Luku 20 Ympäristötaloustiede

Miten taloudellinen toimeliaisuus vaikuttaa maapallon herkkään biosfääriin ja miten siitä syntyviä ympäristöongelmia voi ratkaista

• Tavaroiden ja palveluiden tuotanto ja jakelu jättävät väistämättä jälkensä maapallon biosfääriin.
• Taloudellinen toimeliaisuus aiheuttaa ilmastonmuutosta, joka uhkaa vakavasti ihmiskunnan hyvinvointia. Ilmastonmuutos kertoo myös ympäristöpolitiikan suunnittelun ja toteutuksen ongelmista.
• Hyvin suunniteltu ympäristöpolitiikka rajoittaa ympäristöhaittoja pienimmin mahdollisin kustannuksin, ja kustannukset ovat oikeassa suhteessa politiikan hyötyyn.
• Ympäristöpolitiikan keinoihin kuuluvat esimerkiksi verot ja tuet, jotka muuttavat hintoja ja ohjaavat siten talouden toimijoita sisäistämään tuotanto- ja kulutuspäätöstensä ulkoisvaikutukset ympäristöön. Muita politiikkakeinoja ovat ympäristölle vaarallisten aineiden ja toimintojen säännöstely tai täysi kieltäminen.
• Luonnonjärjestelmissä voi esiintyä vahvistavia takaisinkytkentöjä, jotka johtavat äkilliseen, mittavaan ja vaikeasti korjattavaan ympäristöhaittaan. Näiden prosessien käynnistymistä pyritään ehkäisemään varovaisuuspolitiikalla.
• Ympäristöpolitiikan arviointi on vaikeaa, koska sitä varten on arvotettava luontoa ja tulevien sukupolvien hyvinvointia.

Vuonna 1980 biologi Paul Ehrlich ja taloustieteilijä Julian Simon löivät vedon, joka jäi tieteen aikakirjoihin. Ehrlich ennusti, että maapallon mineraalit alkaisivat pian ehtyä nopean väestönkasvun vuoksi. Simon taas ennusti, että ihmiskunnalla riittäisi aina mineraaleja, koska hintojen nousu kannustaisi etsimään uusia esiintymiä ja käyttämään vanhoja säästeliäästi. Vedonlyönnin kohteena oli viiden raaka-aineen kori: kuparia, kromia, nikkeliä, tinaa ja volframia. Ehrlich veikkasi, että korin reaalinen hinta nousisi kymmenen vuoden aikana, koska mineraalit kävisivät niukoiksi.

inflaatiokorjattu hinta

Hinta, jossa on huomioitu yleisen hintatason muutos. Englanniksi inflation-adjusted price.

Niinpä 29.9.1980 Ehrlich ja Simon ostivat viittä metallia kumpikin 200 dollarilla, yhteensä 1 000 dollarin arvosta. Jos metallien hinta nousisi kymmenessä vuodessa inflaatiota nopeammin, Simon maksaisi Ehrlichille inflaatiokorjatun hinnan ja hankintahinnan erotuksen. Jos reaalihinnat laskisivat, Ehrlich maksaisi erotuksen Simonille.

Seuranneiden kymmenen vuoden aikana maailman väkiluku kasvoi 846 miljoonalla eli 19 prosenttia. Henkeä kohti lasketut tulot kasvoivat 753 dollaria eli 15 prosenttia vuoden 2005 dollareissa inflaatiokorjattuna. Hyödykekorin inflaatiokorjattu hinta sen sijaan laski 1 000 dollarista 423,93 dollariin. Ehrlich hävisi vedon ja kirjoitti Simonille 576,07 dollarin sekin.

Vedonlyönti virisi maailman luonnonvarojen mahdollisesta loppumisesta. Kymmenen vuotta on kuitenkin liian lyhyt aika antamaan todenmukaista kuvaa raaka-aineiden pitkän aikavälin niukkuudesta. Tämä selviää taloustieteen perustyökaluihin kuuluvasta kysyntä-tarjontamallista (katso luvut 8 ja 11). Kuparin ja kromin kaltaisten raaka-aineiden lyhyen aikavälin kysyntä- ja tarjontakäyrät ovat yleensä joustamattomia eli jyrkkiä, koska hyödykkeille ei ole kunnollisia korvikkeita. Silloin suhteellisen pienestäkin kysyntä- tai tarjontasokista seuraa tasapainohinnan raju muutos. Sama ilmiö näkyy raakaöljyn maailmanmarkkinoilla, joita tarkastelimme luvussa 11.

Miten kuparin tai kromin hinta ja saatavuus sitten muuttuvat pitkällä aikavälillä?

Kuparin hinnannousu kannustaa tuottajia investoimaan uusiin teknologioihin, joiden ansiosta kuparin louhinnasta tulee edullisempaa. Kuluttajat taas siirtyvät kuparista muihin raaka-aineisiin. Molemmat muutokset painavat hintaa alas.

Kun kuparin hinta kääntyy laskuun, yritykset vähentävät investointejaan ja kuluttajat lisäävät kuparin kysyntäänsä. Se vuorostaan nostaa hintoja. Raaka-aineet eivät noin vain lopu väestönkasvusta ja vaurastumisesta huolimatta, koska niillä on markkinahinta. Tunnettujen reservien ja tuotannon suhdeluku ei pääse putoamaan.

kokonaisresurssi (luonnonvaran)

Luonnonvaran maankuoreen varastoitunut arvioitu kokonaismäärä. Englanniksi natural resource. Katso myös: reservi (luonnonvaran).

Mineraalien hinnat eivät ole erityisemmin muuttuneet 200 viime vuodessa, vaikka niitä louhitaan paljon enemmän kuin ennen. Hinnat vaihtelevat toki vuositasolla, mutta yleistrendi on tasainen. Tämä kertoo siitä, että mineraalien maankuoreen varastoitunut määrä – kokonaisresurssi – on varsin suuri.

Teollisesta vallankumouksesta alkanut elintason nousukiito johtuu sekä ihmisen kekseliäisyydestä että hänen käyttöönsä ottamista luonnonvaroista: ilmasta, vedestä, kalakannoista, maaperästä, metalleista, hiilivedyistä ja kaikesta muusta. Niitä kaikkia oli ennen saatavilla runsain mitoin aivan ilmaiseksi, lukuun ottamatta käyttöön ottamisen kustannuksia. Joitakin luonnonvaroja on yhä runsaasti, kuten hiilivetyjä ja mineraaleja. Toiset niukkenevat. Niukkenevien luonnonvarojen joukkoon kuuluvat puhdas ilma ja vesi, biodiversiteetti eli maanpäällinen ja vedenalainen lajikirjo sekä metsät, joita uhkaavat metsäkato ja aavikoituminen.

Uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä on vaikeaa ohjailla. Se ei johdu pelkästä hinnan puuttumisesta. Ympäristö ei pysty ottamaan vastaan kasvavaa taloudellista toimeliaisuutta vaan köyhtyy vähitellen, ja joissakin tapauksissa se suistuu kiihtyvään, itseään vahvistavaan tuhokierteeseen. Niin kävi Pohjois-Atlantilla sijaitseville Grand Banksin turskakannoille.

Pohjois-Atlanttia kyntivät 1700- ja 1800-luvuilla nopeat kalastuskuunarit, jotka kisasivat siitä, mikä alus ehättäisi ensiksi satamaan ja toreille myymään saaliinsa tuoreeltaan. Kuunareista kuuluin ja nopein oli Bluenose (kuva 20.2), jonka kuva on Kanadassa painettu jopa postimerkkeihin. Grand Banks toi elannon Yhdysvaltain ja Kanadan kalastajayhteisöille yli 300 vuotta, aina 1900-luvun lopulle saakka.

Sitten Grand Banksin kalastuselinkeino lopahti, ja sen mukana päättyi monen perinteikkään kalastajakylän taru. Kuvio 20.3 esittää turskasaaliita 163 vuoden ajalta. Kuvaajasta hahmottuu tasainen positiivinen trendi ja sen jälkeen nousuhyppäys teollisten pyyntimenetelmien tultua käyttöön. Noin 50 vuotta myöhemmin turska oli hävinnyt Grand Banksista.

Avoimia resursseja käytetään usein liikaa, kuten luvuissa 4 ja 12 totesimme. Pohjois-Atlantin turskaa nähtävästi liikakalastettiin raskaasti. Turskakannat ovat nyt elpymässä valtioiden rajoitettua kalastusta, mutta vielä on liian varhaista sanoa, palaavatko ne joskus ennalleen.

vahvistava takaisinkytkentä

Kehityskulku, jossa ensimmäinen muutos sysää liikkeelle sarjan uusia, ensimmäistä voimistavia muutoksia. Englanniksi positive feedback (process). Katso myös: vaimentava takaisinkytkentä.

Kun kalakanta ehtyy tai ympäristössä tapahtuu muu äkkimuutos, puhutaan ekosysteemin romahduksesta. Romahdus johtuu ympäristön ajautumisesta noidankehään. Esimerkiksi Amazonin sademetsä-alueen metsäkato uhkaa muuttua itseään ruokkivaksi kuviossa 20.4 esitetyn vahvistavan takaisinkytkennän takia. Kun metsäkato on edennyt tiettyyn pisteeseen, se jatkuu itsestään, vaikkei metsää enää raivattaisi viljelymaaksi.

Myös ilmastonmuutos voi voimistaa itse itseään esimerkiksi napajääalueilla, joita käsittelemme alaluvussa 20.8.

Raaka-aineiden ehtyminen ja ilmastonmuutos ovat molemmat ympäristön tuhoutumisen muotoja. Niiden välillä on kuitenkin oleellinen ero: raaka-aineilla on hinta ja niillä käydään kauppaa, minkä vuoksi liikakäyttö voi korjautua itsestään, kun niukkuus nostaa hintaa. Ilmastonmuutosta ja muita ympäristöön kohdistuvia haitallisia ulkoisvaikutuksia ei pääsääntöisesti voi korjata kuin järjestelmällisellä politiikalla, joka on vaikeampi väylä. Jäljempänä näemme, että politiikassa tehdään usein liian vähän tai liian myöhään.

Tässä luvussa saamme huomata, että ympäristöongelmat ovat yhtä monimuotoisia kuin luonto itse. Ympäristön taloustieteellisessä tarkastelussa tarvitaan jo tuntemiemme työkalujen lisäksi ymmärrystä siitä, miten ihmisen taloudellinen toimeliaisuus sekä fysiikan ja biologian prosessit vaikuttavat toisiinsa.

20.1 Kertausta: ulkoisvaikutukset, epätäydelliset sopimukset ja puuttuvat markkinat

Sivusimme ympäristötaloustiedettä kirjan ensimmäisessä luvussa todetessamme, että taloudellinen toimeliaisuus – tavaroiden ja palveluiden tuotanto ja jakelu – tapahtuu biologis-fysikaalisessa järjestelmässä. Kuvioista 1.5 ja 1.12 näimme, että talous on osa yhteiskuntaa ja osa ekosysteemiä. Raaka-aineet virtaavat luonnosta inhimilliseen talousjärjestelmään. Talousjärjestelmästä luontoon virtaa jätettä, kuten yritysten ja kotitalouksien hiilidioksidipäästöjä ja myrkyllisiä jätevesilietteitä, joista suurin osa päätyy ilmakehään ja meriin. Tutkimustulosten perusteella maapallo ei pysty nielemään taloutemme saasteita rajattomasti. Tässä luvussa paneudumme maapallon ekosysteemiin, joka tuottaa talouden prosesseissa käyttämämme raaka-aineet ja ottaa vastaan jätteemme.

Luvussa 4 käsittelimme paikallisia ympäristöongelmia, joiden osapuolet ovat keskenään pitkälti samanlaisia. Naapurukset Anil ja Bala ratkoivat tuholaistorjuntaongelmaa. Heillä oli valittavanaan ympäristölle vahingollinen tuholaismyrkky tai ympäristöä säästävä biologinen torjuntamenetelmä. Tulema oli tehoton ja ympäristölle tuhoisa, koska Anil ja Bala eivät pystyneet sopimaan toimistaan etukäteen sitovasti, täydellisellä ja täytäntöönpanokelpoisella sopimuksella. Luvussa 4 havaitsimme myös, että ympäristönsuojeluun panostaminen on eräässä mielessä julkishyödyke, jolloin itsekkäät motiivit ohjaavat voimakkaasti vapaamatkustukseen muiden kustannuksella. Jos jokainen panostaisi ympäristönsuojeluun, kaikki hyötyisivät, mutta emme useinkaan tee osaamme.

Jos vuorovaikutuksen osapuolia on pieni joukko, epämuodolliset sopimukset ja sosiaaliset normit riittävät joskus ratkaisemaan ympäristöongelmat. Esimerkiksi huoli toisten hyvinvoinnista voi auttaa. Tosielämässä sopimukset ja normit ovat tuottaneet ratkaisuja esimerkiksi kastelujärjestelmien rakentamiseen ja yhteismaiden hoitoon.

Luvussa 12 siirryimme suuremman mittakaavan ympäristöongelmiin, joissa osapuolina oli kaksi eri elinkeinoa harjoittavaa ryhmää. Tarkastelimme hypoteettista mutta tositapauksiin perustuvaa Tuhoton-hyönteismyrkkyä ja sen vaikutusta kalastukseen sekä banaaniplantaasien työntekijöiden töihin. Kalavesien saastuttamiselta puuttui markkinat: plantaasinomistajat eivät joutuneet ostamaan oikeutta saastuttamiseen vaan saivat tehdä sen ilmaiseksi. Tämäkin on esimerkki epätäydellisestä sopimuksesta.

Saastuttajan tuotannon yksityistä rajakustannusta voi korottaa verotuksella niin, että siitä tulee yhtä suuri kuin yhteiskunnallisesta rajakustannuksesta. Näin tuotanto ja saasteet asettuvat yhteiskunnan kannalta ihanteelliselle tasolle. Tutkimme luvussa 12 myös muita keinoja korjata ympäristöongelma eli tuholaismyrkyn ulkoisvaikutus kalakantoihin. Niihin kuuluvat lainsäädäntö (Tuhoton-esimerkkimme tosielämän esikuvassa valtio lopulta kielsi myrkyn) sekä neuvottelut kalastajien ja plantaasinomistajien järjestöjen kesken.

Kuvion 20.5 taulukkoon on poimittu kuviosta 12.8 kaksi tapausta, joissa talouden toimijoiden ja ympäristön vuorovaikutus johtaa markkinoiden epäonnistumiseen, ja lueteltu korjauskeinoja.

Käsittelemme tässä luvussa ilmastonmuutosta, joka taulukon tapausten tavoin johtuu puuttuvista markkinoista. Se eroaa kuitenkin paikallisista ympäristöongelmista, koska se on globaali. Ilmastonmuutoksen vaikutuspiirissä täysin toisistaan poikkeavat edut törmäävät. Toisten kotimaa uhkaa jäädä nousevan merenpinnan alle, toiset taas tekevät voittoa tuottamalla ja käyttämällä hiilivoimaa, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Tässä luvussa huomaamme, että näitäkin ympäristöongelmia voi mallintaa mahdollisuuksien joukolla ja samahyötykäyrillä.

Ilmastonmuutoksen ongelmassa puuttuviin markkinoihin yhdistyvät vielä epävarmuus ilmastonmuutoksen talousvaikutuksista, vahvistavien takaisinkytkentöjen ja keikahduspisteiden mahdollisuus, kansainvälisen yhteistyön vaatimus ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Ilmastonmuutos on aikamme suurin ongelma. Sen tutkimiseen tarvitaan kaikkea tähän mennessä oppimaamme ja lisäksi muutamia uusia työkaluja.

20.2 Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos on lukuisten tutkijoiden mukaan pahin uhka ihmiskunnan tulevalle hyvinvoinnille. Tässä kirjassa omistamme sille paljon tilaa, koska se on ympäristöongelmana valtava ja koska se havainnollistaa, miten vaikeaa on suunnitella ja toteuttaa hyvää ympäristöpolitiikkaa. Ilmastonmuutos panee tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta korostavan lähestymistapamme koetukselle, sillä siinä yhdistyy viisi ympäristöongelmien piirrettä:

kasvihuonekaasu

Maan ilmakehään vapautuvia kaasuja, jotka nostavat ilmakehän lämpötilaa ja muuttavat ilmastoa. Tärkeimmät kasvihuonekaasut ovat vesihöyry, hiilidioksidi, metaani ja otsoni. Englanniksi greenhouse gas.

• Vuotuisten päästöjen vakiinnuttaminen ei riitä. Ilmaston tila riippuu ilmakehän kasvihuonekaasujen kokonaismäärästä, jota päästöjen vuotuinen virta kasvattaa. Päästöjen vakiinnuttaminen ei sen vuoksi riitä hillitsemään ilmastonmuutosta.
• Ilmastonmuutos on peruuttamaton. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on osin peruuttamatonta, mikä tarkoittaa, että tämän päivän toimemme vaikuttavat pitkälle tuleviin sukupolviin.
• Pahinkin mahdollinen skenaario on huomioitava. Vaikka tutkijat ovat epävarmoja ilmastonmuutoksen seurausten laajuudesta, ajoittumisesta ja kohdistumisesta, enemmistö on sitä mieltä, että ilmastonmuutos voi johtaa katastrofiin. Siksi politiikkaa ei pitäisi perustaa vain todennäköisimpään skenaarioon, vaan on huomioitava monia eri skenaarioita – myös sellaisia, jotka ovat hyvin epätodennäköisiä mutta tuhoisia.
• Globaali ongelma vaatii kansainvälistä yhteistyötä. Koko maailma on osallinen ilmastonmuutokseen, ja kaikki maapallon noin 200 itsenäistä kansakuntaa joutuvat kokemaan sen seuraukset. Ilmastonmuutos vaatii ennennäkemättömän laajaa huipputason yhteistyötä vähintäänkin maailman suurimpien ja mahtavimpien valtioiden kesken.
• Eturistiriidat ovat monisyisiä. Ilmastonmuutoksen taakka ei jakaudu tasaisesti maiden ja ihmisten välillä, vaan se riippuu taloudellisista edellytyksistä. Tulevat sukupolvet kokevat nykyisten päästöjemme vaikutukset sekä päästövähennystoimiemme seuraukset. Ei ole selvää, miten pitäisi painottaa eri taloudellisessa asemassa olevien etuja tai nykyisten ja tulevien sukupolvien etuja.

Ilmastonmuutos ja taloudellinen toimeliaisuus

Kuviossa 20.6 on oikeanpuoleisella asteikolla ilmakehän hiilidioksidipitoisuus miljoonasosina (ppm) ja vasemmalla asteikolla maapallon lämpötilan poikkeama vuosien 1961–1990 keskilämpötilasta. Tarkastelujakso alkaa vuodesta 1750.

Hiilidioksidia pääsee ilmakehään, kun fossiilisia polttoaineita poltetaan energiaksi ja teollisuuden käyttövoimaksi. Hiilidioksidipäästöjä syntyy myös maankäytön muutoksesta. Nämä päästölähteet tuottavat kasvihuonekaasuja noin 36 miljardia tonnia vuodessa. Hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on sitten vuoden 1800 kasvanut 280 miljoonasosasta 400 miljoonasosaan. Tällä hetkellä se kasvaa vuosittain 2–3 miljoonasosaa. Hiilidioksidi päästää auringon säteilyn maanpinnalle mutta estää maapallolta lähtevää lämpösäteilyä karkaamasta. Se nostaa ilmakehän lämpötilaa ja muuttaa ilmastoa. Hiilidioksidia imeytyy myös meriin, joita se happamoittaa ja tuhoaa samalla vedenalaista elämää.

Kuvio 20.6 kiteyttää ilmastotieteen perustotuuden: ilmastonmuutos johtuu hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen pitoisuudesta ilmakehässä. Luvussa 10 puhuimme tuloista ja varallisuudesta virtana ja varantona. Samoja sanoja käyttäen ilmastonmuutoksen aiheuttaa ilmakehän kasvihuonekaasuvaranto, ei vuotuinen päästövirta. Ammeen sisältö ratkaisee. Kuvio 20.7 havainnollistaa ilmastonmuutosta kylpyammevertauksella.

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvaa, koska varantoa pienentävät prosessit eli hiilidioksidin luonnollinen hajoaminen ja metsien hiilinielut eivät vähennä päästöjä läheskään yhtä paljon kuin ihminen tuottaa lisää joka vuosi. Amazonian, Indonesian ja muiden metsäisten alueiden metsäkato vähentää entisestään poistuvaa hiilidioksidivirtaa ja lisää päästöjä. Suuri osa entisistä metsämaista otetaan maatalouskäyttöön, mistä syntyy lisää kasvihuonekaasuja: karja tuottaa metaanipäästöjä, lannoitteiden liikakäyttö typpioksidipäästöjä.

Martin Weitzman varoittaa EconTalk-podcastissa, että ilmastonmuutoksen ryöstäytyminen katastrofiksi ei ole vain etäinen mahdollisuus.

Hiilidioksidi hajoaa luonnossa hyvin hitaasti. Kaikesta siitä hiilidioksidista, jonka ihmiskunta on päästänyt ilmakehään hiilen massapolton vauhdittamasta teollisesta vallankumouksesta lähtien, on sadan vuoden päästä jäljellä vielä kaksi kolmasosaa. Tuhannen vuoden päästäkin siitä loiskii hiilidioksidiammeessa reilu kolmasosa. Ihmisen taloudellinen toimeliaisuus on musertavan paljon voimakkaampaa kuin luonnon omat prosessit, jotka vakauttivat ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuutta esiteollisena aikana. Epätasapaino pahenee.

Joidenkin arvioiden mukaan ihmiskunnalla on varaa päästää ilmakehään enää 1 000–1 500 miljardia tonnia hiilidioksidia, jotta ilmaston lämpeneminen pysähtyisi edes kohtuullisen todennäköisesti kaksi astetta esiteollisen ajan lämpötiloja korkeammalle tasolle. Sittenkin jää noin prosentin mahdollisuus, että lämpötila nousee yli kuusi astetta. Se merkitsisi maailmanlaajuista talouskatastrofia. Jos päästömme ylittävät rajan ja lämpötila nousee 3,4 astetta yli esiteollisen tason, ilmastosta johtuvan talouskatastrofin todennäköisyys kasvaa kymmeneen prosenttiin.¹

Kuvio 20.8 esittää arvioidun lämpötilan nousun ja hiilidioksidipäästöjen välistä yhteyttä. Siihen on merkitty myös, miten paljon hiilidioksidia ilmakehään pääsisi kahdessa vaihtoehdossa:

reservi (luonnonvaran)

Luonnonvaran määrä, joka on taloudellisesti mahdollista ottaa käyttöön olemassa olevalla teknologialla. Englanniksi natural resource reserves. Katso myös: kokonaisresurssi (luonnonvaran).

• jos poltamme kaikki fossiiliset polttoaineet, jotka on taloudellisesti mahdollista ottaa käyttöön nykyisellä hinnalla ja teknologialla (reservin)
• jos poltamme kaikki maankuoreen varastoituneet fossiiliset polttoaineet (kokonaisresurssin).

Kuvion 20.8 perusteella ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen kahteen asteeseen vaatii, että suurin osa fossiilisten polttoaineiden reservistä ja kokonaisresurssista pysyy maankuoressa. Vuonna 2015 tehdyssä Pariisin ilmastosopimuksessa maailman maat sitoutuivat tähän tavoitteeseen ja päättivät pyrkiä vielä suurempiin päästövähennyksiin niin, ettei lämpeneminen ylittäisi puoltatoista astetta. Tavoitteen tueksi ilmastonmuutosta tutkiva YK:n hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi vuonna 2018 erikoisraportin, jonka mukaan jo 1,5 asteen ylittävä lämpeneminen lisäisi tuntuvasti väliaikaisia ja peruuttamattomia vahinkoja ihmisille, eläinlajeille ja ekosysteemeille.

Harjoitus 20.1 Ilmastonmuutoksen talousvaikutusten arviointi

Vuonna 1896 ruotsalaistutkija Svante Arrhenius pohti, mitä tapahtuisi, jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kaksinkertaistuisi. Myöhemmin hän ehdotti, että ”maailman kylmemmillä seuduilla” voisi harkita hiilenpolton lisäämistä ”leudomman ilmaston” saavuttamiseksi.

Seuraavan vuosisadan aikana maailmasta uhkaa hävitä kokonaisia maita, kun Länsi-Antarktiksen ja Grönlannin jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee.

1. Etsi tietoja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta eri alueisiin, toimialoihin, ammatteihin, yrityksiin ja kaupunkeihin.
   1. Mitkä niistä hyötyvät ilmastonmuutoksesta eniten?
   2. Mitkä kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten?
2. Mitkä ovat tärkeimmät syyt siihen, että ilmastonmuutos vaikuttaa eri ryhmiin eri tavoin?

Harjoitus 20.2 Mistä ilmastonmuutos johtuu ja miten se näkyy

Tutustu Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasan ilmastonmuutossivustoon ja hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimeisimpään raporttiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitkä ovat ilmastotutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen pääsyyt?
2. Mitä merkkejä ilmastonmuutoksesta voi jo havaita?
3. Nimeä kolme ilmastonmuutoksen mahdollisista seurauksista ja selitä, mistä niissä on kyse.
4. Pohdi, millaisia kiistoja ja eturistiriitoja nämä seuraukset voivat aiheuttaa ilmastopolitiikassa. Käytä apuna harjoituksen 20.1 vastauksiasi.

20.3 Ympäristöhaittojen vähentämiskeinot: kustannus-hyötyanalyysi

päästövähennyspolitiikka

Ympäristöhaitan vähentämiseen tähtäävä politiikka. Englanniksi abatement policy. Katso myös: päästövähennystoimet.

Ilmastonmuutosta voi muiden ympäristöongelmien tavoin rajoittaa päästövähennyspolitiikalla, jonka keinoihin kuuluvat

• vähemmän saastuttavien teknologioiden kehittäminen ja käyttöönotto
• ympäristölle haitallisten hyödykkeiden kulutuksen vähentäminen
• ympäristölle haitallisten aineiden ja toimintojen kiellot tai rajoitukset.

Jos kaikki hiilidioksidipäästöt painettaisiin heti nollaan, siitä seuraava taloudellinen kustannus ylittäisi varmasti ympäristöhyödyt. Minkä kokoisia päästövähennyksiä sitten tulisi tavoitella?

Vastaus riippuu osittain mitattavista seikoista: miten paljon hyötyä tuotannon ja kulutuksen lisääminen tuo verrattuna puhtaamman ympäristön hyötyyn. Se riippuu myös eettisestä harkinnasta: Mikä on terveen ympäristön arvo? Miten arvottaa nykyhetken kulutusta verrattuna nykyisten ja tulevien sukupolvien kokemaan ympäristön tilaan?

Jos kysyy kansalaisten mielipidettä ympäristöpolitiikan vaihtoehdoista, vastausten voi odottaa poikkeavan toisistaan. Yksi syy on se, että ympäristön pilaantuminen vaikuttaa heihin eri tavoin. Ulkotyön tekijä hyötyy ympäristön puhdistumisesta enemmän kuin toimistotyöläinen. Fossiilisten polttoaineiden tuotannossa työskentelevä taas voi menettää työpaikkansa, jos työnantajayrityksen toiminta lakkaa päästövähennyspolitiikan kustannusten vuoksi. Köyhällä ei välttämättä ole varaa muuttaa pois saasteiselta alueelta, vauras taas voi paeta kaupungin huonoa ilmaa mökilleen tai maaseutuasunnolleen. Tällaiset seikat vaikuttavat mielipiteisiimme.

Meillä on myös jokin käsitys siitä, miten paljon menoja on järkevää käyttää tulevaisuuden ympäristöjen suojeluun. Se poikkeaisi varmasti päätöstemme seuraukset kantavien tulevien sukupolvien arvostuksista, jos vain voisimme kysyä heiltä. Oma etu vaikuttaa näkemyksiin vahvasti muttei määrää niitä kokonaan, minkä osoittivat luvussa 4 esitellyt koetulokset. Kannamme huolta myös muista, jopa meille ventovieraista ihmisistä.

Yksinkertaisuuden nimissä jätämme yksilöiden väliset erot aluksi vähemmälle ja tarkastelemme täysin identtisistä yksilöistä muodostuvaa väestöä. Emme huomioi myöskään tulevia sukupolvia, tai oletamme optimistisesti, että elämme kaikki ikuisesti. Oletamme vielä, että ympäristön tila on kaikille sama. Myöhemmin tutkimme, mitä oletusten muuttamisesta seuraa.

Kuvitellaan aluksi, että päätöksentekijänä on ”ihannepoliitikko”, joka pyrkii palvelemaan kansalaisten etua. Miten taloustiede voi auttaa poliitikkoa arvioimaan, millaista parannusta kansalaiset toivoisivat ympäristön tilaan, kun parannukset voivat vaatia kulutuksen vähentämistä? Ensimmäiseksi on selvitettävä mahdolliset toimet ja niiden seuraukset eli mahdollisten tulemien joukko.

Tehtävänämme on tutkia, miten yhteiskunnan resursseja voitaisiin ohjata uuteen käyttöön niin, että taloudellisen toimeliaisuuden ympäristöhaitat vähenisivät. Yhteiskunta voi päättää rajoittaa ympäristöhaittoja politiikalla. Puhumme päästövähennyspolitiikasta, jonka keinoihin kuuluvat esimerkiksi päästöverot tai kannustimet vähäpäästöisten autojen käyttöön. Jokaisella politiikkakeinolla voi saavuttaa tietyn määrän päästövähennyksiä.

Paneudumme seuraavaksi ympäristötaloustieteelliseen kustannus-hyötyanalyysiin. Käytämme esimerkkinä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä kansainvälisellä politiikalla. Oletamme, että kaikki maailman päättäjät pystyvät toteuttamaan valittua politiikkaa.

Vähentämiskustannukset ja mahdollisuuksien joukko

kasvihuonekaasujen vähentämisen kustannuskäyrä

Maailman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskustannusten kuvaaja, jossa päästöjä vähentävät politiikkakeinot esitetään kustannustehokkuuden mukaan laskevassa järjestyksessä. Englanniksi global greenhouse gas abatement cost curve. Katso myös: päästövähennyspolitiikka.

Miten taloustieteilijät arvioivat päästövähennyspolitiikan keinoja? Kuviossa 20.9 on esitetty maailman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen arvioidut kustannukset. Mahdollisen vähennyksen suuruus eli päästövähennyspotentiaali on suhteutettu päästövähennyksen kustannuksiin tonnia kohti. Kuvio 20.9 on kuin hyödykkeen rajakustannuskäyrä. Nimitämme sitä kasvihuonekaasujen vähentämisen kustannuskäyräksi. Kustannukset ja vähennyspotentiaali perustuvat konsulttiyhtiö McKinseyn arvioon.

Päästövähennyspotentiaalin mittarina on gigatonni (10⁹ tonnia) hiilidioksidiekvivalenttia, joka lyhennetään GtCO₂e. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC käyttää tätä yksikköä arvioidessaan teknologioiden ja prosessien vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Hiilidioksidiekvivalentti muuntaa tietyn kasvihuonekaasun ilmastoa lämmittävän vaikutuksen vastaavaksi hiilidioksidimääräksi.

Kuvion pylväät edustavat muutoksia, jotka voivat vähentää hiilidioksidipäästöjä. Pylvään korkeus mittaa päästövähennysten kustannusta euroina hiilidioksidipäästötonnia kohti. Pylvään leveys mittaa päästövähennyksen määrää. Matala pylväs tarkoittaa, että yhdellä eurolla saa paljon päästövähennystä. Leveä pylväs tarkoittaa, että teknologialla on suuri päästövähennyspotentiaali.

Kuvio sisältää vain sellaisia päästövähennyskeinoja, joihin liittyy kustannuksia. Toiset vähennyskeinot sekä vähentävät päästöjä että säästävät rahaa, jolloin kaikki osapuolet hyötyvät. Tällainen kaikki voittavat ‑keino on esimerkiksi vanhojen talojen eristyksen parantaminen. Kaikki päästövähennyskeinot on koottu kuvioon 20.26; kuvioon 20.9 on valittu ne, joilla on kustannus. Käsittelemme kaikkia hyödyttäviä politiikkakeinoja alaluvussa 20.10. Voit halutessasi lukea sen jo ja jatkaa sitten tästä eteenpäin.

Kuviossa 20.9 päästövähennyskeinot on järjestetty hiilidioksiditonnia kohti lasketun kustannuksen mukaan halvimmasta kalleimpaan. Tällä mittarilla tehokkain keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ovat maatalouden muutokset, jos kustannuksettomat keinot rajataan pois. Ydinvoima, tuulivoima ja aurinkovoima ovat kohtalaisen tehokkaita. Kallein politiikkakeino arviointihetkellä oli kaasuvoimaloiden varustaminen hiilidioksidin talteenottolaitteilla. Pylväät muodostavat rajakustannuskäyrän, joka kertoo, miten paljon yksi lisätonni päästövähennyksiä maksaa jokaisella vähennysten tasolla, mikäli edullisimmat keinot toteutetaan ensin.

Päästövähennyskeinojen tutkimus on vielä nuorta, ja teknologia kehittyy jatkuvasti. Tiedon karttuessa päästövähennysten arvioitu kustannuskäyrä muuttaa muotoaan. Todennäköisesti se on jo muuttunut sen jälkeen, kun pylväskuvio vuonna 2013 julkaistiin. Esimerkiksi aurinkovoiman tehokkuus on luultavasti parantunut, koska teknologian kustannukset vähenevät nopeasti, jolloin aurinkoenergiaa kuvaavat pylväät muuttuvat matalammiksi (katso kuvio 20.19a).

Vaikka päästövähennyskeinoista toteutettaisiin vain tehokkaimmat, resursseja siirtyisi joka tapauksessa pois muiden hyödykkeiden ja palveluiden tuotannosta. Ympäristön tilan paranemisen vaihtoehtoiskustannus on kulutuksen väheneminen.

Päästövähennysten rajakustannuskäyrästä voi arvioida, miten paljon vähennyksiä milläkin menojen tasolla voidaan saavuttaa, jos tehokkaimmat vähennyskeinot käytetään ensimmäiseksi. Tätä tarkastellaan kuviossa 20.10. Ensimmäiseksi toteutettaisiin edulliset ja tehokkaat keinot, kuten maankäytön ohjailu. Niiden jälkeen menot kasvavat ja käyrä muuttuu tasaisemmaksi. Näissä pisteissä käytetään enemmän resursseja vähemmän tehokkaisiin keinoihin, kuten voimalaitosten varustamiseen hiilidioksidin talteenottolaitteilla. Päästövähennysten rajakustannusten laskemista käsitellään tarkemmin tämän alaluvun Numeronmurskaus-osiossa.

Kuvion käyrä on päästövähennysten pienimmän kustannuksen kuvaaja. Se esittää päästövähennysmenojen ja saavutettujen vähennysten yhdistelmiä, kun aloitetaan edullisimmista keinoista ja edetään järjestyksessä kalliimpiin.

Kustannuskuvaajilla voi selvittää, mitkä kulutuksen ja päästövähennysten yhdistelmät ovat mahdollisia. Kuvion 20.11 värillinen ala edustaa saatavilla olevia vähennysteknologioita. Vaaka-akselilla ovat päästövähennysmenot. Pystyakselilla on ympäristön tila, jota mittaa saavutettu päästövähennys. Pystyakselin nollakohdassa päästöt eivät vähene lainkaan.

dominoitu

Tulema on dominoitu, jos on mahdollista saavuttaa enemmän jotain hyödyllistä seurausta tinkimättä mistään muusta hyödyllisestä. Dominoitu tulema on siis sellainen, jolle on saatavilla kaikin puolin parempi vaihtoehto. Englanniksi dominated.

Värillinen ala on päästövähennysmenojen ja ympäristötulemien mahdollisuuksien joukko. Joukon sisällä sijaitsevat pisteet ovat tehotonta päästövähennyspolitiikkaa. Esimerkiksi pisteelle A on vaihtoehtoisia keinoja, joilla saavutettaisiin sama 25 gigatonnin päästövähennys halvemmalla, 400 miljardilla eurolla 600 miljardin sijaan. Jos taas menot pidetään 600 miljardissa eurossa, kustannustehokkaimmilla vähennyskeinoilla päästöt vähenisivät 30 gigatonnia ja ympäristön tila paranisi verrattuna pisteeseen A. Piste A on tuttuja termejämme käyttäen dominoitu: sitä dominoivat pisteet A′ ja A′′ sekä kaikki niiden väliin jäävät pisteet. Toisin sanoen muissa pisteissä saavutettaisiin yhtä suuri päästövähennys pienemmin kustannuksin tai suurempi päästövähennys samoin kustannuksin.

Mikä voisi johtaa pisteen A kaltaiseen tehottomaan tulemaan? Kuviossa 20.10 päästövähennyskeinot oli järjestetty niin, että päästövähennysmenoja käytettiin ensiksi tehokkaimpaan vaihtoehtoon. Kun sen vähennyspotentiaali on hyödynnetty, siirrytään seuraavaksi tehokkaimpaan.

Tehokkaalla ja tehottomalla politiikalla on eroa. Kuvio 20.12 havainnollistaa, mitä tapahtuu, jos kuvion 20.9 vähennyskeinot toteutetaankin päinvastaisessa järjestyksessä eli kalleimmasta alkaen. Jos valtio on varannut päästöjen vähentämiseen 8,37 miljardia euroa ja käyttää varat suhteellisen tehottomiin keinoihin, kuten hiilivoimaloiden hiilidioksidipäästöjen talteenottoon, päästövähennysten pienimmän kustannuksen kuvaajaksi saadaan kuvion 20.12 katkoviivakäyrä.

Jos päästöjä vähentävään politiikkaan panostetaan 8,37 miljardia euroa, kalliilla keinoilla saavutetaan 4,94 gigatonnin päästövähennykset. Edullisimpia keinoja painottamalla olisi päästy 11,2 gigatonniin (katso kuvio 20.10).

Kuvioiden 20.10 ja 20.12 perusteella politiikkatoimien järjestys on selvä. Ellei päästövähennyksiin ole käytettävissä rajattomasti rahaa eikä teknologia muutu, ensimmäiseksi kannattaa vähentää uusien laidunmaiden raivaamista. Sen jälkeen kannattaa panostaa aurinko-, tuuli- ja ydinvoimaan (jos ydinjätteen varastointi ja muut turvallisuuskysymykset on mahdollista ratkaista) ja vasta sitten rakentaa hiilidioksidin talteenottolaitteilla varustettuja hiilivoimaloita tai lisätä talteenottolaitteita vanhoihin hiilivoimaloihin.

Tarkastellaksemme valintaa ympäristön ja kulutuksen välillä käännämme päästövähennysten pienimmän kustannuksen käyrän ympäri, kuten luvussa 3 teimme viljan tuotantofunktiolle. Kuvitellaan, että jos muihin tarkoituksiin käytettävät julkiset menot sekä investoinnit ovat tietyn suuruiset, taloudessa voitaisiin ilman päästövähennyspolitiikkaa kuluttaa tuotteita ja palveluita korkeintaan 500 miljardin euron edestä. Tällöin mahdollisten vaihtoehtojen joukko on kuvion 20.13 värillinen ala.

Pystyakselilla on edelleen ympäristön tila. Vaaka-akselilla vasemmalta oikealle kulkevalla asteikolla ovat hyödykkeiden kulutusmahdollisuudet päästövähennyskustannusten jälkeen. Päästövähennysmenojen asteikkoa luetaan siis oikealta vasemmalle.

Päästövähennysten pulma alkaa näyttää tutulta. Päättäjä haluaa valita jonkin pisteen mahdollisuuksien rajalta. Muistat varmasti aiemmista luvuista, että mahdollisuuksien rajan kulmakerroin on rajamuunnossuhde MRT, joka kertoo, miten paljon pystyakselin hyödykettä voi saada luopumalla yhdestä yksiköstä vaaka-akselin hyödykettä. Ympäristön tilan ja kulutuksen mahdollisuuksien rajalla kulmakerroin kuvaa menetetyn kulutuksen ja ympäristön tilan välistä rajamuunnossuhdetta.

$$\begin{align*} \text{rajamuunnossuhde} = \frac{\text{ympäristön tilan parannus}}{\text{kulutuksen vähennys}} \end{align*}$$

Mitä jyrkempi mahdollisuuksien raja on (mitä suurempi kulmakerroin), sitä pienemmällä kulutuksen vähennyksellä voi saavuttaa lisäparannuksia ympäristön tilaan.

Ympäristön ja kulutuksen välinen samahyötykäyrä

Minkä mahdollisuuksien joukon pisteen poliitikko valitsee? Vastaus selviää tarkastelemalla ympäristön ja kulutuksen välisiä samahyötykäyriä, jotka kuvaavat sitä, miten paljon kansalaiset ovat valmiita vähentämään kulutustaan saadakseen terveemmän ympäristön. Samahyötykäyrät on piirretty kuvioon 20.14.

Samahyötykäyrän kulmakerroin eli rajasubstituutiosuhde MRS saadaan seuraavasta kaavasta:

$$\begin{align*} \text{rajasubstituutiosuhde} = \frac{\text{kulutuksen rajahyöty}}{\text{terveemmän ympäristön rajahyöty}} \end{align*}$$

Poliitikon rajasubstituutiosuhde on korkea ja samahyötykäyrä jyrkkä, jos kansalaiset arvostavat kulutusta paljon ja ympäristön tilaa parantavia lisäpäästövähennyksiä vähän. Tällöin kulutuksen rajahyöty on suuri ja päästövähennysten eli terveemmän ympäristön rajahyöty pieni. Jos taas kansalaiset arvostavat ympäristön tilan parannusta paljon kulutukseen verrattuna, rajasubstituutiosuhde on matalampi.

Kuviossa 20.14 poliitikon samahyötykäyrät ovat suoria, koska oletamme yksinkertaisuuden vuoksi, että kulutuksen rajahyöty ja terveemmän ympäristön rajahyöty ovat kumpikin vakioita. Se tarkoittaa, ettei rajahyöty riipu kulutuksen eikä päästövähennysten määrästä.

Miten kansalaisten preferenssit vaikuttavat parhaan vaihtoehdon valintaan? Oletamme, että poliitikko huomioi kaikkien kansalaisten preferenssit samanarvoisina. Jos kansalaiset alkavat arvostaa ympäristön tilaa enemmän, poliitikon samahyötykäyrät muuttuvat loivemmiksi.

Kustannus-hyötyanalyysi: ihannepoliitikko ja päästövähennystaso

Poliitikko päättää päästövähennysten tasosta kahden periaatteen nojalla:

• Poliitikko valitsee päästövähennyspolitiikkansa mahdollisuuksien rajalta. Hän sulkee pois värillisen alan sisäpuolella sijaitsevat politiikkavaihtoehdot, koska ne ovat kalliimpia.
• Poliitikko valitsee ympäristön tilan ja kulutuksen yhdistelmistä sen, joka sijaitsee ylimmällä samahyötykäyrällä.

Ehtojen täyttämiseksi poliitikon on tiedettävä, missä mahdollisuuksien rajan pisteessä rajan kulmakerroin eli rajamuunnossuhde on yhtä suuri kuin ylimmän mahdollisen samahyötykäyrän kulmakerroin eli rajasubstituutiosuhde.

Kuviosta 20.14 näemme, että poliitikko tavoittelee pisteen X osoittamaa ympäristönsuojelun tasoa. Siinä hyöty on ympäristön tilaa mittaavan indeksin mukaan 62. Kustannuksena on kulutuksen 50 miljardin euron vähennys, joka kohdistetaan päästövähennyksiin.

Millaiset tekijät johtaisivat toisenlaiseen päätökseen?

• Arvojen muutos. Jos kansalaiset arvostaisivat ympäristöä vähemmän, samahyötykäyrät olisivat jyrkemmät kuin kuviossa 20.14. Silloin poliitikko valitsisi esimerkiksi pisteen B, jossa kulutus on suurempaa ja päästövähennykset pienemmät.
• Päästövähennysten kustannusten muutos. Jos päästöjen vähentäminen halpenisi, kuvion 20.14 mahdollisuuksien raja olisi jyrkempi jokaisella päästövähennystasolla. Tuotannon raja siirtyisi ylöspäin, jolloin poliitikko valitsisi suuremmat päästövähennykset ja vähemmän kulutusta.

Harjoitus 20.3 Päästövähennysstrategian valinta

Kuviossa 20.12 annoimme esimerkin tehottomasta päästövähennyspolitiikasta, jossa käytetään kalliita päästövähennysstrategioita. Mitkä syyt voisivat johtaa näiden politiikkakeinojen valintaan kustannustehokkaampien keinojen asemesta?

Harjoitus 20.4 Optimistinen ja pessimistinen politiikka

Kuviossa 20.14 mallinsimme sitä, miten yhtenäistä, keskenään identtisten kansalaisten joukkoa edustava poliitikko valitsee ihanteellisen päästövähennysten määrän.

1. Piirrä poliitikon samahyötykäyrät, kun hän edustaakin kahta erilaista ryhmää. Oletamme taas, että kummankin ryhmän kansalaiset ovat keskenään identtisiä ja että kulutuksen rajahyöty ja ympäristön tilan rajahyöty ovat vakioita. Ensimmäinen ryhmä arvostaa tervettä ympäristöä enemmän kuin kulutusta, toinen arvostaa kulutusta enemmän kuin tervettä ympäristöä. Selitä, miksi päästövähennysten ihanteellinen kustannustaso on ryhmille erilainen.
2. Tässä alaluvussa käytimme esimerkkiongelmana maailman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Mitkä mallimme yksinkertaistavista oletuksista voisivat johtaa siihen, että mallia käyttävältä poliitikolta jää huomaamatta ongelman tärkeitä piirteitä?

Todellisuudessa päästövähennysmenojen tehokkuudesta vallitsee epävarmuus, jolloin myöskään ympäristöhaittojen vähentämisen kustannuksia ei voi tietää varmasti.

3. Piirrä uuteen kaavioon kulutusmahdollisuuksien raja, joka perustuu optimistiseen arvioon päästövähennysten kustannuksista.
4. Piirrä samaan kaavioon kulutusmahdollisuuksien raja, joka perustuu pessimistiseen arvioon päästövähennysten kustannuksista.
5. Lisää kaavioosi vielä poliitikon samahyötykäyrät (voit olettaa kaikki kansalaiset identtisiksi). Osoita, että poliitikon valitsema ympäristön tila on erilainen optimistisen ja pessimistisen kustannusarvion tapauksessa, vaikka preferenssit pysyisivät samoina.

Numeronmurskaus Päästövähennysten rajakustannukset ja päästövähennysmenojen kokonaistuottavuus

Kuvion 20.10 mahdollisuuksien raja muodostuu pienistä viivoista, jotka johdetaan kuvion 20.9 tiedoista.

Olkoon kuviossa 20.9 ensimmäisen pylvään eli kustannustehokkaimman päästövähennyskeinon korkeus y ja pylvään leveys x. Tällöin kuviossa 20.10

• käyrän alkupisteessä kulmakerroin on 1/y
• vaaka-akselin arvo ensimmäisessä pisteessä on xy
• pystyakselin arvo tässä pisteessä on x.

Muut kuvion 20.9 käyrän osaset piirretään samaan tapaan.

20.4 Eturistiriidat: neuvotteluja palkoista, saasteista ja työpaikoista

Ympäristön tila ei koskaan ole kaikille sama. Siitä syntyy eturistiriitoja. Toiset hyötyvät tai kärsivät toisia enemmän asuinpaikkansa tai tulotasonsa takia, kuten luvun 12 tuholaismyrkkyesimerkki osoitti.

Kustannukset ja hyödyt jakautuvat epätasaisesti. Vuosina 2008 ja 2009 Nigerjoen suistossa sattui kaksi öljyvuotoa, jotka pilasivat kalavedet. Vuodot johtuivat brittiläis-hollantilaisen Royal Dutch Shellin öljynporaustoiminnasta. Ulkoisvaikutuksista kärsinyt ogonikansa nosti brittiläisessä tuomioistuimessa kanteen Shellin Nigerian-tytäryhtiötä vastaan. Vuonna 2015 Shell sopi riidan ja maksoi korvauksia 3 525 puntaa kärsijää kohti. Jokainen korvauksensaaja sai itselleen 2 200 puntaa, ja loput käytettiin yhteisön julkishyödykkeiden hyväksi. Korvaus ylitti useimpien ogonien vuosiansiot. Ogoneja edustaneet juristit auttoivat avaamaan pankkitilit 15 600 korvauksensaajalle.

Raha saattoi korvata ogoneille terveen elinympäristön menetyksen joltain osin. YK:n ympäristöohjelma UNEP on arvioinut, että ympäristön ennallistaminen maksaa miljardi dollaria ja vie 30 vuotta. Shellille sovintoratkaisu merkitsi, että yhtiö joutui sisäistämään haitalliset ulkoisvaikutuksensa edes osaksi. Se voi saada yhtiön omistajat ja muut Nigerjoen suiston öljynporaajat harkitsemaan uusia toimintatapoja.

Yhdysvalloissa Idahon osavaltiossa sijaitsevassa Kelloggin kaupungissa toimi vuonna 1974 vain yksi suuri työnantaja, Bunker Hill Companyn jättimäinen lyijy-, hopea- ja sinkkisulatto. Se työllisti 2 300 henkeä. Kaupungin lapsilla alkoi esiintyä flunssan kaltaisia oireita. Lääkärit totesivat niiden johtuvan veren korkeista lyijypitoisuuksista, jotka vaaransivat kognitiivisen ja sosiaalisen kehityksen.

Sulatossa työskennelleen hitsaaja Bill Yossin lapsista kolmen todettiin kärsivän vaarallisesta lyijymyrkytyksestä. ”En tiedä, mitä teemme”, Yoss kertoi People-lehdelle. ”Ehkä muutamme toiseen osavaltioon.”

Yhtiö ei suostunut julkaisemaan omia mittauksiaan sulaton lyijypäästöistä ja uhkasi sulkea sulaton, ellei Idaho hölläisi päästörajoituksia. Vuonna 1981 yhtiö todella pani lapun luukulle. Sulaton entiset työntekijät etsivät töitä muualta. Kelloggin asuntojen ja yritysten arvo putosi kolmannekseen entisestä. Kiinteistöveroilla rahoitetut koulut eivät enää pystyneet tarjoamaan opetusta kaupunkiin jääneille.

Mallinnamme eturistiriitoja kuvitteellisessa Koivulan kaupungissa. Koivulassa toimii yksi yritys, joka työllistää koko työvoiman mutta vaarantaa päästöillään asukkaiden terveyden. Yritys voi vaikuttaa tuottamaansa päästömäärään. Päästöjen talteenotosta ja varastoinnista seuraa kuitenkin kustannuksia eli voittojen menetyksiä. Yrityksellä on yksi omistaja, joka maksaa päästövähennysten kustannukset. Hän asuu toisessa kaupungissa, eikä hänen yritykselleen valitsemansa päästötaso vaikuta hänen lähiympäristönsä tilaan. Koivulan asukkaiden ja yrityksen välille syntyy näin ollen eturistiriita ensinnäkin palkoista ja toiseksi päästöistä. Kaupunkilaiset arvostavat tervettä ympäristöä, mutta yrityksen päästöt kuormittavat sitä. Ympäristön tilaa voi mitata esimerkiksi ilmanlaatuindeksillä.

Koivulan asukkailla on jonkin verran neuvotteluvoimaa, koska he voivat muuttaa muualle etsimään uutta työtä. Yrityksen on siksi tarjottava kaupunkilaisille sellainen palkan ja ympäristön tilan yhdistelmä, joka on vähintään samanveroinen kuin heidän reservaatio-optionsa eli tulos, jonka he voivat odottaa saavansa muuttamalla muualle. Nimitämme tätä yhdistelmää kaupunkilaisten jäämisehdoksi.

Myös yrityksen omistajalla on neuvotteluvoimaa, koska palkan ja ympäristön tilan yhdistelmän on mahdollistettava hänelle riittävän suuret voitot. Muuten hän lopettaa yrityksensä tai siirtyy toiselle paikkakunnalle. Nimitämme tätä yrityksen jatkamisehdoksi. Jos kaupunkilaiset vaativat korkeampaa palkkaa, heiltä menee työpaikka, eikä Koivulassa ole muita työnantajia. Yrityksen reservaatio-optio rajoittaa asukkaiden neuvottelutuloksia.

Kuvio 20.15 esittää yrityksen ja kaupunkilaisten vuorovaikutusta. Vaaka-akselilla on yrityksen työntekijöilleen maksama palkka. Pystyakselilla on kaupunkilaisten kokema ympäristön tila. Teemme seuraavat oletukset:

• Asukkaat ovat identtisiä, ja heidän kokemansa ympäristön tila on sama.
• Päästömäärä ei vaikuta yrityksen omistajaan. Omistajan päätöksen ulkoisvaikutukset ympäristöön rasittavat vain asukkaita. Päästöt ovat omistajalle kuin yksityishyödyke, jota hän ei kuluta.

Kuvio 20.15 mallintaa kaupunkilaisten ja yrityksen päätöksentekoa.

Kuvio 20.15 muistuttaa kovasti kuviota 5.8, joka mallinsi viljelijä Angelan ja maanomistaja Brunon neuvotteluja Brunolle siirrettävästä viljamäärästä. Tätäkin neuvottelutilannetta on helpompaa tarkastella, jos samahyötykäyrän kulmakerroin pysyy tietyllä palkan arvolla samana hyödyn kasvaessa.

Kuviossa 20.15 eturistiriita koskee kaupunkilaisille haitallisten päästöjen määrää. Yrityksen voitot riippuvat päästöistä, ja voitot kasvavat, jos se voi saastuttaa vapaasti.

Kaupunkilaisten reservaatiosamahyötykäyrän sijainti koordinaatistossa riippuu siitä, mitä he voivat odottaa saavansa muuttamalla muualle. Jos he löytäisivät toiselta paikkakunnalta hyväpalkkaisen työn ja terveen elinympäristön, sitä vastaava samahyötykäyrä sijaitsisi kuviomme käyrästä yläoikealle. Käyrän kulmakerroin eli rajamuunnossuhde on kaupunkilaisten palkankorotuksesta saama rajahyöty jaettuna terveemmän ympäristön rajahyödyllä.

$$\begin{align*} \text{kaupunkilaisten rajasubstituutiosuhde} = \frac{\text{palkan rajahyöty}}{\text{terveemmän ympäristön rajahyöty}} \end{align*}$$

Oletamme, että kaupunkilaisten näkökulmasta terveemmän ympäristön rajahyöty on vakio mutta palkankorotusten rajahyöty laskeva (toisin kuin alaluvussa 20.3, jossa kumpikin rajahyöty oli vakio). Reservaatiosamahyötykäyrän oikeassa päässä palkat ovat korkeat, ympäristön tila surkea ja rajasubstituutiosuhde matala: käyrä on lähes tasainen. Palkankorotuksella ei ole Koivulan asukkaille paljonkaan väliä, koska palkat ovat valmiiksi korkeat, mutta pilaantunut ympäristö huolettaa heitä kovasti. Pienillä palkan arvoilla samahyötykäyrä on jyrkkä, koska palkankorotuksella on suuri arvo.

Yrityksen jatkamisehtosuora sisältää ne palkan ja ympäristön tilan yhdistelmät, joiden toteutuessa yritys jatkaa vielä toimintaansa Koivulassa. Kaikissa suoran pisteissä yhden tuotosyksikön tuotantokustannus on yhtä suuri, joten myös voittoaste on yhtä suuri. Yrityksen voitot kasvavat siirryttäessä lähemmäksi origoa. Samat ominaisuudet on luvun 2 samakustannussuoralla sekä luvun 6 työpanoksen samakustannussuoralla.

$$\begin{align*} \text{yrityksen omistajan rajasubstituutiosuhde} = \frac{\text{palkankorotuksen rajakustannus}}{\text{terveemmän ympäristön rajakustannus}} \end{align*}$$

Yhden euron palkankorotuksen kustannus on yksi euro. Olkoon päästövähennysten kustannus yrityksen omistajalle p yhtä vähennysyksikköä kohti. Tällöin omistajan rajasubstituutiosuhde on 1/p. Jyrkkä suora tarkoittaa, että p on pieni. Silloin päästöjen vähentäminen ja ympäristön suojeleminen on halpaa.

Yrityksen on tehtävä valinta. Kuvion pisteessä B palkat ja päästöt ovat sellaisella tasolla, että yrityksen kannattavuus riittää täpärästi toiminnan jatkamiseen. Jos yritys toteuttaa kaupunkilaisten toiveet terveemmästä ympäristöstä, sen on pakko laskea palkkoja. Yhden yksikön parannuksella ympäristön tilassa on vaihtoehtoiskustannuksenaan palkkojen lasku p.

Esimerkkimme eturistiriidan ratkaisuna voi olla mikä tahansa kuvion violettiin alaan kuuluva palkkojen ja ympäristön tilan yhdistelmä. Pisteiden A ja B välisellä suoralla kaikki yhdistelmät ovat lisäksi Pareto-tehokkaita tulemia. Emme voi kuitenkaan ennustaa, mikä niistä toteutuu, sillä se riippuu kaupunkilaisten ja yrityksen neuvotteluvoimasta.

Vain yrityksellä neuvotteluvoimaa

Jos yritys voi esittää uhkavaatimuksen, se valitsee kuvion 20.15 pisteen A. Tässä pisteessä yrityksen kustannukset jäävät huomattavasti jatkamisehtoa pienemmiksi, koska se voi tuottaa päästöjä vapaasti. Kaupunkilaisten kokema ympäristön tila heikkenee arvosta E^max (joka on pienin yrityksen toiminnan mahdollistava päästömäärä ja paras ympäristön tila) arvoon E^min. Erotus (E^max − E^min) näkyy yrityksen kirjanpidossa kustannusten vähennyksenä eli voiton lisäyksenä. Se näkyy myös Koivulan asukkaiden terveystiedoissa erilaisille terveysongelmille altistumisena.

Yrityksen valitsema piste A on sillä kaupunkilaisten reservaatiosamahyötykäyrällä, jolla pystysuuntainen etäisyys yrityksen jatkamisehdon ja kaupunkilaisten jäämisehdon välillä on suurin. Piste täyttää seuraavan ehdon:

$$\begin{align*} \text{yrityksen rajasubstituutiosuhde} &= \frac{1}{p} \\ &= \frac{\text{palkan rajahyöty}}{\text{terveemmän ympäristön rajahyöty}} \\ &= \text{kaupunkilaisten rajasubstituutiosuhde} \end{align*}$$

Vain kaupunkilaisilla neuvotteluvoimaa

Jos kaikki neuvotteluvoima olisikin kaupunkilaisilla, he valitsisivat ympäristön tilan E^max ja palkan W*. Näin he pääsevät ylimmälle mahdolliselle samahyötykäyrälleen, ja yrityksen jatkamisehto täyttyy. Tässäkin pisteessä yrityksen ja kaupunkilaisten rajasubstituutiosuhteet ovat yhtä suuret.

Molemminpuolisen hyödyn jakaminen

Erotus E^max – E^min kuvaa kaupunkilaisten ja yrityksen mahdollisuuksia molemminpuoliseen hyötyyn. Mikä tahansa tulema pisteiden A ja B välillä on parempi kuin osapuolten toiseksi parhaat vaihtoehdot (yrityksen sulkeminen tai muualle muuttaminen). Molemminpuoliset hyödyt voi mieltää potiksi, jonka kaupunkilaiset ja yrityksen omistaja jakavat keskenään. Potin jako riippuu osapuolten suhteellisesta neuvotteluvoimasta, jota käsittelimme luvuissa 4 ja 5.

Kuviossa 20.15 voisi toteutua esimerkiksi piste C, jos kaupunkilaiset tekisivät yhteistyötä kaupunginvaltuustossa ja määräisivät, että yrityksen on pidettävä ympäristö ja palkat vähintään tietyllä tasolla, jotta se saa jatkaa toimintaansa. Yhteistyö suo kaupunkilaisille enemmän neuvotteluvoimaa kuin se, että he uhkaisivat yksitellen muuttaa muualle. He voisivat asettaa yritykselle ”sietorajan” (merkitty kuvioon 20.15) ja vaatia yritystä täyttämään vähintäänkin sen.

Neuvotteluvoima riippuu osapuolten reservaatio-optioiden lisäksi muista tekijöistä:

• Kyky valvoa täytäntöönpanoa. Kaupunginhallinto ei välttämättä pysty valvomaan, noudattaisiko yritys päästörajoja.
• Varmennettavissa oleva tieto. Asukkaat eivät välttämättä tiedä tarpeeksi päästöjen määrästä ja vaaroista, jotta he voisivat ajaa asiaansa menestyksekkäästi oikeudessa. Silloin yritys ei noudattaisi kuvion 20.15 pisteen C kaltaisia päästörajoituksia.
• Kaupunkilaisten erimielisyydet. Jos kaupunginvaltuutetut päättävät rajoittaa päästöjä mutta asukkaat eivät ole yksimielisiä niiden haitallisuudesta, he eivät välttämättä äänestä valtuutettuja jatkokaudelle.
• Lobbaus. Yritys voi taivutella kaupunkilaiset uskomaan, että heidän terveyshuolensa ovat turhia tai ettei yrityksen päästöillä ole niiden kanssa tekemistä.
• Oikeuskeinot. Yrityksellä saattaa olla lakisääteinen oikeus tuottaa päästöjä niin paljon kuin se arvioi kannattavaksi. Se on voinut esimerkiksi hankkia päästöoikeuksia.

Olemme tässä ja edellisessä alaluvussa pohtineet, mikä on päästövähennysten oikea määrä. Siirrymme nyt seuraavaan kysymykseen: millä tavalla päätetyt vähennykset pitäisi toteuttaa?

20.5 Päästökauppa ympäristöpolitiikan välineenä

hintaohjaukseen perustuva ympäristöpolitiikka

Politiikka, jossa vaikutetaan hintaan verolla tai tuella, jotta päätöksentekijät sisäistäisivät toimiensa ulkoisvaikutukset ympäristöön. Englanniksi price-based environmental policy.

määrärajoituksiin perustuva ympäristöpolitiikka

Politiikka, jossa ympäristötavoitteisiin pyritään kielloilla, kiintiöllä ja sääntelyllä. Englanniksi quantity-based environmental policy.

Luvussa 12 perehdyimme markkinoiden epäonnistumiseen tarkastelemalla tuholaistorjunnan haitallisia ulkoisvaikutuksia ja pohdimme mahdollisia korjauskeinoja. Korjauskeinoihin kuuluivat esimerkiksi yksityiset neuvottelut tuholaismyrkyn käyttäjien ja myrkystä kärsivien kalastajien välillä, tuholaismyrkkyjen tai niillä tuotettujen banaanien hintaa nostavat verot, ulkoisvaikutusten vaarantaman omaisuuden siirtäminen yrityksen tai muun päätöksentekijän omistukseen sekä tuholaismyrkyn käyttökiintiöt tai myrkyn kieltäminen. Joidenkin politiikkakeinojen ideana on tehdä ympäristön pilaamisesta kallista ja kannustaa siten talouden toimijoita huomioimaan ympäristö päätöksissään. Puhutaan hintaohjaukseen perustuvasta ympäristöpolitiikasta. Toisissa vaihtoehdoissa taas tehdään ympäristön pilaamisesta laitonta. Silloin on kyse määrärajoituksiin perustuvasta ympäristöpolitiikasta.

päästökauppa

Ympäristöpolitiikan väline, jossa asetetaan päästöille määrärajoitus eli päästökatto ja lasketaan liikkeeseen sitä vastaava määrä markkinoilla vaihdettavia päästöoikeuksia. Päästökauppa yhdistää päästöjen määrärajoitukset ja hintaohjauksen, jolla ympäristöä kuormittavalle toiminnalle luodaan kustannus. Englanniksi cap and trade.

Eräs politiikkakeino on yhdistää lakisääteiseen määrärajoitukseen kannustinmenetelmä, jolla rajoituksen edellyttämät päästövähennykset jaetaan yritysten ja muiden toimijoiden toteutettaviksi. Tällaista järjestelmää sanotaan päästökaupaksi.

Päästökauppa toimii näin:

• Yksi tai useampi valtio päättää, miten paljon päästöjä pitää vähentää. Tämä vähennystavoite on määrärajoitus eli päästökatto.
• Valtio laskee liikkeeseen päästöoikeuksia tai -lupia. Päästöoikeuksien määrä valitaan niin, että kokonaispäästöt vastaavat päästökattoa.
• Valtio allokoi päästöoikeudet toimijoille. Päästöoikeudet voidaan jakaa saastuttaville yrityksille ilmaiseksi tai myydä niille huutokaupalla.
• Päästöoikeuksilla käydään kauppaa. Joillekin yrityksille saastuttaminen on kannattavaa ja päästöjen vähentäminen kallista. Niiden pitää ostaa päästöoikeuksia muilta. Toiset yritykset saastuttavat vain vähän tai pystyvät vähentämään päästöjään halvalla. Niille saattaa jäädä ylimääräisiä päästöoikeuksia myytäväksi. Kaupankäynti jatkuu, kunnes siitä ei enää koidu hyötyä.
• Yritykset siirtävät valtiolle päästöjään vastaavan määrän päästöoikeuksia. Yritysten on esitettävä yksi päästöoikeus jokaista päästötonnia kohti. Ihannetapauksessa valtio valvoo yrityksiä, etteivät ne voi huijata, ja sääntöjä rikkovat yritykset joutuvat maksamaan tuntuvan sakon.

Päästökauppa tarjoaa kuvion 20.13 ihannepoliitikolle keinon saavuttaa tavoiteltu päästötaso tai päästövähennysten kokonaismäärä E*.

Kuviossa 20.16 päästökattoa tai tavoiteltua päästövähennystä vastaa vaaka-akselin pituus. Päästökaupalla ratkaistaan, miten tarvittavat vähennykset on parasta jakaa yrityksille, kun niiden tuotantoteknologiat vaihtelevat. Päästöoikeuksien ja kaupankäynnin tarkoituksena on ohjata vähennykset niille yrityksille, jotka pystyvät toteuttamaan ne edullisimmin. Näin säästetään niukkoja resursseja, joille on käyttöä muualla.

Päästökaupan toimintaperiaatetta havainnollistaa kuvio 20.16. Kuvion esimerkissä päästöoikeudet jaetaan aluksi tasan kahdelle yritykselle, joiden päästövähennyskustannukset ovat erilaiset.

Kun päästöoikeudet on luotu, niillä voidaan käydä kauppaa monin tavoin. Yksi mahdollisuus on huutokauppatyyppiset markkinat, joita käsittelimme luvussa 11. Koetulosten mukaan tällaisilla markkinoilla kauppojen hinta hakeutuu nopeasti tasolle, jolla kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Sellainen on esimerkiksi kuvion hinta P*. Päästöoikeuksien ja kaupankäynnin ansiosta taloudessa saavutetaan tavoitellut päästövähennykset pienimmin resurssikustannuksin. Päästöoikeuden hinta P* on yhtä suuri kuin päästövähennysten rajakustannus koko taloudessa.

Päästökauppajärjestelmiä

Yksi ensimmäisistä onnistuneista päästökauppakokeiluista on Yhdysvalloissa 1990-luvulla perustetut rikkidioksidipäästöjen markkinat, joiden tavoitteena oli vähentää happosateita. Vuosina 1990–2007 rikkidioksidipäästöt laskivatkin 43 prosenttia huolimatta siitä, että hiilivoimaloiden sähköntuotanto kasvoi samaan aikaan yli 26 prosenttia.

Maailman suurin hiilidioksidipäästöjen kauppajärjestelmä on vuonna 2005 perustettu Euroopan unionin päästökauppa. Sen piiriin kuuluu 11 000 päästöjen aiheuttajaa koko unionin alueelta. EU-maiden hallitukset myyvät huutokaupalla 57 prosenttia päästöoikeuksista, ja päästökattoa eli kuvion 20.16 tasoa E* kiristetään vuosittain. Huutokaupan tuotosta osa käytetään rahoittamaan vähäpäästöisten energiainnovaatioiden kehitystä. Muissakin maissa ja alueilla on samankaltaisia hiilidioksidin päästökauppajärjestelmiä.

Euroopan unionin hiilidioksidipäästökauppa ei ole toiminut yhtä hyvin kuin Yhdysvaltain rikkidioksidipäästökauppa. Jotkut selittävät heikkoja tuloksia sillä, että päästökatto oli liian korkealla eli määrärajoitus liian löyhä. Finanssikriisin jälkeen Euroopan kokonaiskysyntä laski, jolloin laski myös sähkön kysyntä ja sen mukana yritysten voiton maksimoiva päästötaso. Päästöoikeuksien tarjonta ylitti kysynnän, joten hinta romahti. Yritysten ei kannattanut käyttää rahaa päästövähennyksiin. Hintakehitystä kuvaa kuvio 20.17.

Päästökaupan sudenkuoppa on, ettei hintasignaali välttämättä ole luotettava peruste tulevaisuuden päästövähennyspäätöksille. Saksassa päästöoikeuden hintaromahdus sai energiantuottajat avaamaan uudelleen suuripäästöisiä hiilivoimaloita, koska saastuttava teknologia oli jälleen kannattavaa.

Päästömarkkinoita ei tarvitse jättää toimimaan täysin vapaasti. Isossa-Britanniassa hiilidioksidille on asetettu pohjahinta, joka koskee kaikkia päästökaupan brittiosapuolia. Näin saastuttaminen ei muutu ilmaiseksi, vaikka päästöoikeuden hinta romahtaisi.

Hiilidioksiditonnin arvioitu ulkoisvaikutus riippuu siitä, miten suuren arvon annamme tuleville sukupolville. Käsittelemme kysymystä alaluvussa 20.9. Alaraja-arviona voi pitää noin 40:tä dollaria hiilidioksiditonnia kohti (vuoden 2017 dollareissa). Summa kasvaa nopeasti, sillä mitä enemmän ilmakehässä on hiilidioksidia, sitä suurempi on lisätonnin rajavaikutus ilmastoon. Euroopan unionin päästökaupassa päästöoikeuden hinta on painunut jopa alle viidesosaan tästä summasta, kuten kuviosta 20.17 näimme. Päästöoikeus ohjaa silloin päätöksentekijöitä sisäistämään vain pienen osan ulkoisvaikutuksistaan.

Jos fossiilisista polttoaineista perittäisiin veroa, se kattaisi oikein asetettuna ulkoisvaikutukset kokonaan. Yritykset ja muut toimijat saisivat varmemman tiedon hiilidioksidipäästöjen kustannuksista. Hiilidioksidivero tai lyhyemmin hiilivero lisäisi päästöjen kustannusta aivan samalla tavalla kuin maksulliset päästöoikeudet. Kustannusvaikutus olisi identtinen, jos markkinoilla määräytyvä päästöoikeuden hinta olisi sama kuin valtion asettama vero päästötonnia kohti. Kustannusten kasvu nostaisi suuripäästöisten hyödykkeiden hintaa, jolloin niiden kysyntä vähenisi ceteris paribus. Sanotaankin, että sekä päästökauppa että hiilivero ”asettavat hintalapun” hiilidioksidipäästöjen ulkoisvaikutuksille.

Mikä on päästöjen oikea hinta?

Koska fossiilisten polttoaineiden tuottajat ja käyttäjät saavat yleensä runsaita tukia (taso vaihtelee maasta toiseen), hiiliveron tai päästöoikeuden hinnan pitäisi olla suurempi kuin alarajaksi arvioimamme 40 dollaria. Fossiilisten polttoaineiden tuet ovat maailman maissa keskimäärin 15 dollaria tonnilta. Optimaalinen verokanta, jolla ulkoisvaikutukset sisäistettäisiin ja tuen vaikutus neutraloitaisiin, olisi tällöin 55 dollaria tonnilta. Yksinkertaisempaa politiikkaa olisi lakkauttaa tuet ja asettaa hiilivero tasolle, joka vastaa parasta arviota fossiilisten polttoaineiden käytön ulkoisvaikutuksista.

Olemme tarkastelleet kahta politiikkavaihtoehtoa:

• päästökauppajärjestelmä, jossa päästökatto asetetaan riittävän matalalle
• hiilivero, joka kattaa ulkoisvaikutukset ja mahdolliset tuet (ellei niitä lakkauteta).

Ympäristötaloustieteilijät vääntävät kättä keinojen eduista ja haitoista. Yksimielisyys vallitsee lähinnä siitä, että kumpi tahansa on parempi vaihtoehto kuin useimpien maiden nykyinen päästöpolitiikka. Päästökauppa on osoittautunut suositummaksi, kenties joustavuutensa ansiosta. Se tarjoaa poliitikoille kaksi työkalua, koska he pääsevät sekä asettamaan hiilidioksidille hinnan että ohjailemaan päästöoikeuksien allokointia ja kauppaa. Yksi yhtenäinen vero ei ehkä lisäisi poliitikon suosiota.

Harjoitus 20.5 Päästökauppajärjestelmien arviointi

1. Selitä, miksi kuvion 20.16 vihreä ala vastaa kaupankäynnin hyötyjen kokonaismäärää. Vihje: Ajattele ensimmäistä päästöoikeutta, jonka yritys B ostaa yritykseltä A. Mikä on korkein hinta, jonka B olisi ollut halukas maksamaan? Mikä on alin hinta, jolla A olisi ollut halukas myymään päästöoikeuden?
2. Monet sanomalehdet julkaisevat pääkirjoitussivullaan ulkopuolisten kirjoittajien vieraskynäkirjoituksia. Ne ovat usein noin 600 sanan mittaisia. Etsi ilmastopolitiikkaa käsitteleviä vieraskynäkirjoituksia ja tutki niiden rakennetta ja esitystapaa. Kirjoita sitten vieraskynäkirjoitus, jossa vastaat seuraaviin kahteen kysymykseen: Miten selittäisit päästökaupan toimintaperiaatteen henkilölle, joka ei tunne taloustiedettä? Mitä vastaisit, jos hän epäilisi päästökauppaa tehottomaksi tai epäreiluksi?

Harjoitus 20.6 Hyvä päästökauppajärjestelmä

Yhdysvalloissa rikkidioksidipäästöjä on vähennetty tehokkaasti päästökaupalla. Päästökaupan kustannukset ovat noin viideskymmenesosa arvioiduista hyödyistä.

Lue VOXeu.org-sivustolta Robert Stavinsin ja muiden arvio rikkidioksidin päästökaupasta.

1. Miksi kirjoittajat pitävät päästökauppaa erinomaisena päästövähennyskeinona?

Lue vielä MIT-yliopiston energia- ja ympäristöpolitiikan keskuksen tutkijoiden Richard Schmalenseen ja Robert Stavinsin artikkeli ”The SO₂ Allowance Trading System”.

2. Kuvaa lyhyesti päästöoikeuksien hintakehitystä artikkelin kuvion 2 perusteella.
3. Miten hyvin päästöoikeuksien hintavaihtelua voi selittää kuvion 20.16 mekanismeilla?

Palauta mieleesi Friedrich Hayekin ajatus hinnoista viesteinä (luku 11) sekä omaisuuserien hintakuplien ja asuntomarkkinakuplien analyysi (luvut 11 ja 17).

4. Voisiko Schmalenseen ja Stavinsin artikkelin kuviossa 2 näkyvää hintavaihtelua selittää näillä käsitteillä ja välineillä?

Harjoitus 20.7 Hiilivero vai rajoitukset?

Vuonna 2017 yhdysvaltalaiset taloustieteilijät Martin Feldstein (presidentti Ronald Reaganin talousneuvonantaja) ja Greg Mankiw (presidentti George W. Bushin talousneuvonantaja) sekä ilmastokampanjoitsija Ted Halstead julkaisivat vieraskynäkirjoituksen, jossa he suosittelivat Yhdysvalloille kolmen keinon ilmastopolitiikkaa:

• Korvataan kaikki hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävä sääntely yhdellä hiilidioksidiverolla.
• Tilitetään verotulot veronmaksajille neljännesvuosittain ”hiiliosinkona”.
• Yhdysvaltalaisyritykset vapautetaan hiiliverosta, jos ne vievät tuotteitaan maihin, jossa hiilidioksidipäästöjä ei veroteta. Sen sijaan Yhdysvaltoihin tavaroita tuovilta yrityksiltä peritään hiilidioksidipäästöihin perustuva tuontivero, ”hiilitulli”.

1. Selitä, millaiseen taloustieteelliseen päättelyyn kukin ehdotus perustuu.
2. Miksi taloustieteilijöiden mielestä olisi tehokasta korvata sääntely yhdellä ainoalla verolla?
3. Ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet hiiliosinkoa. Niiden mukaan verotuloille olisi parempaa käyttöä. Yhdytkö väitteeseen? Mihin hiiliveron tuotto pitäisi käyttää? Hyväksyisivätkö kansalaiset hiiliveron auliimmin, jos he saisivat hiiliosinkoa?
4. Miksi taloustieteilijöiden mielestä olisi välttämätöntä periä tuontitavaroista hiilitullia? Mitä hiiliverosta seuraisi ilman hiilitullia? Millaisia kannustimia se loisi yhdysvaltalaisyrityksille ja ulkomaisille yrityksille? Kohteleeko hiilitulli reilusti Yhdysvaltoihin tuotteitaan vieviä kehittyviä maita, joissa sähköntuotanto nojaa paljolti hiilenpolttoon?
5. Kannatatko Feldsteinin, Mankiwin ja Halsteadin politiikkasuositusta? Perustele. Miten muuttaisit sitä?

20.6 Ympäristöpolitiikan mittaushaasteet

Ympäristöpolitiikan toteuttaminen tämän luvun periaatteiden mukaisesti edellyttää, että päästövähennyksen arvoa voi mitata. Päästövähennysten hyötyjä on vaikeaa arvottaa, koska terveeltä ympäristöltä puuttuvat markkinat ja vähennysten pitkän aikavälin vaikutuksista vallitsee epävarmuus. Mikä arvo on sademetsän säilymisellä, uhanalaisen lajin pelastumisella, ilman puhdistumisella tai melun vähenemisellä? Vastauksia voi etsiä eri menetelmillä sen mukaan, kohdistuvatko vaikutukset ympäristöön, terveyteen, kulutukseen vai tulevaan varallisuuteen.

hedonisten hintojen menetelmä

Menetelmä, jolla voidaan päätellä markkinoilla vaihdettavan hyödykkeen hintaan vaikuttavien mutta hinnoittelemattomien ympäristötekijöiden ja havaittujen piirteiden taloudellinen arvo. Hedonisten hintojen menetelmällä tutkijat voivat hinnoitella vaikeasti mitattavia ominaisuuksia. Arvioitu hinta perustuu paljastettuihin preferensseihin eli siihen, miten paljon yhdestä asiasta maksetaan toiseen verrattuna. Englanniksi hedonic pricing.

ehdollisen arvottamisen menetelmä

Menetelmä sellaisten resurssien arvottamiseen, joilla ei ole markkinoita. Ehdollisen arvottamisen menetelmä luokitellaan ilmaistujen preferenssien menetelmiin, koska siinä oletetaan, että vastaajien ilmaisemat arvostukset kertovat heidän todellisista preferensseistään. Englanniksi contingent valuation.

Esittelemme tässä alaluvussa kaksi päästövähennysten hyötyjen arviointimenetelmää: hedonisten hintojen ja ehdollisen arvottamisen menetelmät.

Ehdollisen arvottamisen menetelmä

Eräs helpoimmista ja yleisimmistä menetelmistä päästövähennysten hyödyn arviointiin on kysyä kansalaisilta. Tätä menetelmää käytettiin Exxon Valdez -öljytankkerin haaksirikon oikeuskäsittelyssä sen arvioimiseksi, miten suuren vahingon 42 miljoonan litran öljyvuoto aiheutti kauniille Prinssi Williamin salmelle esimerkiksi menetettyinä luonnonarvoina. Tuomioistuin teetti kyselyn, jossa vastaajilta tiedusteltiin, miten paljon he olisivat halukkaita maksamaan vastaavan öljyvuodon estämisestä. Kyselyssä vahingon arvoksi tuli ainakin 2,8 miljardia dollaria (vuonna 1990). Exxon sopi asian lopulta Alaskan osavaltion ja Yhdysvaltain liittovaltion kanssa ja maksoi niille miljardin dollarin vahingonkorvaukset.

Tätä ehdollisen arvottamisen menetelmää on käytetty myös Sri Lankan norsunsuojeluohjelmien arviointiin. Sri Lankan viljelijät tappoivat norsuja varjellakseen satoaan ja kotejaan. Tutkijat selvittivät, miten paljon srilankalaiset olisivat halukkaita maksamaan viljelijöille korvaukseksi norsujen tekemästä vahingosta, jos viljelijät saataisiin sillä jättämään eläimet rauhaan.²

Ehdollisen arvottamisen menetelmää sanotaan ilmaistujen preferenssien menetelmäksi, koska siinä oletetaan, että kyselyvastaukset kertovat todellisista preferensseistä. Hedonisten hintojen menetelmä toimii päinvastoin.

Hedonisten hintojen menetelmä

Hedonisten hintojen menetelmää nimitetään paljastettujen preferenssien menetelmäksi, koska siinä lähdetään liikkeelle kyselyvastausten sijaan käyttäytymisestä ja päätellään siitä preferenssit. Paljastettuja preferenssejä voi tutkia myös laboratoriokokeilla, kuten luvussa 4 todettiin. Laboratoriokokeilla ei kuitenkaan ole erityisesti annettavaa ympäristön arvottamisessa.

Miten paljon arvostat esimerkiksi sitä, ettei kotiisi kuulu lentokoneiden melua? Taloustieteilijät ovat havainneet, että lentoreiteillä sijaitsevista asunnoista maksetaan vähemmän kuin samanlaisista hiljaisten seutujen asunnoista. Asuntojen hintoja vertaamalla voi laskea, miten paljon ostajat ovat valmiita maksamaan säästyäkseen melulta.

Hedonisten hintojen menetelmää käytettiin Ison-Britannian kaatopaikkaveron asettamiseen. Ympäristöhaitan vähentämisen rajahyötyä arvioitiin aineistolla, joka käsitti yli puoli miljoonaa asuntokauppaa vuosilta 1991–2000. Tutkijat kontrolloivat useita asuntojen hintavaihteluun vaikuttavia tekijöitä ja testasivat tilastollisesti, voisiko selittämättä jäänyt vaihtelu johtua asunnon lähistöllä sijaitsevasta kaatopaikasta. He totesivat, että asunnon hinta halpeni seitsemän prosenttia, jos se sijaitsi neljännesmailin (400 metrin) säteellä toimivasta kaatopaikasta. Tutkijat laskivat, että asunnon ja kaatopaikan etäisyyden pitenemisen rajahyöty oli 2,86 puntaa jätetonnia kohti vuoden 2003 hinnoissa.

Hedonisten hintojen ja ehdollisen arvottamisen avulla voi mitata, minkä arvon kansalaiset antavat jollekin ympäristön muutokselle kokemuksensa valossa. Jos halutaan arvioida, mikä arvo ympäristön säilyttämisellä on koko yhteiskunnalle nyt ja tulevaisuudessa, eräs keino on ympäristökorjattu tilinpito. Seuraavassa tietolaatikossa kerrotaan, miten taloustieteilijät arvottavat rahallisesti yhteiskunnan luonnonpääoman käyttöä.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Luonnonpääoma ja ympäristökorjattu tilinpito

arvon aleneminen

Varallisuuserän arvon väheneminen, jonka aiheuttaa joko käyttö (kuluminen) tai aika (vanhentuminen). Englanniksi depreciation.

Arvon alenemisen käsite tarkoittaa tuotannossa käytettyjen fyysisten investointitavaroiden kulumista tai loppumista. Ympäristökorjattu tilinpito käsittelee ympäristöä samanlaisena kuluvana omaisuuseränä. Yhteiskunta käyttää ympäristöä tuottaakseen tavaroita ja palveluita. Ympäristön köyhtyminen vähentää siksi yhteiskunnan varallisuutta siinä missä tuotannossa käytettyjen koneiden kuluminen tai vanhentuminen.

Tulot tarkoittavat suurinta mahdollista summaa, jonka yksilö tai kansakunta voi kuluttaa tulevaisuuden tuotantokapasiteetin kärsimättä. Havainnollistimme sitä luvussa 10 kylpyammevertauksella. Tulot vastaavat ammeeseen virtaavaa vettä vähennettynä veden haihtumisella, joka vähentää veden kokonaismäärää ammeessa. Tulot voidaan siis määritellä bruttotulojen ja arvonalenemisen erotukseksi.

Tavanomaisessa kansantalouden tilinpidossa ei huomioida ympäristön köyhtymistä. Se on puute, sillä luonnonpääoman kuluminen ei eroa mitenkään koneiden ja muiden käyttämiemme välineiden kulumisesta.

Maailmanpankki on arvioinut, että köyhissä maissa luonnonpääoma muodostaa 47 prosenttia varallisuudesta. Jos luonnonpääomaa kulutetaan pois eikä sen menetystä huomioida, tulojen kasvunopeus tulee yliarvioiduksi. Miten paljon? Ensin on arvioitava, kuinka paljon menetetyn luonnonpääoman korvaaminen maksaisi vuodessa, ja sitten vähennettävä tämä luku vuotuisesta bruttokansantuotteesta. (Bruttokansantuote on yleisin tulojen mittari, vaikkei siinä – kuten ehkä muistat – huomioida edes investointihyödykkeiden kulumista mittausvaikeuksien vuoksi.)

ympäristökorjaus

Tavanomaisiin kansantulon mittareihin tehtävä kirjanpidollinen oikaisu luonnonpääoman arvon huomioimiseksi. Englanniksi green adjustment.

Jos tilinpitoon tehdään tällainen ympäristökorjaus, moni talouskasvun menestystarina asettuu uuteen valoon. Indonesiassa valtio sai politiikallaan aikaan puutavarabuumin vuosina 1979–1982. World Resources Institute -tutkimuslaitoksen tutkija Roberto Repetto kollegoineen kuitenkin arvioi, että Indonesia kulutti buumissa yli kahden miljardin dollarin edestä potentiaalisia metsätaloustuloja. Tutkijat osoittivat, että kun huomioitiin metsäkato, öljyvarojen hupeneminen ja maaperän eroosio, vuosina 1971–1984 Indonesian tulojen todellinen vuotuinen kasvuvauhti luonnonpääoman kulumisella oikaistuna olikin 4 prosenttia virallisen 7,1 prosentin sijasta. Toisessa, Ruotsia käsitelleessä tutkimuksessa arvioitiin, että luonnonpääoman menetykset vastasivat vuosina 1993–1997 noin prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ekonomistit erimielisinä Maksuhalukkuus vai oikeus elinkelpoiseen ympäristöön?

Etelä-Afrikan tasavallan perustuslaki takaa kansalaisille ”oikeuden ympäristöön, joka ei vaaranna terveyttä tai hyvinvointia”. Intian korkein oikeus on katsonut, että maan perustuslain suojaama oikeus elämään sisältää oikeuden puhtaaseen veteen ja ilmaan. Samanlaisia perustuslaillisia oikeuksia on säädetty ainakin 13 muussa maassa, muun muassa Portugalissa, Turkissa, Chilessä ja Etelä-Koreassa. Tutustu asuinmaasi tai muun valitsemasi maan perustuslakiin Constitution Project -verkkosivustolla ja selvitä, turvaako perustuslaki kansalaisille ympäristöoikeuksia.

Oikeuksiin vetoavat myös vesivarojen yksityistämistä vastustavat poliittiset liikkeet. Niiden mielestä puhdas vesi on ihmisoikeus. Kun arvotamme rahallisesti jotain ympäristön piirrettä – etäisyyttä kaatopaikasta, melusaastetta tai sulaton lyijypäästöjä – esimerkiksi tämän alaluvun menetelmin, ohitamme samalla monien vaaliman periaatteen, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada suojaa tällaisilta ympäristöhaitoilta.

Toiset esittävät vastakysymyksen: miten koettu ympäristön laatu eroaa esimerkiksi ruuan tai auton laadusta? Sitä saa mistä maksaa, ja ellei maksaminen huvita, miksi poliitikkojen pitäisi kallistaa korvaansa arvoillemme? Tästä näkökulmasta kansalaisten halukkuus maksaa ympäristön tilan parantumisesta on käypä mittari, kun arvioidaan päästövähennyspolitiikan hyötyjä.

Taloustieteilijät ja maallikot ovat kuitenkin kritisoineet maksuhalukkuusmittaria, koska sen valossa köyhät eivät arvosta ympäristöä paljonkaan: eiväthän he halua maksaa paljon ylipäänsä mistään. Arvostus ei ole kiinni halukkuudesta vaan rahasta. Tästä seuraa, että jos vähentämispolitiikan hyötyä arvioidaan maksuhalukkuuden avulla esimerkiksi hedonisten hintojen tai ehdollisen arvottamisen menetelmällä, köyhiin kohdistuvia ympäristöhaittoja torjuva politiikka saa pienemmän arvon kuin rikkaiden kokemaa ympäristön laatua parantava politiikka. Veneilyä harrastavat rikkaat ovat luultavasti halukkaita maksamaan puhtaista vesistöistä enemmän kuin kaupunkien köyhät puhtaasta juomavedestä.

Arvo voi riippua myös siitä, miten preferenssejä kartoittava kysymys muotoillaan. Jos meiltä kysyttäisiinkin, minkä vähimmäiskorvauksen olisimme halukkaat hyväksymään saman ympäristön samanlaisesta pilaantumisesta, korvausvaatimuksemme on empiirisen näytön perusteella suurempi kuin maksuhalukkuutemme.

meriittihyödyke

Tavarat tai palvelut, joiden tulisi olla kaikkien saatavilla maksukykyyn katsomatta.

Jos turvallinen ympäristö katsotaan oikeudeksi, taloustieteilijä luokittelisi sen luvun 12 käsitteistöä käyttäen meriittihyödykkeeksi. Samaan luokkaan kuuluvat äänioikeus, peruskoulutus ja oikeus puolustautua tuomioistuimessa: näiden hyödykkeiden pitäisi olla kaikkien saatavilla maksuhalukkuudesta riippumatta.

Maksuhalukkuuteen perustuvien menetelmien etuna on se, että ne hyödyntävät luonnon arvottamista koskevaa tietoa. Tällaisen tiedon pitäisi vaikuttaa päätöksiimme siitä, miten paljon ympäristön laatuun tulisi panostaa. Oikeusnäkökulman etuna taas on se, etteivät hyvätuloisten preferenssit saa etusijaa ympäristöpolitiikan suunnittelussa.

Harjoitus 20.8 Varallisuus ja luonnonpääoma

Lataa tietokoneellesi Maailmanpankin The Changing Wealth of Nations -aineisto.

1. Laske kokonaisvarallisuutta kuvaavasta aineistosta luonnonpääoman absoluuttinen muutos vuosina 1995–2000 ja vuosina 2000–2005 kolmelle rikkaalle maalle, kolmelle keskituloiselle maalle ja kolmelle köyhälle maalle. Tiivistä ja tulkitse tulokset.

Mene Maailmanpankin avoimen datan verkkopalveluun. Etsi ja lataa tietokoneellesi tiedot valitsemiesi maiden kiinteähintaisesta bruttokansantuotteesta vuosina 1995, 2000 ja 2005.

2. Laske bruttokansantuotteen absoluuttinen muutos näiden ajankohtien välillä. Piirrä pistekaavio, jossa pystyakselilla on bruttokansantuotteen prosentuaalinen muutos ja vaaka-akselilla luonnonpääoman prosentuaalinen muutos. Havaitsetko muuttujien välillä yhteyttä? Mikä sitä voisi selittää?

20.7 Dynaaminen ympäristöpolitiikka: tulevaisuuden teknologiat ja elämäntavat

Mahdollisuuksien joukon ja samahyötykäyrien sanelemat valintatilanteet muuttuvat sitä mukaa kuin arvot ja elämäntavat muuttuvat, uusia teknologioita tulee saataville ja ihmisen vaikutus ympäristöön voimistuu.

Hinnat, määrät ja ympäristöinnovaatiot

päästövähennysten rajatuottavuus

Päästövähennysten kustannusten ja terveemmän ympäristön välinen rajamuunnossuhde. Päästövähennysten rajatuottavuus on yhtä suuri kuin mahdollisuuksien rajan kulmakerroin. Englanniksi marginal productivity of abatement expenditures. Katso myös: rajamuunnossuhde, mahdollisuuksien raja.

Teknologian parannus voi suurentaa mahdollisuuksien joukkoa. Se voi tehostaa päästöjen vähentämistoimia ja pienentää siten terveemmän ympäristön vaihtoehtoiskustannusta. Se voi myös parantaa tavaroiden tuotantotapoja ja vähentää sitä kautta kulutuksen ympäristökustannusta. Kuvio 20.18 kuvaa teknologian parannusta, joka kohentaa menetetyn kulutuksen ja päästövähennysten välistä rajamuunnossuhdetta eli päästövähennysten rajatuottavuutta: toisin sanoen menetetyn kulutuksen ja terveemmän ympäristön välistä vaihtosuhdetta. Teknologian parannus lisää vähennysmenojen rajatuottavuutta, jolloin mahdollisuuksien raja jyrkkenee.

Luvussa 2 tarkastelimme innovaatiotuottoa teknologian edistyksen ja tuottavuusparannusten kirittäjänä. Jos innovaatiotuottoja luodaan oikeanlaisilla kannustimilla, voimme odottaa teknologian kehityksen synnyttävän substituutteja sellaisille resursseille, jotka muuten käytettäisiin loppuun tai jotka olisi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi jätettävä käyttämättä. Tällainen muutos on esimerkiksi aurinkovoimateknologian kehitys.³

tekemällä oppiminen

Tuotos panosyksikköä kohti kasvaa, kun kokemus tavaran tai palvelun tuotannosta karttuu. Englanniksi learning by doing.

Aurinkopaneeleja ja muuta aurinkoenergiatekniikkaa valmistavat yritykset ovat saaneet tukia, joilla ne ovat rahoittaneet tämän uuden energianlähteen tutkimusta ja tuotekehitystoimintaa. Aurinkopaneeleja asentaville kuluttajille ja yrityksille maksetut tuet taas ovat lisänneet kysyntää. Kysynnän kasvun myötä aurinkopaneelien hinta on laskenut huomattavasti, koska tuotantoprosessissa on tapahtunut tekemällä oppimista. Sen seurauksena aurinkopaneelien tuotannosta on tullut yhä halvempaa.

Ympäristösääntely voi tällä tavoin kannustaa innovaatioihin ja lisätä tehokkuutta. Ajatus tunnetaan Porterin hypoteesina, sillä sen esitti ensimmäisenä taloustieteilijä Michael Porter vuonna 1995. Porterin mukaan sääntelykustannukset ohjasivat yrityksiä tavoittelemaan puhtaampaa ja tehokkaampaa teknologiaa. Teknologioiden hyödyt korvaavat sekä sääntelykustannukset että innovointikustannukset.

Kuvioista 20.19a ja 20.19b käy ilmi, miten huikeasti aurinkokennojen tehokkuus on parantunut viime vuosikymmeninä ja miten se on laskenut aurinkosähkön tuotantokustannuksia.

Monet uusiutuvat energianlähteet ovat Yhdysvalloissa fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna kilpailukykyisiä ilman tukiakin, jos tarkastellaan kokonaiskustannusta tuotettua sähköyksikköä kohti (katso kuvio 20.19b). Uusiutuvat energianlähteet eivät kuitenkaan aina toimi yhtä luotettavasti kuin fossiiliset polttoaineet, koska tuulivoimaa saadaan vain tuulisella ja aurinkovoimaa vain aurinkoisella säällä. Siksi energian käyttäjät saattavat ilman tukia suosia fossiilisia polttoaineita, vaikka aurinkovoiman yksikkökustannus on pienempi.

Osoitamme luvussa 2 kehittämällämme mallilla, miten vero voi synnyttää innovaatiotuottoja muuttamalla suhteellisia hintoja ja kannustamalla siten yksityistä sektoria innovaatioihin. Olympia-Tekstiili on (kuvitteellinen) tekstiilinvalmistaja. Sen toimintamaassa sähköntuotannon katkokset ovat hyvin yleisiä, joten se on noudattanut muiden yritysten esimerkkiä ja hankkinut hiilikäyttöisen generaattorin. Hiili on fossiilinen polttoaine, josta syntyy kasvihuonekaasuja, mutta vaihtoehtoinen energianlähde eli aurinkovoima on kalliimpaa. Olympia-Tekstiili on kyllä asentanut tehtaansa katolle aurinkopaneeleja mutta tuottaa pääosan sähköstään hiilellä.

Kuvio 20.20 vertailee energianlähteiden kustannuksia. Malli on tuttu luvusta 2. Siinä selitimme, miten Englannin suhteellisen korkea palkkataso teki kannattavaksi työtä säästävän innovaation, kehruu-Jennyn. Tällä kertaa analysoimme innovaatiota, joka säästää ympäristön resursseja. Toisin kuin 1800-luvun englantilaisten työpanoksella, niistä monellakaan ei ole hintaa.

Tarkastelemme seuraavaksi hiilivoiman verotuksen vaikutusta yrityksen teknologiapäätöksiin. Ennen veroa hiilivaltainen teknologia on pienimpien kustannusten tuotantotapa. Yrityksellä ei silloin ole kannustimia kehittää tai ottaa käyttöön uusiutuvia energianlähteitä, eikä hiilelle vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämisestä ole odotettavissa voittoja. Veron jälkeen yritys säästäisi tuotosyksikköä kohti yhden hiilitonnin verran, jos se kehittäisi ja ottaisi käyttöön aurinkovoimaa.

Kustannusten vertailu ohjaa Olympia-Tekstiilin omistajaa siirtymään aurinkovoimaan. Verotus on muuttanut hintojen välittämää viestiä. Uusi hinta kertoo, että omistaja voi tehdä voittoa käyttämällä uusiutuvia energianlähteitä. Se kertoo myös, että hiilenpolttoa jatkava yritys voi jäädä jälkeen kilpailijoistaan, jos ne vaihtavat halvempaan teknologiaan.

Ympäristöpolitiikka ja elämäntyylin pitkän aikavälin muutokset

Ympäristöinnovaatioiden edistämisen lisäksi ympäristöpolitiikka voi pitkällä aikavälillä vaikuttaa siihen, miten paljon arvostamme hyvinvointiimme vaikuttavia hyödykkeitä. Luvussa 4 käsittelimme sosiaalisia preferenssejä. Totesimme, että yksilön toimintaa voi motivoida yhteisen hyvän edistäminen. Tietolaatikossa kerrotaan, miten taloustieteilijät ovat soveltaneet tätä yleistä sosiaalisten preferenssien käsitettä arvioidessaan preferenssien merkitystä ympäristönsuojelussa.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Sosiaaliset preferenssit ja kestävä kehitys

sosiaaliset preferenssit

Yksilöllä on sosiaaliset preferenssit, jos hän antaa arvoa muiden tulokselle, vaikka hänen oma tuloksensa pienenisi sen seurauksena. Englanniksi social preferences.

Voisivatko luvusta 4 tutut sosiaaliset preferenssit, kuten altruismi ja vastavuoroisuus, motivoida säästämään ympäristöä? Kysymykseen on vaikeaa vastata. Jos teemme ympäristötekoja, ajattelemme kernaasti sen kertovan ekologisista arvoistamme, vaikka toimintamme syyt olisivat aivan toiset.

Kahdessa kokeellisessa tutkimuksessa on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että sosiaaliset preferenssit kannustavat suojelemaan ympäristöä.

Koillis-Brasiliassa pyydetään katkarapuja suurta muoviämpäriä muistuttavilla pyydyksillä. Turvatakseen saaliinsa myös tulevaisuudessa ravustajat puhkaisevat pyydystensä pohjaan reiän, josta keskenkasvuiset ravut mahtuvat livahtamaan pois. Ravustajilla on tosielämän yhteistyöpulma, joka muistuttaa luvun 4 esimerkkejä: yksittäisen ravustajan odotettavissa olevat tulot kasvaisivat, jos hän tekisi pyydyksiinsä muita pienemmät reiät. Hän saisi suuremman saaliin, muut huolehtisivat tulevasta.

Vangin dilemman viitekehyksessä pienet reiät merkitsevät yhteisestä rintamasta lipeämistä, jolla pelaaja saisi mahdollisimman hyvän aineellisen tuloksen muiden toimista riippumatta. Pienet reiät ovat dominoiva strategia. Ravustaja voisi kuitenkin vastustaa kiusausta, jos hän olisi sekä solidaarinen muita ravustajia kohtaan että riittävän kärsivällinen arvostaakseen tulevaisuuden ravustusmahdollisuuksia, jotka koko yhteisö menettäisi pienten reikien vuoksi.

Ympäristötaloustieteilijät Ernst Fehr ja Andreas Leibbrandt tutkivat ravustajia menetelminään julkishyödykepeli ja kärsimättömyyden kokeellinen mittaus. Pelaajat osallistuivat molempiin kokeisiin nimettöminä ja saivat tulokseksi oikeaa hyötyä. Julkishyödykepelissä panostamatta jättävät pelaajat saivat enemmän rahaa kuin yhteistyöhaluiset, julkishyödykkeeseen panostavat pelaajat.⁴

Tutkijat havaitsivat, että koeasetelmissa kärsivällisyyttä ja yhteistyökykyä osoittaneet ravustajat tekivät pyydyksiinsä selvästi suuremmat reiät. He varjelivat koko yhteisön tulevia saaliita. Kärsivällisyyden ja yhteistyökyvyn vaikutus pysyi huomattavana silloinkin, kun muita reikäkokoon mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä kontrolloitiin.

Etiopiassa Balen alueen oromo-paimentolaiskansan keskuudessa on saatu lisänäyttöä siitä, että sosiaaliset preferenssit voivat edistää ympäristölle suotuisia tulemia. Tutkija Devesh Rustagi työryhmineen teki julkishyödykekokeita 679 paimentolaisen populaatiossa ja arvioi heidän onnistumistaan yhteismetsähankkeissa.⁵ Kokeisiin ja kenttätutkimuksiin osallistui 49 paimentolaisryhmää, jotka hoitivat yhteisiä metsämaita.

Yleisin kokeissa havaittu toimintamalli oli ”ehdollisesti yhteistyökykyinen”. Näin toimivat koehenkilöt vastasivat muiden suuriin panostuksiin panostamalla itsekin enemmän. Heitä oli hieman yli kolmannes koehenkilöistä. Tutkijat kontrolloivat jälleen muita metsähankkeiden onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä ja totesivat, että hankkeissa onnistuivat parhaiten eli puita istuttivat eniten sellaiset ryhmät, joihin kuului paljon ehdollisesti yhteistyökykyisiä.

Eräs tuloksia selittävä tekijä oli, että onnistujaryhmissä käytettiin selvästi enemmän aikaa muiden metsänkäytön valvontaan. Erot ehdollisesti yhteistyökykyisten osuudessa olivat yhteydessä huomattaviin lisäyksiin istutettujen puiden määrässä tai valvontaan käytetyssä ajassa. Sama havaittiin Brasilian ravustajien joukossa.

Koetuloksista ei voi päätellä, että kestävä kehitys olisi mahdollista saavuttaa pelkän anteliaisuuden, yhteistyökyvyn tai vastavuoroisuuden varassa. Ne osoittavat kuitenkin, että sosiaalisista preferensseistä on apua.

Sosiaaliset preferenssit voivat motivoida toimimaan ympäristön puolesta. Toinen mahdollinen motiivi on elämäntyylin muutos. Sitä havainnollistaa parhaiten Alankomaiden esimerkki.

Kuvion 3.1 mukaan Alankomaiden tuotantotyöntekijöiden työaika oli vuonna 2000 alle puolet vuoden 1900 tasosta. Heidän vapaa-aikansa oli siis lisääntynyt reilusti, ja he kuluttivat alle puolet siitä hyödyke- ja palvelumäärästä, jonka olisivat voineet saada työskentelemällä yhtä paljon kuin vuonna 1900 eli yli kolmetuhatta tuntia vuodessa. Jos alankomaalaiset tekisivät yhä näin paljon töitä ja käyttäisivät kaikki työtulonsa kulutukseen, he aiheuttaisivat suurempia ympäristöhaittoja.

Hyppää pari alalukua eteenpäin kuvioon 20.25a, jossa on esitetty eri maiden hiilidioksidipäästöt ja bruttokansantuote asukasta kohti laskettuna. Kuvittele, että alankomaalaiset olisivat kaksi kertaa rikkaampia kuin kuviossa. Millainen ympäristövaikutus siitä seuraisi hiilidioksidipäästöissä mitattuna? Kuviossa Alankomaiden piste sijaitsee hieman ennustesuoran alapuolella. Jos oletamme, että työajan pidennyksen jälkeen sijainti olisi samantapainen, voimme arvioida päästöt regressiosuorasta. Alankomaalaisten hiilidioksidipäästöt asukasta kohti olisivat silloin 11 tonnin sijasta yli 20 tonnia. He kuuluisivat maailman pahimpiin saastuttajiin.

Alankomaissa työaika on lyhentynyt poikkeuksellisen paljon. Kuviosta 3.1 voi nähdä, että esimerkiksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa työaika lyheni myös, vaikka selvästi maltillisemmin. Päätelmämme pätee kuitenkin kaikkiin työaikaa lyhentäneisiin maihin: ellei niissä olisi lisätty vapaa-aikaa ja sen vaihtoehtoiskustannuksena vähennetty kulutusta, ne olisivat aiheuttaneet vielä enemmän ilmastopäästöjä.

Elämäntyyliä voi luonnehtia ”ympäristöystävälliseksi”, jos siihen kuuluu runsaasti vapaa-aikaa eikä talouden tuottamia tavaroita ja palveluita kuluteta suurinta mahdollista määrää. Ympäristöpolitiikka voi ohjata kansalaisia tällaiseen elämäntyyliin.

Ajatellaanpa Omaria, joka suunnittelee lomalentoa ja miettii sopivaa kohdetta. Omarin tulot riittävät lentolippuun vaikka toiselle puolelle maapalloa, mutta hän tietää, että lentopolttoaineet tuottavat paljon kasvihuonekaasuja. Hän haluaisi myös lisää vapaa-aikaa mutta tiedostaa, että työviikon lyhentäminen pienentäisi lomabudjettia.

Omarin valintatilanne ja siihen vaikuttavat vaihtosuhteet on esitetty kuviossa 20.21. Vaaka-akselilla on vuotuinen vapaa-ajan määrä, pystyakselilla vuotuinen lentokilometrien määrä. Punainen suora kertoo, miten pitkiin lentomatkoihin Omarilla on varaa eri vapaa-ajan arvoilla. Se on lentomatkustuksen ja vapaa-ajan yhdistelmien mahdollisuuksien raja.

Mahdollisuuksien raja on johdettu seuraavasti: Kuvitellaan, että Omar ansaitsee verojen jälkeen 50 euroa tunnissa ja voi päättää oman työaikansa. Hänen menonsa muihin hyödykkeisiin kuin lentolippuihin ovat 90 000 euroa vuodessa, ja sen ansaitakseen hänen pitää työskennellä 1 800 tuntia vuodessa. Hän pystyisi tekemään työtä 8 760 tuntia vuodessa (kuten luvussa 3), mutta valitsee siis työajakseen 1 800 tuntia. Jos hän ei matkusta lentokoneella lainkaan, hänelle jää vapaa-aikaa 6 960 tuntia; tässä pisteessä mahdollisuuksien raja leikkaa vaaka-akselin. Miten kauas Omar päättää lentää, jos yhdellä eurolla saa neljä lentokilometriä?

Kuvion samahyötykäyrät kuvaavat Omarin vapaa-aikaa ja lentomatkustusta koskevia preferenssejä. Samahyötykäyrän kulmakerroin kertoo, miten paljon hän arvostaa vapaa-aikaa verrattuna lentomatkustukseen. Se on vapaa-ajan ja lentomatkustuksen rajasubstituutiosuhde.

Katso kuviosta 20.21, miten Omar tekee päätöksensä.

tulovaikutus

Lisätulojen vaikutus, kun hinta tai vaihtoehtoiskustannus ei muutu. Englanniksi income effect.

substituutiovaikutus

Vaikutus, joka johtuu vain hinnan tai vaihtoehtoiskustannuksen muutoksista uudella hyödyn tasolla. Englanniksi substitution effect.

Omar vähentää lentämistä. Muutos johtuu kahdesta syystä:

• Tulovaikutus. Omarin vaihtoehdot vähenevät, koska hänen kuluttamansa hyödykkeen hinta on noussut. Hänen reaalitulonsa ovat toisin sanoen laskeneet.
• Substituutiovaikutus. Vero on nostanut lentomatkustuksen suhteellista hintaa ja ohjannut Omaria nauttimaan elämästään muulla tavoin, kuten kuluttamalla muita hyödykkeitä (jotka eivät ole mukana kuviossa), vähentämällä työntekoa tai molemmilla tavoilla.

Harjoitus 20.9 Teknologian parannukset

1. Piirrä kuviosta 20.18 uusi versio, joka kuvaa päästövähennysteknologian parannuksen sijasta kulutushyödykkeiden tuotantoteknologian parannusta.
2. Selitä kuvion perusteella, miten mahdollisuuksien raja sekä ympäristön tilan ja kulutuksen ihanteellinen yhdistelmä muuttuvat, jos muut seikat pysyvät ennallaan.

Harjoitus 20.10 Kysynnän hintajousto

Eräässä tutkimuksessa arvioitiin, että Kaliforniassa autoilijoiden ajomailien kysynnän hintajousto on lyhyellä aikavälillä –0,22. Kuvitellaan, että bensiini maksaa kolme dollaria gallonalta. Kalifornian osavaltio päättää verottaa bensiiniä niin, että hinta nousee neljään dollariin gallonalta.

1. Jos autoilija ajaa viikossa 200 mailia, miten paljon ajomailien voi ennustaa vähenevän veron seurauksena?

Tutkimuksessa havaittiin myös, että hyvätuloiset reagoivat bensiinin hinnan muutokseen voimakkaammin kuin pienituloiset.

2. Mistä ero voisi johtua?
3. Kuvaa tuloryhmien hintareaktioiden eroja hahmottelemalla erikseen hyvätuloisten ja pienituloisten kysyntäkäyrät. Osoita, miksi vero aiheuttaa pienituloisille suuremman kustannuksen.

20.8 Ympäristön dynamiikkaa

Taloustieteen peruskäsitteisiin kuuluu tasapaino. Tasapaino on välttämätön väline ennustettaessa hyödykkeiden hintaa kysyntä-tarjontamallilla tai työttömyyden tasoa työmarkkinamallilla. Käytännön elämässä tarvitaan kuitenkin myös muuta tietoa kuin mallin tasapainopiste. Luvuissa 16 ja 18 totesimme, että työmarkkinoiden sopeutuminen tasapainotilasta toiseen voi viedä hyvin kauan. Siksi on tärkeää tietää, mitä odotellessa tapahtuu.

Grand Banksin turskakannan romahdus ja Amazonin sademetsä-aluetta uhkaava metsäkato ovat esimerkkejä siitä, että tasapainotiloja voi olla useampia kuin yksi. Eräs mahdollinen tasapainotila on terve, kestävä ympäristö, kuten Grand Banksin kalavedet vuotta 1950 edeltäneenä vuosisatana. Tasapainotila voi olla myös sellainen, jossa turska on tyystin hävinnyt vesistä ja ympäristö romahtanut. Jälkimmäiseen tasapainotilaan johtavan prosessin voi mieltää noidankehäksi, kestävän kehityksen taas hyvän kierteeksi.

epätasapainoprosessi

Talouden muuttujat voivat vaihdella kahdesta syystä. Jos muuttujan tasapainotilaan vaikuttavat seikat muuttuvat, kyseessä on tasapainoprosessi. Jos järjestelmä ei ole tasapainossa vaan mallin sisällä toimii muutosvoimia, kyseessä on epätasapainoprosessi. Epätasapainoprosessissa talous siirtyy kohti vakaata tasapainoa tai poispäin keikahduspisteestä (epävakaasta tasapainosta). Englanniksi disequilibrium process.

Siirtymä tasapainotilasta toiseen – epätasapainoprosessi – voi käydä hyvin nopeasti, koska se saa vauhtia vahvistavista takaisinkytkennöistä. Luvussa 17 tutkimme, miten ne toimivat asuntomarkkinoilla. Grand Banksin kalakantojen romahdus muistuttaa asuntokuplaa, koska sekin vahvisti itse itseään.

Tässä alaluvussa käsittelemme epätasapainoprosesseja. Jos niitä esiintyy ekosysteemissä ja jos päätöksentekijöiltä puuttuu tärkeää tietoa siitä, millaiset ihmisen toimet voivat sysätä romahduksen liikkeelle, se on huomioitava ympäristöpolitiikassa. Politiikan on silloin ennen kaikkea pyrittävä välttämään tuhoisaa romahdusta.

Biosfäärin dynamiikka

Luonnonympäristö muuttuu jatkuvasti biosfäärin kemiallisten ja fysikaalisten prosessien tuloksena. Niin oli jo kauan ennen kuin ihmisen taloudellinen ja muunlainen toimeliaisuus alkoi muovata ympäristöä voimallisesti.

Kymmenien tuhansien vuosien saatossa jääkausi vaihtui lämpimämpään kauteen, jonka aikana jäätiköt ja merijää vetäytyivät napa-alueille. Sitä seurasi uusi kylmä kausi, jonka mittaan jääpeite laajeni nykyiselle lauhkealle ilmastovyöhykkeelle. Lyhyemmällä aikavälillä saattoi sattua esimerkiksi valtava tulivuorenpurkaus, jonka tuhkapilvet verhosivat auringon, kuten niin sanotulla pikku jääkaudella 500 vuotta sitten. Se erottuu kuviossa 1.6b keskilämpötilan pudotuksena 1400-luvun puolenvälin tienoilla.

Nykyään ilmastoon vaikuttaa vahvasti ihmisen taloudellinen toimeliaisuus, mutta ilmastolla on myös oma muutosdynamiikkansa. Ympäristöpolitiikan vaikeutena on, että jotkin luonnonprosessit voivat käynnistää vahvistavia takaisinkytkentöjä, joissa pieni muutos voimistuu paljon kokoaan suuremmiksi seurauksiksi ja ympäristön tila heikkenee ennakoitua nopeammin ja pahemmin.

keikahduspiste

Epävakaa tasapaino kahden sellaisen alueen rajalla, joilla jokin muuttuja vaihtelee eri suuntiin. Jos muuttujan arvo on vähänkin keikahduspisteen yhdellä puolella, se alkaa siirtyä yhä enemmän siihen suuntaan. Englanniksi tipping point. Katso myös: hintakupla.

varovaisuuspolitiikka

Politiikkalinja, jossa annetaan hyvin suuri arvo tuhoisan tuleman todennäköisyyden vähentämiselle, vaikka se johtaisi muista tavoitteista tinkimiseen ja siksi suuriin kustannuksiin. Varovaisuuspolitiikkaa suositaan usein silloin, kun tuhoisan tuleman edellytyksistä vallitsee suuri epävarmuus. Englanniksi prudential policy.

Monissa järvissä, joissa ja muissa makeanveden vesistöissä esiintyy Grand Banksin ja Amazonian tavoin ympäristön köyhtymiseen ja romahtamiseen johtavia noidankehiä. Jos vahvistavat takaisinkytkennät ovat voimakkaita, ekosysteemissä voi tulla vastaan ympäristön köyhtymisen keikahduspiste. Mikäli ympäristöresurssi heikkenee keikahduspisteen tasolle, käynnistyy äkillinen ja vaikeasti pysäytettävä tuhoutumisprosessi. Sitä ei voi torjua päästövähennysten kustannus-hyötyanalyysilla, vaan ympäristöpolitiikan pitää jollain keinolla varmistaa, ettei kriittinen resurssi ajaudu keikahduspisteeseen. Erityisen tärkeää varmistaminen on silloin, kun keikahduspistettä ei tunneta varmasti. Varovaisuuspolitiikka pyrkii välttämään vaaran, että ympäristöresurssin tila heikkenee radikaalisti ja peruuttamattomasti.

Ympäristön tasapainotilat

Maapallon reunaehtoja ja ympäristön romahdusta kuvaa hyvin kouriintuntuvasti arktisen merijään sulaminen. Arktinen merijää on mahdollisesti jo ohittanut keikahduspisteensä ilmastonmuutoksen seurauksena. Kuvio 20.22 kertoo, että merijään pinta-ala loppukesästä on pienentynyt kiihtyvästi 50 vuotta. Karttakuvat havainnollistavat viime vuosikymmenten muutosta.

Hahmottelemme ensin sulamisen noidankehän. Sula meri on jääpeitettä tummempi, joten maapallolta avaruuteen heijastuva säteily vähenee. Avomeri toisin sanoen imee enemmän säteilyä ja lämpenee. Meren pintalämpötila nousee sekä kesällä että talvella, minkä seurauksena kesällä jäätä syntyy vähemmän.

Merijään hyvän kierre toimii päinvastoin. Kesäisin laaja jääpeite heijastaa säteilyä hyvin, jolloin lämpötila pysyy matalana. Jää ei sula vaan heijastaa säteilyä edelleen, ja matala lämpötila säilyy.

Arktisen merijään mahdolliset vakaat tasapainotilat ovat laaja jääpeite kesällä ja sula meri kesällä. Kumpaankin liittyy vahvistava takaisinkytkentä. Ne on esitetty kuviossa 20.23. Vertaa mekanismeja asuntokuplan synnyttävään kierteeseen (katso luku 17).

Ympäristön keikahduspiste

• Ympäristön keikahduspisteen toisella puolella ympäristöä kuormittavat prosessit rajoittavat itseään.
• Toisella puolella vahvistavat takaisinkytkennät johtavat itseään vahvistavaan kuormittumiseen, joka ryöstäytyy hallitsemattomaksi.

Mitä vakaiden tasapainotilojen välissä tapahtuu? Tarkastelemme kysymystä luvussa 17 kehittämällämme asuntomarkkinamallilla. Huomaat varmasti, että kuvio 20.23 muistuttaa asuntomarkkinoiden nousukiidon ja romahduksen kuvaajaa kuviossa 17.18. Asuntojen hinnan sijasta koordinaatiston vaaka-akselilla on merijään pinta-ala eli ympäristön tila tänä vuonna, E_t. Pystyakselilla on merijään pinta-ala ensi vuonna. Kuvio osoittaa, miten merijään pinta-ala tänä vuonna on yhteydessä ensi vuoden pinta-alaan.

Muuttumatonta ympäristöä kuvaa 45 asteen kulmassa nouseva suora. Tällä suoralla jokaista vaaka-akselin arvoa vastaa yhtä suuri pystyakselin eli seuraavan vuoden arvo. S-käyrä on ympäristödynamiikkakuvaaja. Sen ja 45 asteen suoran leikkauspisteet ovat tasapainotiloja, kuten luvussa 17. Tasapainopisteissä merijään pinta-ala on ensi vuonna sama kuin tänä vuonna; tasapainohan tarkoittaa pysyvää eli vuodesta toiseen muuttumatonta tilaa.

Kaksi tasapainoista on vakaita, ja molempiin liittyy vahvistava takaisinkytkentä, joka on kuvattu ylemmässä kaaviossa. (Kertaa halutessasi vakaan ja epävakaan tasapainon sopeutumisprosessit kuvioista 11.18 ja 11.19.) Piste A on epävakaa tasapaino eli keikahduspiste. Siinä pienikin merijään pinta-alan muutos käynnistää siirtymän kohti pistettä B tai pistettä C.

Kaikissa vakaiden tasapainotilojen B ja C välisissä pisteissä merijään pinta-ala joko kasvaa vuosi vuodelta kohti pisteen B suotuisaa tasapainoa tai kutistuu kohti pisteen C tasapainoa, jossa meri on sula. Jos merijään pinta-ala on alussa esimerkiksi E₀, ympäristödynamiikkakuvaajasta nähdään seuraavan vuoden (kasvanut) pinta-ala. Nuoli osoittaa siirtymää kohti tasapainopistettä B.

Siirtymä johtuu siitä, että kylmässä ilmastossa ja jääpeitteen säilyessä merijään pinta-ala kasvaa alkuperäisestä tasosta E₀, koska ympäristödynamiikkakuvaaja kulkee 45 asteen suoran yläpuolella. Kun merijäätä on paljon, sitä ylläpitävä takaisinkytkentä on vahva. Näin jääpeite pysyy yleensä silloinkin, kun vuodenaikojen tai merivirtojen vuosikymmenvaihtelusta johtuva lämpötilojen vaihtelu tilapäisesti lämmittää merta ja pienentää jääpeitettä. Laaja jääpeite palauttaa järjestelmän kohti suotuisaa tasapainoa.

Maapallon reunaehdot

Totesimme, että kahta vakaata tasapainoa erottaa toisistaan epävakaa tasapaino A. Se tarkoittaa, että jos merijää sulaa keikahduspistettä pienemmäksi, sulaminen kiihtyy. Jääpeitettä pienentävä takaisinkytkentä vahvistuu, ja ekosysteemi päätyy tilaan, jossa arktinen meri on kesäisin sula. Ekosysteemi ei pysty palautumaan.

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa tähän kokonaisuuteen? Selitämme ensin, miksi ympäristödynamiikkakuvaajan S-käyrä voi siirtyä alaspäin. Jos niin käy, ekosysteemi ei enää vakaudukaan laajan jääpeitteen tasapainoon pisteessä B.

Ilmaston lämpenemisestä seuraa kaksi muutosta, toinen vähittäinen ja toinen rysäysmäinen. Jos alkutilanteena on laajan jääpeitteen tasapaino, ilmaston lämpeneminen ensinnäkin siirtää ekosysteemiä lähemmäs keikahduspistettä. Sitä vastaa S-käyrän siirtymä alaspäin. Toiseksi ilmaston lämpeneminen voi muuttaa ekosysteemiä niin, että jossakin pisteessä laajan jääpeitteen tasapaino häviää.

Havainnollistamme ilmastonmuutoksen seurauksia kuviossa 20.24. Ilmaston lämpeneminen tarkoittaa, että seuraavan vuoden jääpeite jää tämänvuotista pienemmäksi. Muutos ei tapahdu kuviossa ympäristödynamiikkakuvaajaa pitkin, vaan koko S-käyrä siirtyy alaspäin. Sen seurauksena jääpeite jää talvellakin pienemmäksi, mikä voimistaa kesän lämpötilannousun ja sulan veden vaikutusta koko ekosysteemiin.

Kuviossa 20.24 ympäristödynamiikkakuvaajan siirtyminen alaspäin siirtää myös laajan jääpeitteen tasapainopistettä alaspäin. Silloin merijään pinta-ala vähenee vuosi vuodelta. Huomaa myös, että ilmaston lämpeneminen siirtää keikahduspistettä alkupisteestä A ylöspäin pisteeseen Z, jolloin romahduksen vaaravyöhyke laajenee.

Vastaako kuvauksemme sadan viime vuoden havaintoja? Kuvion 20.22 mukaan arktinen merijää lähestyi 1960-luvun lopulle saakka laajan jääpeitteen tasapainoa eli pisteen B kaltaista tilaa. Sitten merijään pinta-ala alkoi pienetä, aluksi vähitellen. Tätä vastaa kuviossa 20.24 siirtymä pisteestä B alaspäin kohti pistettä Z. Noin 1980-luvun puolivälistä jääpeite on huvennut paljon nopeammin. Tämä vastaisi kuvion 20.24 vaihetta, jossa viimeinen keikahduspiste on ohitettu ja ekosysteemi vajoaa vääjäämättä kohti kesäistä sulan veden tasapainotilaa eli pistettä K.

Kun malli ja havaintoaineisto yhdistetään, näyttää siltä, että muutos laajasta jääpeitteestä kohti sulan veden tasapainoa on meneillään. Vaikka ilmastonmuutos saataisiin aisoihin, tutkijat eivät tiedä, voiko arktisen merijään sulamista pysäyttää. Merijää on mahdollisesti sulanut niin paljon, ettei paluuta entiseen ole. Jos merijää sulaa kokonaan, se kiihdyttää ilmaston lämpenemistä jo entisestään vahvojen lämmittävien voimien rinnalla.

Napameret saattavat jäätyä uudelleen seuraavalla jääkaudella, jos ilmasto viilenee rajusti. Ilmaston muutokset 800 000 viime vuoden ajalta viittaavat siihen, että uusi jääkausi on odotettavissa 50 000 vuoden kuluttua.

Varovaisuuspolitiikka pyrkii pitämään keikahduspisteen loitolla

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi politiikan pitäisi tähdätä siihen, että ympäristödynamiikkakuvaaja pysyy siinä tasapainotilojen joukossa, jota kuviossa 20.24 rajaa pisteiden B ja Z välinen vihreä katkoviiva. Jos ilmastojärjestelmässä on keikahduspisteitä, niiden ylittymisen riskiä on pienennettävä noudattamalla varovaisuuspolitiikkaa.

Varovaisuutta tarvitaan ensinnäkin siksi, että keikahduspisteitä yleensä on, ja toiseksi siksi, ettemme tiedä varmasti, miten lähellä viimeinen keikahduspiste on. Varovaisuuspolitiikka keskittyy välttämään romahduksen riskiä, vaikka sen todennäköisyys olisi äärimmäisen pieni. Mitä lähemmäksi keikahduspistettä tulemme, sitä todennäköisemmin ylitämme sen tietämättämme. Silloin joudumme seuraamaan ympäristön tuhoutumista voimattomina pystymättä estämään katastrofia.

luonnon monimuotoisuuden vähenemisnopeus

Vuosittain sukupuuttoon häviävien lajien osuus. Englanniksi rate of biodiversity loss.

Ympäristötieteissä kriittisen tärkeille ympäristömuuttujille, kuten lämpötilalle ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiselle, on määritelty koko maapalloa koskevat reunaehdot. Jos maapallon reunaehdot tulevat vastaan, keikahduspiste on vaarallisen lähellä eikä toiminta ole enää turvallista. Maapallon reunaehtojen huomioiminen on varovaisuuspolitiikkaa.

Varovaisuuden arvo vaikuttaa siihen, millainen politiikka on parasta. Kuvitellaan, että tiedämme varmasti kaksi asiaa:

• ympäristön tilan, esimerkiksi sen, miten lähellä keikahduspistettä jokin ekosysteemi on
• verokannustimien vaikutuksen hiilidioksidipäästöihin.

Tällä varmuustasolla hiilidioksidipäästöjen verottaminen ja päästökauppa voisivat johtaa samaan tulemaan. Päästökaupassa päästöjä rajoitettaisiin vähennystavoitteen mukaisesti, vero taas asettaisi päästöille oikean hinnan, mikä sekin johtaisi tavoiteltuun vähennystasoon. Molemmissa tapauksissa poliitikko päättäisi ensin vähennystavoitteen ja valitsisi sitten parhaan politiikkakeinon.

Usein kuitenkin sekä ympäristön tilasta että verojen tai tukien tehokkuudesta vallitsee suuri epävarmuus. Silloin päästökauppa on varovaisempi vaihtoehto, koska päästökatto on sitova ja se voidaan asettaa turvallisen alhaiselle tasolle reunaehtoihin verrattuna.

Harjoitus 20.11 Ekosysteemien muutoksen kuvaaminen

Regime Shifts -verkkotietokannassa kerrotaan ekosysteemien peruuttamattomista muutoksista ihmisen vaikutuksen seurauksena – siis keikahduspisteiden ohittamisesta. Valitse tietokannasta esimerkkitapaus ja selosta se omin sanoin. Kuvaile ekosysteemin tasapainoja ja niiden ominaisuuksia sekä ekosysteemin siirtymistä tasapainotilasta toiseen. Esitä ekosysteemi graafisesti kuvion 20.23 mallin mukaan ja kuvaile sen takaisinkytkentöjä.

Harjoitus 20.12 Itseään vahvistavat prosessit

Tässä alaluvussa kuvattuja itseään vahvistavia prosesseja esiintyy muuallakin kuin luonnossa. Luvussa 17 käsittelimme asuntomarkkinoita. Asuntojen hinnan nousu voi synnyttää asuntomarkkinabuumin ja lopulta ruokkia itse itseään, jolloin syntyy asuntokupla.

Selitä, miten ympäristötieteen havaitsemat kasautuvat, itseään vahvistavat prosessit muistuttavat asunto- tai osakekuplaan johtavia prosesseja tai eroavat niistä.

20.9 Miksi ilmastonmuutoksen torjuminen on niin vaikeaa?

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on käynnissä ja että ihmisen taloudellinen toimeliaisuus kiihdyttää sitä. Tiede ei kuitenkaan vielä tunne läheskään täydellisesti ilmastonmuutoksen prosesseja ja niiden hillitsemisen kustannuksia.

Ilmastopäästöjen vähentämiseen liittyy lisäksi eturistiriitoja siitä, miten paljon ja millä tavoin päästöjä pitäisi vähentää (katso alaluvut 20.3 ja 20.4). Sen vuoksi politiikan päättäjien on vaikeaa saada läpi laajaa kannatusta nauttivia strategioita, joilla ympäristön köyhtymistä voisi hidastaa. Yksinpä ilmastotutkimuksen tuloksetkin herättävät ristiriitoja. Vuonna 2015 Yhdysvaltain demokraattipuolueen äänestäjistä 64 prosenttia piti ilmastonmuutosta tosiasiana ja ihmisen aiheuttamana, mutta republikaanipuolueen äänestäjistä vain 23 prosenttia oli samaa mieltä.

Päästövähennyspolitiikka tietää tulonmenetyksiä fossiilisia polttoaineita valmistavien tai käyttävien yritysten omistajille ja työntekijöille, ja siksi he käyttävät suuria rahasummia ohjaillakseen yleistä mielipidettä ympäristökysymyksissä. Rahankäytön seurauksia pohditaan esimerkiksi The New York Timesin lyijymyrkytystä käsittelevässä mielipidekirjoituksessa. OpenSecrets.org-sivustolla voi tutustua esimerkiksi kemianteollisuuden yritysten vuotuisiin lobbausmenoihin.

Tiedon puute ja eturistiriidat estävät usein viisaan politiikan. Ilmastonmuutos asettaa politiikalle vielä kaksi erityishaastetta: mikään valtio ei pysty ratkaisemaan sitä yksinään, ja nykyhetken päätösten seuraukset ulottuvat kaukaisessa tulevaisuudessa eläviin sukupolviin.

Kansainvälinen yhteistyö

yhteismaan ongelma

Yhteistyöpulma, jossa omaa etuaan tavoittelevat riippumattomasti toimivat yksilöt kuluttavat yhteisresurssin loppuun, mikä huonontaa kaikkien tulosta. Englanniksi tragedy of the commons. Katso myös: yhteistyöpulma.

Peliteoriaa käsitelleen luvun 4 mukaan julkishyödykkeiden tarjontaan vaikuttava yhteismaan ongelma voidaan välttää pelisäännöillä eli instituutioilla. Yhteiskunnalle ihanteellinen tulema on mahdollista saavuttaa ja säilyttää, jos pelaajat ovat vuorovaikutuksessa toistuvasti ja heillä on mahdollisuus rangaista niitä, jotka eivät panosta julkishyödykkeeseen. Kestävästi hoidettuja vesivarantoja ja kalakantoja tunnetaan eri puolilta maailmaa. Tällaiset esimerkit osoittavat, että yhteismaiden ongelma on estettävissä.

dominoivan strategian tasapaino

Tasapaino, jossa kaikki pelaajat valitsevat dominoivan strategiansa. Englanniksi dominant strategy equilibrium.

Peliteoria auttaa ymmärtämään ilmastonmuutoksen torjunnan ongelmia. Mallinsimme luvussa 4 ilmastonmuutospeliä vangin dilemmana, jossa kaksi maata, Yhdysvallat ja Kiina, voivat joko rajoittaa hiilidioksidipäästöjään tai jatkaa entistä rataa (kuvio 4.17). Jos pelaajat ajattelevat vain omaa etuaan, entistä rataa jatkaminen on dominoivien strategioiden tasapaino.

Lisäsimme malliin eriarvoisuusaversion ja vastavuoroisuuden tutkiaksemme, miten maat voisivat yltää kansainväliseen sopimukseen. Jos yhdysvaltalaiset ja kiinalaiset antavat arvoa toistensa hyvinvoinnille tai heidän hyvinvointinsa kärsii eriarvoistumisesta, ja jos he ovat halukkaita ryhtymään kustannuksia aiheuttaviin toimiin silloin kun toinen maa tekee samoin, on mahdollista saavuttaa tulema, jossa molemmat maat vähentävät päästöjään.

Kuvitteellinen mallimme Kiinan ja Yhdysvaltain ilmastoneuvotteluista sisälsi kaksi Nash-tasapainoa, kun huomioimme sekä eriarvoisuusaversion että vastavuoroisuuden. Malli ei myöskään ole täysin vieraantunut todellisuudesta. Vuonna 2015 maailman maat sitoutuivat Pariisissa pidetyssä Yhdistyneiden kansakuntien ilmastokokouksessa vähentämään päästöjä ja pysäyttämään lämpötilan nousun alle kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Pariisin tiukkoja neuvotteluita oli edeltänyt Kööpenhaminan vuoden 2009 ilmastokokous, jossa neuvottelut epäonnistuivat ja lopputulokseksi saatiin pelkkä sitomaton sopimus. Pariisin sopimuksen jälkeen lähes kaikki maat ovat ilmoittaneet suunnitelmista päästöjen vähentämiseksi. Ne eivät kuitenkaan vielä riitä tavoitteen saavuttamiseen.

Äänettömät sukupolvet

Tämän päivän taloudellinen toimeliaisuus vaikuttaa ilmastonmuutokseen pitkälle tulevaisuuteen. Tekojemme seuraukset jäävät muiden kannettaviksi. Edeltävissä luvuissa olemme pohtineet ulkoisvaikutuksia: ilmastonmuutos on yksinkertaistaen ulkoisvaikutuksen äärimuoto. Äärimmäinen se on paitsi mahdollisilta seurauksiltaan myös siksi, että seurauksista kärsivät tulevat sukupolvet.

Politiikka on monissa maissa korjannut muunlaisia ympäristöön kohdistuvia ulkoisvaikutuksia, kuten paikallista saastumista. Politiikan muutos saa monesti alkunsa niiden äänestäjien painostuksesta, jotka kantavat ulkoisvaikutusten kustannukset. Jos vilkaiset seuraavan alaluvun kuviosta 20.25b ympäristöpolitiikassa parhaiten suoriutuneita maita (suoran yläpuolisia pisteitä), voit huomata, että suurin osa niistä on edustuksellisia demokratioita ja ollut sitä jo pitkään. Huonosti suoriutuneissa maissa on pääsääntöisesti toisenlaiset poliittiset järjestelmät.

Päätöstemme seuraukset kokevilla tulevilla sukupolvilla ei kuitenkaan ole edustajaa tämän päivän politiikanteossa. Edustuksettomien sukupolvien hyvinvointia turvaa globaalin ympäristöpolitiikan neuvottelupöydissä ainoastaan se, että ihmisten enemmistö on taipuvainen välittämään muistakin kuin itsestään ja tahtoo käyttäytyä muita kohtaan eettisesti (katso luku 4).

Nämä sosiaaliset preferenssit viitoittavat taloustieteilijöiden keskustelua siitä, miten paljon arvoa pitäisi antaa tulevaisuudessa toteutuville hyödyille ja kustannuksille, jotka juontuvat tämän päivän ilmastopäätöksistämme. Ympäristöpolitiikan vaihtoehtojen vertailussa tulevien sukupolvien hyvinvoinnin arvostusta mitataan yleensä korkokannalla, jolla aivan kirjaimellisesti diskontataan tulevien sukupolvien kustannukset tai hyödyt. Avoin kysymys on, miten diskonttaus pitäisi toteuttaa.

tulevien sukupolvien kustannusten ja hyötyjen diskonttaus

Mittaa sitä, miten paljon arvostamme nykyhetkessä tulevaisuuden ihmisille koituvia kustannuksia ja hyötyjä. Tällainen diskonttaus on eri asia kuin yksilön kärsimättömyys omien tulevien kustannustensa ja hyötyjensä suhteen, jota mittaa (subjektiivinen) diskonttokorko. Englanniksi discounting future generations’ costs and benefits.

diskonttokorko (henkilökohtainen)

Mittaa yksilön kärsimättömyyttä eli sitä, miten paljon hän arvostaa nykyistä lisäkulutusyksikköä verrattuna myöhempään lisäkulutusyksikköön. Lasketaan vähentämällä nykyisen ja myöhemmän kulutuksen välisen samahyötykäyrän kulmakertoimesta yksi. Englanniksi (subjective) discount rate. Synonyymi: subjektiivinen diskonttokorko.

Ekonomistit erimielisinä Diskonttausdilemma: miten huomioida tulevat kustannukset ja hyödyt?

Taloustieteilijät pyrkivät politiikkavaihtoehtoja arvioidessaan vertaamaan vaihtoehtojen kustannuksia ja hyötyjä. Se on erityisen vaikeaa, kun yritetään ratkaista ilmastonmuutoksen ongelmaa. Toimiva ilmastopolitiikka hyödyttää tulevaisuuden ihmisiä, joista moni ei ole vielä syntynytkään, mutta kustannukset lankeavat tällä hetkellä elävälle sukupolvelle.

Asetu luvun alkupuolella esiintyneen puolueettoman poliitikon asemaan ja kysy itseltäsi: kun tarkastelen ilmastonmuutosta torjuvan politiikan hyötyjä ja kustannuksia kokonaisuutena, onko minulla mitään syytä arvostaa tulevien sukupolvien odotettuja hyötyjä vähemmän kuin nykyhetken kansalaisten kustannuksia ja hyötyjä? Mieleen tulee kaksi seikkaa:

• Teknologinen kehitys. Tulevaisuuden ihmisillä saattaa olla suuremmat tai pienemmät tarpeet kuin nykyihmisillä. Teknologian jatkuvien parannusten ansiosta he saattavat esimerkiksi olla meitä rikkaampia joko hyödykkeillä tai vapaa-ajalla mitattuna. Siinä tapauksessa tuntuisi reilulta, että meidän kustannuksemme olisivat samanarvoisia kuin heidän hyötynsä.
• Ihmislajin sukupuutto. On pieni mahdollisuus, että ihmiskunta häviää sukupuuttoon eikä tulevia sukupolvia synny.

puhdas kärsimättömyys

On ominaista henkilölle, joka arvostaa enemmän kulutuksen lisäystä nyt kuin kulutuksen lisäystä myöhemmin, kun kulutuksen määrä on kumpanakin hetkenä sama. Puhtaan kärsimättömästi toimiva ihminen arvostaa tulevaa kulutusta vähemmän kuin nykyistä lyhytnäköisyyden, tahdonvoiman puutteen tai jonkin muun syyn takia. Englanniksi pure impatience.

Nämä mahdollisuudet ovat hyviä syitä diskontata tulevien sukupolvien hyötyä. Huomaa, että ne ovat eri asioita kuin puhdas kärsimättömyys.

Tulevien sukupolvien kustannusten ja hyötyjen diskonttausta käytettiin vuonna 2006 julkaistussa Sternin raportissa, joka käsitteli ilmastonmuutoksen talousvaikutuksia. Raportin tiivistelmä on saatavilla Ison-Britannian kansallisarkiston verkkosivustolta. Taloustieteilijä Nicholas Stern huomioi diskonttokoron avulla sen, että tulevaisuuden ihmiset voivat olla meitä rikkaampia. Koron määritystä varten arvioitiin tulevaisuuden tuottavuusparannuksia, joiden perusteella tulevien sukupolvien hyödyn diskonttokoroksi saatiin 1,3 prosenttia. Siihen lisättiin vielä 0,1 prosenttiyksikköä sen riskin huomioimiseksi, että minä hyvänsä tulevaisuuden vuonna ihmislaji saattaisi hävitä maan päältä. Stern päätyi suosittamaan isoja ja ripeitä päästövähennysinvestointeja tulevaisuuden ympäristön suojelemiseksi.

Sternin valitsema matala diskonttokorko sai kritiikkiä monilta muilta taloustieteilijöiltä, etenkin William Nordhausilta. Nordhausin mielestä Sternin diskonttokorko ”suurenteli kaukaisessa tulevaisuudessa toteutuvia vaikutuksia”. Korkeampaa diskonttokorkoa käyttämällä ”raflaavilta tuloksilta putoaa pohja”.⁶

Nordhausin mielestä oikea diskonttokorko oli 4,3 prosenttia, mikä johti täysin erilaisiin johtopäätöksiin. Nordhausin diskonttokorolla vuosisadan kuluttua toteutuva 100 euron hyöty olisi nykyarvoltaan 1,48 euroa, kun taas Sternin 1,4 prosentin diskonttokorolla nykyarvo olisi 24,90 euroa. Jos Nordhausin diskonttokorkoa käyttävä poliitikko saisi työpöydälleen hankkeen, joka vähentäisi tulevien sukupolvien kokemia ympäristövahinkoja sadan euron edestä, hän hyväksyisi sen vain, jos se maksaisi nyt alle 1,48 euroa. Sternin diskonttokorkoa käyttävä poliitikko taas hyväksyisi hankkeen vain, jos se maksaisi alle 24,90 euroa.

Kuten odottaa sopii, Nordhausin suositukset ilmastonmuutoksen torjumiseksi olivat huomattavasti vaatimattomampia ja edullisempia kuin Sternin. Verratessamme päästökauppaa ja hiiliveroa alaluvussa 20.5 pidimme hiilidioksidipäästöjen ulkoisvaikutuksen alaraja-arviona neljääkymmentä dollaria tonnilta. Se on samaa suuruusluokkaa kuin Nordhausin vuonna 2015 ehdottama 35 dollarin tonnikohtainen maksu fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi. Stern katsoi, että hinnan pitäisi olla 360 dollaria.

Miksi Nordhausin ja Sternin näkemykset olivat näin kaukana toisistaan? Molemmat pitivät tarpeellisena huomioida diskonttokoron avulla se mahdollisuus, että tulevat sukupolvet ovat meitä paremmassa asemassa. Nordhausin mielestä oli vielä toinen syy diskontata tulevaisuuden hyötyjä, nimittäin kärsimättömyys.

Nordhaus arvioi markkinakorkoja käyttämällä, miten nykypäivän ihmiset arvostavat tulevaa kulutusta nykyhetken kulutukseen verrattuna. Me teimme saman luvussa 10 tarkastellessamme Julian ja Marcon valintoja nykyisen ja tulevan kulutuksen välillä. Nordhaus päätteli, että nykyhetken ihminen diskonttaa itselleen mahdollisesti tulevaisuudessa koituvat kustannukset ja hyödyt kolmen prosentin korolla, jonka hän lisäsi käyttämäänsä diskonttokorkoon. Se selittää, miksi Nordhausin diskonttokorko on paljon suurempi kuin Sternin.

Nordhausin laskelma sai sekin osakseen arvostelua. Kun pohdimme, miten huomioida tulevien sukupolvien vaatimukset, oma kärsimättömyytemme tai muutkaan psykologiset piirteemme eivät oikeuta toisten tarpeiden ja toiveiden diskonttausta.

Sternin näkökulmasta meidän pitäisi välittää jokaisen sukupolven hyvinvoinnista yhtä lailla. Nordhaus asettaa etusijalle nykyisen sukupolven ja pitää tulevia sukupolvia toissijaisina. Ratkaisu on sukua meidän taipumuksellemme yksilöinä arvostaa nykyhetken kulutusta enemmän kuin tulevaisuuden kulutusta.

Ratkesiko kysymys? Diskonttausdilemma tarkoittaa viime kädessä eri yksilöiden eri ajanhetkinä esittämien vaatimusten erittelyä ja punnintaa. Siihen liittyy eettisiä kysymyksiä, joista ekonomistit ovat vastakin eri mieltä.⁷

Harjoitus 20.13 Diskonttokorkojen simulointia

Lataa CORE-sivustolta yksinkertainen diskonttokorkosimulaattorimme. Simulaattorilla voit laskea neljällä eri diskonttokorolla, minkä arvoinen yksi dollari on nykyhetkenä, jos saat sen vuoden, 10 vuoden, 50 vuoden tai 100 vuoden kuluttua.

Laskentataulukon kolme ensimmäistä diskonttokorkoa on valittu puolestasi. Ne ovat nolla, Sternin diskonttokorko ja Nordhausin vaihtoehtoinen diskonttokorko.

1. Selitä, millä tavalla diskonttokoron muutos vaikuttaa tulevaisuudessa saatavan dollarin nykyarvoon.

Neljännen diskonttokoron saat päättää itse. Valitse laskentataulukon liukukytkimellä mielestäsi sopiva diskonttokorko ilmastopolitiikan kaukaisessa tulevaisuudessa toteutuvien kustannusten ja hyötyjen arviointiin.

2. Perustele valintasi. Onko se lähempänä Nordhausin vai Sternin korkoa vai kenties alle tai yli molempien?
3. Selvitä, mitä diskonttokorkoa asuinmaasi tai muun valitsemasi maan hallituspoliitikot käyttävät julkisia investointihankkeita arvioidessaan. Onko korko sinusta oikean suuruinen?

20.10 Politiikalla on väliä

Maiden väliset erot

Ympäristöpolitiikassa on eroja. Eri maiden aiheuttamat globaalit ympäristöhaitat poikkeavat toisistaan huomattavasti. Maat ovat myös huolehtineet oman ympäristönsä laadusta hyvin vaihtelevasti. Kuviossa 20.25a on esitetty eri maiden hiilidioksidipäästöt asukasta kohti sekä tulot asukasta kohti. Rikkaat maat tuottavat asukasta kohti enemmän päästöjä kuin köyhät. Siinä ei ole mitään yllättävää, sillä suuret asukasta kohti lasketut tulot kertovat suuresta tavaroiden ja palveluiden tuotannosta asukasta kohti, ja tuotannon vaikutus biosfääriin on sen mukainen. Muuttujien välistä yhteyttä kuvaa nouseva suora.

Samaa tulotasoa edustavistakin maista toiset saastuttavat paljon enemmän kuin toiset. Yhdysvallat, Kanada ja Australia tuottavat enemmän päästöjä kuin Ranska, Ruotsi ja Saksa, vaikka asukasta kohti lasketut tulot ovat kaikissa maissa suunnilleen yhtä suuret. Jos luemme kuviota vaakasuunnassa, Norjan päästöt vastaavat 20 000 dollaria köyhemmän maan ennusteen mukaisia (suoran osoittamia) päästöjä. Venäjä taas saastuttaa yhtä paljon kuin ennusteen mukaan 20 000 dollaria rikkaampi maa.

Suorilla päästöillä mitattuna ympäristöpolitiikan onnistunut poikkeustapaus on Singapore. Singapore on rikas kaupunkivaltio, jossa julkinen liikenne toimii tehokkaasti ja talous nojaa teollisuuden sijasta kauppaan. Näistä syistä sen päästöt ovat pienet. Maan hallinto on julkisen liikenteen lisäksi toteuttanut muitakin tehokkaita ympäristöpolitiikan toimia. Autoilua varten on ensin ostettava huutokaupasta autoilulupa ja sen jälkeen maksettava veronluonteinen ruuhkamaksu aina keskustaan ajaessa.

Rikkaat maat tuottavat asukasta kohti enemmän hiilidioksidipäästöjä, mutta toisaalta ne ovat löytäneet tehokkaampia politiikkakeinoja omien metsiensä, maidensa, biodiversiteettinsä, vesistöjensä ja muiden ympäristöresurssiensa hallinnointiin. Kuvion 20.25b pistekaaviossa muuttujina ovat ympäristöpolitiikan tuloksia mittaava Environmental Performance Index (EPI) sekä asukasta kohti laskettu bruttokansantuote. EPI on laaja-alainen ympäristön ja ekosysteemien tilan mittari, joka sisältää muun muassa jätevesien käsittelyn, kalakannat ja metsät. Indeksi koostuu 20 maakohtaisesta tunnusluvusta, jotka kuvaavat kehityksen suuntaa esimerkiksi hiilidioksidipäästöissä, kalakannoissa, metsäpinta-alassa, jätevesien käsittelyssä, sanitaatiossa, ilmansaasteissa ja lapsikuolleisuudessa. Tähän havaintojoukkoon sopii suoraa paremmin käyrä. Se tarkoittaa, että köyhimmissä maissa asukasta kohti laskettujen tulojen erot ovat keskimäärin yhteydessä varsin suuriin EPI-luvun eroihin, mutta rikkaiden maiden keskuudessa erot ovat keskimäärin pienempiä.

Venäjä on tälläkin mittarilla alisuoriutuja. Sen EPI-luku vastaa puolet köyhemmän maan ennusteen mukaista tasoa. Parhaimmistoon kuuluvat Saksa, Ruotsi ja Sveitsi. Australia, jonka hiilidioksidipäästöt ovat kuviossa 20.25a poikkeuksellisen suuret, kunnostautuu EPI:n mukaan kansallisen ympäristön vaalijana. Suuri osa maan taloudellisen toimeliaisuuden aiheuttamasta ympäristöhaitasta jää siten kustannuksena muun maailman kannettavaksi.

Kuviosta 20.25b välittyy sama sanoma kuin edellisestä: jopa tulotasoltaan samankaltaiset maat ovat onnistuneet ympäristöpolitiikassaan hyvin vaihtelevasti. Sen huomaa vertaamalla esimerkiksi Yhdysvaltoja ja Sveitsiä tai Espanjaa ja Venäjää. Intia ja Kiina sijoittuvat molemmat selvästi havaintoihin sovitetun käyrän alle. Erot kielivät siitä, että politiikalla ja sen toimeenpanolla on suuri merkitys.

Kaikki voittavat -politiikkakeinojen opit

Olemme tässä luvussa käsitelleet lukuisia ympäristöpolitiikan vaikeita valintatilanteita, esimerkiksi valintaa nykyhetken kulutuksen ja ympäristön tilan välillä. Silti olemme havainneet, että kaikkia hyödyttävät ratkaisut ovat mahdollisia.

Kuvio 20.26 palaa päästövähennysten arvioituihin rajakustannuksiin, joita esiteltiin kuviossa 20.9. Maailman päästövähennysten kustannuskäyrä näkyy kuviossa pystysuuntaisena. Kuvio 20.9 sisälsi vain sellaisia toimia, jotka aiheuttavat kustannuksia ja joita julkisen vallan olisi edistettävä poliittisina tavoitteina. Kuviossa 20.26 pystyakselista vasemmalle suuntautuvat pylväät edustavat sitä vastoin ratkaisuja, joiden rahallinen hyöty ylittää kustannuksen. Oikealle suuntautuvissa pylväissä kustannus ylittää hyödyn.

Pystyakselin vasemmanpuolisia pylväitä vastaavat toimet johtaisivat päästöjen tuntuvaan vähenemiseen ja tuottaisivat lisäksi yksityistä hyötyä, sillä niiden rahallinen hyöty ylittää kustannukset. Näissä vaihtoehdoissa kaikki voittavat, koska ne parantavat ympäristön tilaa ja säästävät kustannuksia, mikä mahdollistaa kulutuksen lisäämisen.

Yksi näistä ratkaisuista on hehkulamppujen vaihtaminen LED-lamppuihin. Se säästää kustannuksia eniten. Pylväs on kuitenkin kapea, mikä merkitsee, että päästövähennyspotentiaali on pieni. Vähän kuluttavat ajoneuvot, asuin- ja liikekiinteistöjen eristäminen sekä muut vasemmalle kurottavat pylväät säästävät nekin kustannuksia. Jos päästövähennykset nykyhetkestä vuoteen 2030 toteutettaisiin yksinomaan kustannuksia säästävillä keinoilla, saavutettaisiin silti yli neljäsosa kuvion koko vähennyspotentiaalista.

Vielä hyödyntämättömät päästövähennysmahdollisuudet voi esittää mahdollisuuksien joukon kuvaajassa. Kuvioon 20.27 on piirretty katkoviivalla tähän mennessä käyttämämme mahdollisuuksien raja, josta puuttuivat kuvion 20.26 rahaa säästävät keinot. Yhtenäisellä viivalla on piirretty uusi mahdollisuuksien raja, joka sisältää kaikki keinot.

Lähdetään liikkeelle vaaka-akselin pisteestä C. Kuvion 20.26 mukaan kaikki voittavat ‑päästövähennyskeinoja toteuttamalla on mahdollista saavuttaa hyötyjä eli päästövähennyksiä ja samalla lisätä muiden tavaroiden ja palveluiden kulutusta. Aloitamme kuvion 20.26 ylimmästä palkista eli LED-lamppujen käyttöönotosta.

Näiden toimien seurauksena mahdollisuuksien raja on alkuosaltaan nouseva. Pisteiden C ja D välillä ympäristön tila paranee ja kulutus kasvaa. Pisteessä D kaikki kustannuksia säästävät politiikkakeinot on toteutettu. Siitä eteenpäin päästöjen vähentäminen aiheuttaa kustannuksia, minkä vuoksi mahdollisuuksien rajan kulmakerroin on negatiivinen, kuten kuvion 20.9 tarkastelussa totesimme.

Edes kaikkia hyödyttävien päästövähennyskeinojen mahdollisuuksia ei vielä ole käytetty. Tämä viittaa siihen, että markkinakannustinten varassa päästöjen väheneminen etenee hitaasti ja valikoivasti. Ympäristöhyötyjä voisi saavuttaa taloudellisin päätöksin, jotka tuottaisivat päätöksentekijälle kustannusten sijaan rahallista hyötyä. Se tarkoittaa, että markkinoiden mahdollistamat molemminpuoliset hyödyt eivät toteudu kokonaan. Kuvio 20.27 todistaa osaltaan, että nykyajan taloudet jäävät usein kauas Pareto-tehokkuudesta.

Ympäristöä kuormittavan toiminnan kieltämisellä on tästä näkökulmasta eräs tärkeä etu. Jos valtiovallalla on kieltopolitiikkaan tarvittava tieto ja se pystyy valvomaan politiikan noudattamista, politiikkatoimet voi toteuttaa nopeasti ja perinpohjaisesti. Hyvä esimerkki on lyijypitoisen bensiinin kielto, joka käänsi bensiinin lyijypitoisuuden rivakkaan laskuun monissa maissa eri puolilla maailmaa. Valtiovallalta puuttuu kuitenkin monesti tietoa ja hallintokeinoja, joita tehokkaan kieltopolitiikan suunnittelu ja toteutus edellyttäisivät. Palaamme aiheeseen luvussa 22.

Onko reilua, että saastuttaja maksaa?

saastuttaja maksaa -periaate

Ympäristöpolitiikan ohjenuora, jonka mukaan muille ympäristöhaittaa aiheuttavat toimijat tulisi panna maksamaan toimintansa seurauksista esimerkiksi verottamalla. Englanniksi polluter pays principle.

Eräs ympäristöpolitiikan taloudellisten lainalaisuuksien sovellutus on saastuttaja maksaa ‑periaate. Ympäristöön kohdistuvat ulkoisvaikutukset merkitsevät usein ulkopuolisille kustannuksia. Jos saastuttaja joutuu maksamaan ne, hän sisäistää ulkoisvaikutuksensa, jolloin ne eivät enää ole ulkoisvaikutuksia.

Periaate toteutuu esimerkiksi saastuttavan toiminnan verotuksessa, jolla toiminnan yksityinen rajakustannus saadaan vastaamaan yhteiskunnallista rajakustannusta. Vero voi olla tehokas keino saasteiden vähentämiseen. Vähennyksen voisi kuitenkin saavuttaa myös tukemalla vähäpäästöiseen teknologiaan vaihtamista, kuten luvussa 12 näimme.

Yrityksen näkökulmasta vero muistuttaa keppiä ja tuki porkkanaa. Saastuttaja maksaa ‑periaatteen mukainen vero vähentää yrityksen voittoja, tuki kasvattaa niitä. Valinta kepin ja porkkanan välillä riippuu siitä, onko tuki toteuttamiskelpoinen ja kustannuksiltaan varteenotettava vaihtoehto veroon verrattuna, sekä siitä, onko reiluuden näkökulmasta parempi leikata toimijan tuloja vai lisätä niitä.

Saastuttaja maksaa ‑periaate ei aina johdakaan parhaaseen politiikkavaihtoehtoon. Ajattele esimerkiksi köyhässä maassa sijaitsevaa suurkaupunkia, jossa ruokaa laitetaan edelleen pitkälti nuotiolla. Puunpoltosta syntyy paljon pienhiukkaspäästöjä, jotka aiheuttavat astmaa ja muita hengityselinten sairauksia. Pohditaan tätä ympäristöongelmaa valitsemistamme näkökulmista:

• Reiluus. Ruuanlaiton ja lämmityksen ulkoisvaikutusten vähentäminen vaatii tuloja tai sähköä, joiden puutteesta kärsivät ensisijaisesti köyhät perheet. Tässä tapauksessa saastuttaja maksaa ‑periaate tuntuisi epäreilulta. Miellyttävämpi vaihtoehto olisi maksaa hintatukea kerosiinille (vaihtoehtoiselle polttoaineelle) tai satsata sähköverkon parantamiseen.
• Tehokkuus. Savusumun vähentämisessä kerosiinin hintatuki on todennäköisesti tehokkaampi keino kuin se, että julkinen valta jäljittäisi kaupungin sadattuhannet puunpolttajat ja perisi heiltä jokaiselta maksun.

Puunpolttoesimerkki osoittaa, että tehokkuuden rinnalla reiluus on tärkeää ja että politiikkatoimien suunnittelussa tavoitteet on määriteltävä tarkasti.

Harjoitus 20.14 Ympäristöpolitiikan priimukset ja alisuoriutujat

Tutki kuvion 20.25b pisteisiin sovitetun käyrän ylä- ja alapuolelle sijoittuvia nimettyjä maita.

1. Mitkä maiden ja niiden hallintomallien piirteet voisivat selittää ympäristöpolitiikan tuloksia?
2. Valitse maista yksi tai useampi ja perehdy sen ympäristöpolitiikkaan sekä poliittiseen järjestelmään käyttämällä Maailmanpankin kehitysmittareita, kansalaisvapauksia arvioivaa Freedom in the World -raporttia ja muita löytämiäsi lähteitä. Mitkä tiedot selittävät ympäristöpolitiikan tehokkuuseroja ja miksi?

20.11 Lopuksi

Muiden eläinten tavoin ihminen vaikuttaa biosfääriin. Tuo vaikutus pysyi kuitenkin 100 000 vuotta maltillisena niin, ettei biosfäärin kyky pitää yllä elämää heikentynyt merkittävästi tai peruuttamattomasti. Kaksisataa vuotta sitten ihminen oppi hyödyntämään luonnon varastoimaa energiaa eli polttamaan hiiltä. Se mullisti tapamme tuottaa tavaroita ja palveluita ja paransi radikaalisti työn tuottavuutta.

Kapitalistinen talousjärjestelmä tarjosi porkkanoita ja keppejä, jotka tekivät teknologian vallankumouksesta yksityisille yrityksille kannattavaa. Teknologian vallankumouksesta tuli pysyvä osa elämäämme. Lopputuloksena tavaroiden ja palveluiden tuotanto henkeä kohti on kasvanut jatkuvasti.

Monissa maissa työntekijöiden neuvotteluvoima vahvistui ja palkat nousivat, kun työläiset saivat äänioikeuden ja järjestäytyivät ammattiliittoihin ja puolueisiin (katso kuvio 2.19). Työn kustannusten kasvu kannusti yritysten omistajia kehittämään lisää työtä säästäviä innovaatioita, jotka korvasivat ihmistyötä koneilla ja niiden käyttämillä ei-inhimillisillä energianlähteillä, kuten hiilellä ja muilla polttoaineilla.

Tuottavuuden kasvu ja työntekijöiden neuvotteluvoiman vahvistuminen johtivat monissa maissa työntekijöiden elintason nousuun. Luonto kuitenkin köyhtyi, kun ihmistyö korvautui muita voimanlähteitä käyttävillä koneilla.

Ympäristön pilaantumista ja vaarantumista ei voi pysäyttää samoilla mekanismeilla, joihin nykyinen vaurautemme perustuu. Taloudellisesti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa rakennettaessa työntekijät edustivat itseään ja ajoivat menestyksekkäästi yksityistä etuaan eli elintason nousua. Se johti palkankorotuksiin ja ohjasi teknologista muutosta sellaiseen suuntaan, jossa työn merkitys tuotannossa pienenee.

Voisi kuvitella, että samanlainen prosessi nostaisi luonnonympäristön hyödyntämisen hintaa ja saisi liikkeelle luontoa säästäviä teknologian muutoksia siinä missä palkkojen nousu kannusti työtä säästäviin innovaatioihin. Biosfääriltä kuitenkin puuttuu äänioikeus. Sukupuuton partaalle ajetut eläimet eivät perusta poliittisia liikkeitä. Oman lajimme tulevat sukupolvet tai nykypäivän ja tulevaisuuden biosfäärin muut asukkaat eivät pysty puhumaan luonnon säästämisen puolesta samalla tavalla kuin työntekijät epäsuorasti puhuivat työn säästämisen puolesta nostamalla työn hintaa.

Biosfääri ja syntymättömät sukupolvet eivät pysty käyttämään ääntään sellaisen politiikan puolesta, joka panisi kuriin tavara- ja palvelutuotantomme haitalliset ulkoisvaikutukset asettamalla hinnan luonnon hyödyntämiselle. Ympäristöpolitiikkaa voivat viedä eteenpäin vain tämän päivän kansalaiset, jotka kantavat oman etunsa lisäksi huolta biosfäärin säilymisestä elinvoimaisena tulevaisuuteen.

Taloustieteilijöiden ja muiden tutkijoiden tehtävänä on selvittää ympäristöpolitiikan vaihtoehtojen kustannuksia ja hyötyjä julkisen keskustelun eväiksi.

Luvun 20 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• päästövähennystoimet
• päästövähennyspolitiikka
• luonnonvarojen kokonaisresurssi ja reservi
• kasvihuonekaasujen vähentämisen kustannuskäyrä
• päästövähennysten rajatuottavuus
• hintaohjaukseen ja määrärajoituksiin perustuva ympäristöpolitiikka
• päästökauppa
• ehdollisen arvottamisen menetelmä
• hedonisten hintojen menetelmä
• tulevien sukupolvien kustannusten ja hyötyjen diskonttaus
• saastuttaja maksaa ‑periaate
• keikahduspiste, epätasapainoprosessi
• varovaisuuspolitiikka

20.12 Viitteet

• Ackerman, Frank. 2007. ”Debating climate economics: the Stern Review vs. its critics”. Katsaus Maan ystävät -järjestölle, heinäkuu 2007.
• EconTalk. 2015. ”Martin Weitzman on Climate Change”. Library of Economics and Liberty. Päivitetty 1.6.2015.
• Fehr, Ernest ja Andreas Leibbrandt. 2011. ”A Field Study on Cooperativeness and Impatience in the Tragedy of the Commons.” Journal of Public Economics 95 (9–10): 1144–55.
• Freedom House. Freedom in the World.
• Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC. 2018. Special Report: Global Warming of 1.5 °C. Summary for Policymakers. Luettu 11.1.2021.
• Maailmanpankki. 2011. The Changing Wealth of Nations -tietokanta
• Maailmanpankki. 2015. Commodity Price Data -tietokanta.
• Maailmanpankki. 2015. World Development Indicators -tietokanta.
• Nordhaus, William D. 2007. ”A Review of the Stern Review on the Economics of Climate Change”. Journal of Economic Literature 45 (3): 686–702.
• OpenSecrets.org. 2015. ”Lobbying Spending Database Chemical & Related Manufacturing”.
• Porter, Michael E. ja Claas van der Linde. 1995. ”Toward a New Conception of the Environment-Competitiveness Relationship”. Journal of Economic Perspectives 9 (4): 97–118.
• Rustagi, Devesh, Stefanie Engel ja Michael Kosfeld. 2010. ”Conditional Cooperation and Costly Monitoring Explain Success in Forest Commons Management”. Science 330: 961–65.
• Schmalensee, Richard ja Robert N. Stavins. 2013. ”The SO2 Allowance Trading System: The Ironic History of a Grand Policy Experiment”. Journal of Economic Perspectives 27 (1): 103–22.
• Smith, Stephen. 2011. Environmental Economics: A Very Short Introduction. Oxford: Oxford University Press.
• Stavins, Robert N., Gabriel Chan, Robert Stowe, ja Richard Sweeney. 2012. ”The US Sulphur Dioxide Cap and Trade Programme and Lessons for Climate Policy”. VoxEU.org. Päivitetty 12.8.2012.
• Stern, Nicholas. 2007. The Economics of Climate Change: The Stern Review. Cambridge: Cambridge University Press. Raportin tiivistelmä.
• Wagner, Gernot ja Martin L. Weitzman. 2015. Climate Shock: The Economic Consequences of a Hotter Planet. Princeton, NJ: Princeton University Press.
• Wilkins, Barbara. 1974. ”Lead Poisoning Threatens the Children of an Idaho Town.” People.com.