Luku 13 Suhdannevaihtelu ja työttömyys

Miten noususuhdanteet ja taantumat vaihtelevat talouksissa niiden kohdatessa jatkuvasti suotuisia ja haitallisia sokkeja

• Kansakunnan kokonaistuotannon eli bruttokansantuotteen vaihtelu vaikuttaa työttömyyteen, joka merkitsee ihmiselämässä suurta vastoinkäymistä.
• Taloustieteilijät seuraavat talouden kokoa kansantalouden tilinpidolla, jolla mitataan talouden vaihtelua ja kasvua.
• Taloussokin kohdatessaan kotitaloudet tasaavat tavaroiden ja palveluiden kulutustaan säästämällä, lainaamalla ja jakamalla.
• Kulutusta ei voi kuitenkaan näillä keinoilla kokonaan suojata sokilta, koska säästämistä vaikeuttaa tahdon heikkous ja luottorajoitteet voivat estää lainansaannin.
• Yritysten investoinnit ja kotitalouksien asuntokaupat vaihtelevat enemmän kuin kulutus.

Työttömyys koettelee ihmistä ja aiheuttaa stressiä. Vuoden 2008 globaali finanssikriisi lisäsi työttömyyttä, ja sen kanssa lisääntyivät masennuslääkkeitä koskevat Google-haut. Yhdistämällä pistekaavioon hakujen määrän ja työttömyysasteen nousun Yhdysvaltain eri osavaltioissa (kuvio 13.1) voimme havaita, että masennuslääkkeitä koskevia hakuja tehtiin enemmän niissä osavaltioissa, joissa työttömyys kasvoi selvästi vuosina 2007–2010. Työttömyyden kasvu näyttää olevan yhteydessä stressiin. Muuttujien sanotaan korreloivan keskenään.

regressiosuora

Havaintojoukkoon parhaiten sopiva suora. Englanniksi regression line.

Pistejoukkoon sovitettu nouseva suora kuvaa havaintoja parhaalla mahdollisella tavalla. Sitä sanotaan regressiosuoraksi. Nouseva regressiosuora tarkoittaa, että vaaka-akselin muuttujan suurempia arvoja vastaavat suuremmat pystyakselin muuttujan arvot. Esimerkissämme vaaka-akselilla on masennuslääkkeitä koskevien hakujen lisäys ja pystyakselilla työttömyyden kasvu.

Työttömyyden ja työttömyyden uhan on tutkimuksissa todettu tekevän ihmisen onnettomaksi. Stressin aiheuttajana työttömyys kuuluu samaan luokkaan kuin vakava sairaus tai avioero.

Tutkimusten mukaan työpaikan menetyksestä seuraa onnettomuutta, jota ei voi mitata vain työtulojen menetyksellä. Taloustieteilijät Andrew Clark ja Andrew Oswald ovat mitanneet, miten kyselyissä ilmoitettu onnellisuus riippuu suurista elämäntapahtumista. Vuonna 2002 he laskivat, että työnsä menettäneelle keskivertobritille olisi maksettava 15 000 puntaa kuussa (sen vuoden keskikurssilla noin 23 800 euroa), jotta hän tulisi yhtä onnelliseksi kuin ennen työttömyyttä. Summa on moninkertaisesti suurempi kuin keskimääräinen työtulojen menetys, joka oli tutkimuksen aikaan 2 000 puntaa kuussa.¹

Hyvinvoinnin palauttamiseen vaadittaisiin siis paljon enemmän kuin työttömyysjakson aiheuttama rahanmenetys. Se johtuu siitä, että työttömyys kolhii itsetuntoa ja vähentää siksi onnellisuutta huomattavasti pahemmin kuin pelkkä työtulojen menetys. Totesimme jo tämän kirjan ensimmäisessä luvussa, että hyvinvointi koostuu paljon muustakin kuin tuloista.

Korrelaatio on eri asia kuin kausaliteetti

käänteinen kausaliteetti

Kaksisuuntainen syy-seuraussuhde, jossa ilmiö A vaikuttaa ilmiöön B ja päinvastoin. Englanniksi reverse causality.

Voimmeko päätellä kuviosta 13.1, että korkea työttömyys aiheuttaa kovaa stressiä? Päättelymme voi mennä väärin päin: jospa masennuslääkkeiden googlaaminen aiheuttaakin työttömyyttä. Taloustieteessä tällaista yhteyttä kutsutaan käänteiseksi kausaliteetiksi. Voimme kuitenkin sulkea käänteisen kausaliteetin pois, koska tuntuu epätodennäköiseltä, että yksittäiset masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia koskevat haut johtaisivat osavaltiotasolla työttömyyden kasvuun.

Näennäiskorrelaatioita esittelevä Spurious Correlations ‑sivusto todistaa, että pelkästä korrelaatiosta on hyvin vaarallista päätellä mitään. James Fletcher. 2014. ”Spurious Correlations: Margarine Linked to Divorce?” BBC News.

korrelaatio

Tilastollinen yhteys, jossa yhden muuttujan arvosta voi päätellä, mikä toisen muuttujan arvo todennäköisesti on. Korrelaatio voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhden muuttujan suuret arvot esiintyvät yleensä yhdessä toisen muuttujan suurten arvojen kanssa. Korrelaatio voi olla positiivista tai negatiivista. Negatiivisessa korrelaatiossa yhden muuttujan suuret arvot esiintyvät yhdessä toisen muuttujan pienten arvojen kanssa. Korrelaatio ei merkitse, että muuttujien välillä olisi syy-seuraussuhde. Englanniksi correlation. Katso myös: syy-seuraussuhde, korrelaatiokerroin.

Havaitsemallemme yhteydelle on silti muitakin mahdollisia selityksiä. Sen taustalla saattaa piillä esimerkiksi luonnonmullistus, kuten Louisianan osavaltioon vuonna 2005 iskenyt Katrina-hurrikaani, joka lisäsi sekä työttömyyttä että stressiä. Masennuslääkehakujen ja työttömyyden positiivista korrelaatiota voisi siis selittää sää tai jokin muu kolmas tekijä. Siksi on varottava päättelemästä korrelaation perusteella, että muuttujien välillä olisi kausaliteetti eli syy-seuraussuhde.

Syy-seuraussuhteen osoittamiseksi taloustieteilijät rakentavat koeasetelmia (katso luku 4) tai hyödyntävät luonnollisia kokeita, kuten Itä- ja Länsi-Saksan vertailussa (luku 1) tai työsuhteen ylituoton arvioinnissa (luku 6).

Harjoituksessa 13.1 tutustut työkaluun, jonka avulla voit koetella ajatuksiasi maiden kokonaishyvinvoinnin vertailusta. Millä tavalla kohentaisit kotimaasi elämänlaatua? Miten paljon työttömyys vaikuttaa elämänlaatuun? Onko se toisarvoinen seikka vai yhtä tärkeä kuin esimerkiksi laadukas koulutus, puhdas ilma, kansalaisten keskinäinen luottamus, korkea tulotaso tai pienet tuloerot?

Tässä luvussa tutkimme, miksi talouksissa eletään välillä nousukautta ja vähenevän työttömyyden aikaa, välillä taas laskukautta ja työttömyyden kasvun aikaa. Tarkastelemme kansantaloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden kokonaiskulutusta, johon osallistuvat kotitaloudet, yritykset, valtio ja ulkomaalaiset.

Harjoitus 13.1 Hyvinvoinnin arviointi OECD:n Better Life ‑indeksillä

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on Pariisissa päämajaansa pitävä kansainvälinen järjestö, jonka 35 jäsenmaasta enemmistö kuuluu asukaskohtaisella bruttokansantuotteella mitaten rikkaisiin maihin. OECD perustettiin vuonna 1948 vauhdittamaan Länsi-Euroopan jälleenrakennusta toisen maailmansodan jälkeen. Järjestö julkaisee kansainvälisesti vertailukelpoisia tilastoja maiden taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta.

Better Life ‑hyvinvointi-indeksin on kehittänyt Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD. Indeksin avulla jokainen voi muodostaa oman mittarinsa maiden hyvinvoinnin arviointiin painottamalla indeksin osatekijöitä eri tavoin.

1. Kuuluvatko seuraavat osatekijät hyvinvointi-indeksiin: tulot, asuminen, työpaikat, yhteisöllisyys, koulutus, ympäristö, yhteiskuntaan osallistuminen, terveys, tyytyväisyys elämään, turvallisuus, työn ja vapaa-ajan tasapaino? Perustele.
2. Mene Better Life Index ‑sivustolle ja arvioi kotimaasi hyvinvointia kokoamalla oma indeksisi. Miten hyvin kotimaasi sijoittuu tärkeinä pitämilläsi osamittareilla?
3. Järjestä indeksisi perusteella tietokannan maat paremmuusjärjestykseen. Vertaa järjestystä pelkkiin tuloihin perustuvaan järjestykseen.
4. Valitse kaksi maata, jotka sijoittuvat hyvinvointi-indeksissäsi eri tavoin kuin tuloindeksissä. Pohdi lyhyesti, mistä sijoitusten vaihtelu voisi johtua.

13.1 Kasvu ja vaihtelu

Kapitalismin vallankumouksen läpikäyneet taloudet ovat pitkällä aikavälillä kasvaneet. Se jäi ehkä mieleesi jo luvun 1 lätkämailakäyristä, jotka kuvasivat asukasta kohti laskettua bruttokansantuotetta.

logaritminen asteikko

Määrän mittaustapa, joka perustuu logaritmifunktioon f(x) = log(x). Logaritmifunktio muuntaa suhdeluvun erotukseksi: log (a/b) = log a – log b. Muunnos on hyödyllinen erityisesti kasvun tarkastelussa. Jos köyhän maan kansantuote kaksinkertaistuu arvosta 50 arvoon 100 ja rikkaan maan kansantuote kaksinkertaistuu arvosta 1 000 arvoon 2 000, absoluuttinen muutos on köyhässä maassa 50 ja rikkaassa 1 000. Sitä vastoin log(100) – log(50) = 0,693 ja samoin log(2 000) – log(1 000) = 0,693. Kummassakin maassa lukujen suhde on 2 ja log(2) = 0,693. Englanniksi logarithmic scale.

Kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista. Kuvio 13.2 esittää Ison-Britannian taloutta, josta on saatavilla pitkän aikavälin aineistoa. Ensimmäiseen kaavioon on kuvattu asukasta kohti laskettu bruttokansantuote vuodesta 1875 alkaen. Se on osa luvussa 1 näkemästäsi lätkämailakäyrästä. Viereisessä kaaviossa sama aineisto on esitetty asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen luonnollisena logaritmina, jota merkitään usein lyhenteellä ln tai log. Luonnollinen logaritmi on luvussa 1 käyttämämme logaritmisen asteikon eräs muoto.

Tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa selvennetään, miten muuttujan logaritmin kuvaaja ja muuttujan kuvaaminen logaritmisella asteikolla eroavat toisistaan.

Kuvion 13.2 vasen kaavio kuvaa bruttokansantuotteen tasoa. Kaaviosta on vaikeaa tulkita, kasvoiko talous tasaisesti vai kiihtyikö tai hidastuiko kasvu. Kasvunopeutta on helpompaa arvioida oikeanpuoleisesta kaaviosta, jossa käytetään muuttujan luonnollista logaritmia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisellä ajanjaksolla vuosien 1921–2014 havaintoaineistoon sopii hyvin suora. Kun pystyakselilla on asukasta kohti lasketun bruttokansantuotteen logaritmi, käyrän kulmakerroin (musta katkoviiva) vastaa muuttujan keskimääräistä vuotuista kasvunopeutta. Näemme heti, että kasvu oli tasaista vuosina 1921–2014 lukuun ottamatta pientä piikkiä toisen maailmansodan kohdalla. Logaritmikuviossa vuosien 1875–1914 havaintoihin sovitettu suora on loivempi kuin vuodesta 1921 alkaviin havaintoihin sovitettu suora, mikä viittaa hitaampaan kasvunopeuteen.

Perehdymme pitkän aikavälin talouskasvuun tarkemmin luvuissa 16 ja 17. Tässä luvussa keskitymme kasvun vaihteluun. Vaihtelu näkyy kuviossa 13.2 havaintoina, jotka poikkeavat pitkän aikavälin kasvunopeutta kuvaavalta katkoviivalta.

bruttokansantuote (bkt)

Bruttokansantuote mittaa kansantaloudessa vuoden aikana tai muulla ajanjaksolla syntyneen tuotannon markkina-arvoa. Englanniksi gross domestic product.

Kuviossa 13.3 ylempi kaavio esittää Ison-Britannian bruttokansantuotteen vuotuista kasvunopeutta vuosina 1875–2014. Tarkastelemme koko bruttokansantuotetta emmekä asukaskohtaista lukua, koska meitä kiinnostaa kansantalouden koko ja sen vaihtelu vuodesta toiseen.

(talous)taantuma

Yhdysvaltalaisen taloustutkimuslaitoksen National Bureau of Economic Researchin määritelmän mukaan taantumassa tuotanto supistuu. Taantuma päättyy, kun talous alkaa jälleen kasvaa. Taantuma on määritelty myös niin, että tuotanto jää jälkeen normaalitasostaan (talous voi silti kasvaa). Taantuma päättyy, kun tuotanto on saavuttanut normaalin tasonsa. Tämän määritelmän pulmana on, että ”normaali taso” on subjektiivinen käsite. Englanniksi recession.

Kuvion 13.3 aikasarjan nousuista ja laskuista käy selväksi, ettei talous kasva tasaisesti. Julkisuudessa puhutaan usein nousukausista ja taantumista, kun kasvu heilahtaa positiiviseksi tai negatiiviseksi. Termeille ei kuitenkaan ole yksiselitteisiä määritelmiä. Yhdysvaltalainen taloustutkimuslaitos National Bureau of Economic Research (NBER) määrittelee taantuman niin, että taantumassa taloudellinen toimeliaisuus vähenee koko kansantaloudessa merkittävästi muutamaksi kuukaudeksi tai jopa yli vuodeksi. Toisen määritelmän mukaan talous on taantumassa, kun tuotanto jää jälkeen normaalitasostaan. Taantuman voi siis määritellä kahdella tavalla:

• NBER:n määritelmä. Taantumassa tuotanto supistuu. Taantuma päättyy, kun talous alkaa jälleen kasvaa.
• Vaihtoehtoinen määritelmä. Taantumassa tuotanto jää jälkeen normaalitasostaan, mutta talous voi silti kasvaa. Taantuma päättyy, kun tuotanto on palannut normaalitasolleen.

Jälkimmäiseen määritelmään liittyy käytännön ongelma: talouden ”normaali tuotanto” on määrittelykysymys ellei kiistakapula. Palaamme pulmaan myöhemmissä luvuissa. Usein normaalina pidetään sellaista tuotantomäärää, joka taloudessa saavutetaan vakaan inflaation oloissa.

suhdannesykli

Toisiaan seuraavat nopean ja hitaan tai jopa negatiivisen talouskasvun vaiheet. Suhdannesyklin aikana talous siirtyy noususuhdanteesta taantumaan ja sitten uuteen noususuhdanteeseen. Englanniksi business cycle. Katso myös: lyhyen aikavälin tasapaino.

Matkaa noususuhdanteesta taantumaan ja sitten uuteen noususuhdanteeseen sanotaan suhdannesykliksi. Kuviossa 13.3 näkyvän bruttokansantuotteen vuosivaihtelun perusteella taantumia eli negatiivisen kasvun kausia sattuu noin kahdesti vuosikymmenessä. Sen lisäksi kuviosta voi huomata, että tuotannossa esiintyy harvakseltaan myös paljon suurempaa vaihtelua. Viime vuosisadan rajuimmat pudotukset nähtiin maailmansotien päättymisvuosina ja 1920-luvun suuren laman lopussa. 2000-luvulla tuotannon vaihtelu pysyi vähäisenä, kunnes vuonna 2008 puhkesi finanssikriisi.

Kuvion 13.3 alempi kaavio osoittaa, että työttömyysaste vaihtelee suhdannesyklin mittaan. Suuren laman aikana Ison-Britannian työttömyys nousi korkeammaksi kuin koskaan ennen. Maailmansotien aikana työttömyys taas painui hyvin alhaiseksi.

Harjoitus 13.2 Taantuman määritelmä

Taantuman tunnusmerkkinä pidetään määritelmien mukaan joko tuotannon supistumista tai normaalitasoa pienemmäksi jäävää tuotantoa (normaalitasosta käytetään joskus nimitystä ”potentiaalinen tuotanto”). Syvenny taantuman määrittelyyn lukemalla investointipankki Citin artikkeli. Katso tarkkaan artikkelin kuvioita 5, 6 ja 7.

1. Ajattele maata, joka tuottaa paljon öljyä. Eräänä vuonna sen öljylähteet ehtyvät ja tulot pienenevät. Onko maa jommankumman määritelmän mukaan taantumassa?
2. Pitäisikö taloutta hoitavien poliitikkojen tietää, onko talous taantumassa vai ei?

Numeronmurskaus Muuttujan logaritmi ja logaritminen asteikko

Luvussa 1 tutkimme pitkän aikavälin havaintoaineistoa käyttämällä kuvioiden pystyakselilla logaritmista asteikkoa. Kuvion 1.1b logaritmisessa asteikossa arvo kaksinkertaistui jakovälillä, kuviossa 1.2 se kymmenkertaistui. Asteikkoa, jolla pystyakselin arvot kaksinkertaistuvat jakovälillä, kuvaa seuraava lukujono:

$$\begin{align*} 2^0, 2^1, 2^2, \ldots \end{align*}$$

Asteikkoa, jolla arvot kymmenkertaistuvat jakovälillä, kuvaa seuraava lukujono:

$$\begin{align*} 10^0, 10^1, 10^2, \ldots \end{align*}$$

Ensimmäinen jono on kaksikantainen logaritminen asteikko, jälkimmäinen kymmenkantainen logaritminen asteikko.

Luvussa 1 totesimme, että jos aineiston kuvaaja logaritmisella asteikolla on suora, kasvunopeus on vakio. Toinen tapa hyödyntää tätä logaritmien ominaisuutta on muuntaa aineisto ensin luonnollisiksi logaritmeiksi ja esittää sitten logaritmi tavallisella lineaarisella asteikolla. Luonnollisen logaritmin kantaluku on Neperin luvuksi kutsuttu vakio e, jolla on matematiikassa hyödyllisiä ominaisuuksia.

Tasoa kuvaavan muuttujan voi muuntaa luonnollisiksi logaritmeiksi laskimella tai taulukkolaskentaohjelmistolla. Kuvion 13.2 esimerkkiaineistossa logaritmimuunnos muuttaa vasemman kaavion käyrän oikeanpuoleisessa kaaviossa näkyväksi (likimain) suoraksi.

Microsoft Excel ‑ohjelman kuvaajatoiminnon avulla voi vertailla keskenään muuntamattoman aineiston esittämistä logaritmisella asteikolla (kuvio 13.4a, jossa asteikko on kaksikantainen) sekä luonnolliseksi logaritmiksi muunnetun aineiston esittämistä lineaarisella asteikolla (kuvio 13.4b). Huomaa, että kuviossa 13.4a asteikon arvot kaksinkertaistuvat 4 096 punnasta ensin 8 192 puntaan ja siitä 16 384 puntaan, kuviossa 13.4b ne taas kasvavat arvosta 8,5 ensin arvoon 9 ja sitten arvoon 9,5.

Koko näyttö

Kuvio 13.4a Eksponentiaalisesti kasvava funktio logaritmisella asteikolla.

Katso interaktiivinen kaavio Näytä staattinen kaavio

Koko näyttö

Kuvio 13.4b Luonnollinen logaritmi lineaarisella asteikolla ja lineaarinen funktio.

Katso interaktiivinen kaavio Näytä staattinen kaavio

Kumpaankin kuvioon on piirretty aineiston rinnalle suora. Kuvio 13.4a on laadittu Excelissä valitsemalla Trendiviiva-kohdasta vaihtoehto ”Eksponentiaalinen”. Excel piirtää havaintoihin parhaiten sopivan kuvaajan, joka logaritmisella asteikolla on suora. Kuviossa näkyy myös suoran yhtälö. Sama toiminto löytyy muistakin taulukkolaskenta- ja kaavio-ohjelmista.

Eksponenttifunktion kantalukuna on e (eikä 2 tai 10, jolloin arvo kaksin- tai kymmenkertaistuisi jakovälillä). Luvun e eksponentista saadaan havaintosarjan keskimääräinen vuotuinen kasvunopeus, joka on 0,0214 × 100 = 2,14 prosenttia.

Kuviota 13.4b varten on Excelissä valittu Trendiviiva-kohdasta vaihtoehto ”Lineaarinen”, jolloin koordinaatistoon ilmestyy suora. Kuviossa näkyy myös suoran yhtälö, jossa y-akselin leikkauspiste on 8,7782 ja kulmakerroin 0,0214. Saamme eksponentiaalisen eli keskimääräisen vuotuisen kasvunopeuden kulmakertoimesta: 0,0214 × 100 = 2,14 prosenttia.

Tiivistäen:

• Jos aikasarjan kuvaaja on likimain suora, kun käytetään logaritmista asteikkoa tai logaritmimuunnosta lineaarisella asteikolla, sarjan kasvunopeus on suurin piirtein vakio. Vakioista kasvunopeutta sanotaan eksponentiaaliseksi kasvunopeudeksi.
• Eksponentiaalinen kasvunopeus eli keskimääräinen vuotuinen kasvunopeus (englanniksi compound annual growth rate, CAGR) on luonnolliseksi logaritmiksi muunnettuja havaintoja kuvaavan suoran kulmakerroin.
• Huomaa, että Ison-Britannian talous erkaantui trendiä kuvaavalta suoralta vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

13.2 Tuotannon kasvu ja työttömyyden vaihtelu

Okunin laki

Empiirisesti todettu yhteys, jonka mukaan bruttokansantuotteen kasvunopeudes korreloi negatiivisesti työttömyysasteen kanssa. Englanniksi Okun’s law. Katso myös: Okunin kerroin.

Kuvion 13.3 mukaan työttömyys laskee noususuhdanteessa ja kasvaa taantumassa. Kuvio 13.5 tarkentaa tuotannon ja työttömyyden vaihteluiden välistä yhteyttä, joka tunnetaan Okunin lakina. Arthur Okun oli Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn neuvonantaja. Hän havaitsi, että kun talouden tuotanto kasvaa nopeasti, työttömyys yleensä laskee. Okunin laki on empiirisesti todettu yhteys, joka on pitänyt vakaasti paikkansa useimmissa talouksissa sitten toisen maailmansodan.²

Okunin kerroin

Työttömyysasteen ennustettu prosenttiyksiköissä ilmaistu muutos, joka seuraa yhden prosentin muutoksesta bruttokansantuotteessa. Jos Okunin kerroin on esimerkiksi -0,4, se tarkoittaa, että tuotannon yhden prosenttiyksikön laskun ennustetaan kasvattavan työttömyysastetta 0,4 prosenttiyksikköä. Englanniksi Okun’s coefficient. Katso myös: Okunin laki.

Kuvion 13.5 kaaviot esittävät kuutta eri maata. Pystyakselilla on työttömyysaste ja vaaka-akselilla tuotannon kasvunopeus. Tuotannon nopea kasvu on selvästi kytköksissä työttömyyden vähenemiseen. Jokaisen maan havaintojoukkoon on sovitettu regressiosuora, joka on laskeva. Suoran kulmakerroin esimerkiksi Yhdysvaltain kaaviossa tarkoittaa, että tuotannon yhden prosenttiyksikön lisäyksen ennustetaan pienentävän työttömyysastetta noin 0,37 prosenttiyksikköä. Voimme todeta, että Yhdysvalloissa Okunin kerroin on –0,37. Kerroin johdetaan matemaattisesti tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa.

Kuvion 13.5 kaavioihin on merkitty vuoden 2009 havaintopiste, joka vastaa reaalihintaisen eli reaalisen bruttokansantuotteen ja työttömyysasteen muutosta finanssikriisistä seuranneessa taantumassa vuosina 2008–2009. Pisteiden perusteella kuvion neljässä kehittyneessä taloudessa vuosi 2009 merkitsi pahinta tuotannon pudotusta 50 vuoteen.

Espanjassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa työttömyys kasvoi, kuten Okunin laki ennustaa. Kaikissa kolmessa työttömyys lisääntyi vielä ennustetta enemmän: punainen piste sijaitsee selvästi regressiosuoran yläpuolella. Joukosta poikkeaa Saksa. Okunin laki ennustaa Saksalle 1,50 prosenttiyksikön työttömyyden lisäystä, mutta punainen piste osoittaa, ettei työttömyys vaihdellut suuntaan tai toiseen. Havainto panisi talouspoliitikon heti kysymään, miten Saksa onnistui turvaamaan työpaikat, kun tuotanto supistui enemmän kuin kertaakaan puolessa vuosisadassa. Saamme vastauksen myöhempänä tässä luvussa.

Myös Brasiliassa ja Malesiassa tuotanto supistui ja työttömyys kasvoi vuonna 2009. Useimpien kehittyvien maiden tapaan ne kuitenkin selvisivät kriisistä vähemmällä kuin kehittyneet taloudet. Malesian talous oli hieman aiemmin toipunut paljon pahemmasta iskusta, Itä-Aasian vuoden 1998 kriisistä, jossa talous supistui 7,4 prosenttia – niin suuri pudotus ei mahtuisi kaaviomme asteikolle.

Tuotannon, työttömyyden ja hyvinvoinnin yhteyttä voi kuvata lyhyesti näin:

Harjoitus 13.3 Okunin laki

1. Katso kuvion 13.5 regressiosuoria. Miten työttömyyden voi suoran perusteella ennustaa kehittyvän, jos talous ei kasva? Päteekö sama tulos kaikkiin maihin?
2. Oleta, että väestö kasvaa. Auttaako oletus selittämään ensimmäisen kysymyksen vastaustasi? Mikä muu saattaisi selittää maiden välisiä eroja?

Numeronmurskaus Okunin laki

Okunin laki määritellään näin:

$$\begin{align*} \Delta u_t = \alpha + \beta(\text{bkt:n kasvu}_t) \end{align*}$$

Δu_t on työttömyysasteen muutos hetkenä t, (bkt:n kasvu_t) on reaalisen bruttokansantuotteen kasvu hetkenä t, α on leikkauspisteen arvo ja β kerroin, joka kuvaa sitä, miten suurta työttömyysasteen muutosta reaalisen bruttokansantuotteen muutoksen perusteella voi odottaa. Okunin laki on empiirisesti todettu lineaarinen yhteys edellisvuoden bruttokansantuotteen prosenttimuutoksen ja edellisvuoden prosenttiyksiköissä mitatun työttömyyden muutoksen välillä. Kerrointa β sanotaan Okunin kertoimeksi. Yleensä se havaitaan negatiiviseksi, mikä viittaa siihen, että positiivinen reaalisen bruttokansantuotteen kasvu on yhteydessä työttömyysasteen laskuun.

Saksalle on arvioitu vuosina 1971–2019 Okunin lain mukainen yhteys, jossa β = –0,19 ja α = 0,42.

Havaintoihin parhaiten sopivaa suoraa piirrettäessä mitataan tilastollista tunnuslukua nimeltä selitysaste, R², jonka arvot vaihtelevat nollan ja yhden välillä. Selitysaste kuvaa sitä, miten hyvin havainnot sopivat yhteen niihin piirretyn suoran kanssa. Selitysaste 1 tarkoittaa täydellistä yhteensopivuutta, selitysaste 0 taas sitä, ettei havaintojen ja ennusteiden välillä ole havaittavaa lineaarista yhteyttä. Tässä tapauksessa selitysaste kuvaa sitä, miten hyvin Okunin laki vastaa reaalisen bruttokansantuotteen kasvua ja työttömyyden muutoksia kuvaavaa aineistoa. Selitysaste on Saksalle vuosina 1971–2019 vain 0,20, paljon pienempi kuin Yhdysvalloille estimoidun yhtälön selitysaste 0,60.

Okunin lain ennustama työttömyyden prosentuaalinen muutos Saksassa vuonna 2009 saadaan helposti sijoittamalla yhtälöön reaalisen bruttokansantuotteen kasvu ja ratkaisemalla yhtälö:

$$\begin{align*} \Delta u_{2009} = 0,42 + (-0,19)\times(-5,7) = 1,50 \end{align*}$$

Okunin laki ennustaa, että vuonna 2009 Saksan bruttokansantuotteen laskiessa 5,1 prosenttia työttömyyden olisi pitänyt lisääntyä 1,50 prosenttiyksikköä.

13.3 Kokonaissuureet kansantalouden mittareina

Taloustieteilijät kuvaavat koko kansantaloutta kokonaissuureilla. Ne summaavat yhteen talouden osat.

kokonaistuotanto

Kansantalouden sektoreiden ja alueiden yhteenlaskettu tuotanto. Englanniksi aggregate output.

Kuvion 13.5 kokonaistuotanto eli bruttokansantuote sisältää maan kaikkien tuottajien tuotannon. Sitä ei ole rajattu alueen, yrityksen tai sektorin mukaan. Bruttokansantuotteen mittaamiseen erikoistunut taloustieteilijä Diane Coyle kuvasi tunnuslukua luvussa 1 näin:

Se sisältää naulat, hammasharjat, traktorit, kengät, kampaukset, liikkeenjohdon konsultoinnin, katujen puhtaanapidon, joogatunnit, lautaset, laastarit, kirjat ja jokaisen muunkin talouden miljoonista tavaroista ja palveluista.

kansantalouden tilinpito

Järjestelmä, joka mittaa maan tuotantoa ja kulutusta. Englanniksi national accounts.

arvonlisä

Tuotantoprosessin tuotoksen arvo vähennettynä kaikkien panosten eli välituotteiden arvolla. Välituotteiksi ei lasketa tuotannossa käytettäviä investointihyödykkeitä eikä työpanosta. Arvonlisä on yhtä suuri kuin voitto ennen veroja lisättynä palkoilla. Englanniksi value added.

Kansantalouden tilinpito tarkoittaa kansallisten tilastoviranomaisten julkaisemia tilastoja, joissa yksilöiden käyttäytymistä koskevista tiedoista on koostettu kvantitatiivinen kuva kansantaloudesta. Bruttokansantuotteen arviointiin on kolme tapaa:

• Kysyntä. Kokonaismenot, jotka kotitaloudet, yritykset, valtio ja muut maat yhteensä käyttävät kotimaassa valmistettuihin tuotteisiin. (Kutsutaan myös lopputuotemenetelmäksi.)
• Tuotanto. Kokonaismäärä, jonka kotimaan toimialat tuottavat. Tuotantoa mitataan toimialan arvonlisällä, jota varten kaikkien yritysten yhteenlaskettujen tuotosten arvosta vähennetään tuotantopanoksina käytettyjen tavaroiden ja palveluiden kustannus. Näin vältetään kansantalouden tasolla kaksoislaskenta, sillä tuotantopanokset on jo laskettu muiden toimialojen arvonlisäksi.
• Tulot. Kokonaistulot, jotka sisältävät palkat, voitot, itsensä työllistäjien tulot ja valtion verotulot.

Ranskassa toimi 1700-luvulla fysiokraateiksi kutsuttu varhaisten taloustieteilijöiden ryhmä, joka rinnasti talouden toiminnan ihmisruumiin verenkiertoon. Fysiokraattien taloustutkimukset valoivat perustan nykyiselle käsityksellemme taloudessa kiertävistä virroista, joiden avulla bruttokansantuote lasketaan. Raha virtaa kuluttajalta tuottajalle ja tuottajalta työntekijöille tai osakkeenomistajille, kunnes se kulutetaan uuteen tuotantoon. Näin kiertokulku jatkuu.

Kysynnän, tuotannon ja tulojen suhteita voi kuvata kiertokulkuna: kansantalouden tilinpidossa bruttokansantuotetta voi mitata kysyntä-, tuotanto- tai tulovaiheessa. Jos vuoden aikana kertyviä menoja, tuotantoa ja tuloja olisi mahdollista mitata tarkasti, ne olisivat kaikki yhtä suuret, jolloin mittausvaiheella ei olisi väliä.

Kotitaloudet ja yritykset saavat tuloja ja käyttävät niitä. Kuvio 13.6 esittää kotitalouksien ja yritysten välistä kiertokulkua; rajaamme toistaiseksi kuvasta pois valtion, ulkomaiden ostot ja ulkomaille myynnin.

Kuvion 1.12 talousmallissa tarkastelimme tulojen kiertokulun sijasta kotitalouksien, yritysten ja biosfäärin välisiä fyysisiä virtoja. Luvussa 20 tutkimme, miten mitata kotitalouksien ja yritysten vuorovaikutusta biosfäärin kanssa.

Bruttokansantuotteen voi määritellä kaikista kolmesta näkökulmasta. Näitä kolmea mittaustapaa voi selkiyttää esimerkillä. Kuvitellaan hyvin pelkistetty kansantalous, joka muodostuu vain kolmesta toimialasta. Talous tuottaa yhtä ainoaa hyödykettä, puuvillapaitoja. Paidan kuluttajahinta on sata euroa. Paitateollisuus ostaa panokseksi kangasta 80 euron arvosta. Kangasteollisuus taas ostaa puuvillateollisuudelta puuvillakuitua 50 euron arvosta. Kansantalouden lopputuote eli bruttokansantuote on sata dollaria, koska se on loppuasiakkaalle myydyn tuotteen arvo.

Bruttokansantuotetta voi mitata myös toimialojen arvonlisien summana. Puuvillateollisuus ei hanki panoksia muilta toimialoilta, jolloin sen arvonlisä on yhtä suuri kuin tuotoksen arvo, 50 euroa. Kangasteollisuuden arvonlisä on 80 – 50 = 30 euroa. Paitateollisuuden arvonlisä on 100 – 80 = 20 euroa. Kansantalouden kokonaisarvonlisä on 100 euroa, täsmälleen sama kuin lopputuotteen arvo ja kokonaismenojen arvo.

Tulot koostuvat palkoista ja voitoista. Kun talouden kaikkien toimialojen palkat ja voitot lasketaan yhteen, summa on yhtä suuri kuin lopputuotteen arvo, joka taas on yhtä suuri kuin kokonaisarvonlisä.

tuonti (M)

Kotimaan yritysten, valtion ja kotitalouksien ostamat tavarat ja palvelut, jotka on tuotettu ulkomailla. Englanniksi imports.

vienti (X)

Kotimaassa tuotetut tavarat ja palvelut, jotka myydään ulkomaisille kotitalouksille, yrityksille ja valtioille. Englanniksi exports.

Edellä kuvatut kolme tapaa määrittelevät kaikki bruttokansantuotteen. Määrittelyssä on kuitenkin oltava tarkkana. Ostajan meno on aina myyjän tuloa, mutta globalisoituneessa maailmassa ostaja ja myyjä elävät usein eri maissa. Näin on tuonnin ja viennin laita: kiinalainen saattaa ostaa riisiä japanilaiselta, jolloin meno syntyy Kiinassa mutta tulo maksetaan Japaniin.

Miten tällainen vaihdanta merkitään kansantalouden tilinpitoon? Bruttokansantuote sisältää kotimaassa tapahtuneen tuotannon, joten riisikauppa lasketaan Japanin bruttokansantuotteeseen, koska Japani on riisin tuottaja ja myyjä. Toisin sanoen vienti lasketaan bruttokansantuotteeseen, koska se kuuluu kotimaiseen tuotantoon. Tuonti taas tuotetaan muualla, joten se jää kansantuotteesta pois. Tästä syystä bruttokansantuotteen määritelmässä vienti sisältyy mutta tuonti ei sisälly

• kotimaisen tuotannon arvonlisään tai kotimaisen tuotannon kulutukseen
• kotimaisesta tuotannosta saatuun tuloon.

Kuvion 13.6 kiertokulkukaaviossa ovat mukana vain kotitaloudet ja yritykset, mutta siihen voisi lisätä valtion ja sen tarjoamat julkiset palvelut. Valtio järjestää kotitalouksille tavaroita ja palveluita, joista ne eivät maksa kulutushetkenä mitään. Niihin kuuluu esimerkiksi perusopetus.

Julkisten palveluiden tuotanto ja kulutus muodostavat kiertokulkukaavioon omat virtansa:

• Kotitalouksilta valtiolle. Kotitaloudet maksavat veroja.
• Valtiolta kotitalouksille. Veroilla maksetaan kotitalouksien käyttämien julkisten palveluiden tuotanto.

Valtion voi siis mieltää yrityksen tavoin tuottajaksi. Erona yritykseen on se, etteivät kotitalouden maksamat verot välttämättä vastaa sen käyttämiä palveluita, vaan veroilla rahoitetaan julkisia palveluita yleisesti. Luvussa 19 tutkimme, miten erilaiset kotitaloudet maksavat veroja ja käyttävät julkisia palveluita tai etuisuuksia.

Julkisia palveluita ei myydä markkinoilla, joten on tehtävä vielä yksi oletus: oletamme, että valtion tuotannon arvonlisä on yhtä suuri kuin tuotannon kustannukset valtiolle. Jos esimerkiksi keskivertokansalainen maksaa veroja vuodessa 15 000 euroa veroja (menot) eli valtio saa jokaiselta 15 000 euroa tuloja, silloin valtio tuottaa tällä summalla julkisia tavaroita ja palveluita 15 000 euron arvosta (arvonlisä).

Koska menot, tuotanto ja tulot ovat keskenään yhtä suuret, voimme valita niistä minkä vain ja tutkia sen avulla kahta muuta. Määrittelimme esimerkiksi taantuman niin, että taantumassa tuotannon kasvunopeus on negatiivinen. Se tarkoittaa, että myös menojen kasvunopeus on negatiivinen: tuotanto supistuu vain, jos tavaroita ja palveluita ostetaan vähemmän. Monasti tuotanto supistuu juuri sen vuoksi, että ostaminen vähenee. Tästä kytköksestä on paljon apua, sillä menoihin vaikuttavat tekijät tunnetaan hyvin, jolloin niiden avulla voi ymmärtää taantumia (katso luku 14).

13.4 Kansantalouden mittarit: bruttokansantuotteen osatekijät

Kuvioon 13.7 on koottu kansantalouden tilinpidosta saadut bruttokansantuotteen menopuolen osatekijät kolmessa taloudessa ja kolmelta mantereelta: Yhdysvalloissa, euroalueella ja Kiinassa.

Kulutus (C)

kulutus (C)

Menot, jotka aiheutuvat kulutushyödykkeiden hankkimisesta. Kulutushyödykkeisiin sisältyy sekä kertakäyttöisiä tavaroita ja palveluita että kestokulutushyödykkeitä. Englanniksi consumption.

Kulutus sisältää kotitalouksien ostamat tavarat ja palvelut. Tavarat ovat yleensä aineellisia esineitä. Autoja, kodinkoneita, huonekaluja ja muita tavaroita, joiden käyttöikä on vähintään kolme vuotta, sanotaan kestokulutushyödykkeiksi. Lyhyemmän käyttöiän tavaroita sanotaan kertakulutushyödykkeiksi. Palvelut ovat kotitalouksien ostamia yleensä aineettomia asioita, kuten kuljetusta, asumispalveluita (vuokranmaksu), kuntosalijäsenyyksiä ja terveydenhoitoa. Kotitalouksien hankkimat kestokulutushyödykkeet lasketaan kansantalouden tilinpidossa kulutukseen. Taloustieteen näkökulmasta nämä hankinnat ovat kuitenkin lähempänä investointipäätöksiä.

Kuvion 13.7 taulukosta voi huomata, että kulutus on kehittyneissä talouksissa selvästi suurin bruttokansantuotteen osatekijä: euroalueella sen osuus on lähes 56 prosenttia ja Yhdysvalloissa lähes 68 prosenttia. Sen sijaan Kiinassa kotitalouksien loppukulutuksen osuus bruttokansantuotteesta on vain 37 prosenttia.

Investoinnit (I)

Investoinnit sisältävät yritysten hankkimat uudet laitteet ja liiketilat sekä asuinrakennusinvestoinnit (uudisrakentamisen).

investoinnit (I)

Menot, jotka käytetään uusiin investointihyödykkeisiin (koneisiin ja laitteisiin sekä rakennuksiin, asuinrakennukset mukaan luettuina). Englanniksi investments.

varastot

Yrityksen myyntiä tai käyttöä varten säilyttämät tavarat. Varastot sisältävät raaka-aineet sekä myytäväksi tarkoitetut keskeneräiset ja valmiit tuotteet. Englanniksi inventory.

Toinen investointien erä kansantalouden tilinpidossa muodostuu yritysten myymättömistä tuotoksista. Erää nimitetään tilastoissa varastojen muutokseksi. Varastojen muutos on huomioitava bruttokansantuotteessa sen varmistamiseksi, että tuotannolla mitattu bruttokansantuote on yhtä suuri kuin kysynnällä mitattu bruttokansantuote eli tavaroihin ja palveluihin käytetyt menot, jotka sisältävät yritysten investoinnit myymättömään varastoon.

OECD-maissa investointien osuus bruttokansantuotteesta on paljon pienempi kuin kulutuksen, euroalueella ja Yhdysvalloissa noin viidesosa. Kiinassa taas investointien osuus bruttokansantuotteesta on liki puolet.

Julkiset menot (G)

julkiset menot (G)

Julkishallinnon tavaroiden ja palveluiden hankintamenot. Tässä kirjassa julkiset menot sisältävät myös julkisen sektorin investoinnit; Suomen kansantalouden tilinpidossa ne lasketaan investointeihin (I). Kokonaiskysynnän laskukaavassa julkiseen kulutukseen ei lasketa tulonsiirtoihin käytettyjä varoja, kuten eläkkeitä ja työttömyyskorvauksia. Englanniksi government spending. Katso myös: tulonsiirrot.

Julkiset menot sisältävät tässä kirjassa julkisen sektorin kulutuksen ja investoinnit. (Suomen kansantalouden tilinpidossa julkiset investointimenot ovat osa investointeja I). Julkinen sektori muodostuu valtionhallinnosta ja paikallishallinnosta. Se kuluttaa tavaroita – toimistotarvikkeita, ohjelmistoja, ajoneuvoja – ja palveluita, joihin luetaan esimerkiksi virkamiesten, puolustusvoimien, poliisin, opettajien ja tutkijoiden palkat. Julkisen sektorin investointeihin kuuluvat esimerkiksi teiden ja koulujen rakentaminen sekä puolustustarvikkeiden kehittäminen. Suuri osa julkisista menoista kohdistuu terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

tulonsiirrot

Valtion- tai paikallishallinnon maksut kotitalouksille ja yksilöille. Tulonsiirtoja ovat esimerkiksi työttömyyskorvaukset ja eläkkeet. Tulonsiirtoja ei lasketa kansantalouden tilinpidossa julkisiin menoihin (G). Englanniksi government transfers. Katso myös: julkiset menot (G).

Julkisiin menoihin G ei lasketa eläkkeitä, etuuksia eikä muita tulonsiirtoja, koska ne ovat kotitalouksien tuloja: ne kirjataan kulutukseksi tai investoinniksi käyttöhetkellään. Jos ne olisivat mukana myös julkisissa menoissa, se johtaisi kaksoislaskentaan.

Julkisen kulutuksen osuus on Euroopassa 21,1 prosenttia, hieman suurempi kuin Yhdysvaltain 15,1 prosenttia. Näistä luvuista siis puuttuvat tulonsiirrot, joista juontuu suurin osa Euroopan ja Yhdysvaltain julkisten sektorien eroista. Julkisten menojen kokonaissumma tulonsiirrot mukaan laskettuina oli vuonna 2012 esimerkiksi Ranskassa 57 prosenttia bruttokansantuotteesta, Yhdysvalloissa 40 prosenttia.

Vienti (X)

Kotimaassa tuotetut tavarat ja palvelut, joiden ostajat ovat ulkomaisia kotitalouksia, yrityksiä ja valtioita.

Tuonti (M)

Kotimaan yritysten, valtion ja kotitalouksien ostamat tavarat ja palvelut, jotka on tuotettu ulkomailla.

Nettovienti (X – M)

tavaroiden ja palveluiden tase

Viennin arvo vähennettynä tuonnin arvolla. Tavaroiden ja palveluiden tase on eri asia kuin suomen kielen käsite kauppatase, joka sisältää vain tavarat. Englanniksi trade balance. Synonyymi: nettovienti. Katso myös: kauppavaje, kauppaylijäämä.

Nettovienti tai tavaroiden ja palveluiden tase on viennin ja tuonnin arvon erotus X – M. (Suomessa käytetään myös käsitettä kauppatase, mutta se ei sisällä palveluita.)

kauppavaje

Tilanne, jossa maan tavaroiden ja palveluiden tase on negatiivinen (tuonti on suurempi kuin vienti). Englanniksi trade deficit. Katso myös: kauppaylijäämä, tavaroiden ja palveluiden tase.

kauppaylijäämä

Tilanne, jossa maan tavaroiden ja palveluiden tase on positiivinen (vienti on suurempi kuin tuonti). Englanniksi trade surplus. Katso myös: kauppavaje, tavaroiden ja palveluiden tase.

Kauppavaje tarkoittaa, että viennin ja tuonnin arvon erotus on negatiivinen; kauppaylijäämä tarkoittaa, että erotus on positiivinen. Vuonna 2010 Yhdysvaltain kauppavaje oli 3,4 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun taas Kiinalla oli 3,6 prosentin kauppaylijäämä.

Bruttokansantuote (Y)

kokonaiskysyntä

Kansantalouden kulutuksen osatekijöiden summa, joka vastaa bruttokansantuotetta: Y = C + I + G + X – M. Kokonaiskysyntä mittaa sitä, kuinka paljon kansantalouden tuottamille tavaroille ja palveluille on yhteensä kysyntää eli kuinka paljon tuloja niihin käytetään. Englanniksi aggregate demand. Katso myös: kulutus (C), investoinnit (I), julkiset menot (G), vienti (X), tuonti (M).

Bruttokansantuotetta eli maan tuotannon kokonaiskysyntää laskettaessa lisätään mukaan vienti eli ulkomaiden ostamat kotimaiset tavarat ja palvelut ja vähennetään tuonti eli kotimaan asukkaiden ja organisaatioiden ostamat ulkomaiset tavarat ja palvelut. Esimerkiksi Kiinan bruttokansantuote on Kiinan tuotannon kokonaiskysyntä, joka sisältää viennin ja tuonnin erotuksen.

Kansantalouden tilinpidosta saa paljon hyödyllistä tietoa taloudesta. Hyvä tiinpitotilastojen lähde on esimerkiksi yhdysvaltalainen Federal Reserve Economic Data ‑tietokanta (FRED). Harjoituksessa 13.4 pääset tutustumaan tarkemmin valitsemaasi kansantalouteen ja vertaamaan sitä muihin.

Bruttokansantuotteen suurin osatekijä on useimmissa maissa yksityinen kulutus, kuten mainitsimme taulukon 13.7 kohdalla. Investointien osuus on paljon pienempi; Kiinan valtavat investoinnit kuviossa 13.7 ovat poikkeustapaus. Kansantalouden tilinpidosta voi laskea, miten paljon kulutuksen eri osatekijät vaikuttavat bruttokansantuotteen vaihteluun.

Menopuolen osatekijöiden vaikutukset bruttokansantuotteen kasvuun voi erotella yhtälöksi. Yhtälöstä huomataan, että vaikutus riippuu sekä osatekijän osuudesta että osatekijän kasvunopeudesta.

$$\begin{equation} \text{bkt:n prosentuaalinen muutos =} \begin{split} & \text{(kulutuksen prosentuaalinen muutos} \ \times \\ & \text{kulutuksen bkt-osuus)} \\ & \qquad \qquad \qquad \qquad + \\ & \text{(investointien prosentuaalinen muutos} \ \times \\ & \text{investointien bkt-osuus)} \\ & \qquad \qquad \qquad \qquad + \\ & \text{(julkisten menojen prosentuaalinen muutos} \ \times \\ & \text{julkisten menojen bkt-osuus)} \\ & \qquad \qquad \qquad \qquad + \\ & \text{(nettoviennin prosentuaalinen muutos} \ \times \\ & \text{nettoviennin bkt-osuus)} \\ \end{split} \end{equation}$$

Kuvion 13.8 taulukossa on eritelty osatekijöiden vaikutus Yhdysvaltain bruttokansantuotteen kasvuun. Luvut ovat vuodelta 2009, jolloin maassa jylläsi globaalista finanssikriisistä alkanut taantuma.

• Vaikka investointien osuus bruttokansantuotteesta on alle viidennes, investointien lasku vaikutti talouden supistumiseen paljon enemmän kuin kulutuksen lasku.
• Vaikka kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta on noin 70 prosenttia, investoinneilla oli yli kolminkertainen vaikutus bruttokansantuotteeseen.
• Julkiset menot vaikuttivat bruttokansantuotteen kasvuun positiivisesti toisin kuin kulutus ja investoinnit. Valtio tuki taloutta finanssipoliittisella elvytyksellä yksityisen sektorin kysynnän hiipuessa.
• Myös nettovienti vaikutti bruttokansantuotteen kasvuun positiivisesti. Vaikutus johtui kahdesta tekijästä: kehittyvät taloudet selvisivät kriisistä paremmin, ja taantuma romahdutti tuontihyödykkeiden kysynnän.

Bruttokansantuotteen ongelmat

Bruttokansantuotteen käsitettä käytettäessä on tärkeää pitää mielessä kolme asiaa:

1. Bruttokansantuote on sopimuksenvarainen talouden koon mittari. Käsittelimme bruttokansantuotteen rajausta luvussa 1. Luvussa 20 tutustumme ympäristökorjatun tilinpidon ideaan ja näemme, miten kansantalouden koon ja kasvun mittaamisessa voi huomioida ympäristön pilaantumisen.
2. Kokonaisbruttokansantuote ja asukasta kohti laskettu bruttokansantuote ovat kaksi eri lukua. Tämä on muistettava erityisesti talouskasvusta puhuttaessa. Tässä luvussa olemme keskittyneet bruttokansantuotteeseen ja siihen, miten kysynnän osatekijät vaikuttavat bruttokansantuotteen kasvuun. Toisiin yhteyksiin sopii paremmin asukasta kohti laskettu tunnusluku. Luvut voivat poiketa toisistaan huomattavasti: esimerkiksi Ison-Britannian bruttokansantuote kasvoi seitsemän prosenttia vuosina 2007–2015, mutta asukasta kohti laskettu bruttokansantuote kasvoi vain 0,8 prosenttia. Se johtuu maahanmuuton lisääntymisestä.
3. Asukasta kohti laskettu bruttokansantuote ei mittaa hyvin elintasoa. Bruttokansantuotteen puutteita käsitteli esimerkiksi luvussa 1 lainaamamme yhdysvaltalaispoliitikko Robert Kennedyn puhe vuodelta 1968 (bruttokansantuotteesta käytetään tekstissä nimitystä gross national product).

Harjoitus 13.4 FRED-tietokanta käyttöön

Jos tarvitset ajantasaista makrotalouden aineistoa esimerkiksi Saksan työttömyysasteesta tai Kiinan tuotannon kasvusta, et joudu opettelemaan saksaa tai kiinaa etkä penkomaan viranomaislähteitä, sillä FRED-tietokannan tekijät ovat hoitaneet homman puolestasi. FRED on laaja, päivittyvä tietokanta, jota ylläpitää Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmään kuuluva St. Louis’n keskuspankki. FRED sisältää lähes kaikkien kehittyneiden maiden tärkeimmät taloustunnusluvut 1960-luvulta lähtien. Tietokannassa voi itse koostaa kuvioita ja ladata aineistoa taulukkolaskentaohjelmaan.

Seuraavissa tehtävissä pääset opettelemaan FRED-tietokannan käyttöä.

• Mene FREDin verkkosivulle.
• Tee haku hakusanalla gross domestic product (bruttokansantuote) ja jonkin taloudellisesti merkittävän maan nimellä. Valitse tietokannan ehdottamista aikasarjoista reaalinen bruttokansantuote (real/constant).
• Klikkaa ‘Edit graph’ -nappia kuvion oikeassa yläkulmassa ja sen jälkeen klikkaa ‘Add line’. Hae uudestaan bruttokansantuotetta ja valitse nimellinen vuotuinen aikasarja (nominal/current). Lisää tämä aikasarja kuvioosi. Voit muokata aikasarjan frekvenssiä kohdasta ‘Edit graph’, jos aikasarja ei ole vuotuinen.

Voit halutessasi katsoa tämän lyhyen opetusvideon, jossa kerrotaan, miten FRED-tietokantaa käytetään.

Katso piirtämääsi kuviota ja vastaa seuraaviin kysymyksiin.

1. Mikä on nimellishintaisen bruttokansantuotteen arvo valitsemassasi maassa tänä vuonna?
2. FRED-tietokanta ilmoittaa, että reaalihintainen bruttokansantuote on tiettynä vuonna ”ketjutettu” (chained) eli laskettu sen vuoden kiinteisiin hintoihin. Kun katsot kuviotasi, huomaat, että reaalihintaisen ja nimellishintaisen bruttokansantuotteen kuvaajat leikkaavat yhdessä pisteessä. Miksi?

Jätä nimellishintainen bruttokansantuote pois ja tarkastele vain reaalihintaista bruttokansantuotetta. Voit poistaa aikasarjan käyttämällä graph editing tool -työkalua. FRED-tietokannassa Yhdysvaltain aikasarjoihin on merkitty NBER:n määritelmän mukaiset taantumat tummemmalla taustavärillä. Jos tarkastelet jotain toista taloutta, voit pitää taantumana kahta peräkkäistä negatiivisen kasvun vuosineljännestä. Graph editing tool -tilassa voit vaihtaa aikasarjasi yksikön vuotuiseksi prosenttimuutokseksi valitsemalla ‘Percentage change from Year Ago’. Aikasarja kuvaa nyt reaalihintaisen bruttokansantuotteen prosentuaalista muutosta.

3. Miten monta taantumaa tarkastelemassasi taloudessa on sattunut kuvioon merkityllä ajanjaksolla?
4. Etsi kaaviosta kaksi pisintä ja syvintä taantumaa.

Lisää seuraavaksi kuvioon neljännesvuosittainen työttömyysaste (käytä hakusanaa unemployment ja tarkastelemasi maan nimeä).

5. Mitä työttömyysasteelle on tapahtunut talouden kahdessa pahimmassa taantumassa, jotka löysit kohdassa 4?
6. Mikä oli työttömyysaste kummankin taantuman ensimmäisellä ja viimeisellä negatiivisen kasvun vuosineljänneksellä?
7. Mitä voit päätellä taantuman ja työttömyyden vaihtelun suhteesta?

Jos haluat tutkia kuvaajien muodostumista tarkemmin, lataa Yhdysvaltain reaalista bruttokansantuotetta ja työttömyysastetta kuvaavat aineistot taulukkolaskentaohjelmaan. Piirrä aineistosta ohjelmalla kuvio, joka esittää bruttokansantuotteen ja työttömyysasteen vaihtelua vuodesta 1948 lähtien.

13.5 Miten kotitaloudet selviytyvät suhdannevaihtelusta

Taloudessa hyvät ja huonot ajat vaihtelevat. Tässä aineistossa olemme käsitelleet teollistuneita talouksia, mutta suhdannevaihtelu kuuluu myös maatalousvaltaiseen talouteen. Kuvio 13.9a esittää tuotannon vaihteluita Ison-Britannian maatalousvaltaisessa taloudessa vuosina 1550–1700. Tuotantopuolella bruttokansantuotteen voi jakaa sektoreittain siinä missä kysyntäpuolella osatekijöittäin. Kuvio kuvaa reaalisen bruttokansantuotteen kasvua sekä talouden kolmen pääsektorin – maatalouden, teollisuuden ja palveluiden – kasvua. Voimme nähdä, miten maataloussektori ohjaili bruttokansantuotteen vaihtelua.

Kuvion 13.9b käyrät kuvaavat Intian reaalisen bruttokansantuotteen ja maatalouden kasvunopeuksia vuodesta 1960 alkaen. Vuonna 1960 maatalouden osuus taloudesta oli 43 prosenttia, vuonna 2014 enää 17 prosenttia. Nyky-Intiassa maatalouden tuotanto vaihtelee lievemmin kuin Isossa-Britanniassa 1700-lukua edeltävällä ajalla, mikä on osittain nykyaikaisten viljelymenetelmien ansiota. Vaihtelu on silti lähes kaksi kertaa niin suurta kuin koko bruttokansantuotteessa.

sokki

Eksogeeninen eli mallin ulkopuolinen muutos joissakin mallin perustekijöissä. Englanniksi shock.

Pysytään vielä maatalousvaltaisessa taloudessa ja ryhdytään etsimään suhdannevaihteluiden syitä ja seurauksia. Maataloustuotantoon nojaavassa taloudessa hyvät ja huonot vuodet riippuvat sodasta, sairauksista ja etenkin säästä. Rajuilmaa, sotaa tai muuta odottamatonta tapahtumaa nimitetään taloustieteessä sokiksi.

Ihminen tunnetusti ajattelee tulevaisuuttaan ja osaa usein ennakoida, että jotain odottamatonta voi sattua. Hän myös toimii tämän käsityksen mukaisesti. Siihen perustuu modernin talouden vakuutustoiminta. Maatalousvaltaisessa taloudessa kotitaloudet ennakoivat lisäksi sitä, että niitä voi kohdata yhtä lailla huono onni kuin poikkeuksellisen satoisa vuosi.

Miten kotitaloudet varautuvat suhdannevaihteluihin, jotka saattavat puolittaa niiden tulot yhdessä satokaudessa?

Taloudellisia käänteitä on kahta lajia:

• Hyvä tai huono onni kohtaa kotitaloutta. Perheen karja tai juhdat sairastuvat tai viljelytyössä tärkeä perheenjäsen loukkaantuu.
• Hyvä tai huono onni kohtaa kansantaloutta. Kuivuus, sairaus, tulva, sota tai maanjäristys koettelee kokonaista seutua.

Kotitalouksiin kohdistuvat sokit

Yksittäiseen kotitalouteen kohdistuviin sokkeihin voi varautua kahdenlaisilla strategioilla:³

itsevakuuttaminen

Kotitaloudet säästävät tilapäisen tulojen vähenemisen tai menojen kasvun varalta, jotta ne voivat pitää kulutuksensa ennallaan. Englanniksi self-insurance.

ryhmävakuuttaminen

Kotitaloudet säästävät ryhmänä yhteiseen kassaan, jonka turvin ryhmään kuuluva kotitalous voi pitää kulutuksensa ennallaan, jos sen tulot vähenevät tai menot kasvavat tilapäisesti. Englanniksi co-insurance.

• Itsevakuuttaminen. Jos kotitalouden tulot ovat jollain ajanjaksolla poikkeuksellisen suuret, se säästää, jotta voi onnen kääntyessä turvautua säästöihinsä. Huonoina aikoina kotitaloudet saattavat myös ottaa lainaa, joskin lainansaantimahdollisuudet riippuvat luottorajoitteista (katso luku 10). Tätä strategiaa sanotaan itsevakuuttamiseksi, koska siihen ei osallistu muita kotitalouksia.
• Ryhmävakuuttaminen. Jos jotain kotitaloutta kohtaa huono onni, sillä hetkellä paremmin pärjäävät voivat tulla avuksi. Avunantosuhteita voi muodostua esimerkiksi sukulaisten, ystävien tai naapurien kesken. 1900-luvun puolivälistä lähtien ryhmävakuuttaminen on varsinkin rikkaissa maissa toteutettu keräämällä kansalaisilta veroja, joiden tuotoilla tuetaan tilapäisesti työttömäksi jääneitä maksamalla työttömyyskorvauksia.

altruismi

Altruistinen toimija on valmis kantamaan tietyn kustannuksen, jotta joku toinen saisi hyötyä. Englanniksi altruism.

Epämuodollinen ryhmävakuuttaminen suvun tai ystävien kesken perustuu vastavuoroisuuteen ja luottamukseen: haluamme auttaa niitä, jotka ovat auttaneet meitä, ja auttaessamme toisia luotamme heidän auttavan vuorollaan meitä. Yleensä mukana on myös altruismia hädänalaisia kohtaan, vaikka ryhmävakuuttaminen voi toimia ilmankin.⁴

Varautumisstrategiat heijastavat kotitalouksien preferenssien kahta keskeistä piirrettä:

• Kotitaloudet haluavat pitää kulutuksensa tasaisena. Ne eivät halua joutua sopeuttamaan kulutustaan esimerkiksi loukkaantumisen, poikkeuksellisen satovuoden tai muiden positiivisten ja negatiivisten sokkien mukaan (katso luku 10). Siksi ne turvautuvat itsevakuuttamiseen.
• Kotitaloudet eivät ole täysin itsekkäitä. Ne ovat valmiit tukemaan toisiaan ja tasaamaan onnen vaihteluita. Yleensä ne luottavat toisten toimivan samoin, vaikkeivät voi varmistua siitä. Altruismi ja vastavuoroiset preferenssit ovat tärkeitä silloinkin, kun ryhmävakuuttaminen toteutuu verovaroin rahoitettuna työttömyyskorvauksena, sillä ne motivoivat kannattamaan tällaista politiikkaa.

Kansantalouteen kohdistuvat sokit

Ryhmävakuuttamisen teho kärsii, jos negatiivinen sokki osuu kaikkiin samalla kertaa. Maatalousvaltaisessa taloudessa on vaikeaa turvata kuivuudesta, tulvasta tai maanjäristyksestä kärsivien hyvinvointia. Hyvän vuoden sato ei yleensä säily seuraavaan katovuoteen saakka, koska välissä saattaa vierähtää pitkiä aikoja.

Sokin iskiessä ryhmävakuuttaminen voi kuitenkin osoittautua tavallistakin tärkeämmäksi, sillä yhteisö selviytyy vain, jos pahiten sokista kärsivät saavat apua vähemmällä päässeiltä. Vaihtelevassa ilmastossa sijaitsevissa maatalousvaltaisissa talouksissa käytettiin entisaikaan ryhmävakuuttamista, joka perustui luottamukseen, vastavuoroisuuteen ja altruismiin. Ne ovat normeja siinä missä luvussa 4 käsittelemämme reiluusnormi, ja ne syntyivät ja säilyivät luultavasti siksi, että ne auttoivat yhteisöjä selviämään rajujen sääilmiöiden koettelemilla alueilla.

Hiljattain tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että normit pysyvät, vaikkei taloudellinen toimeliaisuus enää ole entiseen tapaan säiden armoilla. Tutkijat ovat havainneet vahvan luottamuksen vallitsevan sellaisilla alueilla, joilla sademäärän ja lämpötilan vuosivaihtelu on ollut suurta 500 viime vuoden ajan. Näillä alueilla on nykyään moderneja ryhmävakuuttamisen instituutioita, kuten työttömyysvakuutusjärjestelmiä sekä työkyvyttömille ja köyhille tarkoitettuja etuuksia.⁵

Harjoitus 13.5 Sairausvakuutus

1. Ajattele kotimaasi sairausvakuutusjärjestelmää. Perustuuko se ryhmävakuuttamiseen vai itsevakuuttamiseen?
2. Mitä muita esimerkkejä ryhmä- ja itsevakuuttamisesta keksit? Millaisiin sokkeihin niillä varaudutaan, ja miten järjestelmä rahoitetaan?

13.6 Miksi kulutus pysyy tasaisena?

Kansantalouden keskeisiin vakautusmekanismeihin kuuluu se, että kotitaloudet pyrkivät pitämään tavaroiden ja palveluiden kulutuksensa tasaisena. Se tarkoittaa, että niiden pitää suunnitella tulevaa. Ne pohtivat, mitä niiden kulutukselle mahdollisesti tapahtuu tulevaisuudessa, ja säästävät tai ottavat lainaa tasatakseen tulojen vaihtelua. Tämä kuuluu itsevakuuttamiseen, jonka määrittelimme edellisessä alaluvussa.

Itsevakuuttamista tavataan säiden ja sotien koettelemissa maatalousvaltaisissa yhteiskunnissa, mutta myös nykypäivän kotitaloudet pyrkivät tasaamaan kulutustaan. Niiden käyttäytymistä voi hahmottaa esimerkiksi keskittymällä ennakoitaviin muutoksiin. Elämäänsä suunnitteleva nuori ajattelee astuvansa ensin työelämään, saavuttavansa työuransa mittaan alkupalkkaa korkeamman tulotason ja jäävänsä lopulta eläkkeelle, jolloin hänen tulonsa pienenevät.

Haluamme pitää kulutuksemme tasaisena, koska kulutuksen rajatuotot ovat aina laskevat, kuten luvusta 10 opimme. Emme mieluusti törsää nyt ja nuukaile myöhemmin, vaan valitsemme ennemmin kohtalaisen kulutustason nyt ja tulevaisuudessa (kuvio 10.3a).

Ylennykseen tähtäävä, kulutustaan suunnitteleva nuori on samassa asemassa kuin luvun 10 Julia, joka oli nykyhetkenä köyhä mutta tiesi saavansa myöhemmin rahaa (katso kuvio 10.2). Hän halusi siirtää osan tulevasta ostovoimastaan nykyhetkeen ottamalla lainaa. Kulutuksen elämänmittainen suunnittelu perustuu samaan yksilön päätöksentekomalliin, jota käytimme luvuissa 3 ja 10. Malli ennustaa, että haluamme kuluttaa tasaisesti, vaikka tulomme vaihtelevat elämän eri vaiheissa.

Kuvio 13.10 kuvaa pyrkimystä kulutusmenojen tasaamiseen. Siihen on valittu yksinkertainen esimerkki, jossa päätöksentekijän tulot ja kulutusmenot ovat ennen työelämään astumista yhtä suuret. Oletamme tätä varten esimerkiksi, että vanhemmat elättävät lapsiaan, kunnes nämä menevät töihin. Katso kuviosta 13.10, miten tulot ja kulutus muuttuvat ajan mittaan.

Kuviosta 13.10 kannattaa huomata muun muassa se, että kulutus muuttuu ennen tulojen muutosta.

Aivan kuin maatalousvaltaisessa taloudessa elävä perhe alkaa säästää tyttären myötäjäisiin jo ennen naimaikää, kuvion 13.10 päätöksentekijä odottaa pääsevänsä paremmille tuloille ylennysten myötä ja lisää kulutustaan etukäteen. Se edellyttää, että hän saa lainaa. Hän pystyy kukaties lainaneuvotteluissa vakuuttamaan pankkivirkailijan siitä, että hänellä on turvattu työpaikka ja hyvät tulevaisuudennäkymät. Silloin hän saa todennäköisesti asuntolainan, jonka avulla hän pääsee muuttamaan mukavampaan asuntoon ja nauttimaan paremmasta elintasosta kuin siinä tapauksessa, että hänen pitkän aikavälin työtulonsa jäisivät alkupalkan tasolle. Kuvion 13.10 merkinnät kertovat, että päätöksentekijä ottaa pienituloisena nuorena lainaa, maksaa lainansa ja säästää palkastaan vanhempana ansaitessaan paremmin ja käyttää säästönsä eläkkeelle jäätyään, kun hänen tulonsa jälleen laskevat.

Päätöksentekomalli kuvaa kotitalouksien pyrkimystä tasaiseen kulutukseen eri elämänvaiheissa. Seuraavaksi pohdimme, miten käy, kun odottamaton tapahtuma sotkee pitkän aikavälin kulutussuunnitelmat. Mitä jos päätöksentekijäämme kohtaa odottamaton tulosokki? Tasaisen kulutuksen mallin mukaan tapahtuu seuraavaa:

• Tilannearvio: Päätöksentekijä arvioi, onko sokki tilapäinen vai pysyvä.
• Pysyvä sokki: Päätöksentekijä muuttaa pitkän aikavälin kulutustasoaan niin, että se sopii uuteen ennakoituun tulotasoon. Kuvion 13.10 punaista viivaa on korjattava sen mukaan ylös- tai alaspäin.
• Tilapäinen sokki: Päätöksentekijän pitkän aikavälin kulutussuunnitelma ei muutu, koska tilapäinen tulojen vaihtelu ei vaikuta elinajan tulokertymään käytännössä lainkaan. Kuvio pysyy ennallaan.

Kuvion 13.10 mukainen käyttäytyminen vaimentaa talouden kohtaamia sokkeja, koska kulutuspäätökset perustuvat silloin pitkän aikavälin harkintaan. Yksilöt ja kotitaloudet välttävät vaihtelemasta kulutustaan, vaikka tulot vaihtelisivat.

Kirjassaan Portfolios of the Poor: How the World’s Poor Live on $2 a Day Daryl Collins, Jonathan Morduch, Stuart Rutherford ja Orlanda Ruthven kertovat, miten köyhät kotitaloudet hoitavat raha-asioitaan, etteivät joutuisi elämään kirjaimellisesti kädestä suuhun. ”Smooth Operators”. The Economist. Päivitetty 14.5.2009. Osa kertomuksista on saatavilla verkosta.

Mitkä tekijät rajoittavat kulutuksen tasaamista? Monet yksilöt ja kotitaloudet eivät pysty suunnittelemaan pitkän aikavälin kulutustaan saati toteuttamaan suunnitelmiaan. Suunnittelua voi vaikeuttaa tiedon puute. Vaikka tietoa olisi, sen perusteella ei välttämättä voi ennustaa tulevaa luotettavasti. Usein on hyvin vaikeaa arvioida, onko esimerkiksi jokin olosuhteiden muutos pysyvä vai ohimenevä.

Kulutuksen tasaamista tulosokin kohdatessa rajoittaa kolme muutakin tekijää. Niistä kaksi koskee itsevakuuttamista ja kolmas ryhmävakuuttamista:

• Luottorajoitteet tai luottomarkkinoilta syrjäytyminen. Nämä luvusta 10 tutut ilmiöt estävät perheitä saamasta lainaa kulutuksensa ylläpitämiseen silloin, jos tulot vähenevät.
• Tahdon heikkous. Tämän inhimillisen käytöspiirteen vuoksi emme pysty esimerkiksi säästämään negatiivisen tulosokin varalle tai toteuttamaan muita suunnitelmiamme, vaikka tiedämme, että ne olisivat omaksi parhaaksemme.
• Ryhmävakuuttamisen rajoitteet. Tulonmenetyksiä kärsivät eivät voi luottaa parempiosaisten tukeen turvatakseen tulotasonsa.

Luottorajoitteet

Perheille ei ole tarjolla rajattomasti lainaa, varsinkaan ilman omaa varallisuutta (katso luku 10). Köyhät kotitaloudet saavat lainaa vain erittäin korkealla korolla tai eivät ollenkaan. Niinpä ne, jotka kipeimmin tarvitsisivat luottoa kulutuksensa tasaamiseen, jäävät usein ilman. Luvuissa 10 ja 12 esitellyt luottorajoitteiden ja luottomarkkinoilta syrjäytymisen käsitteet selittävät, miksi lainaaminen on monille mahdotonta.

Kuvio 13.11 havainnollistaa kahden erilaisen kotitalouden reaktiota odotettavissa olevaan tulojen kasvuun. Ylempi kaavio edustaa kotitaloutta, joka saa lainaa mielin määrin. Alempi kaavio edustaa kotitaloutta, jolle ei myönnetä lainoja eikä luottokortteja. Katso kuviosta 13.11, miten ne toimivat kahdessa eri tilanteessa.

1. Kotitalouden tietoon tulee, että sen tulot lisääntyvät jonakin tiettynä tulevaisuuden hetkenä esimerkiksi ylennyksen tai perinnön ansiosta.
2. Tulojen lisäys toteutuu: työnantaja antaa ylennyksen tai perintö maksetaan tilille.

Kulutuspäätöksiä voi tarkastella luvusta 10 tutulla kahden ajanjakson lainamallilla. Käytämme sitä jälleen kuviossa 13.12. Kuvitellaan ensin kotitalous, joka saa nykyhetkenä ja seuraavana ajankohtana yhtä suuret tulot, y. Sitä vastaa kuviossa 13.12 lähtötilanne A. Korkokanta on r. Jos kotitaloudella on mahdollisuus lainata ja säästää, se voi valita minkä tahansa pisteen budjettirajoitesuoralta, jonka kulmakerroin on –(1 + r). Budjettirajoite tarkoittaa samaa kuin luvussa 10 mahdollisuuksien joukon raja, jonka kulmakerroin on sama –(1 + r).

Esimerkistä voi tehdä kaksi tärkeää havaintoa:

• Ilman lainanottoa tai ‑antoa toteutunut kulutus vastaa lähtötilannetta.
• Luottorajoitteinen kotitalous kuluttaa nyt vähemmän ja seuraavana ajankohtana enemmän kuin kulutusta tasaava kotitalous.

Kuviosta voimme myös havaita, että pisteen A′ kautta kulkeva samahyötykäyrä (ei piirretty kuvioon) sijaitsee alempana kuin pisteen A″ kautta kulkeva käyrä. Toisin sanoen kulutustaan lainaamalla tasaava kotitalous pääsee parempaan lopputulokseen kuin luottorajoitteinen kotitalous.

Luottorajoitteisessa kotitaloudessa tilapäinen tulojen muutos vaikuttaa nykyhetken kulutukseen enemmän kuin sellaisissa kotitalouksissa, jotka saavat luottoa.

Tahdon heikkous

tahdon heikkous

Suunnitellusta tai tavoitellusta toimintamallista poikkeaminen, joka aiheuttaa myöhemmin katumusta: esimerkiksi terveellisestä ruokavaliosta lipsuminen tai muun tavoitteen uhraaminen välittömän mielihyvän eteen. Tahdon heikkous on eri asia kuin kärsimättömyys: kärsimättömyys voi myös johtaa välittömän mielihyvän suosimiseen, mutta kärsimätön toiminta ei välttämättä kaduta jälkikäteen. Englanniksi weakness of will.

Kuviossa 13.13 päätöksentekijä saa kuulla, että hänen tulonsa laskevat tulevaisuudessa. Hän jää ehkä eläkkeelle tai joutuu työttömäksi. Hän saattaa myös heittäytyä pessimistiksi – kenties lehdissä povataan talouskriisiä. Kuvion 13.13 ylempi kaavio esittää jälleen kotitaloutta, joka pyrkii kaukonäköisesti tasaamaan kulutustaan. Alempi kaavio esittää tahdon heikkoudesta kärsivää taloutta, joka kuluttaa kaikki tulonsa nyt, vaikka se pakottaa vähentämään kulutusta tuntuvasti tulevaisuudessa.

Tämä inhimillinen käytöspiirre on monille meistä hyvinkin tuttu. Tahdonvoimamme osoittautuu usein heikoksi.

Kyvyttömyys säästämiseen on luonnollisesti toisenlainen ongelma kuin kyvyttömyys lainanottamiseen: säästäminen on itsevakuuttamista, joka ei vaadi kenenkään muun panosta.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Huomenna rupean laihdutuskuurille

Taloustieteilijät ovat etsineet koeasetelmien avulla käyttäytymismalleja selittämään sitä, miksi emme säästä silloinkaan, kun siihen olisi varaa. Daniel Read ja Barbara van Leeuwen järjestivät kokeen, johon osallistui 200 työntekijää amsterdamilaisista yrityksistä. Tutkijat pyysivät koehenkilöitä valitsemaan, mitä söisivät ensi viikolla. Vaihtoehtoina olivat hedelmät ja suklaa.

Koehenkilöistä 50 prosenttia vastasi syövänsä ensi viikolla hedelmiä. Viikon vaihduttua vain 17 prosenttia todella valitsi hedelmät. Koe osoittaa, että ihminen voi kyllä tehdä itselleen edullisia suunnitelmia – syön hedelmiä, ryhdyn säästämään – mutta tosipaikan tullen poiketa suunnitelmasta.

Read, Daniel, ja Barbara van Leeuwen. 1998. ”Predicting Hunger: The Effects of Appetite and Delay on Choice.” Organizational Behavior and Human Decision Processes 76 (2): 189–205.

Ryhmävakuuttamisen rajoitteet

Monillakaan kotitalouksilla ei ole sellaisia suku- tai ystäväverkostoja, joilta saisi pitkäaikaista ja tuntuvaa apua negatiiviseen tulosokkiin. Ryhmävakuuttaminen voidaankin toteuttaa työttömyyskorvausten avulla: ne, jotka saavat pitää työpaikkansa tänä vuonna, vakuuttavat ne, joilla käy huonompi tuuri. Monissa yhteiskunnissa työttömyysvakuutusjärjestelmät koskevat kuitenkin vain pientä osaa väestöstä.⁶

Paljonpuhuvan todisteen ryhmävakuuttamisen merkityksestä kulutuksen tasaajana tarjoaa Saksa. Kuviosta 13.5 näet, miten maan talous kehittyi vuonna 2009, jolloin tulot laskivat jyrkästi. Kun yritysten tuotteiden kysyntä laski, työntekijöiden työaikaa lyhennettiin. Silti valtion politiikan sekä yritysten ja työntekijöiden välisten sopimusten ansiosta hyvin harva saksalainen jäi työttömäksi, ja monet työntekijät saivat edelleen täyden työajan palkkaa. Tämän ansiosta kulutus pysyi kokonaistulojen laskusta huolimatta ennallaan eikä työttömyys lisääntynyt.

Empiiristen tutkimusten perusteella kulutus mukautuu tulojen muutoksiin, vaikka ne olisivat ennakoitavissa. Tullio Jappelli ja Luigi Pistaferri. 2010. ”The Consumption Response to Income Changes”. VoxEU.org.

Tästä huolimatta suurin osa empiirisestä tutkimuksesta viittaa siihen, että monissa kotitalouksissa tulojen muutoksesta seuraa yhtä suuri kulutuksen muutos luottorajoitteiden, tahdon heikkouden ja ryhmävakuuttamisen rajoitteiden vuoksi. Se merkitsee, että jos perhettä kohtaa työttömyys tai muu negatiivinen tulosokki, se välittyy edelleen toisiin perheisiin, jotka tuottavat ja myyvät kysyntää vaille jääviä kulutushyödykkeitä.

Seuraavassa luvussa näemme, miten tulosokki voi moninkertaistua tai vahvistua sen seurauksena, etteivät perheet pysty tasaamaan kulutustaan. Mekanismi auttaa ymmärtämään suhdannesykliä ja oivaltamaan, miten politiikka voi edistää tai haitata syklin hallintaa.

Harjoitus 13.6 Tulojen muutoksista kulutuksen muutokseen

Vertaile luottorajoitteista kotitaloutta ja kulutustaan tasaavaa kotitaloutta.

1. Piirrä kummastakin kotitaloudesta kuvaaja, jossa vaaka-akselilla on aika ja pystyakselilla tulot sekä kulutus. Selitä kuvaajan avulla, miten tulojen muutos ja kulutuksen muutos suhtautuvat toisiinsa, kun kotitalouden tulot palautuvat odottamattoman notkahduksen jälkeen normaalitasolle.
2. Ennusta edellisen vastauksesi perusteella, millaiseen kulutuksen muutokseen tilapäinen tulojen muutos todennäköisesti johtaa kansantalouden tasolla, kun taloudessa on kummankin tyyppisiä kotitalouksia.

13.7 Miksi investoinnit vaihtelevat?

Siinä missä kotitaloudet pyrkivät tasaamaan kulutustaan mahdollisuuksiensa mukaan, yrityksillä ei ole samanlaista syytä tasata investointejaan. Yritykset laajentavat kone- ja laitekantaansa tai rakentavat uusia toimitiloja silloin, kun ne voivat näin tehdä voittoja. Investoinnit poikkeavat kuitenkin ruokailusta ja useimmista muista kulutusmenoista siinä, että niitä voi lykätä. Sen seurauksena investoinneilla on taipumusta kasautua joillekin ajanjaksoille, joita seuraa hiljainen investointikausi. Tähän on monta syytä.

Luvussa 2 käsittelimme sitä, miten teollisen vallankumouksen avaamat voitontekomahdollisuudet ohjasivat yrityksiä innovoimaan. Ilmiö selittää, miksi investoinnit tapahtuvat aalloissa. Kun markkinoille tulee kehruu-Jennyn kaltainen innovaatio, uuden teknologian omaksuvat yritykset pystyvät vähentämään tuotantokustannuksiaan tai parantamaan laatuaan. Niiden markkinaosuus kasvaa. Elleivät muut yritykset seuraa esimerkkiä, niiden liiketoiminta voi kuivua kokoon, koska vanhalla teknologialla ne eivät enää pääse voitolle. Uusi teknologia tarkoittaa kuitenkin uusia koneita. Kun yritykset ryhtyvät niitä hankkimaan, syntyy investointibuumi. Se vahvistuu entisestään, jos koneita ja laitteita valmistavat yritykset joutuvat vuorostaan laajentamaan omia tuotantolaitoksiaan vastatakseen kysynnän ennakoituun kasvuun.

Näin yhden yrityksen investointi pakottaa muutkin investoimaan: jos ne eivät investoi, ne saattavat menettää markkinaosuuksia tai pahimmassa tapauksessa ajautua tappiollisiksi, jolloin ne joutuvat poistumaan markkinoilta. Toisaalta yhden yrityksen investointi voi houkutella muutkin investoimaan, jos ne voivat investoimalla laajentaa markkinoitaan ja kasvattaa potentiaalisia voittojaan.

”Pakkoinvestointeja” nähtiin esimerkiksi Yhdysvalloissa niin sanotun teknologiainvestointibuumin aikaan. Uusi tieto- ja viestintäteknologia (ICT) tuli Yhdysvaltain taloudessa laajasti käyttöön 1990-luvun puolivälistä lähtien. Kuviosta 13.14 näemme, että investoinnit uusiin teknologioihin kasvoivat jatkuvasti läpi 1990-luvun jälkipuoliskon.

Investoinnit uusiin teknologioihin voivat synnyttää osakemarkkinoille kuplia (katso luku 11) ja johtaa ylisuuriin kone- ja laiteinvestointeihin. Kaavion vihreä käyrä kuvaa Yhdysvaltain osakemarkkinoiden Nasdaq-indeksiä, joka koostuu teknologiayhtiöiden osakkeista.

Taloustieteilijä Robert Shiller kertoo VoxEU:n podcastissa, millä tavalla investointien vaihtelu liittyy ”eläimenvaistoihin” (termi on peräisin Keynesiltä).

Nasdaq-indeksi ampaisi 1990-luvun puolivälissä nousukiitoon ja saavutti siihen mennessä kaikkien aikojen korkeimman lukemansa vuonna 1999, kun osakesijoittajien luottamus teknologiayhtiöiden kannattavuuteen vahvistui vahvistumistaan. Luottamus sai IT-investoinnit ensin lisääntymään (punainen kuvaaja) ja sitten laskemaan rajusti, kun sijoittajien luottamus lopahti ja pörssi-indeksi romahti. Tämä viittaa siihen, että kone- ja laiteinvestoinnit olivat kasvaneet ylisuuriksi: investoinnit kääntyivät uudelleen kasvuun vasta vuonna 2003. Taloustieteilijä Robert Shiller on väittänyt, että Nasdaq-indeksin arvoa paisutti sijoittajien ”järjetön intoilu”, johon viittasimme luvussa 11. Luja usko teknologiayhtiöiden tulevaisuuteen ajoi pörssikurssit pilviin ja sai yritykset yli-investoimaan teknologiayhtiöiden valmistamiin koneisiin ja laitteisiin.

Investointien kasautumista ja kokonaisinvestointien suurta vaihtelua ruokkivat myös luottorajoitteet. Kun taloudessa menee vahvasti, yritykset tekevät suuria voittoja, joilla ne voivat rahoittaa investointeja. Niiden on myös helpompaa saada ulkopuolista rahoitusta: Yhdysvaltain teknologiabuumissa Nasdaq-pörssin nousua siivittivät sijoittajat, jotka tarjosivat uusille ICT-yhtiöille avokätisesti rahoitusta ostamalla niiden osakkeita.

kapasiteetin käyttöaste

Mittaa sitä, yltääkö yritys, teollisuudenala tai kansantalous siihen tuotantomäärään, jonka sen tietotaso ja investointihyödykekanta mahdollistaisivat. Englanniksi capacity utilisation rate.

Tarkastellaan lähemmin sitä, miten yhden yrityksen investoinnit saavat toisetkin investoimaan. Kuvittele pieni talousalue, jolla toimii vain kaksi yritystä. Yrityksen A koneet ja laitteet ovat vajaakäytöllä, joten se voi kasvattaa tuotantoaan palkkaamalla lisää työntekijöitä. Tuotteille ei kuitenkaan ole tarpeeksi kysyntää, jotta se saisi lisätuotantonsa kaupaksi. Tällöin kapasiteetin käyttöaste jää matalaksi. Yrityksen A omistajilla ei ole kannustimia palkata lisää työntekijöitä eikä asentaa uusia koneita eli investoida.

Yritystä B vaivaa sama ongelma. Kapasiteetin matalan käyttöasteen takia kummankin voitot jäävät laihoiksi. Jos ajattelemme yrityksiä kokonaisuutena, hahmottuu noidankehä:

Jos molempien yritysten omistajat päättäisivät yhtaikaa investoida ja palkata uusia työntekijöitä, ne työllistäisivät enemmän väkeä. Työntekijät kuluttaisivat enemmän, jolloin yritysten tuotteiden kysyntä kasvaisi. Myös voitot kasvaisivat, ja syntyisi hyvän kierre:

Noidankehä ja hyvän kierre kertovat siitä, miten tärkeitä tulevaa kysyntää koskevat odotukset ovat investoinneille. Kysyntäodotukset riippuvat vuorostaan muista toimijoista. Miten katkaista noidankehä ja luoda hyvän kierre? Sitä voi havainnollistaa luvusta 4 tutulla pelimallilla. Määrittelemme pelille tavalliseen tapaan

• pelaajat: kaksi yritystä
• mahdolliset toimet: investoida tai jättää investoimatta
• pelaajien informaation: yritykset tekevät päätöksensä samanaikaisesti, joten ne eivät tiedä toistensa toimia
• tulokset: jokaisesta neljästä toimien yhdistelmästä seuraavat voitot.

Vuorovaikutteisen päätöksenteon mahdolliset tulemat ja niihin liittyvät tulokset on koottu kuvion 13.17 matriisiin.

Matriisista löytyvät sekä hyvän kierre (kumpikin investoi) että noidankehä (kumpikaan ei investoi). Huomaa, mitä tapahtuu, jos vain jompikumpi investoi. Jos yritys A investoi mutta yritys B ei (matriisin oikea yläkulma), A joutuu maksamaan uusista laitteista ja tiloista, mutta lisäkapasiteetilla valmistettaville tuotteille ei ole kysyntää, koska B ei investoinut. Niin A tekee tappiota. Jos taas yritys B olisi tiennyt yrityksen A investoivan, myös B olisi kasvattanut voittojaan arvosta 80 arvoon 100 investoimalla vuorostaan. Toisaalta jos B olisi tiennyt, ettei A investoi, se olisi päässyt parempaan tulokseen jättämällä investoimatta.

Pelissämme yritykset pääsevät parempiin tuloksiin toimimalla keskenään samalla tavalla, ja parhaan tuleman ne saavuttavat investoimalla molemmat. Tämäkin on eräs syy investointien vaihteluun. Jos yritysten omistajat arvelevat, etteivät muut yritykset investoi, he eivät myöskään investoi, mikä syventää toisten omistajien pessimismiä. Noidankehä vahvistaa itseään, mutta niin myös hyvän kierre. Optimistiset odotukset muiden yritysten toimintaa kohtaan johtavat investointeihin, jotka pönkittävät optimismia edelleen.

Nash-tasapaino

Strategioiden joukko, jossa jokaisen pelaajan strategia on paras vaste muiden strategioihin. Englanniksi Nash equilibrium.

Pelissä on kaksi Nash-tasapainoa: vasen yläkulma ja oikea alakulma. Etsi Nash-tasapainot käyttämällä luvun 4 piste-ympyrämenetelmää. Aloita siitä, mikä on yrityksen A paras vaste yrityksen B toimiin. Jos B investoi, paras vaste on investoida myös, joten merkitsemme pisteen vasemman yläkulman soluun. Jos B ei investoi, myös A jättää investoimatta, ja merkitsemme pisteen oikean alakulman soluun. Huomaa, ettei yritykselle A ole dominoivaa strategiaa. Tarkastellaan seuraavaksi yrityksen B parasta vastetta. Jos A investoi, paras vaste on investoida; jos A ei investoi, B jättää investoimatta. Yrityksen B parasta vastetta kuvaavat ympyrät ovat samoissa soluissa kuin pisteet. Myöskään yritykselle B ei ole dominoivaa strategiaa. Nash-tasapainoja ovat ne solut, joissa on sekä piste että ympyrä.

Oikean alakulman Nash-tasapaino, jossa yritysten kapasiteetin käyttöaste on matala eivätkä ne palkkaa tai investoi, on Pareto-tehoton: kumpikin voisi kasvattaa voittojaan toimimalla toisin eli investoimalla. Tilanne muistuttaa luvun 4 esimerkeistä ajokaistapeliä, viljelykasvin valintaa kuviossa 4.15 tai ilmastonmuutospeliä kuviossa 4.17. Ne kaikki ovat koordinaatiopelejä.

Koordinaatiopeli

Koordinaatiopelissä on kaksi Nash-tasapainoa, joista toinen voi olla Pareto-parannus toiseen verrattuna.

• Ajokaistanvalintapeli on koordinaatiopeli, jossa kumpikaan tasapaino ei ole kummallekaan pelaajalle toista mieluisampi.
• Luvussa 4 mallinnettu viljelyskasvin valinta on koordinaatiopeli, jossa kummankin viljelijän olisi parempi erikoistua ”oikeaan” kasviin eli siihen, jolle hänen peltomaansa sopii paremmin ja jota hänen naapurinsa ei viljele.
• Investointien koordinaatiopelissä kuviossa 13.17 kummankin pelaajan kannalta parempi tulema on se, että molemmat investoivat (verrattuna siihen, ettei kumpikaan investoisi).

Koordinaatio-sana viittaa yhteistoimintaan. Se on osuvaa, sillä noidankehän katkaiseminen ja hyvän kierteen käynnistäminen vaatii yrityksiltä jonkinlaista yhteistoimintaa (investoinneista sopimista) tai toisen toimintaa koskevia optimistisia uskomuksia. Kun mediassa puhutaan yritysten luottamuksesta talouteen, tarkoitetaan tällaista optimismia. Optimismi vaikuttaa talouden suhdannevaihteluihin paljon. Joissain tapauksissa myös talouspolitiikka voi edesauttaa talouden siirtymistä Pareto-tehottomasta Pareto-tehokkaaseen tulemaan, kuten seuraavassa luvussa näemme.

Päätelmämme koordinaation merkityksestä investointipäätöksille on yleistettävissä koko talouteen niin, että yritysten investointipäätökset ovat positiivisesti yhteydessä talouden kysynnän kasvuun. Jos kotimaisen tavara- ja palvelutuotannon kysyntä (C + I + G + X – M) kasvaa, se auttaa yrityksiä koordinoimaan suunnitelmiaan tulevasta kapasiteetin tarpeestaan ja ruokkii investointeja.

Kokonaiskysynnän kasvun, yritysten luottamuksen ja investointien kytköstä euroalueella havainnollistaa kuvio 13.18 (investoinnit eivät ole mukana kokonaiskysynnässä). Luottamusindikaattori seurailee kokonaiskysynnän ja investointien muutoksia.

Voimme siis odottaa löytävämme myös kansantalouden tilinpidosta tukea sille, että koko bruttokansantuotteeseen verrattuna kulutus vaihtelee vähemmän ja investoinnit enemmän.

Kuvioihin 13.19a ja 13.19b on poimittu kaksi rikasta maata (Iso-Britannia ja Yhdysvallat) ja kaksi keskituloista maata (Meksiko ja Etelä-Afrikka). Kuviot osoittavat, että investoinnit todella vaihtelevat paljon enemmän kuin kulutus. Investointien punaisessa kuvaajassa nousut ja laskut ovat paljon suurempia kuin kulutuksen vihreässä kuvaajassa.

Tutkimalla rikkaiden maiden kuvaajia tarkemmin voi havaita, että kulutus vaihtelee niissä vähemmän kuin bruttokansantuote, niin kuin odotimmekin. Bruttokansantuotteen tummanharmaan kuvaajan huiput ovat korkeampia ja aallonpohjat syvempiä kuin vihreän kulutuskuvaajan. Keskituloisissa maissa ero on pienempi. Se voi johtua siitä, että luottorajoitteet ovat yleisempiä eivätkä kotitaloudet siten saa yhtä helposti lainaa kulutuksensa tasaamiseksi.

Miten paljon julkiset menot vaihtelevat? Julkiset menot (kansantalouden tilinpidon G) eivät investointien tapaan seuraile innovaatioita tai vaihtele luottamusindikaattorien mukaan. Niiden voisi siis ennustaa vaihtelevan investointeja vähemmän. Entä nettovienti? Viennin kysyntä vaihtelee ulkomaiden suhdannesyklin mukaan, ja siihen vaikuttavat eniten suurten vientimarkkinoiden noususuhdanteet ja taantumat. Voit tutkia julkisten menojen ja nettoviennin vaihtelua FRED-tietokannasta.

Harjoitus 13.7 FRED-tietokanta käyttöön

Hae FRED-tietokannasta tietoja kotimaasi reaalisen bruttokansantuotteen, kulutuksen, investointien, nettoviennin ja julkisten menojen kasvusta. Piirrä aineistosta kaavio.

Esimerkiksi Yhdysvaltain tapauksessa valitse ‘Real Gross Domestic Product’ (GDPC1), ‘Personal Consumption Expenditures’ (PCE), ‘Gross Private Domestic Investment’ (GDPI), ‘Net Exports of Goods and Services’ (NETEXP), ‘Government Consumption Expenditures and Gross Investment’ (GCE). Jos haluat tutkia aikasarjoja PCE, GDPI, NETEXP ja GCE reaalisena, sinun täytyy valita ‘Real’.

Voit halutessasi katsoa tämän lyhyen opetusvideon, jossa kerrotaan, miten FRED-tietokantaa käytetään.

1. Miten julkiset menot ovat käyttäytyneet kotimaassasi aineiston kattamalla ajanjaksolla?
2. Kuvaile tuotannon kasvunopeuden ja julkisten menojen suhdetta aineiston kattamalla ajanjaksolla.
3. Vertaile julkisten menojen ja nettoviennin vaihtelua bruttokansantuotteen vaihteluun. Pohdi syitä havaintoihisi.

13.8 Kansantalouden mittarit: inflaatio

Kuvioihin 13.20a ja 13.20b on piirretty uudelleen kuviosta 13.3 tutut kaaviot, jotka kuvaavat Ison-Britannian bruttokansantuotteen kasvunopeutta ja työttömyysastetta vuosina 1875–2014.

inflaatio

Talouden yleisen hintatason nousu. Mitataan tavallisesti vuositasolla. Englanniksi inflation. Katso myös: deflaatio, disinflaatio.

deflaatio

Yleisen hintatason lasku. Englanniksi deflation. Katso myös: inflaatio.

Kuvio 13.20c esittää inflaatiota samalla ajanjaksolla. Inflaatio tarkoittaa talouden yleisen hintatason nousua. Sitä mitataan tavallisesti vuositasolla. Ison-Britannian taloudessa inflaatio on vaihdellut sotienvälisen jakson ja 1920-luvun suuren laman aikojen hyvin matalalta tasolta tai suoranaisesta hintojen laskusta (deflaatiosta) vuoden 1975 huippulukemiin, jolloin inflaatio ylsi 25 prosenttiin vuodessa.

Totesimme jo, että talouskriisien aiheuttamaan tuotannon laskuun liittyy työttömyyden nousu. Inflaatiokuvaajasta näemme, että inflaatio oli erityisen alhainen 1930-luvulla ja erityisen korkea 1970-luvulla. Inflaatio kiihtyi vuoden 1973 öljyn hintasokin jälkeen, jota seurasi toinen vuonna 1979. Öljykriisit horjuttivat koko maailmantaloutta.

Kuvio 13.21 esittää keskimääräistä inflaatiota eri alueilla ja sen ajallista vaihtelua. Talouskriisien kohdalla esiintyy usein inflaatiopiikkejä, mutta yleisesti inflaation trendi on ollut laskeva koko maailmassa 1970-luvulta lähtien. Kuvio kertoo myös, että inflaatio on köyhissä maissa yleensä voimakkaampaa kuin rikkaissa. Vuoden 2000 jälkeen keskimääräinen inflaatio on ollut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 6,0 prosenttia ja Etelä-Aasiassa 6,6 prosenttia, kun taas rikkaissa OECD-maissa se on ollut vain 2,2 prosenttia.

Mitä inflaatio on?

Ajattele suosikkisuklaapatukkaasi. Jos sen hinta nousee vuoden aikana 50 sentistä 55 senttiin, mistä tiedät, kertooko se koko kansantalouden inflaatiosta? Ehkä suklaapatukat ovat vain kallistuneet huomattavasti muihin hyödykkeisiin verrattuna sen seurauksena, että niiden kysyntäkäyrä on siirtynyt oikealle tai tarjontakäyrä vasemmalle (katso luku 8). Jos haluat tietää, mitä koko talouden hinnoille tapahtuu, etsi jostain jättimäinen ostoskori ja kerää siihen kaikki tammikuussa ostamasi tuotteet ja palvelut. Kun tarkistat jättikorin hinnan seuraavan vuoden tammikuussa, onko se noussut? Entä muiden ostoskorit?

kuluttajahintaindeksi

Mittaa yleistä hintatasoa, jonka kuluttajat maksavat tavaroista ja palveluista kulutusverot mukaan luettuina. Englanniksi consumer price index (CPI).

Kuluttajahintaindeksi mittaa yleistä hintatasoa, jonka kuluttajat maksavat tavaroista ja palveluista kulutusverot mukaan luettuina. Sitä varten kootaan tavara- ja palvelukori, joka kuvaa talouden tyypillisen kotitalouden kulutusta. Siksi kuluttajahintaindeksin muutoksen tai inflaation katsotaan usein kuvastavan elinkustannusten muutosta.

Kuluttajahintaindeksi perustuu kuluttajien todellisiin ostoksiin. Se sisältää elintarvikkeiden, asumisen, vaatteiden, liikkumisen, vapaa-ajan, koulutuksen, tietoliikenteen, terveydenhoidon sekä muiden tavaroiden ja palveluiden hinnat. Korin tavaroita ja palveluita painotetaan sen mukaan, mikä niiden osuus on kotitalouksien kulutuksesta. Indeksi ei sisällä vientiä eli ulkomailla kulutettuja kotimaisia hyödykkeitä. Tuonti sen sijaan on kotimaan kotitalouksien kulutusta ja kuuluu indeksiin. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutosta käytetään tavallisesti inflaation mittarina.

bkt-deflaattori

Mittaa kotimaisen tuotannon hintatasoa. Bkt-deflaattori on nimellishintaisen (käypähintaisen) bruttokansantuotteen ja reaalihintaisen (kiinteähintaisen) bruttokansantuotteen suhdeluku. Englanniksi GDP deflator.

Kuluttajahintaindeksin kaltainen hintaindeksi on myös bkt-deflaattori, joka mittaa kaikkien kotimaassa tuotettujen lopputuotteiden ja palveluiden hintojen muutosta. Hyödyke- ja palvelukorin sijaan bkt-deflaattori kuvaa kotimaan bruttokansantuotteen osatekijöiden (C + I + G + X – M) hinnanmuutoksia. Se sisältää viennin, joka on kotimaista tuotantoa, muttei tuontia eli ulkomaista tuotantoa.

Bkt-deflaattorin voi laskea myös nimellishintaisen (käypähintaisen) ja reaalihintaisen (kiinteähintaisen) bruttokansantuotteen suhdelukuna. Bkt-deflaattorin aikasarjoja käytetään etupäässä silloin, kun muunnetaan nimellishintaisen bruttokansantuotteen aikasarjoja reaalihintaisen bruttokansantuotteen aikasarjoiksi. Reaalihintainen bruttokansantuote – johon tutustuimme alaluvussa 1.2 ja sitä syventävässä Numeronmurskaus-osiossa – kuvaa kotimaan kansantalouden koon vaihtelua, josta on poistettu kotimaassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden hinnan muutokset.

Harjoitus 13.8 Inflaation mittaaminen

Lue Ison-Britannian tilastoviranomaisen ONS:n inflaatiota käsittelevältä verkkosivulta kohta 2 (The shopping basket) ja vastaa kysymyksiin.

1. Miten ONS ja muut kansalliset viranomaiset koostavat koko väestöä edustavan jättimäisen ostoskorin?
2. Jos inflaatio on tänä vuonna 2,5 prosenttia, mikä on viime vuonna sata puntaa maksaneen ostoskorin käypä hinta?

Kansantalouden virallinen inflaatioluku ei välttämättä vastaa henkilökohtaista inflaatiolukuasi. Jos haluat selvittää oman inflaatiolukusi ja verrata sitä koko maan inflaatioon, voit kokeilla esimerkiksi Alankomaiden tilastoviraston tai Etelä-Afrikan tilastoviraston laskuria.

3. Arvioi laskurin avulla oma inflaatiolukusi ja pohdi, miten ja miksi se poikkeaa kansantalouden inflaatiosta.

Harjoitus 13.9 Kuluttajahintaindeksi ja bkt-deflaattori

1. Laadi FRED-tietokannan aineistosta kuvaajat, jotka esittävät Yhdysvaltain reaalisen bruttokansantuotteen vuotuista kasvua (kokeile hakusanaa GDPC1), työttömyysastetta (UNRATE) ja inflaatiota (käytä inflaation laskemiseen kuluttajahintaindeksiä, jonka löydät hakusanalla CPIAUCSL). Valitse aikasarjojen alkuvuodeksi 1960 ja päättymisvuodeksi viimeisin tilastoitu vuosi. Lataa koneellesi vielä Yhdysvaltain bkt-deflaattorin aikasarja, jonka löydät hakusanalla GDPDEF. Ole tarkkana, että kaikki aikasarjat kuvaavat vuotuista kehitystä. Voit muuttaa datan frekvenssiä oikeassa yläkulmassa löytyvän ‘Edit graph’ -napin kautta. Voit halutessasi katsoa tämän lyhyen opetusvideon, jossa kerrotaan, miten FRED-tietokantaa käytetään.

Vastaa aineistojen perusteella seuraaviin kysymyksiin. Pidä mielessäsi, että kuluttajahintaindeksi kuvaa kotimaassa kulutettujen hyödykkeiden hintaa, bkt-deflaattori taas kotimaassa tuotettujen hyödykkeiden hintaa.

2. Kuluttajahintaindeksin ja bkt-deflaattorin aikasarjat poikkeavat toisistaan eniten vuosina 1974–1975 ja 1979–1982. Mikä voisi selittää poikkeamia? (Vihje: pohdi, miten öljykriisit vaikuttavat tuontitavaroiden hintaan ja varsinkin henkilökohtaisiin liikkumis- ja polttoainemenoihin.)
3. Mitä havaintoja teet työttömyyden ja inflaation kehityksestä 1980-luvun alussa?
4. Piirrä samanlaiset kaaviot kotimaastasi. Laadi lyhyt katsaus inflaation, työttömyyden ja reaalihintaisen bruttokansantuotteen kehitykseen samalla ajanjaksolla.

13.9 Yhteenveto

Tässä luvussa olemme tutustuneet talouden ymmärtämisessä välttämättömiin välineisiin: kansantalouden tilinpitoon, joka mittaa kansantalouden toimeliaisuutta kokonaisuutena, sekä mallijoukkoon, jonka avulla voimme järjestää aineistoja ja ymmärtää talouden vaihtelua. Taloustieteilijöitä pyydetään usein ennustamaan talouskehitystä, ja siihen he käyttävät aineistoja ja malleja. Olemme tässä luvussa todenneet, että myös kotitaloudet ja yritykset ennakoivat tulevaa kulutuspäätöksiä tehdessään.

Seuraavissa luvuissa tarkastelemme valtion talouspolitiikkaa. Jotta valtio ja keskuspankki voivat tehdä hyviä ennusteita ja hyvää talouspolitiikkaa, niiden on otettava huomioon, miten kotitaloudet ja yritykset suunnittelevat tulevaa ja millaiset tekijät häiritsevät niiden suunnitelmia.

Luvun 13 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• taantuma
• Okunin laki
• tuotannon, tulojen ja kulutuksen kiertokulku
• kokonaiskysyntä ja sen osatekijät Y, C, I, G, X ja M
• tulonsiirrot
• itsevakuuttaminen ja ryhmävakuuttaminen
• kapasiteetin käyttöaste
• koordinaatiopeli (investointien)
• inflaatio, kuluttajahintaindeksi ja bkt-deflaattori

13.10 Viitteet

• Ball, Laurence, Daniel Leigh ja Prakash Loungani. 2017. ”Okun’s law: fits at 50?”. Journal of Money, Credit and Banking 49 (7): 1413–1441.
• Ball, Laurence, Davide Furceri, Daniel Leigh ja Prakash Loungani. 2019. ”Does One Law Fit All? Cross-Country Evidence on Okun’s Law”. Open Economies Review 30: 841–874.
• Carlin, Wendy ja David Soskice. 2015. Macroeconomics: Institutions, Instability, and the Financial System. Oxford: Oxford University Press. Luvut 1 ja 10.
• Clark, Andrew E. ja Andrew J. Oswald. 2002. ”A Simple Statistical Method for Measuring How Life Events Affect Happiness”. International Journal of Epidemiology 31 (6): 1139–1144.
• Collins, Daryl, Jonathan Morduch, Stuart Rutherford ja Orlanda Ruthven. 2009. Portfolios of the Poor. Princeton: Princeton University Press.
• Durante, Ruben. 2010. ”Risk, Cooperation and the Economic Origins of Social Trust: An Empirical Investigation”. Sciences Po Working Paper.
• Fletcher, James. 2014. ”Spurious Correlations: Margarine Linked to Divorce?” BBC News.
• Jappelli, Tullio ja Luigi Pistaferri. 2010. ”The Consumption Response to Income Changes”. VoxEU.org.
• Naef, Michael ja Jürgen Schupp. 2009. ”Measuring Trust: Experiments and Surveys in Contrast and Combination”. IZA discussion Paper No. 4087.
• OECD. 2010. Employment Outlook 2010: Moving Beyond the Jobs Crisis.
• Shiller, Robert. 2009. ”Animal Spirits”. VoxEU.org-podcast. Päivitetty 14.8.2009.
• The Economist. 2009. ”Smooth Operators”. Päivitetty 14.5.2009.
• The Economist. 2012. ”New Cradles to Graves”. Päivitetty 8.9.2012.