservaatiohinta.

Miten yksityiset neuvottelut voisivat auttaa ratkaisemaan tuholaistorjuntaongelman? Alkutilanteessa Tuhoton-myrkyn käyttäminen on laillista: omistusoikeudet on allokoitu niin, että plantaasinomistajilla on oikeus käyttää myrkkyä ja tuottaa 80 000 tonnia banaaneja. Tämä allokaatio tuloineen ja ympäristövaikutuksineen on plantaasinomistajien ja kalastajien reservaatio-optio. Sen he saavat, elleivät pääse sopimukseen muusta järjestelystä.

Neuvottelujen tehostamiseksi kalastajien ja plantaasinomistajien pitäisi järjestäytyä, jolloin yksi henkilö tai toimielin voisi tehdä sopimuksia koko ryhmän puolesta. Kuvitellaan nyt, että kalastajien yhdistyksen edustaja ja plantaasinomistajien yhdistyksen edustaja istuvat neuvottelupöytään. Asioiden yksinkertaistamiseksi oletamme, ettei Tuhottomalle ole varteenotettavia vaihtoehtoja, joten neuvottelupöydässä on ratkaistavana ainoastaan banaanien tuotantomäärä.

Todennäköisesti molemmat osapuolet huomaavat, että he voivat hyötyä sopimalla tuotannon supistamisesta Pareto-tehokkaalle tasolle. Kuviossa 12.4 piste A vastaa tilannetta ennen neuvotteluja, kun Pareto-tehokas tuotantomäärä on 38 000 tonnia. Vihreä ala kuvaa veden puhdistumisesta kalastajille syntyvää hyötyä, kun tuotanto vähenee 80 000 tonnista 38 000 tonniin. Toisaalta tuotannon väheneminen pienentää plantaasinomistajien voittoja. Voiton menetys jää kuvion mukaan kuitenkin pienemmäksi kuin kalastajien hyöty, joten tuotannon supistaminen johtaa yhteiskunnalliseen nettohyötyyn, jonka kalastajat ja plantaasinomistajat voivat jakaa keskenään.

Kalastajien hyöty on suurempi kuin plantaasinomistajien tappio. Kalastajat olisivat toisin sanoen valmiit maksamaan plantaasinomistajille tuotannon vähentämisestä, mikäli heillä on siihen varaa.

pienin hyväksyttävä tarjous

Ultimatum-pelissä pienin tarjous, jota vastaaja ei hylkää. Käsitettä käytetään neuvottelutilanteissa tarkoittamaan heikointa tarjousta, jonka osapuoli on valmis hyväksymään. Englanniksi minimum acceptable offer.

Pienin hyväksyttävä tarjous riippuu siitä, miten paljon plantaasinomistajat ansaitsevat alkutilanteessa. Tämä summa on heidän reservaatiovoittonsa. Kuviossa 12.4 sitä kuvaa sininen ala, joka on merkitty ”Voiton menetys”. Jos reservaatiovoitto riittää plantaasinomistajille korvaukseksi menetetystä voitosta, kalastajat hyötyisivät sopimuksesta yhteiskunnallisen nettohyödyn verran eikä plantaasinomistajien asema muuttuisi.

Kalastajien maksuhalukkuuden ylärajan sanelee plantaasinomistajien tavoin reservaatio-optio eli varavaihtoehto. Se on sinisen ja vihreän alan summa. Jos kalastajat maksaisivat plantaasinomistajille tämän summan, plantaasit saisivat koko yhteiskunnallisen nettohyödyn eikä kalastajien asema muuttuisi. Lopullinen korvaussumma asettuu ala- ja ylärajan välille, ja se riippuu kalastajien ja plantaasinomistajien neuvotteluvoimasta luvun 5 neuvotteluesimerkkien tapaan.

Kalastajat joutuvat siis maksamaan saasteiden vähentämisestä, mikä kuulostaa ehkä epäreilulta. Pareto-tehokkaallakin banaanintuotannon tasolla kalastusala kärsii saasteista ja joutuu maksamaan, ettei vesien tila pahenisi. Tämä johtuu oletuksestamme, että plantaasinomistajilla on lain mukaan oikeus käyttää Tuhotonta.

Lainsäädäntö voisi määrätä myös niin päin, että kalastajilla olisi oikeus puhtaaseen veteen. Jos plantaasinomistajat haluaisivat silti käyttää Tuhotonta, he voisivat ehdottaa kalastajille, että nämä luopuisivat korvausta vastaan osittain oikeudestaan puhtaaseen veteen, jotta plantaaseilla voitaisiin tuottaa banaaneja Pareto-tehokas määrä. Tämä tulema olisi kalastajille paljon parempi. Periaatteessa kalastajat ja plantaasinomistajat pääsevät neuvottelemalla Pareto-tehokkaaseen allokaatioon riippumatta siitä, kuuluuko neuvottelujen kohteena oleva oikeus plantaasinomistajille (saastuttamisoikeus) vai kalastajille (oikeus puhtaaseen veteen). Omistusoikeus on kuitenkin ratkaiseva sen kannalta, miten markkinoiden korjaamisesta saatavat edut jakautuvat.

Coase huomautti, ettei Pareto-tehokkuutta käytännössä aina saavuteta, koska monet seikat voivat estää neuvottelemisen:

• Yhteistoiminnan estyminen. Yksityiset neuvottelut eivät välttämättä onnistu, jos ulkoisvaikutuksen tuottajia ja siitä kärsiviä on suuri joukko, kuten plantaasinomistajien ja kalastajien tapauksessa. Kumpienkin on etsittävä luotettava edustaja neuvottelemaan puolestaan ja sopimaan maksujen jaosta. Ryhmän edustaminen neuvotteluissa on julkinen palvelu, jota voi olla vaikea järjestää.
• Tiedonpuute. Maksujärjestelyä varten on tiedettävä Tuhottoman kustannukset paitsi kokonaisuudessaan myös jokaiselle kalastajalle erikseen. Lisäksi jokaisen plantaasin päästöt on pystyttävä selvittämään. Ilman näitä tietoja on mahdotonta laskea kalastajien maksuosuuksia ja plantaasien osuuksia korvauksesta. Todellisuudessa onkin paljon vaikeampaa panna kokonainen teollisuudenala vastuuseen saasteidensa aiheuttamasta vahingosta kuin laskea vaikkapa yhden varomattoman autonkuljettajan vastuu kolarivahingosta.
• Kaupankäynti ja täytäntöönpano. Neuvotteluissa käydään kauppaa omistusoikeuksilla, ja kauppaa koskevaa sopimusta pitää pystyä valvomaan. Koska kalastajat sitoutuvat maksamaan plantaasinomistajille monta tuhatta euroa, heidän on voitava turvautua oikeuslaitokseen, jos jokin plantaasi ei vähennäkään tuotantoaan. Tätä varten kalastajat tai tuomioistuimet voivat tarvita plantaasien toiminnasta sellaista tietoa, joka ei ole yleisesti tiedossa tai julkisesti saatavilla.
• Vähävaraisuus. Kalastajilla ei välttämättä ole varaa maksaa plantaasinomistajille niin paljon, että he vähentäisivät tuotantoaan 38 000 tonniin, eivätkä kalastajat todennäköisesti pystyisi lainaamaankaan niin suuria summia (katso luku 10).

Tuholaistorjuntaesimerkkimme osoittaa, että markkinaepäonnistuminen voidaan korjata myös neuvottelemalla, ilman valtion väliintuloa. Neuvottelemalla saavutetut sopimukset vaativat kuitenkin tuekseen lainsäädäntöä, joka turvaa omistusoikeuksien kaupan ja velvoittaa osapuolet toteuttamaan sitoumuksensa. Neuvottelijoiden on lisäksi ratkaistava yhteistoiminnan ongelma, tiedonpuutteen ongelma ja väistämättä monimutkaisten sopimusten täytäntöönpano. Siksi on harvinaista, että markkinaepäonnistumiset korjaantuvat pelkästään coaselaisittain neuvottelemalla.

Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 1992 antama Rion julistus suosittaa: ”Kansallisten viranomaisten tulisi pyrkiä edistämään ympäristökustannusten sisäistämistä ja taloudellisten välineiden käyttöä sen periaatteen mukaisesti, että saastuttajan olisi periaatteessa maksettava saastumisen kustannukset, mutta yleistä etua muistaen sekä kansainvälistä kauppaa ja sijoitustoimintaa vääristämättä.” Julistuksen periaate toteutuu monissa tämän luvun menetelmissä. Kalastajien oikeus puhtaaseen veteen tai plantaasinomistajien korvausvelvollisuus tarkoittaa, että plantaasinomistajien on maksettava vähintään kalastuselinkeinolle aiheuttamansa kustannukset. Kolmas saastuttaja maksaa ‑periaatteen toteutustapa on verotus, jolloin maksun saa kalastajien sijasta valtio.

Harjoitus 12.2 Neuvotteluvoima

Millaiset tekijät voisivat esimerkkitapauksessamme vaikuttaa plantaasinomistajien ja kalastajien neuvotteluvoimaan?

yksityinen rajahyöty

Voitto, hyöty tai muu etu, jonka tuotanto- tai kulutuspäätöksen tekijä saa yhden lisäyksikön tuotannosta tai kulutuksesta, kun ei huomioida ulkopuolisten mahdollisesti saamaa etua. Englanniksi marginal private benefit (MPB).

yhteiskunnallinen rajahyöty

Yhden lisäyksikön tuotannosta tai kulutuksesta syntyvä kokonaishyöty, joka sisältää tuotanto- tai kulutuspäätöksen tekijän saaman hyödyn ja päätöksestä hyötyvien ulkopuolisten saaman hyödyn. Englanniksi marginal social benefit (MSB).

Harjoitus 12.3 Positiivinen ulkoisvaikutus

Kuvittele mehiläistarhuri, joka tuottaa hunajaa ja myy sen kiinteään kilohintaan.

1. Piirrä koordinaatisto, jossa vaaka-akselilla on hunajan määrä. Piirrä koordinaatistoon nouseva käyrä kuvaamaan hunajantuotannon rajakustannusta ja vaakasuuntainen suora kuvaamaan hunajan hintaa. Osoita, miten paljon hunajaa mehiläistarhuri tuottaa.
2. Hunajan hinta on mehiläistarhurille yhden hunajakilon tuotannosta koituva yksityinen rajahyöty. Hunajantuotannolla on kuitenkin positiivinen ulkoisvaikutus, sillä mehiläiset pölyttävät lähistöllä asuvan viljelijän viljelykasveja. Piirrä koordinaatistoon hunajantuotannon yhteiskunnallisen rajahyödyn kuvaaja. Osoita, mikä olisi Pareto-tehokas hunajan tuotantomäärä. Miten se vertautuu mehiläistarhurin valitsemaan tuotantomäärään?
3. Selitä, miten viljelijä ja mehiläistarhuri voisivat kumpikin parantaa tulostaan neuvottelemalla keskenään.

12.3 Ulkoisvaikutukset, politiikka ja tulonjako

Jatketaan tuholaistorjuntaesimerkin parissa. Kuvitellaan, että neuvotteluratkaisu osoittautuu mahdottomaksi eivätkä kalastajat ja plantaasinomistajat siis pysty ratkaisemaan ongelmaansa omin päin. Oletamme edelleen, että Tuhoton-myrkkyä tarvitaan banaaninkasvatuksessa välttämättä. Miten valtio voisi ohjata plantaaseja vähentämään tuotantoa niin, että vähennys vastaisi myrkyn kustannuksia kalastajille? Keinoja on kolme:

• säännöstellään banaanien tuotantomäärää
• verotetaan banaanien tuotantoa tai myyntiä
• velvoitetaan plantaasinomistajat korvaamaan kalastajille aiheuttamansa kustannukset.

Kaikissa vaihtoehdoissa kustannukset ja hyödyt jakautuvat kalastajien ja plantaasinomistajien kesken eri tavoin.

Säännöstely

Valtio voi määrätä banaanien kokonaistuotannolle ylärajan ja asettaa sen Pareto-tehokkaalle tasolle 38 000 tonniin. Ratkaisu tuntuu yksinkertaiselta. Jos kuitenkin plantaasien koko ja tuotanto vaihtelevat, voi osoittautua työlääksi määrätä jokaiselle sopiva kiintiö ja vielä valvoa sitä.

Säännöstely vähentäisi saasteiden kalastajille aiheuttamia kustannuksia mutta leikkaisi plantaasien voittoja. Plantaasinomistajat menettäisivät ylijäämänsä jokaiselta 38 000 tonnin ja 80 000 tonnin välille jäävältä banaanitonnilta.

Verotus

Kuviossa 12.5 näemme jälleen yksityisen rajakustannuksen ja yhteiskunnallisen rajakustannuksen kuvaajat. Pareto-tehokkaan tuotantomäärän (38 000 tonnia) kohdalla yhteiskunnallinen rajakustannus on 400 euroa ja yksityinen rajakustannus 295 euroa. Banaanien kilohinta on 400 euroa. Jos valtio säätää banaaniveron ja määrää sen banaanitonnia kohti yhtä suureksi kuin ulkoinen rajakustannus (400 – 295 = 105 euroa), plantaasit saavat hinnasta veron jälkeen 295 euroa. Jos plantaasinomistajat haluavat maksimoida voittonsa, he valitsevat tuotantomäärän niin, että verojen jälkeinen hinta on yhtä suuri kuin yksityinen rajakustannus, jolloin he tuottavat Pareto-tehokkaan määrän eli 38 000 tonnia. Kuviossa 12.5 esitetään vaiheittain, miten vero toimii.

Pigou-vero

Negatiivisia ulkoisvaikutuksia tuottavasta toiminnasta kannettava vero, jonka tavoitteena on korjata markkinoiden tehoton tulema. Tunnetaan myös haittaverona. Englanniksi Pigouvian tax. Katso myös: ulkoisvaikutus, Pigou-tuki.

positiivinen ulkoisvaikutus

Tuotannon, kulutuksen tai muun taloudellisen päätöksen ulkopuolisiin kohdistuva myönteinen vaikutus, jota ei ole sopimuksessa osoitettu kenenkään eduksi. Englanniksi external benefit tai positive externality. Katso myös: ulkoisvaikutus.

Vero korjaa hinnan välittämän viestin ja panee plantaasinomistajat vastaamaan päätöstensä koko yhteiskunnallisesta rajakustannuksesta. Kun banaaneja tuotetaan 38 000 tonnia, vero on täsmälleen yhtä suuri kuin kalastajien kustannus. Tällaista veroa kutsutaan Pigou-veroksi sitä ehdottaneen taloustieteilijän Arthur Pigoun mukaan. Joskus puhutaan myös haittaverosta. Samaa mallia voi soveltaa positiiviseen ulkoisvaikutukseen: jos päätöksen yhteiskunnallinen rajahyöty on suurempi kuin yksityinen rajahyöty, Pigou-tuki ohjaa päätöksentekijää ottamaan positiivisen ulkoisvaikutuksensa huomioon.

Leibniz: Pigou-vero

Verotus vaikuttaa kustannusten ja hyödyn jakautumiseen eri tavalla kuin säännöstely. Saasteiden kalastajille aiheuttamat kustannukset vähenevät yhtä paljon kuin säännöstelyssä, mutta banaaninkasvatuksen tuottamat voitot vähenevät enemmän, koska plantaasit sekä maksavat veron että vähentävät tuotantoaan. Valtio taas saa verotuloja.

Korvausvelvollisuus

Valtio voi velvoittaa plantaasinomistajat korvaamaan kalastajille aiheuttamansa kustannukset. Korvauksen määrä banaanitonnia kohti on yhtä suuri kuin yhteiskunnallisen rajakustannuksen ja yksityisen rajakustannuksen erotus, jota vastaa kuviossa 12.6 vihreän ja violetin käyrän välinen etäisyys. Korvauksen jälkeen banaanitonnin rajakustannus plantaaseille on yksityisen rajakustannuksen ja korvauksen summa, siis yhtä suuri kuin yhteiskunnallinen rajakustannus. Plantaasinomistajien on silloin voittonsa maksimoidakseen valittava kuvion 12.6 piste P₂, jossa tuotantomäärä on 38 000 tonnia. Kuvion väritetty ala vastaa korvauksen kokonaismäärää. Kalastajat saavat saastumisesta täyden korvauksen, ja plantaasinomistajien voitoksi tulee banaanintuotannon todellinen yhteiskunnallinen ylijäämä.

Tämä politiikkavaihtoehto kohtelee plantaasinomistajien voittoja samalla tavalla kuin vero, mutta kalastajien asema on parempi kuin verovaihtoehdossa, koska plantaasinomistajien maksut menevät kalastajille eivätkä valtiolle.

Klordekonin tapaus: diagnoosi ja hoito

Banaanien Pareto-tehokas tuotantomäärä 38 000 tonnia perustuu oletukseen, ettei banaaninkasvatus suju ilman saastuttavaa Tuhoton-myrkkyä. Diagnosoimme sen takia ongelmaksi banaanien liikatuotannon, ja suosittelimme hoidoksi tuotannon vähentämistä. Guadeloupella ja Martiniquella klordekonin käyttö ei kuitenkaan ollut ainoa mahdollisuus. Jos Tuhottomalle olisi vaihtoehtoja, tuotannon rajoittaminen 38 000 tonniin olisi tehotonta: mikäli plantaasinomistajilla olisi valittavanaan toisenlainen tuotantomenetelmä ja sitä vastaava voiton maksimoiva tuotantomäärä, he voisivat parantaa asemaansa heikentämättä kalastajien asemaa.

Ongelma johtui siis klordekonin käytöstä eikä banaaninkasvatuksesta.

Markkinat epäonnistuivat, koska klordekonin hinta ei sisältänyt sen käytöstä kalastajille aiheutuvia kustannuksia ja lähetti siksi plantaasinomistajille väärän viestin. Halvan hinnan viesti kuului: ”Tämä kemikaali säästää rahaa ja kasvattaa voittoja!” Ulkoisten kustannusten huomioiminen olisi kenties nostanut hintaa niin paljon, että viesti olisi muuttunut: ”Mietipä, mitä tämä myrkky tekee vesistöille. Voisit harkita muita vaihtoehtoja.”

Jos klordekoni olisi riittävän kallista ja plantaasinomistajilla olisi korvausvelvollisuus kalastajia kohtaan, se kannustaisi kokeilemaan uusia, vesistöystävällisiä tuotantotapoja. Ne voisivat periaatteessa johtaa tehokkaaseen tulemaan.

Banaanintuotannon säännöstely ja verotus eivät toimisi näin. Tuotannon sijasta olisikin parempi säännöstellä tai verottaa klordekonin myyntiä tai käyttöä ja kannustaa siten plantaasinomistajia keksimään vaihtoehtoja myrkyn kylvämiselle.

Jos klordekonin vero olisi yhtä suuri kuin myrkyn ulkoinen rajakustannus, hinta nousisi teoriassa yhtä suureksi kuin yhteiskunnallinen rajakustannus, jolloin se välittäisi plantaasinomistajalle halutun viestin. Plantaasinomistajan tehtäväksi jäisi valita paras tuotantomenetelmä klordekonin kallis hinta huomioiden, jolloin hän vähentäisi klordekonin käyttöä tai vaihtaisi tuholaistorjuntamenetelmää ja valitsisi sitten uuden, voittonsa maksimoivan tuotantomäärän. Plantaasien voitot ja kalastajien kustannukset laskisivat, kuten banaaniveron tapauksessa, mutta tulema olisi parempi plantaasinomistajille ja mahdollisesti myös kalastajille.

Klordekonille ei valitettavasti tehty 20 vuoteen yhtään mitään, vaan guadeloupelaiset ja martiniquelaiset joutuvat yhä sietämään myrkyn vaikutuksia. Vuonna 1993 Ranskan hallitus vihdoin totesi klordekonin yhteiskunnallisen rajakustannuksen niin suureksi, että kemikaali kiellettiin kokonaan.

Klordekonipäästöjä ruvettiin Guadeloupella ja Martiniquella rajoittamaan vasta vuonna 1993, vaikka kemikaalin oli jo vuonna 1979 todettu aiheuttavan syöpää. Ulkoinen kustannus oli epäilemättä paljon suurempi kuin esimerkissämme, sillä klordekoni turmeli asukkaiden terveyden ja kalastajien elinkeinon. Myrkyttämällä tuotettujen banaanien yhteiskunnallinen rajakustannus oli itse asiassa suurempi kuin banaanien markkinahinta, mikä puolsi kemikaalin kieltämistä kokonaan. Klordekoni saastutti saaret paljon pahemmin kuin 1990-luvulla osattiin pelätä: sen arvioidaan säilyvän maaperässä 700 vuotta. Vuonna 2013 Martiniquen kalastajat protestoivat Ranskan hallitusta vastaan sulkemalla Fort-de-Francen sataman, kunnes hallitus taipui tukemaan saaria 2,6 miljoonalla dollarilla.

Pigou-veroon, säännöstelyyn ja korvausvelvollisuuteen liittyy samoja vaikeuksia kuin neuvotteluihin:

• Valtio ei välttämättä tiedä, miten paljon vahinkoa kukin kalastaja on kärsinyt. Silloin se ei pysty suunnittelemaan korvauspolitiikkaa parhaalla mahdollisella tavalla.
• Yhteiskunnallista rajakustannusta on vaikeaa mitata. Plantaasien yksityinen rajakustannus todennäköisesti tunnetaan, mutta saasteiden aiheuttamia kustannuksia tai muita yhteiskunnallisia rajakustannuksia on vaikeaa määrittää sekä yksilötasolla että koko yhteiskunnan tasolla.
• Valtio voi suosia vaikutusvaltaisia ryhmiä. Silloin se voi ohjata osapuolet Pareto-tehokkaaseen mutta epäreiluun tulemaan.

Taloustieteen suurnimiä Arthur Pigou

Arthur Pigou (1877–1959) oli uusklassisen koulukunnan taloustieteilijöistä ensimmäisiä, jotka keskittyivät hyvinvoinnin taloustieteeseen eli siihen, miten resurssit olisi allokoitava koko yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Opiskeluvuosinaan Cambridgen yliopistossa Pigou sai tunnustusta suorituksistaan historian, kielten ja sielutieteiden aloilla – siihen aikaan taloustiede ei vielä ollut oma oppiaineensa. Hän solmi läheiset suhteet opettajaansa Alfred Marshalliin. Alkujaan eloisa ja ulospäinsuuntautunut nuori mies palveli ensimmäisessä maailmansodassa ambulanssinkuljettajana pasifistisen vakaumuksensa vuoksi; sotakokemus ja terveyshuolet muuttivat hänet erakoksi, joka poistui tutkijankammiostaan lähinnä luennoille ja kävelyretkille.

Pigoun talousteoria keskittyy siihen, miten taloustieteellä voisi edistää yhteiskunnallista hyvää, ja tämän vuoksi häntä pidetään hyvinvoinnin taloustieteen perustajana.

Pigoun teoksista Wealth and Welfare oli Joseph Schumpeterin mukaan talousteoreetikolta poikkeuksellisen vaikuttava sivuaskel työn taloustieteen pariin. Se valoi perustan Pigoun myöhemmälle tutkimukselle The Economics of Welfare. Nämä kirjat hahmottivat kansakunnan taloudellisen menestyksen suhdetta väestön hyvinvointiin. Hyvinvointi ja onnellisuus kiinnostivat Pigouta. Hän huomasi, että poliittinen vapaus ja suhteellinen status olivat tästä näkökulmasta tärkeitä tekijöitä.^3 4

Pigou piti resurssien uudelleenjakoa välttämättömänä silloin, kun yksittäisen yrityksen tai yksilön edut poikkeavat yhteiskunnan eduista ja synnyttävät nykytaloustieteen kielellä ulkoisvaikutuksia. Hän ehdotti ratkaisuksi verotusta: Pigou-vero pyrkii siihen, että tuottajat joutuvat kantamaan päätöstensä todelliset yhteiskunnalliset kustannukset.

Pigoun tavoin myös John Maynard Keynes edusti Marshallin perustamaa taloustieteen uutta koulukuntaa, mutta Pigou ja Keynes eivät ymmärtäneet toistensa ajattelua. Keynes kritisoi Yleisessä teoriassaan Pigoun työttömyyttä käsittelevää teosta The Theory of Unemployment; Pigoun mielestä taas Keynesin teoria oli luisumassa dogmaattisuuteen, joka muovaisi opiskelijoista ”tasapaksua makkaraa”.

Voit tutustua Keynesin Pigou-kritiikkiin tekemällä haun Yleisen teorian verkkoversiosta (englanniksi).

Vaikka Pigoun teoria jäi pimentoon suureksi osaksi 1900-lukua, se on luonut perustan työn taloustieteelle ja ympäristöpolitiikalle. Pigou-veroa ei oikeastaan käytetty ennen 1960-lukua, mutta sittemmin siitä on tullut keskeinen politiikkaväline saasteiden ja ympäristöhaittojen vähentämiseen.

Jatketaan alaluvussa 12.1 aloittamaamme taulukkoa (kuvio 12.3). Kuviossa 12.7 taulukkoon on tullut uusi sarake, johon on koottu keinoja haitallisten ulkoisvaikutusten lievittämiseksi.

Harjoitus 12.4 Pigou-tuki

Palauta mieleesi harjoituksen 12.3 mehiläistarhuri ja viljelijä. Mitkä käytännön vaikeudet voisivat estää heitä saavuttamasta Pareto-tehokasta tulemaa neuvottelujen avulla? Esitä piirtämääsi kaaviota täydentämällä, miten valtio voi parantaa tilannetta tukemalla hunajantuotantoa. Kuvaa tuen tulonjakovaikutuksia ja vertaa niitä neuvottelemalla saavutettuun Pareto-tehokkaaseen tulemaan.

Harjoitus 12.5 Politiikkavaihtoehtojen vertailu

Vertaile tässä alaluvussa käsiteltyjä politiikkavaihtoehtoja – tuotannon säännöstelyä, verotusta ja korvausvelvollisuutta – ja arvioi niiden hyviä ja huonoja puolia Pareto-tehokkuuden ja reiluuden näkökulmasta.

12.4 Omistusoikeudet, sopimukset ja markkinoiden epäonnistuminen

Plantaasinomistajat eivät voittoa maksimoidessaan (banaanien tuotantomäärästä tai tuholaismyrkystä päättäessään) ottaneet huomioon kalastajille aiheuttamaansa ulkoista kustannusta. Miksi olisivatkaan: heillä oli oikeus saastuttaa kalavesiä.

Sama pätee antibioottien liikakäyttöön. Omaan etuunsa keskittyvän lääkärin tai potilaan on turhaa pihdata antibiootteja, koska mahdollinen superbakteeri iskee todennäköisesti johonkuhun toiseen.

Klordekonia tai antibiootteja ei käytettäisi liikaa, jos ne olisivat sopivan kalliita. Niiden hinta perustuu kuitenkin vain tuotantokustannuksiin eikä sisällä käytöstä ulkopuolisille koituvia kustannuksia. Tästä syystähän tuholaismyrkyn tai lääkkeen käyttäjän yksityinen kustannus eli tavaran hankintahinta alittaa niiden käytön yhteiskunnallisen kustannuksen.

Toinen esimerkki: jos bensiini on halpaa, moni ajaa töihin omalla autollaan eikä vaivaudu odottamaan junaa. Halvan hinnan välittämä tieto ei sisällä autoilupäätöksen ympäristökustannuksia. Päätöksentekijään kohdistuvat vaikutukset ovat yksityisiä kustannuksia ja hyötyjä, kokonaisvaikutukset – ulkopuolisiin kohdistuvat vaikutukset mukaan luettuina – ovat yhteiskunnallisia kustannuksia ja hyötyjä.

negatiivinen ulkoisvaikutus

Tuotannon, kulutuksen tai muun taloudellisen päätöksen ulkopuolisiin kohdistuva haitallinen vaikutus, jota ei ole sopimuksessa saatettu kenenkään vastuulle. Englanniksi external cost tai negative externality. Synonyymi: ulkoinen kustannus. Katso myös: ulkoisvaikutus.

positiivinen ulkoisvaikutus

Tuotannon, kulutuksen tai muun taloudellisen päätöksen ulkopuolisiin kohdistuva myönteinen vaikutus, jota ei ole sopimuksessa osoitettu kenenkään eduksi. Englanniksi external benefit tai positive externality. Katso myös: ulkoisvaikutus.

Työmatka-autoilusta johtuvia saasteita, ruuhkia ja muita ulkopuolisiin kohdistuvia kustannuksia sanotaan negatiivisiksi ulkoisvaikutuksiksi. Ulkopuolisten saamia vastikkeettomia etuja taas sanotaan positiivisiksi ulkoisvaikutuksiksi.

Ulkoisvaikutukset ja muut markkinoiden epäonnistumisen ongelmat ovat yleisiä siksi, että niitä on vaikeaa välttää.

Miten työmatka-autoilun kustannuksiin voisi paketoida kaikki mahdolliset kustannukset, jotka autoilupäätös jossain jollekulle aiheuttaa? Ilmeinen mutta hyvin hankala tapa olisi laskea, miten paljon vahinkoa autoilun ympäristöhaitat tai ruuhkat aiheuttavat itse kullekin, ja veloittaa autoilijoilta korvauksena täsmälleen tuo määrä. Käytännössä se olisi tietysti mahdotonta. Esimerkki havainnollistaa, millaista laskenta- tai arviointityötä tarvittaisiin, jotta työmatka-autoilun hinta välittäisi oikean viestin.

Samantapainen korvausajattelu pätee silloin, jos työmatka-autoilija ajaa holtittomasti, luisuu tieltä ja rysäyttää autonsa talon seinästä sisään. Useimmissa maissa vahingonkorvausoikeus velvoittaa autoilijan korvaamaan tekemänsä vahingon. Autoilijan katsotaan olevan vastuussa vahingosta, ja hänen on siksi maksettava toiselle aiheuttamansa kustannus.

Korvausuhka saa autoilijan ehkä harkitsemaan muita kulkuneuvoja tai ainakin keventämään kaasujalkaansa, vaikka hän olisikin myöhästyä töistä. Tieto vaikuttaa autoilijan käyttäytymiseen ja resurssien allokaatioon.

Vahingonkorvausoikeus kattaa osan autoilun ulkopuolisille aiheuttamasta vahingosta (esimerkiksi liikenteen vaarantamisen), mutta se sivuuttaa muita huomattavia ulkoisvaikutuksia, kuten juuri ilmansaasteet ja liikenneruuhkat. Otetaan kaksi lisäesimerkkiä:

• Jätteenpolttolaitos tuottaa savukaasuja. Savukaasut heikentävät lähiseudun ilmanlaatua. Ilmansaasteista kärsivillä ei kuitenkaan ole puhtaaseen ilmaan laillista oikeutta, jonka perusteella he voisivat vaatia korvauksia jätteenpolttolaitokselta. Laitos ei joudu maksamaan ilmanlaadun huonontumisesta.
• Soitat kovaäänistä musiikkia, joka häiritsee naapurisi yöunta. Nukkuvalla naapurillasi ei ole lain turvaamaa oikeutta nukkua musiikkisi häiritsemättä. Hän ei voi pakottaa sinua korvaamaan aiheuttamaasi riesaa.

Oikeusjärjestelmät eivät myöskään palkitse ulkopuolisille aiheutetusta hyödystä:

• Yritys kouluttaa työntekijäänsä, mutta hän vaihtaakin mielestään parempaan työpaikkaan. Koulutettu työntekijä vie osaamisensa mennessään. Vaikka koulutuksen hyödyn korjaa toinen yritys, koulutuksen kustantanut yritys ei voi vaatia siltä korvausta.
• Viljelijä Kim (jonka tapasimme luvussa 4) panostaa kastelujärjestelmään, mutta muut viljelijät heittäytyvät vapaamatkustajiksi. Kim ei voi vaatia hyvitystä toiminnastaan yhteisen hyvän eteen. Vapaamatkustajat eivät korvaa hänen panostustaan.
• Valtio vähentää hiilidioksidipäästöjä suurin ponnistuksin ja pienentää muidenkin maiden riskiä ilmastonmuutoksen kiihtymisestä. Muut maat eivät maksa riskin pienenemisestä mitään, ellei päästövähennyksen kustannusten korvaamisesta ole sovittu kansainvälisesti (katso luku 4). Ympäristön tilan koheneminen on niille vastikkeetonta etua.

epätäydellinen sopimus

Sopimus, jossa kaikkia osapuolten (tai muiden) etuihin vaikuttavia vaihdannan yksityiskohtia ei määritellä sillä tavoin, että sopimukseen voisi vedota oikeudessa. Englanniksi incomplete contract.

Markkinat epäonnistuvat näissä esimerkkitapauksissa, koska toiminnasta syntyvät ulkoiset edut tai kustannukset eivät ole kenenkään omaisuutta. Vertaa esimerkkejä jätteeseen. Jos remontoit kotiasi ja puhkaiset vahingossa lattiaan reiän tai kaadat seinän, syntyvä jäte on sinun omaisuuttasi ja sinun on hävitettävä se, vaikka joutuisit maksamaan siitä jäteyhtiölle. Sama ei päde jätteenpolttolaitoksen savukaasuihin eikä yölliseen musiikin luukuttamiseen. Jätteenpolttolaitos ei ole sopinut kanssasi, miten paljon sinulle pitäisi maksaa savukaasujen sietämisestä, ettekä sinä ja naapurisi ole tehneet sopimusta siitä, miten paljon sinun pitäisi maksaa heille oikeudesta soittaa musiikkia iltakymmenen jälkeen. Taloustieteilijät puhuvat tällaisissa tapauksissa epätäydellisistä, puuttuvista tai täytäntöönpanokelvottomista omistusoikeuksista tai yksinkertaisemmin epätäydellisistä sopimuksista.

puuttuvat markkinat

Markkinat, joilla olisi mahdollisuus molemminpuolista hyötyä toteuttavaan vaihdantaan, mutta vaihdanta ei toteudu epäsymmetrisen informaation takia tai siksi, ettei olennaista tietoa voi varmistaa. Englanniksi missing markets.

Luvussa 6 perehdyimme työsopimukseen, keskeiseen epätäydellisten sopimusten luokkaan. Työsuhteessa työnantaja voi maksaa työntekijän ajasta muttei pysty määräämään sopimuksessa työntekijän työpanosta. Myös toimintamme ulkoisvaikutukset jäävät sopimusten ulkopuolelle. Ongelman voi ilmaista myös niin, ettei ulkoisvaikutusten korvaamista varten ole markkinoita. Taloustieteessä käytetäänkin ulkoisvaikutusten ongelmasta myös ilmausta puuttuvat markkinat.

Palataan vielä tuholaismyrkyn pilaamiin vesiin:

• Kalastajien omistusoikeudet olivat epätäydelliset. Heillä ei ollut oikeutta kalavesiensä puhtauteen eikä siksi mahdollisuutta vaatia oikeuksiinsa vedoten korvausta vesien saastumisesta; he eivät myöskään voineet ostaa tällaista oikeutta.
• Puhtaalle vedelle ei ollut markkinoita.

Eivätkö valtiot voisi sitten vain säätää lakeja, jotka palkitsisivat muita hyödyttävästä toiminnasta ja pakottaisivat maksamaan muille aiheutetut kustannukset?

varmennettavissa oleva tieto

Tieto, jonka perusteella voi vaatia sopimuksen täytäntöönpanoa. Englanniksi verifiable information.

Palkitsevat tai maksamaan pakottavat sopimukset ovat epätäydellisiä tai täytäntöönpanokelvottomia erinäisistä syistä, kuten luvussa 6 näimme. Sopimuksen edellyttämää tietoa ei ehkä ole saatavilla tai sitä ei voi varmistaa. Ulkoisvaikutukset voivat olla niin mutkikkaita tai vaikeita mitata, ettei niitä voi sopimuksessa määritellä järkevästi. Millään oikeuslaitoksella ei välttämättä ole toimivaltaa panna sopimusta täytäntöön, sillä esimerkiksi saasteet ylittävät valtioiden rajat. Tuholaismyrkkyesimerkissämme olisi mahdotonta kirjoittaa jokaiselle kalastajalle sopimusta, jonka perusteella hän voisi vaatia erikseen jokaiselta plantaasinomistajalta korvausta plantaasin vaikutuksesta juuri häneen.

Päätöksentekijöitä on vaikeaa saattaa vahingonkorvauslainsäädännön nojalla vastuuseen ulkopuolisille aiheuttamistaan kustannuksista, koska tietoa ei ole tarpeeksi. Yhtä vaikeaa olisi palkita oikeusteitse päätöksentekijöitä toimiensa myönteisistä vaikutuksista ulkopuolisiin, kuten esimerkiksi ihastuttavan puutarhan omistajaa ohikulkijoiden saamasta esteettisestä mielihyvästä. Palkkion määräämiseksi tuomioistuimen pitäisi tietää, miten paljon kukin ohikulkija arvostaa puutarhan tuottamaa mielihyvää.

Tämän alaluvun alussa lueteltiin viisi esimerkkiä ulkoisista kustannuksista ja eduista. Niillä on samanlainen rakenne:

epäsymmetrinen informaatio

Tieto, joka on taloudellisen vuorovaikutuksen osapuolille merkityksellistä mutta vain joidenkin osapuolten tiedossa. Englanniksi asymmetric information. Katso myös: haitallinen valikoituminen, moraalikato.

• Muille kuin päätöksentekijälle merkityksellinen tieto ei ole varmistettavissa tai on epäsymmetristä informaatiota.
• Tästä syystä ulkoisvaikutusten korvaamisesta ei voi sopia eikä sitä voi omistusoikeuksin taata.
• Sen seurauksena osa päätöksentekijän toimien yhteiskunnallisesta kustannuksesta tai hyödystä ei tule huomioiduksi päätöksenteossa tai ei saa siinä ansaitsemaansa painoa.

Harjoitus 12.6 Epätäydellisiä sopimuksia

Tässä alaluvussa on mainittu viisi esimerkkiä ulkoisvaikutuksista: jätteenpolttolaitos, kovaääninen musiikki, työntekijöiden koulutus, kastelujärjestelmä ja ilmastonmuutos.

1. Selitä, miksei näitä ulkoisvaikutuksia ole katettu täydellisellä sopimuksella (ja miksi se voi olla mahdotonta).
2. Mikä täydelliseen sopimukseen tarvittava tieto ei ole saatavilla tai on vain joidenkin osapuolten tiedossa (epäsymmetrinen informaatio)?

12.5 Julkishyödykkeet

julkishyödyke

Hyödyke, jonka kulutus ei vähennä muiden mahdollisuuksia sen kuluttamiseen. Englanniksi public good. Katso myös: kerhohyödyke.

Julkishyödykkeet ovat sellaisia hyödykkeitä, joita ei välttämättä pystytä tuottamaan tehokkaasti markkinoilla. Esimerkki tällaisesta hyödykkeestä ovat luvun 4 kasteluhankkeet: jos yksi viljelijä järjestää kastelua omalla kustannuksellaan, kaikki hyötyvät. Siitä syntyy yhteistyöpulma. Jos viljelijät toimivat kukin omillaan, se kannustaa kaikkia vapaamatkustamiseen, jolloin kukaan ei panosta kastelujärjestelmään. Kaikkia hyödyttävä lopputulema on mahdollinen vain, jos he keksivät keinot toimia yhdessä.

Julkishyödykkeelle on leimallista, että jos se on jonkun käytettävissä, kaikki muutkin voivat käyttää sitä ilman lisäkustannuksia. Kastelujärjestelmä on viljelijäyhteisön julkishyödyke. Jotkin julkishyödykkeet hyödyttävät koko maata. Hyviä esimerkkejä ovat maanpuolustus ja sääennusteet: Jos yksi kansalainen suojataan vieraan vallan hyökkäystä vastaan, samalla kaikki muutkin tulevat suojatuiksi. Jos voin tarkistaa säätiedotuksesta, onko tänään odotettavissa sadetta, sinäkin voit tehdä sen. Tällaiset palvelut järjestää tavallisesti valtio eivätkä markkinat.

Julkishyödykkeisiin kuuluu myös tieto. Voit käyttää kakkureseptiä leivonnassa tai kertotaulua laskutoimituksessa estämättä muita käyttämästä samaa tietoa. (Tämä aiheuttaa ongelman tutkimukseen panostaville yrityksille: jos niiden tuottama tieto on kilpailevien yritysten saatavilla, innovointikannustin heikkenee.) Julkishyödykkeitä riittää ympäristössämmekin. Auringonlaskun ihailu ei estä muita ihailemasta sitä.

Tapauksia yhdistää se, että jos hyödyke on ylipäänsä saatavilla, se voi olla muidenkin saatavilla ilman rajakustannuksia. Tällaisia hyödykkeitä voi sanoa myös kulumattomiksi hyödykkeiksi.

Hyödyke on julkishyödyke, jos se on saatavilla kaikille ilman lisäkustannuksia ja jos sen käyttö ei vähennä muiden mahdollisuuksia käyttää sitä. Tämän ominaisuuden vuoksi julkishyödyke on kulumaton: hyödykkeen mahdolliset käyttäjät eivät kuluta sitä niin, että sen hyöty muille vähenisi.

avoin julkishyödyke

Julkishyödyke, jonka käyttöä on mahdotonta estää keneltäkään. Englanniksi non-excludable public good. Katso myös: kerhohyödyke.

Jotkut taloustieteilijät asettavat vielä lisäehdoksi, ettei julkishyödykkeen käyttöä voi estää muilta. Silloin puhutaan avoimista julkishyödykkeistä. Tässä kirjassa pidämme julkishyödykkeen ratkaisevana ominaisuutena kulumattomuutta riippumatta siitä, voiko sen käyttöä estää muilta vai ei.

tekijänoikeus

Oikeus määrätä alkuperäisteoksen käytöstä ja jakelusta. Englanniksi copyright.

Joidenkin julkishyödykkeiden käyttäjämäärää voi rajata, vaikkei lisäkäyttäjistä koidu kustannuksia. Tällaisia ovat tilaustelevisio, tekijänoikeuden suojaaman kirjan sisältö tai elokuvanäytös puolityhjälle salille: lisäkatsoja tai ‑käyttäjä ei aiheuta kustannuksia, mutta kaikkien pitää maksaa. Samaan ryhmään kuuluu myös vähäliikenteinen tie, jolle on asennettu automaattinen tietulli. Jos autoilija jättää maksamatta, hän ei pääse tielle, vaikka lisäautoilijan rajakustannus on nolla.

kerhohyödyke

Julkishyödyke, jonka käytön voi estää joiltakuilta. Englanniksi club good.

Julkishyödykkeet, joiden käytön voi estää muilta, ovat keinotekoisesti niukkoja hyödykkeitä. Niitä sanotaan kerhohyödykkeiksi: golfkerho veloittaa lisäjäseneltä jäsenmaksun, vaikkei hänestä aiheudu kustannuksia, kunhan kentällä ei ole ruuhkaa.

yksityishyödyke

Kuluva hyödyke, jonka käyttö voidaan estää muilta. Englanniksi private good.

Avoimen julkishyödykkeen vastakohta on yksityishyödyke. Olemme käsitelleet monia yksityishyödykkeitä: leipää, ravintola-aterioita, Anilin ja Balan keskenään jakamaa lottovoittoa (luku 4) ja aamiaismuroja. Ne ovat kaikki kuluvia ja ei-avoimia: kun Anil saa enemmän, Balalle jää vähemmän, ja Anil voi estää Balaa ottamasta hänen rahojaan.

yhteishyödyke

Kuluva hyödyke, jonka käyttöä ei voi estää muilta. Englanniksi common-pool resource.

Neljäs hyödyketyyppi ovat kuluvat mutta avoimet yhteishyödykkeet. Hyvä esimerkki on yleinen onkipaikka. Jokaisen kalastajan saalis on poissa muilta, mutta kaikki saavat halutessaan kalastaa. Toinen esimerkki yhteishyödykkeistä on vilkkaasti liikennöity yleinen tie. Kaikki saavat kulkea tiellä, mutta jokainen käyttäjä lisää ruuhkaa ja hidastaa muiden matkantekoa. Hyödyketyypeistä on yhteenveto kuvion 12.8 taulukossa.

Taulukossa 12.8 neljä hyödyketyyppiä on ryhmitelty kuluvuuden ja avoimuuden mukaan, mutta tyyppien väliset erot ovat asteittaisia eivätkä ehdottomia. Lisäkäyttäjistä koituva kustannus ei ole aina tarkalleen nolla, niin kuin kulumattomalle hyödykkeelle kuuluisi olla. Ensimmäisen lääkepillerin valmistamista edeltää miljoonien eurojen kehitystyö, mutta käyttäjämäärän kasvaessa lisäyksiköt maksavat enää senttejä.

Hyödykkeet ovat taloustieteessä tavaroita tai palveluita, joita ihmiset haluavat käyttää tai kuluttaa. Hyödykkeiden lisäksi on haitakkeita: niitä ihmiset eivät halua ja saattavat jopa maksaa välttyäkseen niiltä. Haitakkeita ovat esimerkiksi kotitalousjätteet tai löyhkäävä jätevesi. Ne ovat yksityishaitakkeita. Tunnetaan myös julkishaitakkeita: ilmansaaste on haitake, joka vaikuttaa samanaikaisesti moniin. Se on kulumaton, sillä saasteen yhdelle aiheuttama kärsimys ei vähennä muille koituvaa kärsimystä.

Esimerkeistä voi havaita, ettei hyödykkeen yksityisyys tai julkisuus riipu vain itse hyödykkeestä vaan myös lainsäädännöstä ja muista instituutioista:

• Tieto, joka ei ole tekijänoikeuden tai muiden immateriaalioikeuksien alaista, luokitellaan avoimeksi julkishyödykkeeksi.
• Mutta kun kirjailija hankkii tekijänoikeuslain nojalla monopolin oikeuteen kopioida teoksensa sisältämää tietoa, siitä tulee kerhohyödyke.
• Yhteinen laidunmaa on yhteishyödyke.
• Mutta kun sama maa aidataan muilta, siitä tulee yksityishyödyke.

Yksityishyödykkeiden allokointi tapahtuu tavallisesti markkinoilla. Muille hyödyketyypeille markkinoita ei ole tai ne eivät todennäköisesti toimi. Syitä on kaksi:

• Kulumattomien hyödykkeiden rajakustannus on nolla. Hyödykkeen tarjoaja ei voi asettaa hintaa rajakustannuksen suuruiseksi (niin kuin Pareto-tehokas liiketoimi edellyttäisi), ellei hän saa rahallista tukea.
• Avoimista hyödykkeistä ei voi periä hintaa. Tuottaja ei voi estää hyödykkeen käyttöä niiltä, jotka eivät maksa.

patentti

Määräaikainen yksinoikeus ideaan tai keksintöön. Patentin suoja-aikana muut eivät saa hyödyntää ideaa tai keksintöä. Englanniksi patent.

Muiden kuin yksityishyödykkeiden allokoinnissa tarvitaan joskus politiikkaa. Esimerkiksi maanpuolustus on kaikissa maissa valtion vastuulla. Ympäristöpolitiikalla puututaan yhteishyödykkeiden ja julkishaitakkeiden ongelmiin, kuten saastumiseen ja hiilidioksidipäästöihin (katso luku 20). Valtio rajoittaa tiedon käyttöä julkishyödykkeenä esimerkiksi myöntämällä patentteja, jotka kannustavat yrityksiä tutkimukseen ja kehitykseen (katso luku 21).

Julkishyödykemarkkinoiden epäonnistuminen liittyy läheisesti ulkoisvaikutuksiin, omistusoikeuksien puuttumiseen ja epätäydellisiin sopimuksiin, joita käsittelimme luvun alkupuoliskossa. Yhteinen kastelujärjestelmä on julkishyödyke, joten yhden viljelijän päätöksellä panostaa kasteluhankkeeseen on positiivinen ulkoisvaikutus muihin viljelijöihin. Koska viljelijän yksityinen hyöty on yhteiskunnallista hyötyä pienempi, hän panostaa yhteisön näkökulmasta liian vähän tai jättää tyystin panostamatta. Kastelujärjestelmästä hyötyvät eivät maksa saamistaan hyödyistä millään markkinoilla. Olisi myös vaikeaa laatia kaikkien viljelijöiden kesken täydellisiä sopimuksia Pareto-tehokkaan kastelutason varmistamiseksi.

julkishaitake

Julkishyödykkeen negatiivinen vastine. Julkishaitake on kulumaton, sillä yhden henkilön kulutus ei vähennä muiden kulutusta. Englanniksi public bad.

Tarkastelimme edellä tuholaismyrkyn käyttöä banaaniplantaaseilla ja sen negatiivista ulkoisvaikutusta kalastajiin. Tuholaismyrkyn käytön yksityinen kustannus oli yhteiskunnallista kustannusta pienempi, joten myrkkyä käytettiin liikaa. Voisimme ajatella niinkin, että plantaasit tuottivat julkishaitaketta, josta kalastajat kärsivät.

Yhteishyödykkeen käyttäjä taas aiheuttaa ulkoisen kustannuksen muille käyttäjille. Kun esimerkiksi ajaa autoa vilkasliikenteisellä tiellä, lisää muiden autoilijoiden kokemaa ruuhkaa.

Kaikkia tässä alaluvussa esiteltyjä julkishyödykkeitä voi analysoida markkinoiden epäonnistumisena alaluvussa 12.3 käyttämämme kehikon avulla. Kuvion 12.9 taulukossa on niistä yhteenveto.

Harjoitus 12.7 Kilpailu ja käytön rajoittaminen

Pohdi, ovatko seuraavat hyödykkeet tai haitakkeet kuluvia ja voiko niiden käyttöä rajoittaa. Perustele vastauksesi. Riippuuko vastaus mielestäsi jostain mainitsematta jääneestä tekijästä? Miten?

1. Yliopiston luentosalissa pidettävä avoin yleisöluento
2. Lentokonemelu kansainvälisellä lentokentällä
3. Yleinen puisto
4. Metsä, josta lähitienoon asukkaat hakevat polttopuuta
5. Teatterikatsomon paikat
6. Vuokrattavat kaupunkipyörät

12.6 Puuttuvat markkinat: vakuutukset ja autonrotiskot

Sopimusten epätäydellisyyden yleinen syy on, että jotain tärkeää vuorovaikutukseen liittyvää tietoa ei ole saatavilla tai sitä ei voi varmentaa. Tieto on usein epäsymmetristä: yksi osapuoli tietää jotain, mitä toinen ei tiedä.

Yksi epäsymmetrisen informaation muoto on piiloteko. Luvussa 6 työntekijän työpanos ei ollut työnantajan tiedossa. Siitä koituu moraalikadon ongelma. Sopijapuolten välillä on eturistiriita, koska työntekijä ei halua tehdä työtä niin ahkerasti kuin työnantaja toivoo eikä työpanosta voi määrätä sopimuksessa. Näimme luvussa 9, että työnantajan vaste eli reservaatiopalkkaa korkeamman palkan maksaminen johti Pareto-tehottomaan tulemaan työmarkkinoilla.

Piiloteko ja moraalikato

Piiloteon ongelma syntyy, kun vaihdannan toinen osapuoli ei tiedä tai ei voi varmentaa toisen osapuolen tekoa. Esimerkiksi työnantaja ei tiedä tai ei voi varmentaa, miten ahkerasti työntekijä todella tekee työtä.

Moraalikadon käsite on peräisin vakuutusyhtiöistä. Kotinsa vakuuttanut saattaa suhtautua huolettomammin tulipalon tai muun kotona sattuvan vahingon riskiin. Vahingon riski on silloin suurempi kuin ilman vakuutusta. Nykyään moraalikadolla viitataan yleisesti vuorovaikutukseen, jossa yhden osapuolen teko vaikuttaa toisen osapuolen voittoon tai hyvinvointiin mutta tämä toinen osapuoli ei voi vaatia tai kieltää tekoa sopimuksella, koska hänellä ei ole riittävästi tietoa teosta. Moraalikatoa nimitetään myös piilotekojen ongelmaksi.

Piilo-ominaisuudet ja haitallinen valikoituminen

Piilo-ominaisuuksien ongelma syntyy, kun vaihdannan osapuolen tai hyödykkeen jokin ominaisuus ei ole toisten osapuolten tiedossa. Esimerkiksi sairausvakuutuksen ottaja tietää oman terveydentilansa mutta vakuutusyhtiö ei tiedä.

Haitallinen valikoituminen tarkoittaa ongelmaa, jossa vaihdannan yhden osapuolen tarjoamat ehdot merkitsevät joidenkin muiden osapuolten sulkemista vaihdannan ulkopuolelle. Epäsymmetrinen informaatio johtaa siihen, että jos sairausvakuutus on kallis, vakuutusta hakevat vain ne, jotka tietävät olevansa sairaita vaikkei vakuutusyhtiö sitä tiedäkään. Sen seurauksena vakuutusmaksut nousevat entisestään, jotta yhtiö saa kustannukset katetuiksi. Tätä sanotaan myös piilo-ominaisuuksien ongelmaksi erotukseksi moraalikatoon liittyvästä piiloteon ongelmasta: sairaus on piilo-ominaisuus.

Esittelemme tässä alaluvussa toisen epäsymmetrisen informaation tapauksen: piilo-ominaisuudet. Kun haluat ostaa käytetyn auton, myyjä on perillä auton kunnosta mutta sinä et ole. Tämä auton ominaisuus on mahdolliselle ostajalle tuntematon. Piilo-ominaisuuksista voi syntyä haitallisen valikoitumisen ongelma.

Piilo-ominaisuudet ja haitallinen valikoituminen

Haitallisen valikoitumisen ongelmaa ruoti ensimmäisenä taloustieteilijä George Akerlof vuonna 1970. Kaksi taloustieteen julkaisua hylkäsi hänen aiheesta kirjoittamansa artikkelin pitäen sitä mitättömänä. Kolmas palautti artikkelin ja totesi, että se on virheellinen. 31 vuotta myöhemmin Akerlof sai Nobelin palkinnon epäsymmetrisen informaation tutkimuksestaan. Akerlof ja Robert Shiller selittävät sekundatuotteiden markkinoita helppotajuisesti teoksessaan George A. Akerlof ja Robert J. Shiller. 2015. Phishing for Phools: The Economics of Manipulation and Deception. Princeton, NJ: Princeton University Press.

Kuuluisa esimerkki piilo-ominaisuuksien aiheuttamasta kitkasta on käytettyjen autojen markkinat, joista George Akerlof kirjoitti vuonna 1970 julkaistussa artikkelissaan “Market for lemons”. Lemon tarkoittaa artikkelissa autonromua, mutta sen merkitys on laajentunut tarkoittamaan myös mitä tahansa “sutta ja sekundaa”. Teorian lähtökohtana on seuraava tilanne:

• Joka päivä kymmenen käytetyn auton omistajaa harkitsee myymistä.
• Autojen laadun mittarina on niiden todellinen arvo omistajalle. Laatu vaihtelee tasavälein nollasta yhdeksääntuhanteen euroon: yksi autoista on arvoton romu, toinen tuhannen euron arvoinen, kolmas kahdentuhannen ja niin edelleen. Autojen keskimääräinen arvo on siten 4 500 euroa.
• Mahdollisia ostajia on useita. Jokainen heistä ostaisi auton korkeintaan todellista arvoa vastaavalla hinnalla.
• Myyjät eivät odota saavansa autosta täyden arvon mukaista hintaa vaan ovat valmiit myymään, jos saavat yli puolet sen todellisesta arvosta. Jokaisen auton kokonaisylijäämä – vaihdannan hyödyt – on puolet auton hinnasta.

Jos mahdolliset ostajat pystyisivät varmistumaan jokaisen auton laadusta, he voisivat tinkiä sopivan hinnan jokaisen myyjän kanssa erikseen. Tällöin kaikki muut paitsi arvoton auto menisivät joka päivä kaupaksi hinnalla, joka on todellisen arvon ja sen puolikkaan välillä. Markkinat pitäisivät huolen siitä, että kaikki molempia osapuolia hyödyttävät kaupat toteutuvat.

Kaupankäyntiä kuitenkin häiritsee se, etteivät mahdolliset ostajat tiedä myytävien autojen kuntoa. He tietävät vain edellispäivänä myytyjen autojen todellisen arvon. Korkein hinta, jonka mahdolliset ostajat ovat valmiit maksamaan, on edellispäivänä myytyjen autojen keskimääräinen arvo.

Kuvitellaan, että markkinoilla on ollut edellispäivänä kymmenen autoa. Osoitamme ristiriitatodistuksen avulla, että laadukkaimpien autojen myyjät poistuvat markkinoilta yksi kerrallaan, kunnes käytettyjen autojen markkinoita ei enää ole. Tämän päivän tilanne markkinoilla on seuraava:

• Eilen kaikki autot tuotiin markkinoille ja ne menivät kaupaksi (kuten aluksi oletimme).
• Autojen keskimääräinen arvo oli 4 500 euroa. Niinpä korkein hinta, jonka ostaja on valmis tänään maksamaan, on 4 500 euroa.
• Päivän alussa jokainen mahdollinen myyjä harkitsee autonsa myyntiä ja odottaa saavansa enintään 4 500 euroa. Useimmat myyjät ovat tyytyväisiä, koska hinta on yli puolet auton todellisesta arvosta.
• Yksi omistaja on kuitenkin tyytymätön. Parhaan auton omistaja on valmis myymään vain, jos hinta on yli puolet hänen autonsa arvosta eli yli 4 500 euroa.
• Mahdolliset ostajat eivät maksa näin paljon. Parhaan auton omistaja ei siis tarjoa autoaan myyntiin. Kukaan, jonka auton arvo on yhdeksäntuhatta euroa, ei halua osallistua näille markkinoille.
• Muut autot menevät tänään kaupaksi, ja niiden arvo on keskimäärin neljätuhatta euroa.
• Huomenna ostajat tietävät tänään myytyjen autojen keskimääräisen arvon. He ovat siis halukkaita maksamaan autosta enintään neljätuhatta euroa.
• Huomenna laadukkain auto on arvoltaan kahdeksantuhatta euroa. Sen omistaja tietää, ettei hän saa autosta minimihintaansa eli yli neljäätuhatta euroa. Niinpä hän ei tarjoa autoaan myyntiin.
• Huomenna kaupaksi menevien autojen keskimääräinen arvo on 3 500 euroa. Se tarkoittaa, että kolmanneksi parhaan auton omistaja ei pane autoaan myyntiin ylihuomenna.
• Tätä jatkuu, kunnes markkinoilla on vain yksi tuhannen euron arvoinen auto ja yksi täysin arvoton rotisko.
• Jos ne myytäisiin, seuraavana päivänä ostajat olisivat valmiit maksamaan autosta korkeintaan 500 euroa.
• Tämän tietäen tuhannen euron arvoisen auton omistaja pitää auton mieluummin itsellään.
• Markkinoille jää vain autonromuja, koska vain niiden omistajat ovat valmiit tarjoamaan autoaan myyntiin.

haitallinen valikoituminen

Vaihdannan osapuolten kohtaama ongelma, jonka takia yhden osapuolen tarjoamat ehdot saavat jotkut vaihdannan osapuolista jättäytymään pois markkinoilta. Haitallista valikoitumista tapahtuu esimerkiksi vakuutusalalla epäsymmetrisen informaation takia: jos hinta on riittävän korkea, sairausvakuutusta hakevat vain ne, jotka tietävät olevansa sairaita (mutta vakuutusyhtiö ei tiedä). Vakuutusyhtiö nostaa hintaa entisestään, jotta kustannukset saadaan korvatuiksi. Tätä sanotaan myös piilo-ominaisuuksien ongelmaksi (tieto sairaudesta on piilo-ominaisuus) erotukseksi moraalikatoon liittyvästä piiloteon ongelmasta. Englanniksi adverse selection. Katso myös: epätäydellinen sopimus, moraalikato, epäsymmetrinen informaatio.

Taloustieteilijät puhuvat haitallisesta valikoitumisesta, koska markkinoille jäävät autot valikoituvat vallitsevan hinnan perusteella. Jos autoja ylipäänsä menee kaupaksi, ne ovat huonoja. Autojen valikoituminen on ostajien kannalta haitallista. Äskeisessä esimerkissä autoja ei jää myytäväksi, vaan markkinat häviävät.

Haitallinen valikoituminen vakuutusmarkkinoilla

piilo-ominaisuuksien ongelma

Jokin vaihdannan osapuolen (tai hyödykkeen) ominaisuus ei ole muiden osapuolten tiedossa. Esimerkiksi sairausvakuutuksen ostaja tietää oman terveydentilansa mutta vakuutusyhtiö ei tiedä. Englanniksi problem of hidden attributes. Synonyymi: haitallinen valikoituminen. Katso myös: piilotekojen ongelma.

Käytettyjen autojen markkinat ovat taloustieteessä erittäin tuttu esimerkkitapaus, mutta piilo-ominaisuuksien ongelmaan törmätään muuallakin.

Toinen tärkeä esimerkki on sairausvakuutus. Kuvittele, ettet tiedä, onko sinulla jokin synnynnäinen sairaus, tuleeko sinulle aikuisiällä vakavia terveysongelmia vai pysytkö terveenä vanhaksi asti. Sinulle tarjotaan sairausvakuutusta, joka kattaa hoitokulut eliniältäsi. Vakuutus maksaa kaikille saman verran. Maksu on laskettu koko väestön odotettujen keskimääräisten hoitokulujen perusteella, joten vakuutusyhtiön laskelmien mukaan vakuutusmaksut kattavat odotettavissa olevat vakuutuskorvaukset, jos kaikki ottavat vakuutuksen. Ottaisitko sinä?

Useimmat vastaisivat myöntävästi, koska vakavan sairauden hoito tulee keskivertoperheen näkökulmasta ylitsepääsemättömän kalliiksi. Vakuutusmaksu kannattaa maksaa, jos sillä voi suojata itsensä ja perheensä taloudelliselta katastrofilta tai riskiltä, ettei hoitoon ole tarpeen tullen varaa.

Teimme tässä ajatuskokeessa epärealistisen oletuksen, ettet tiedä terveydentilastasi mitään. Se vastaa John Rawlsin tietämättömyyden verhon käsitettä (katso luku 5). Jos ajattelemme ongelmaa ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana, tietämättömyyden verhon merkitys tulee selväksi.

Jokainen ostaisi vakuutuksen, ellei tietäisi tulevaa terveydentilaansa. Tilanne kuitenkin muuttuu ratkaisevasti, jos vakuutuksesta päättää ilman tietämättömyyden verhoa eli terveydentilansa tietäen. Silloin informaatio jakautuu epäsymmetrisesti. Katsotaan asiaa vakuutusyhtiön näkökulmasta:

• Vakuutuksen ottavat todennäköisemmin ne, jotka tietävät olevansa sairaita. Vakuutuksenottajien terveydentila muuttuu huonommaksi kuin väestöllä keskimäärin.
• Informaatio on epäsymmetristä. Vakuutuksenottaja tietää, miten terve hän on, mutta vakuutusyhtiö ei tiedä.
• Vakuutusyhtiöiden on kannattavuutensa turvatakseen perittävä korkeampia hintoja. Vakuutusmaksut ovat korkeampia kuin silloin, jos vakuutus olisi kaikille pakollinen.
• Korkeat maksut johtavat haitalliseen valikoitumiseen. Vakuutusmaksusta tulee niin korkea, että vain itsensä sairaaksi tietävä haluaa ottaa vakuutuksen.
• Tämän seurauksena vakuutusmaksut vain nousevat. Vakuutusyhtiöt eivät pysty jatkamaan toimintaansa, elleivät ne nosta hintoja edelleen. Lopulta valtaosa vakuutuksenottajista on niitä, jotka tietävät, että heillä on vakavia terveysongelmia.
• Terveet hinnoitellaan ulos markkinoilta. Ne, jotka haluaisivat ottaa vakuutuksen vain mahdollisen sairauden varalta, eivät osta vakuutusta.

Kun vakuutus jää monelta hankkimatta, voimme puhua puuttuvista markkinoista. Markkinat voisivat olla olemassa vain, jos terveyttä koskeva tieto olisi symmetristä informaatiota ja varmennettavissa. (Emme pohdi tässä yhteydessä sitä, ovatko kaikki valmiita ilmoittamaan terveystietonsa.) Markkinat kuitenkin hyödyttäisivät sekä vakuutusyhtiöiden omistajia että mahdollisia vakuutuksenottajia, joten markkinoiden puuttuminen aiheuttaa Pareto-tehottomuutta.

Tämä epäsymmetrisen informaation, haitallisen valikoitumisen ja puuttuvien sairausvakuutusmarkkinoiden ongelma on eri maissa ratkaistu eri tavoin. Joissakin maissa yksityinen sairausvakuutus on määrätty pakolliseksi, toisissa rahoitetaan kaikille yleinen sairausvakuutus verovaroin.

Moraalikato vakuutusmarkkinoilla

piiloteko

Vaihdannan osapuolen toimintaa, josta toinen osapuoli ei tiedä tai jota se ei voi varmentaa. Esimerkiksi työnantaja ei tiedä (tai ei voi varmentaa) työntekijänsä todellista työpanosta. Englanniksi hidden actions. Synonyymi: moraalikato. Katso myös: piilo-ominaisuuksien ongelma.

Piilo-ominaisuuksien lisäksi yksityiset ja julkiset vakuuttajat kohtaavat piilotekojen ongelman. Vakuutus voi saada vakuutuksenottajan ottamaan todennäköisemmin niitä riskejä, joilta vakuutus häntä suojaa. Täyskaskovakuutuksen ostanut autoilija ajaa usein huolettomammin kuin kuljettaja, jolla on vain pakollinen liikennevakuutus.

Vakuutusyhtiöt rajoittavat usein vakuutussuojaa. Vakuutusmaksu voi olla kalliimpi tai vakuutusturva heikompi, jos autoa ajaa joku muu kuin vakuutuksenottaja tai jos auto on pysäköity turvattomaan paikkaan. Nämä vakuutusehdot kuuluvat liitteenä vakuutuskirjaan.

Vakuutusyhtiö ei voi kuitenkaan määrätä vakuutuskirjassa ajonopeutta eikä kieltää kuljettajaa astumasta rattiin yhden oluen jälkeen. Nämä teot ovat epäsymmetrisen informaation takia piilossa vakuutusyhtiöltä: vakuutuksenottaja tietää mutta vakuutusyhtiö ei.

moraalikato

Moraalikadon käsite on peräisin vakuutusyhtiöistä. Kotinsa vakuuttanut saattoi suhtautua huolettomammin tulipalon tai muun kotona sattuvan vahingon riskiin. Vahingon riski oli silloin suurempi kuin ilman vakuutusta. Nykyään moraalikadolla viitataan mihin tahansa vuorovaikutukseen, jossa yhden osapuolen teko vaikuttaa toisen osapuolen voittoon tai hyvinvointiin mutta viimeksi mainittu ei voi vaatia tai kieltää tekoa sopimuksella, koska hänellä ei ole riittävästi tietoa teosta. Moraalikatoa nimitetään myös piilotekojen ongelmaksi. Englanniksi moral hazard. Katso myös: piilotekojen ongelma, epätäydellinen sopimus, ”too big to fail”.

päämies-agenttisuhde

Suhde, jossa toinen osapuoli eli päämies odottaa toiselta osapuolelta eli agentilta tiettyjä toimia tai omalta kannaltaan toivottavia ominaisuuksia, joista ei kuitenkaan voi sopia sitovasti ja joiden toteutumista ei voi taata eikä vaatia oikeudessa. Englanniksi principal-agent relationship. Katso myös: epätäydellinen sopimus. Synonyymi: päämies-agenttiongelma.

Tätä moraalikadon ongelmaa voi verrata työpanosongelmaan. Molemmat ovat päämies-agenttiongelmia: agentti (vakuutuksenottaja tai työntekijä) valitsee toimen (varovaisuuden tai työpanoksen), jolla on merkitystä päämiehelle (vakuutusyhtiölle tai työnantajalle) mutta jota ei voi määritellä sopimuksessa, koska sitä ei pysty varmentamaan.

Moraalikato-ongelmat vaikuttavat erilaisilta kuin tuholaismyrkyt, julkishyödykkeet ja yhteishyödykkeet, mutta muistuttavat niitä yhdessä suhteessa. Kaikissa tapauksissa jonkun päätös tuottaa muille kustannuksia tai hyötyjä, joista he eivät saa tai joudu maksamaan korvausta. Moraalikadon tapauksessa vakuutuksenottaja (agentti) päättää varovaisuudestaan. Varovaisuudella on vakuutusyhtiölle eli päämiehelle positiivinen ulkoisvaikutus, mutta siitä koituu agentille kustannus, joten markkinat epäonnistuvat: vakuutuksenottaja ei varo kylliksi.

Moraalikadon ja haitallisen valikoitumisen ongelmia voi luokitella samaan tapaan kuin ulkoisvaikutuksia ja markkinoiden epäonnistumista aiemmin tässä luvussa. Kumpikin johtuu epäsymmetrisestä informaatiosta. Esimerkkitapauksia on koottu kuvion 12.10 taulukkoon.

Harjoitus 12.8 Piilo-ominaisuudet

Mitä piilo-ominaisuuksia seuraavilla markkinoilla on, ja miksi ne estävät molemminpuolisen hyötymisen?

1. Käytetyn tavaran verkkokauppa (eBay tai Tori.fi)
2. Asuntojen vuokraus Airbnb-palvelusta
3. Vaihtelevan tasoiset ravintolat

Miten seuraavat palvelut voivat edistää molempia osapuolia hyödyttävää vaihdantaa, vaikka vaihdannassa olisi piilo-ominaisuuksiakin?

4. Ostajien ja myyjien sekä ostamisesta tai myymisestä kiinnostuneiden verkossa antamat arviot
5. Kaverien ja kaverinkaverien keskinäinen vaihdanta
6. Luottamus ja sosiaaliset preferenssit
7. Välikädet, kuten käytettyjen autojen kauppiaat

12.7 Epätäydelliset sopimukset ja ulkoisvaikutukset luottomarkkinoilla

Luvussa 10 tarkastelimme lainanottoa ja lainanantoa. Luottomarkkinoilla on päämies-agenttiongelma. Lainattujen varojen järkevää käyttöä, lainanottajan hankkeen menestyksen turvaavaa työpanosta ja lainan takaisinmaksua ei voi varmentaa sopimuksella.

Lainanottajan työpanosta ja huolellisuutta koskevilla päätöksillä on ulkoisvaikutuksia lainanantajaan. Hänen toimensa vaikuttavat lainanantajan voittoihin mutta jäävät sopimuksen ulkopuolelle. Niitä ei voi kirjata sopimukseen, koska lainanantajalta puuttuu tarvittavaa tietoa. Lainanantaja ei tiedä, miten huolellisesti lainanottaja hoitaa hanketta ja miten ahkerasti hän työskentelee sen eteen – ja vaikka tietäisikin, tietoon ei voisi vedota tuomioistuimessa.

Ongelma on samanlainen kuin epätietoisuus työntekijän työpanoksesta tai vakuutetun huolellisuudesta. Kaikissa on kyse moraalikato-ongelmista.

Luottomarkkinoilla perimmäinen ongelma on siinä, että lainanottaja voi hankkeen epäonnistuessa jättää lainan maksamatta. Se saa hänet ottamaan riskejä, joita hän ei ottaisi, jos joutuisi kantamaan seuraukset itse. Tämä lisää hankkeen epäonnistumisen todennäköisyyttä ja kasvattaa lainanantajan kustannuksia.

oma pääoma

Hankkeen toteuttajan oma panostus hankkeeseen. Oma pääoma näkyy yksilön tai yrityksen taseessa nettovarallisuutena. Englanniksi equity. nettovarallisuus.

vakuus

Omaisuuserä, jonka lainanottaja lupaa lainanantajalle takeeksi lainan takaisinmaksusta. Jos lainanottaja ei pysty maksamaan lainaa sovitusti takaisin, vakuus siirtyy lainanantajalle. Englanniksi collateral.

Kuten luvussa 10 näimme, lainanantaja on haluton myöntämään lainaa, ellei lainanottaja ota kantaakseen osaa riskeistä joko sijoittamalla omia varojaan hankkeeseen tai antamalla lainanantajalle vakuutta. Tämän takia varaton ei välttämättä saa lainaa, vaikka hänen hankkeensa – kuten yrityksen perustaminen, toimiluvan hankkiminen tai kouluttautuminen – olisikin tuottava.

Lainanantajat ovat siis valmiit tinkimään hankkeen laadusta, jos lainanottajalla on enemmän omaa pääomaa tai vakuuksia. Köyhän hyvä hanke voi jäädä vaille rahoitusta ja rikkaan keskinkertainen hanke saada rahoitusta, kuten kuvio 12.11 osoittaa.

luottorajoitteinen

Yksilö, joka saa lainaa vain huonoilla ehdoilla. Englanniksi credit-constrained. Katso myös: luottomarkkinoilta syrjäytetty.

luottomarkkinoilta syrjäytetty

Yksilö, joka ei saa lainaa millään ehdoilla. Englanniksi credit-excluded. Katso myös: luottorajoitteinen.

Köyhät lainanottajat voivat joko olla luottorajoitteisia tai syrjäytyä luottomarkkinoilta. Tällaista markkinoiden epäonnistumista esiintyy etenkin silloin, kun varallisuus jakautuu epätasaisesti. Grameen-pankki ratkaisi ongelman lainaamalla ryhmille, jotka ovat yhteisvastuussa lainan takaisinmaksusta (katso luku 10). Ryhmän jäsenillä oli silloin kannustin työskennellä ahkerasti ja tehdä järkeviä päätöksiä ilman omaa pääomaa tai vakuutta.

Luottomarkkinat voivat epäonnistua muustakin syystä. Kun pankki myöntää lainan, se ottaa huomioon, että lainansaaja saattaa jättää lainan maksamatta. Jos korko on riittävän korkea, riskipitoisetkin lainat (kuten pikavipit) voivat olla pankille hyvä vaihtoehto. Pankin on kuitenkin pohdittava myös sitä, mitä sen voitoille tapahtuu, jos asiakkaiden enemmistö jättää lainan maksamatta. Niin kävisi esimerkiksi, jos se myöntäisi avokätisesti asuntolainoja asuntomarkkinoiden nousukautena ja sitten asuntomarkkinoilla puhkeaisi kupla. Silloin pankki voisi kaatua.

”too big to fail”

Ilmaus, jota käytetään suurista pankeista. Niillä on taloudessa keskeinen merkitys, minkä vuoksi valtio pelastaa ne, jos ne joutuvat vaikeuksiin. Pankki ei silloin joudu vastuuseen kaikista toimintansa seurauksista ja on siksi taipuvainen ottamaan suurempia riskejä. Katso myös: moraalikato.

Jos kaikki vararikon kustannukset jäisivät pankin omistajien maksettaviksi, ne pyrkisivät välttämään vararikkoa kaikin keinoin. Todennäköisesti omistajat eivät kuitenkaan joudu maksamaan kaikkea. Tähän on kaksi syytä:

• Suurimmalla osalla pankeista on lainoja muilta pankeilta. Samalla tavalla kuin kylvökauden alla lainaa ottava viljelijä myös pankin omistajat tietävät, että osa mahdollisen vararikon kustannuksista lankeaa muille pankeille, jotka eivät saa sille lainaamiaan varoja takaisin.
• Pankki on liian suuri kaatumaan (”too big to fail”). Jos vaikeuksiin joutunut pankki on taloudessa riittävän tärkeä, valtio pelastaa sen verovaroin.

Pankin omistajat tietävät, että osa riskinoton kustannuksista lankeaa muiden maksettavaksi (veronmaksajien tai toisten pankkien). Silloin omistajat ottavat enemmän riskejä kuin siinä tapauksessa, että ne joutuisivat kantamaan kaikki tekojensa seuraukset itse. Pankkien ja lainanottajien liiallisella riskinotolla on ympäristöhaittoihin verrattava negatiivinen ulkoisvaikutus, joka johtaa markkinoiden epäonnistumiseen.

Riskinottajien tappioiden maksajat koettavat toki suojella itseään. Valtiot pyrkivät sääntelemään pankkijärjestelmää ja rajoittamaan pankkien velanottoa niin, että niillä olisi ainakin periaatteessa tarpeeksi varoja maksaa velkansa takaisin.

Kuviossa 12.12 taulukkoa on täydennetty luottomarkkinaesimerkeillä.

12.8 Markkinoiden rajat

Talous tuntuu olevan yhtä markkinaa, mutta se ei ole totta. Muistat ehkä luvusta 6 Herbert Simonin vertauksen planeettaamme tarkkailevasta marsilaisesta. Marsilainen näkisi lähinnä vihreitä kenttiä, jotka kuvaavat yrityksiä. Kenttiä yhdistävät punaiset markkinavaihdannan viivat, mutta allokointipäätöksiä tehdään myös yritysten sisällä. Perheissäkään ei allokoida resursseja vanhempien ja lasten keskinäisellä kaupankäynnillä. Valtiot päättävät koulujen rakentamisesta ja teiden kunnossapidosta poliittisessa prosessissa eivätkä markkinakilpailun avulla.

Miksi osa hyödykkeistä allokoidaan markkinoilla ja osa yrityksissä, perheissä ja valtion päätöksillä? Tähän vanhaan kysymykseen on kaksi perusvastausta.

Ensinnäkin tietty toiminta sopii luontevasti perheiden hoidettavaksi, jokin muu taas valtiolle, yrityksille tai markkinoille. Yritykset tai markkinat voisivat tuskin huolehtia tehokkaasti lasten hankkimisesta ja kasvattamisesta. Useimmissa maissa perheet ja valtio eli koululaitos valtio hoitavat tehtävän yhteistyössä.

Mikä määrää yritysten ja markkinoiden työnjaon?

Eräs selitys yritysten ja markkinoiden suhteelle on peräisin Ronald Coaselta. Yrityksiä on olemassa, koska joitain hyödykkeitä on kannattavampaa tuottaa itse kuin ostaa. Markkinoiden laajuus määräytyy sen mukaan, mitä yritys päättää tehdä itse ja mitä ostaa muilta. Coasen mukaan yrityksen ja markkinoiden välinen raja määräytyy tekemisen ja ostamisen suhteellisten kustannusten mukaan.

Coasen selitys korostaa tärkeää seikkaa, joka hajautettujen ja keskitettyjen järjestelmien – kuten markkinoiden ja valtion – kiivaimmilta kannattajilta usein unohtuu. Hän osoitti, että joidenkin asioiden hoitamiseen sopii paremmin yritys tai muu keskitetty rakenne, kun taas toiset asiat sopivat markkinoiden hoidettaviksi. Coasen todistus on siitä nerokas, ettei jakoa tee mahdollisesti puolueellinen tarkkailija vaan itse markkinat. Yritysten välinen kilpailu rankaisee niitä, jotka tekevät liikaa itse ja laajentavat keskitettyä järjestelmää liikaa. Vastaavasti markkinakilpailu rankaisee niitä, jotka eivät hyödynnä keskitettyä päätöksentekoa vaan ostavat liikaa ulkopuolelta.

Toinen vastaus kysymykseen markkinoiden ja muiden instituutioiden työnjaosta on aivan erilainen kuin Coasen teoria. Markkinoiden oikeasta laajuudesta on erilaisia näkemyksiä. Jotkut ovat sitä mieltä, että osa tällä hetkellä kaupattavista hyödykkeistä pitäisi allokoida toisella tavalla. Toiset taas ajattelevat, että markkinoiden pitäisi saada taloudessa nykyistä suurempi rooli.

meriittihyödyke

Tavarat tai palvelut, joiden tulisi olla kaikkien saatavilla maksukykyyn katsomatta.

Markkinoiden rajoittajat esittävät usein kaksi argumenttia:

• Vastenmieliset markkinat. Joidenkin tavaroiden ja palveluiden – elinten tai ihmisten – markkinavaihdanta on epäeettistä tai ihmisyyttä alentavaa.
• Meriittihyödykkeet. Varsin yleisen mielipiteen mukaan joidenkin tavaroiden ja palveluiden pitäisi olla kaikkien saatavilla maksukyvystä tai maksuhalusta riippumatta. Niitä sanotaan meriittihyödykkeiksi.

Vastenmieliset markkinat

Useimmissa maissa on vakiintuneita instituutioita, joiden kautta vanhemmat voivat vapaaehtoisesti luovuttaa vauvansa adoptoitavaksi. Sen sijaan laki yleensä estää vanhempia myymästä lapsiaan.

Miksi useimmat maat kieltävät vauvojen ostamisen ja myymisen? Eivätkö vauvamarkkinat tarjoaisi lapsesta luopuville ja lasta haluaville vanhemmille mahdollisuuksia molemminpuolisiin hyötyihin?

Lähes kaikki maat ovat niin ikään kieltäneet elinten myynnin elinsiirtoja varten. Kaupallinen sijaissynnytys – lapsen synnyttäminen ja luovuttaminen toiselle pariskunnalle palkkiota vastaan – on useimmissa maissa laitonta (laillista se on vain joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa, Thaimaassa ja Venäjällä). Taloudellisin perustein voisi väittää, että on väärin kieltää vapaaehtoista kaupankäyntiä.

Vapaaehtoisuutta vastaan tosin puhuu se, että köyhyys voi pakottaa ihmisen tekemään kaupan, jota hän myöhemmin katuu. Toinen vastaväite on periaate, että vauvojen tai ihmiselimien hinnoittelu loukkaa ihmiselämän arvokkuutta ja vääristää asenteemme toisiin.

Nobel-palkittu taloustieteilijä Alvin Roth käytti tällaisesta kaupasta nimitystä vastenmieliset markkinat.⁵

Filosofit Michael Walzer ja Michael Sandel ovat pohtineet markkinoiden moraalisia rajoja. Jotkin markkinavaihdannan muodot polkevat ihmisarvoa – esimerkiksi orjakauppa – toiset kuten äänioikeuden myyminen taas rapauttavat demokratiaa. Tämän kirjan aiemmissa luvuissa olemme nähneet, että resurssien allokointi markkinoiden ja hintajärjestelmän välityksellä tuottaa hyötyä. Silloin olemme olettaneet, ettei tavaran vaihtaminen rahaan vaikuta sen perimmäiseen arvoon ostajalle ja myyjälle.^6 7

Kaupankäynti voisi kuitenkin muuttaa suhtautumistamme vauvoihin tai demokraattisiin oikeuksiimme. Kun harkitsemme uusien markkinoiden tai rahakannustimien perustamista, velvollisuutemme on pohtia, syrjäyttävätkö ne mahdollisesti muita yhteiskunnallisia normeja tai eettisiä periaatteita.

Meriittihyödykkeet

Joitain tavaroita ja palveluita pidetään niin tärkeinä, että niitä halutaan tarjota kaikille – niillekin, joilla ei ole kykyä tai halua maksaa niistä. Nämä niin sanotut meriittihyödykkeet järjestää valtio: niitä ei allokoida markkinoilla maksuhalun mukaan.

Useimmissa maissa kaikki lapset saavat ilmaista perusopetusta, joka rahoitetaan verovaroin. Samaten perusterveydenhuolto tai ainakin ensihoito on tavallisesti kaikkien saatavilla maksukyvystä riippumatta. Myös oikeus puolustautua oikeudessa on taattu: jos joku ei kykene maksamaan asianajopalkkioita, hänen pitäisi saada maksutonta oikeusapua. Ja jokaisen henkilökohtaisesta turvallisuudesta eli oikeudesta saada suojaa esimerkiksi väkivaltarikoksilta tai tulipalolta huolehtivat tavallisesti osittain julkisesti rahoitetut poliisi- ja palolaitokset.

Miksi meriittihyödykkeitä pitäisi tarjota veloituksetta? Vähävaraisilla ei ole muutenkaan varaa paljon mihinkään. He asuvat yleensä huonoissa ja epäterveellisissä asunnoissa, eikä heillä ole rahaa vapaa-ajan virkistysmatkoihin. Miksi heille sitten tarjotaan ilmaiseksi juuri perusterveydenhuoltoa, perusopetusta, oikeusapua ja poliisin ja palotoimen palveluja? Yksinkertainen vastaus on se, että monissa maissa näitä hyödykkeitä pidetään kaikille kuuluvina kansalaisoikeuksina.

Harjoitus 12.9 Vapaaehtoisten aikuisten sopimukset

Pitäisikö kaikki täysi-ikäisten väliset vapaaehtoiset sopimukset sallia?

Mitä mieltä olet seuraavista kuvitteellisista vaihdantatapahtumista? Voit olettaa, että osapuolet ovat kaikissa tapauksissa järkeviä aikuisia, jotka ovat punninneet vaihtoehtojaan ja tekojensa seurauksia. Pohdi, hyväksyisitkö tällaisen vaihdannan. Jos et, pitäisikö se mielestäsi kieltää? Perustele, miksi vaihdanta tuottaa molemminpuolista hyötyä (eli miksi se on Pareto-parannus verrattuna vaihdannan kieltämiseen).

1. Uusi, tieteellisesti erittäin monimutkainen syöpähoito parantaa harvinaista syöpää sairastavat varmalta kuolemalta. Sairaalan henkilöstöpulan takia kaikkia hoidosta hyötyviä on mahdotonta hoitaa, joten sairaala on päättänyt hoitaa potilaat ilmoittautumisjärjestyksessä. Varakas potilas Ben on hoitojonon viimeisenä. Hän tarjoutuu maksamaan jonossa ensimmäisenä olevalle köyhälle Aishalle miljoona euroa paikkojen vaihtamisesta. Jos Aisha kuolee (niin kuin luultavasti käy), hänen lapsensa perivät rahat. Aisha suostuu.
2. Melissa on 18-vuotias. Hän on päässyt hyvään yliopistoon muttei pysty rahoittamaan opiskeluaan. Hän allekirjoittaa verkossa toimivan yrityksen kanssa nelivuotisen sopimuksen ja sitoutuu ryhtymään internet-strippariksi heti täytettyään 19 vuotta. Yritys kustantaa vastineeksi hänen opiskelunsa.
3. Jonotat lippuja melkein loppuunmyytyyn elokuvanäytökseen. Joku jonon loppupäähän jäänyt henkilö lähestyy edessäsi jonottavaa naista ja tarjoaa hänelle 25 euroa paikkojen vaihtamisesta (hän vie naisen paikan ja nainen poistuu jonon loppupäähän).
4. Nukkuva äänestäjä lupaa äänestää seuraavissa vaaleissa ehdokasta, joka maksaa hänelle suurimman summan.
5. William ja Elizabeth ovat varakas pariskunta, joka saa lievästi vammaisen lapsen. He myyvät lapsen yhtä varakkaille naapureilleen ja ostavat terveen lapsen rahan tarpeessa olevalta perheeltä.
6. Kohtuullisesti toimeentuleva ihminen päättää myydä itsensä orjaksi. Hän löytää ostajan, joka on valmis maksamaan hänen pyytämänsä hinnan. Tuleva orja käyttää rahat lastensa koulutukseen.

12.9 Markkinoiden epäonnistuminen ja politiikka

Kuviossa 12.13 on yhteenveto tässä luvussa esitellyistä tilanteista, joissa markkinat eivät allokoi resursseja tehokkaasti. Päältäpäin erilaisista tapauksista jokaiseen liittyy positiivinen tai negatiivinen ulkoisvaikutus, jota päätöksentekijä ei ota huomioon. Kuvion 12.14 taulukko osoittaa, että markkinoiden epäonnistumisen perimmäinen syy on informaatio-ongelma: vuorovaikutukseen liittyy jokin tärkeä yksityiskohta, jota toinen osapuoli ei voi havaita tai johon ei voi vedota oikeudessa.

Kuvion 12.13 taulukossa esitellään myös mahdollisia korjauskeinoja. Yksi keino vähentää markkinoiden epäonnistumisesta johtuvaa tehottomuutta on valtion väliintulo verojen, tukien tai kieltojen avulla. Informaatio-ongelmat voivat kuitenkin rajoittaa valtion keinovalikoimaa. Esimerkiksi Ranskan hallitus ei yrittänytkään kerätä tarvittavia tietoja banaanintuotannon verottamiseksi tai kalakantojen korvaamiseksi vaan päätti kieltää klordekonin käytön.

Toisinaan informaatio-ongelmiin ja niistä johtuvaan markkinoiden epäonnistumiseen tepsii parhaiten useiden korjauskeinojen yhdistelmä. Hyvä esimerkki on autovakuutus. Monissa maissa autoilijoiden on otettava lakisääteinen liikennevakuutus, joka kattaa muille aiheutuvat vahingot. Näin vältytään haitallisen valikoitumisen ongelmalta, joka toteutuisi, jos vakuutuksen ottaisivat vain onnettomuuksiin taipuvaiset autoilijat. Vakuutusyhtiöt voivat puuttua piilotekojen ja moraalikadon ongelmaan vaatimalla, että autoihin asennetaan seurantalaitteita. Silloin varovaisuuden liikenteessä voi kirjata vakuutuskirjaan sopimusehdoksi, ja sen noudattamista voi valvoa.

Katse seuraaviin lukuihin: valtion tehtävät

Suurin osa toistaiseksi käsittelemistämme malleista on mikrotalouden malleja. Ne kuvaavat yksittäisten työnantajien ja työntekijöiden, lainanottajien ja lainanantajien, yritysten ja niiden asiakkaiden tai keskenään kilpailevien yritysten vuorovaikutusta. Tässä luvussa olemme nähneet, että vuorovaikutuksen tulema voi olla Pareto-tehoton, mutta valtio voi korjata tilanteen. Valtio puuttuu myös tuloeroihin ja köyhyyteen siirtämällä tuloja rikkailta köyhille. Talouspolitiikalla on vielä paljon muitakin tavoitteita, joista tässä kaksi esimerkkiä:

• Työttömyyden ja inflaation hillintä. Lainamarkkinoita käsittelevässä luvussa 10 totesimme, etteivät köyhät pysty lainarahalla tasaamaan kulutustaan työllisyystilanteen muuttuessa tai muun sokin kohdatessa. Valtio voi tulla avuksi politiikkatoimilla, jotka hillitsevät reaalitulojen ja työllisyyden heilahteluja (katso luvut 13–15).
• Palkkojen, voittojen ja tuottavuuden pitkän aikavälin kehitys. Tutustuit palkkojen, voittojen ja työn tuottavuuden määräytymiseen luvuissa 2, 6 ja 9. Valtio voi politiikalla vaikuttaa työnantajien ja työntekijöiden neuvotteluvoimaan ja edistää työn tuottavuutta.

Myös maailmantaloutta, ympäristöä, tuloeroja ja innovaatiotoimintaa säädellään politiikalla. Ymmärtääksemme talouspolitiikkaa tarvitsemme mallin koko kansantaloudesta. Siirrymme siis makrotaloustieteen pariin. Työmarkkinat (luvut 6 ja 9), luottomarkkinat (luku 10 ja tämä luku) ja innovointiprosessi (luku 2) luovat perustan koko talouden toiminnalle. Se on seuraavan luvun aihe.

Harjoitus 12.10 Markkinoiden epäonnistuminen

Pohdi, miten seuraavat päätökset voivat haitata markkinoiden toimintaa. Käytä apuna samanlaista taulukkoa kuin kuviossa 12.13. Mitä puuttuvia markkinoita tai epätäydellisiä sopimuksia ongelmaan liittyy?

1. Hankit lapsellesi kalliin rokotuksen tartuntatautia vastaan.
2. Käytät pankista lainaamasi rahat hyvin riskipitoiseen hankkeeseen.
3. Kalastusalukset siirtyvät ylikalastetulta rannikolta kansainvälisille vesille.
4. Kaupungin lähellä sijaitseva lentokenttä kasvattaa matkustajalentojen lukumäärää sallimalla yölennot.
5. Kirjoitat Wikipediaan.
6. Valtio panostaa ydinfuusiotutkimukseen.

12.10 Lopuksi

Kilpailun puute, ulkoisvaikutukset tai tuotoksen kasvaessa laskevat keskikustannukset voivat johtaa Pareto-tehottomiin tulemiin markkinoilla. Ulkoisvaikutuksia esiintyy, kun jokin vaihdannan yksityiskohta jää epäsymmetrisen tai varmentamattoman informaation takia oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisen omistusoikeuden tai sopimuksen ulkopuolelle. Esimerkkejä ovat työ-, laina- ja vakuutussopimukset, joihin liittyy moraalikatoa ja haitallista valikoitumista, sekä julkishyödykkeet ja ‑haitakkeet, kuten tieto tai saastuminen.

Coasealainen neuvottelu sekä Pigou-verot ja ‑tuet voivat parantaa markkinatulemia. Niitä koskevat kuitenkin samat epäsymmetrisen informaation ja varmentamattoman informaation ongelmat kuin markkinaepäonnistumisiakin.

Kaikkia tavaroita ja palveluita ei allokoida markkinoilla. Markkinat koettaisiin ehkä vastenmielisiksi, rahakannustimet syrjäyttäisivät muita motiiveja, tai meillä on muita perusteita vastustaa hyödykkeen vaihdantaa rahaa vastaan.

Luvussa 12 esitellyt käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• markkinoiden epäonnistuminen
• ulkoisvaikutus
• yhteiskunnallinen rajakustannus
• Pigou-vero (tai Pigou-tuki)
• coaselainen neuvottelu
• epäsymmetrinen informaatio
• moraalikato
• haitallinen valikoituminen
• julkishyödyke
• vastenmieliset markkinat
• meriittihyödyke

12.11 Viitteet

• Acemoglu, Daron ja Robinson, James A. 2012. Why Nations Fail: The Origins of Power, Prosperity and Poverty. 1. painos. New York, NY: Crown Publishers.
• Acemoglu, Daron, Simon Johnson ja James A. Robinson. 2005. ”Institutions as a Fundamental Cause of Long-Run Growth”. Teoksessa Handbook of Economic Growth, Volume 1A., toim. Philippe Aghion ja Steven N. Durlauf. North Holland.
• Akerlof, George A. ja Robert J. Shiller. 2015. Phishing for Phools: The Economics of Manipulation and Deception. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Fafchamps, Marcel ja Bart Minten. 1999. ”Relationships and Traders in Madagascar.” Journal of Development Studies 35 (6) (elokuu): 1–35.
• Keynes, John Maynard. 1951 (1936). Työllisyys, korko ja raha: yleinen teoria. Suomentaneet Ahti Karjalainen ja Pentti Kivinen. Porvoo: WSOY. Alkuteos saatavilla verkosta: The General Theory of Employment, Interest and Money.
• North, Douglass C. 1990. Institutions, Institutional Change and Economic Performance. Cambridge: Cambridge University Press.
• Pigou, Arthur. 1912. Wealth and Welfare. Lontoo: Macmillan & Co.
• Pigou, Arthur. (1920) 1932. The Economics of Welfare. Lontoo: Macmillan & Co.
• Roth, Alvin E. 2007. ”Chapter 1: Repugnance as a Constraint on Markets”. Journal of Economic Perspectives 21 (3): 37–58.
• Sandel, Michael. 2009. Justice. Lontoo: Penguin.
• Seabright, Paul. 2010. The Company of Strangers: A Natural History of Economic Life (tarkistettu painos). Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Walzer, Michael. 1983. Spheres of Justice: A Defense of Pluralism and Equality. New York, NY: Basic Books.